Makuuhuoneen kimpussa

Makuuhuoneessakin on joskus ollut tulipesä. 

Muistona siitä ovat nämä tuhkaluukut palomuurissa... 

Kuva napattu lattialistojen poiston jälkeen. 

Kun Lari saapui töistään kotiin tiistaina, aloitimme makuuhuoneen lattian purun. Olin tyhjentänyt päivällä huoneesta pois meidän vaatteemme, petivaatteet, taulut, hyllyistä ja matoista puhumattakaan. Yhdessä sitten siirsimme vielä suojamuovitetut runkopatjasängyt olohuoneen puolelle.  

Muovimatto oli liimattu kokolattiamaton päälle...?

Oli suhteellisen hikistä kiskoa irti muovimattoa, joka oli liimattu sen alla olleeseen kokolattiamattoon, joka oli liimattu alla olevaan lastulevyyn, joka lähti paikoin vain murusina pois lautalattiasta, ja ne paksuhkot maalatut ponttilaudat olivat jättimäisin nauloin kiinni koolauksissa, talossa, jonka rakensi Jussi.
-Ei vaineskaan. Emme me todellakaan tiedä kuka ne oli rakentanut, tuli vaan mielleyhtymä tuosta luettelosta. =) 

Yhteenvetona: kaikki lattiasta irrotettavat osaset tappelivat tosissaan kaikkia purkutoimenpiteitä vastaan.  
Mutta me ei annettu periksi.

,

Muovimatto ja kokolattiamatto olivat tiukasti yhdessä...

Vaikka teippasimme makuuhuoneen oviaukkoon muovia kahteen kerrokseen limittäin, pöly meinasi karata muualle taloon joka kerran kun avasimme makuuhuoneen ikkunan heittääksemme muovimaton kokolattiamattoalustoineen, lastulevyn palasia ja lattialautoja pihalle, varoen samalla ikkunoita... 

Lattiapinnat lähtivät sisulla pois kahden illan uurastuksen voimin. 
Siinä välissä oli yksi päivä, jolloin miulta ensin hajosi kännykkä. Näyttö pimeni vaan täysin, enkä uskaltanut avata sen kuoria kun en koskaan ennen ollut sitä avannut. Tosin olin pelannut sillä mahjongia sinä aamuna terveyskeskuksessa odotellessani omaa vuoroani, ja epäilin puhelimen menneen rikki pelaamisesta? Voiko niin käydä?


Kun puhelin oli mykistynyt, menin leikkaaman pihalle nurmikkoa rämisevällä leikkurillamme. Sainkin leikattua varmaan 1/4 kun yhtäkkiä kone sammui kuin seinään, kun vedin sitä perässäni takapihan suuren ruusupuskan läheltä. Vilkaisin konetta ja äkkäsin äimistyksekseni sen tärisyttäneen itsestään bensasäiliön puoliksi irti roikkumaan koneen sivulle! Irronneita osia oli pitkin koneen päällistä. Keräsin osat talteen ja vein kuumentuneen koneen puun alle odottelemaan Latea... 

Tuonne lintujen juomapaikalle joskus tulisi kasvihuone... =)

No höh. Jos ei voi leikata nurmikkoa niin sitten jälleen pilkkomaan puita. =) Niitä riittää vielä sillä ne suurimmat, oksaisimmat ja kieroimmat tapaukset odottelevat yhä halkomistaan. Pelkkä kirves oli ihan pilkkaa koivupölleille, mutta jättikuusipölli oli liian painava ja suuri, joten hain sen kanssa häärätäkseni kiilan esille. En ollut koskaan ennen kiilaa käyttänyt mutta sen käyttö näytti kätevältä kun olin katsellut kuinka aikanaan Mama pilkkoi lapsuudenkodilla sellaisen avulla isot pöllit talon polttopuiksi (en ikinä muista nähneeni isäpuoleni pilkkoneen edes polttopuita, kaikki koti- ja navettatyöt olivat Maman harteilla!) ja nyt olin katsellut Laten halkovan kiilalla vaikeimmatkin pöllitapaukset. 


No siispä miekin kokeilin. Iskin kiilan kuusipöllin keskelle, jossa näkyi jo pieni halkeama. Iskin kiilaa ensin kirveen hamaralla ja hain sitten pienen "lekan" jolla jatkoin kiilan takomista. Pölli räsähteli ja irvisteli toiselta sivultaan, muhkean oksanpahkun yläpuolelta. Vaan kiilapa upposi tiukasti pöllin sisään, enkä saanut sitä lähtemään pois enää millään. 


Hainpa sitten avukseni pitkän taltan, jolla ajattelin avustaa kiilan pois. Iskin talttaa joka upposi helposti puuhun, kunnes huomasin iskeneeni taltan ongelmapöllin läpi seuraavaan, hakkuutukkina olleeseen pölliin! 


-Nuo veljekset (Late ja M) niin innoissaan tässä jokin aika sitten pienivät metsurin katkomat puut pölleiksi, etteivät jättäneet edes yhtä kunnollista hakkuutukkia!!!  Sellaisen suurimman oisi voinut jättää. Mielellään kiitos. Tai montakin suurta. Huoh. 


Kun Late sinä iltana saapui kotiin, hän ensin elvytti kännykkäni. Tosin keskimmäinen lapseni ♥ oli jo laittanut sinä päivänä postitse miulle tulemaan entisen kännykkänsä ensiavuksi, jotta äitellä oisi edes yksi puhelin. =) 
Voi sitä poikaa! ♥ ♥ 


-Kaiken ylimääräisen tavaran kun olimme poistaneet jo viime muutossa, ja muuton jälkeen kirppiksellä pariin kertaan. 


Seuraavaksi Late kävi ruohonleikkurin kimppuun, kokosi osia, havaitsi siitä puuttuvan pitkän ruuvin, jota ei löydetty maastosta ruusupensaan lähistöltä, joten mies kipaisi paikalliseen sekatavarakauppaan, löysi pitkiä ruuveja, korjasi koneen ja testasikin sitä hieman. Mie muina naisina pilkoin koivujaklapeja ja kun Late tuli lähelle, esittelin hänelle sen merkillisen kahden pöllin, kiilan ja taltan muodostaman taideteokseni... =) 

Vähiin ne käy ennen kuin loppuvat...

Mies sai senkin sitten selviteltyä, nakkeli kirveellä halkoja irti hökötyksestä saaden taidolla kiilan ja taltan irti. Mie olin nolona, sain opetusta kiilan käytöstä ja klapien teosta, koska mies tuntui unohtaneen, että vain se kiila oli miulle uutta, ei normiklapien teko. Hän pilkkoi vielä itse klapeja jonkin aikaa ja kun kysyin, mennäänkö purkamaan makuuhuoneen lattiaa, mies tuumi ettei taida sinä iltana enää jaksaa. 
Niin meille jäi miun sähläyksieni vuoksi välipäivä remontista, joka sitten jatkui seuraavana iltana. 


Torstai-iltana lattiasta oli poissa yhteistyömme seurauksena niin paljon, että vain hiirenkakkaiset eristevillat ja sen alta pilkottavat purut olivat jäljellä. Me olimme hikoileet viisi litraa hikeä per päänuppi kuumassa huoneessa eikä talon seinämä näyttänyt ulkoapäin kaikkine purkujätteineen lainkaan miellyttävältä. 

Näitä piti käyttää...

Kipeä polvi (olen nyt vihdoin oikeasti nivelkierukkaleikkausjonossa!) alkoi tuosta lattian repimisestä särkeä ja oikutella ja miun kurkussani oli lisäksi tunne, kun kurkkua olisi putsattu pullonpesuharjalla, kaiken yskimisen jälkeen. Astmaatikko ei saisi unohtaa hengityssuojainta tällaisissa töissä, mutta kun muutenkin oli kuuma... 

Purun alta paljastuu multaa? Oikeassa ylänurkassa oli kissanmentävä aukko eristeissä...

Perjantaiksi lupasin -kiltisti hengityssuojain naamassani- pussittaa jätesäkkeihin ne hiirenkakkaiset eristykset, jättäen purun odottamaan Latea. Niinpä perjantaiaamuna pukeuduin remppavaatteisiin, kumisaappaisiin, pitkiin rukkasiin sekä hengityssuojaimeen, hiukset peittävän huvin lisäksi, Käärin eristevillat rullille ja tungin suuriin jätesäkkeihin jotka pudotin ulos ikkunasta. Miun työkseni jäi myös niiden jätesäkkien ja muun purkutavaran siirto peräkärryyn pihalle, odottelemaan seuraavaa kaatopaikkareissua. Pöly kyllä menee hengityssuojaimenkin läpi ja yskittää niin että jouduin turvautumaan astmapiippuun ja antihistamiiniin näinä purkupäivinä. 


Tänään, perjantaina, alkoi sillä aikaa vesisade, kun pussitin eristevilloja, mutta en usko niiden jätteiden mihinkään karkaavan pihalta, vaikka en hetipaikalla niitä olekaan kiikuttamassa peräkärryyn. Silloin, kun sadetta kaipasi, sitä ei kuulunut. Nyt sitten sataa kun välttämättä ei tarvitsisi. Mutta niin aina, niin aina... 

Alimmassa kuvasssa apen tuoma (sai jostain "halavalla" niin kuin Sulo Vilen...) nähtävästi kosteuden =( kanssa tekemisiin joutunut ovi, joka oli tarkoitettu makuuhuoneeseen, poikieni viime viikonloppuisen hionnan jälkeen. 
Pojat ja keskimmäisen tyttöystävä Satu, auttoivat meitä täällä koko viime viikonlopun kaikissa mahdollisissa töissä, eli olivat suorastaan työleirillä!! Kiitos vielä Jake, Miihkali ja Satu. ♥ ♥ ♥

Tuo ovi osoittautuikin hankalammaksi tapaukseksi kuin se oli ensinäkemältä vaikuttanut. Ensimmäisen hionnan jälkeisen maalauksen jälkeen se näytti vielä pahemmalta... Täytyy hioa uudelleen ja pakkeloida ja hioa ja maalata ja hioa jne... 

Joskus kannattaisi tällaisissa tapauksissa ostaa uutta kalustetta, eikä halvalla jotakin käytettyä. Riippuu tapauksesta... Lisäksi toisen maku tahi käsitys asioista ei aina (useinkaan) ole sama kuin itsellä, joten itse pitäisi aina nähdä tarvittava esine/asia/tarvike, eikä uskoa toisen sanaan vaikkapa puhelimessa, lisätöiltä, ylimääräisiltä kuluilta ja murheilta välttyäkseen.


Mutta niin...  Makuuhuone on vasta alkua tällä remonttisaralla. Nyt makuuhuoneen lattia laitetaan ensiksi sille tolalle, että siinä on uudet lastulevyt, jotta voimme käyttää sitä kaikkien mahdollisten tavaroiden varastona, tyhjentäessämme keittiön, jotta pääsemme katsomaan, mitä sen lattian alla on ja mistä se keittiön paha haju johtuu, sitähän ei ole vielä tutkittu... 


PS: Oletko sie koskaan kuullut, että vuonna 1940 rakennettuun taloon (rossipohja) olisi eristemateriaaliksi laitettu lattiaan multaa ja savea? Se tuntuu meistä oudolta... Sen maa-aineksen alla oli sammalta, joka ihan ok ja maa-aineksen päällä purua... 

Maata, tai oikeammin savea, oli onneksi vain ohuelti ja sen alla oli parinkymmenen sentin paksuinen tiiviisti litteäksi poljettu kerros kuivaa sammalta. Sen seassa kuusen- ja männynkäpyjä, risuja, räsyjä, sanomalehteä, kirjeitä...

Alimmassa lattian lankkukerroksessa on lahojakin kohtia... Ne pitänee vaihtaa.
Lisäksi maanpinta on liian lähellä joissakin kohdin lattian alapohjaa, eli töitä on talon allakin. Ollapa nyt vaikka vanha muovipulkka jolla voisi kuljettaa maa-ainesta talon alta pois... =)

PS 2: 
Hengityssuojaimet ovat sitten vaan kertakäyttöisiä, ainakin näin pölyävässä työssä... 
Välillä tuntuu että tarvisi jo silmäsuojiakin... 

Tervanvärinen sauna yms...

Tässä jotakin pientä fiksaamista, mitä saimme aikaan 

Laten kolmen viikon kesälomalla... 

Sauna ensin.

Jo aiemmin ehjäksi vaihtamamme räppänä 

loisti saunan kirjavalla takaseinällä 

uuden lämpömittarin kanssa vaaleuttaan. 

Tässä vaiheessa ovat näköjään ovilistat jo poissa. 

Kuvaaja on ollut remontoijaa hitaampi. 

Pihalle vielä halkomattomien pöllien päälle 

sanomalehteä ja hiottavat esineet. 

Kuten tämä saunan ovi, 

joka sai hionnan jälkeen pintaansa samaa 

puuvahasävyä, kuin kylpyhuonekalusteissa, 

oven nuppia myöten.

Myös saunan ovilistat vaihdettiin 

ja vahattiin puuvahalla. 

Yäk-yäk-lauteet hiontapaikalla.  

Niistä ei lähtenyt tämä -mikä lie-ällötys useassakaan 

juuriharja- ja kloriittipesussa pois... 

Lauteet nyt, Laten hionnan jälkeen. 

Kuin uudet. =) 

Suojasimme hiotut pinnat parafiiniöljyllä. 

Sauna nyt. 

Seinissä ja katossa on tumma, 

tervanvärinen saunasuoja. 

Vain se tervan tuoksu puuttuu!!! 

-Nyt räppänäkin sulautuu paremmin seinään. =) 

Jossain vaiheessa on tarkoitus joko 

vaihtaa lämminvesivaraaja 

tai "maisemoida" se paremmin lauteiden alle.

Kylpyhuone sai uuden täyspuisen oven 

jonka maalasimme kermanvalkoiseksi. 

Ovi sai uudet ovilistat jotka maalattiin samalla sävyllä.  

Eteisen seinissä on yhä vain valkoinen pohjamaali. 

Late poisti kylpyhuoneen vanhan puisen kynnyksen 

ja muurasi uuden ja jämäkän tilalle.  

-Johon mie isken koko ajan varpaani... =P

Eteisestä poistui vanha vaatekaappi. 

Sen kohdille pitäisi tulla uusi ilmalämpöpumppu.

Talossa on toimimaton ja erittäin rumasti 

asennettu ilmalämpöpumppu talon 

pohjoisseinällä. 

Ainakin minä odotan malttamattomana, koska

se poistetaan sieltä. 

Se on niin nolon näköinen... =( 

Varsinkin nyt sen erottaa vielä paremmin 

kun seinän vierestä on poistettu puut ja muut 

rehut, salaojitusta sekä ulkoseinien purkua odotellessa...

Kylpyhuoneen uusi olotila.

PS:
Huomenissa kurkistetaan, mitä on makuuhuoneen lattian alla, 

seuraavaksi on tsekkausvuorossa keittiön lattia.... 


PS 2/ 30.7.2011: 
Nyt on pienen pieni pullo tervantuoksua. 
Laitetaan sitä 50 centin kirppiskuppiin ylälauteelle kun 
lämmitetään saunaa... 
ja tervanvärinen sauna tuoksuu ihanalle. <3

Ei niin kovin vakavaa

Näin vasta nyt Kaksin karkuteillä-elokuvan puolen pesueen kanssa ja pidin kovastipaljon! =D
Pitää lainata se tyttärelle ja Mamallekin, koska tiedän -ihan tasan takuulla- heidänkin siitä pitävän. =)

Siinä sai nauraa ja jopa itkeä, koska mie ainakin eläydyn aina elokuviin. Jopa piirrettyihin ja animaatioihin. Koskaanhan ei saa kasvaa liian aikuiseksi ja turhan vakavaksi. Liika vakavuus on vaarallista sydämen päälle.

Vaaleanpunaisen sammakon bongasin tiistaina reissatessamme Laten kanssa.
Pinkkiä kruunupäistä hurmaajaa ei siis löydy meidän puutarhan tyngästämme.
Eikä koskaan puutarhatonttujakaan. =)
Jotain niiden väliltä ehkä. Niin kuin keijuja ja enkeleitä... <3

Niitä näitä

Slow... Tai oikeastaan todella nopeasti on mennyt tämä Laten kesäloma! 

Kohta se onpi lopuillaan! 

Pienten remppojen kera ja hiukan lähiseudulla ajellen 

(Uusimaa, Keskisuomi, Päijät-Häme)

on mennyt nämä kohta kolme viikkoa. 

Toissa päivänä olimme Kuhmoisissa Anopin ja Apen mökillä hetken, 

ja matkan päätarkoitus oli lainata heillä siellä olevaa laattaleikkuria. 

Sillekin on käyttöä tässä talossa.

Eilinen päivä meni saunan pintoja kunnostellessa, mutta tässä on mukana Appelan mökillä sijainnut verkkokeinu merkkinä siitä, kuinka miekin olen aina halunnut riippukeinun... Sellaisen ison, kankaisen ja mukavan, jossa voisi lojua puiden varjossa kirjaa lukemassa... =)

Heinäkuun alkua...

 Pelakuu rapun pielessä...

 Anopin neilikat kukassa... 

 Särkynyt sydämeni. 

Onneksi vain pihalla on sellainen...

 Muualta siirretyt malvat lähtivät kasvamaan...

 Maman antamat sormustinkukat kukkivat... =) 

Kesäkukkakimppu... 

Alliumit ovat niin älyttömän hentoisia... 

Violeteista orvokeista 

tulikin monia eri värimuunnelmia, 

mutta näin on kuulemma tapahtunut muillekin 

siemenistä orvokkeja kasvattaneille. 

Mie sain siten jopa keltaisia orvokkeja, 

joista en edes pidä... 

Kurjenpolvimuunnnos ensi kukassaan. 

Minikokoisia kuunliljojani... <3 

Pioneja mie olen kieli pitkällä odotellut kukkivaksi mutta ei niissä ole kuin parissa pieni kukan alku... Ensimmäistä kesäänsä kun elävät, nuo piskuiset nuppuset. =)

Ollessani lapsi, 

Mama antoi miulle aina pionin kukkia nimipäiväkukiksi heinäkuun neljäntenä. 

Oi miten olisinkaan iloinen maljakollisesta pionin kukkia nytkin...  

Tai vain yhdestä ainokaisesta kukasta... =)

Mutta sainhan mie ihanan makeita mansikoita nimipäiväkseni 

tuolta muruseltani. <3

Omnomnom.... <3

Kylpyhuoneen uudistusta

Tässä ensin alkuperäiset kylpyhuonekalusteet. 

Ensisilmäyksellä ne näyttivät olevan ok, mutta epähygieninen haljennut lavuaari ja 

hilseilevämaaliset vinot lastulevykalusteet rikkinäisine kaakelipintoineen eivät 

sitten loppujen lopuksi muutama kuukausi niitä katseltuamme tuntuneetkaan 

enää niin ihanan romuromanttisilta.

Ensin ajattelimme vain irrottaa kalusteiden 

ovet ja hioa sekä maalata ne, sekä hankkia ehjän lavuaarin... 

Harmitti, kun esimerkiksi kaapiston alustaa ei voinut mitenkään puhdistaa,
kun sokkeli oli liimattu silikonilla kiinni lattiaan ja seiniin.

Kalusteiden ei tarvitsisi olla myöskään niin massiivisia kooltaan.
Pöytäpinnan kaakelit oli liimattu suoraan lastulevyyn ilman kosteuseristeitä
ja osa kaakeleista oli haljennut.
Toisesta nurkasta puuttuivat kaakelit kokonaan.
Puute oli peitetty muovisella kulmalistalla...

Nyt ne lähtee!

Joten muutama kuukausi sitten me yhdessä Laten kanssa suunnittelimme uudet kalusteet, Late teki niistä mallikuvat, ja toimitti henkilölle, joka teki suurin piirtein mallien mukaiset puiset kalusteet valmiiksi.

Löysimme Iskun tehtaanmyymälästä peilikaappiin lasiovet ja saranat sekä alakaappiin vetimet.
Late tilasi uuden lavuaarin, hanan ja osti kaapiston yläosaan kivat lamput ja vei lamput puuosien toimittajalle malliksi lampun aukkojen tekoa vrtn...Olisimme me tosin itsekin voineet sahata ne aukot....

Sillä nuo lamput puuosien toimittaja sitten rahasti vielä uudelleen omassa 600 euron laskussaan, johon kuului mm hänen kirpputorilta löytämänsä pöytälevy, jonka hän muokkasi ensin niin pitkäksi ettei se mahtunut koko tuolle seinälle, ja joka lähetettiin takaisin lyhennettäväksi.
Muiden puuosien hän oli ennen tilausta vakuutellut löytyvän nurkista.
-Ne olivat sitten aika kalliit nurkat.
Laten ei edes sanonut lamppukömmähdyksestä hänelle mtn, mutta emme taida enää tilata tuosta paikasta mtn...



Noh...
Mie vahasin puuosat konjakin värisellä puuvahalla, kesälomalais-Laten purkaessa varovasti pois entiset kalusteet, sahatessa lavuaarille ja sen putkille aukot alakaappiin ja asentaessa kaiken uuden paikoilleen.

Ihana uusi ja EHJÄ lavuaari. =) <3

Tässä miltein valmis kokonaisuus nyt sitten on. 

Peiliovista puuttuu vielä nupit. Olimme niitä tänään 

ostamassa Lahden Terrasta, kun kamala ukkosmyräkkä 

sammutti sähköt liikkeestä ja asiakkaita pyydettiin poistumaan 

kaupasta. Ehtiihän nuo ostella myöhemminkin. 

Peilikaapin alahyllyille on kuvan oton jälkeen löytäneet tiensä 

puhtaat käsipyyheniput. 

Peilikaapin lamput eivät ole vielä toiminnassa. 

Nurkasta puuttuu edelleen kaakeleita. 

Ne laitetaan kun kaakelileikkuri löydetään 

ja puupinnat vahataan vielä värittömällä puuvahalla...

Ovi auki!

Tämän talon ulko-oven uloin ikkunan lasi oli rikottu silloin kun kävimme taloa katsomassa. Kuiskasin Latelle, että toivottavasti ne korjaavat tuon oven ikkunan, ennen myyntiä... Late tosin epäili. Sanoi etteivät varmaan korjaa...

Samoin oli rikki eteisen ikkuna, siitä oven vierestä. Se ikkuna oli tosin kokonaisen oloisena paikoillaan, säröjen kartoittamana, mutta ulko-oven lasi oli pahoilla ja vaarallisen näköisillä irtosäleillä. Näkkyy alakuvasta...

Oven lasinsirujen taakse oli humoristisesti tiputettu puinen kyltti jossa luki:
"Tervetuloa"...

Eipä oltu korjattu laseja kun teimme tänne muuttoa. 

Muuttopäivänä kuvasin ulko-ovea ja esitin Latelle toiveen, että ainakin oven lasi pikapuolin korjattaisiin tai ainakin poistettaisiin. 

Ihan noloa, kun ensimmäinen näkymä talosta on rikkinäinen ovi.

Kuvattu sisäpuolelta muuttokuormaa tuotaessa.
Ripustin kranssin säröjen päälle jouluna 2010.
Muutimme taloon vuodenvaihteessa 2010-2011. 

Late korjasi alustavasti ovea poistamalla ikkunasta ristikon, rikkinäisen lasin, lasin reunalistat ja laittamalla lasin paikalle ruskeaksi petsatun vanerilevyn. Oli heti paljon turvallisempi olo. Sisäpuolella oli se ehjä toinen lasi yhä, ja jotkut kysyivätkin, miksi siinä on lasi, josta ei näe ulos. No, siksi kun, -ja saimme selittää koko jutun, moneen kertaan.
Eteisen ikkunan lasin korjautimme keväällä 2011.


Koko ovi tuntuu olleen kastunut moneen kertaan; ovi oli kiero ja vääntynyt niin, että yläosasta paistoi päivä sisään sen kiinni ollessa. Oven pieli näytti siltä, kuin sitä olisi avattu joskus väkivalloin jollain apuvälineellä... Kun oven karmiin tai itse oveen yritti pakkasella laittaa tiivistettä, ei ovi mennyt enää lainkaan kiinni. Ne tiivisteet tipahtivat pois aina hetikohta. Paras keino pakkasta ja viimaa vastaan oli laittaa kaksi paksua verhoa päällekkäin tankoon oven eteen ja toivoa, että rautakauppoihin tulisi alennusmyynti ulko-oviin.
Oven lukko myös oikutteli. Välillä ovi meni lukkoon, vaikka sen ei pitänyt mennä. Välillä se ei mennyt lukkoon vaikka sen piti mennä.

Kerran miun tehdessäni huushollihommia keväällä, Late otti koko lukkopesän ja alkoi korjata vikaa. Edellisenäkin iltana ovi oli oikutellut, ei auennut vaikka sen ei pitänyt mennä lukkoon ja miun piti hakea vara-avain jolla sain oven ulkoa auki.
Mie sain siinä tiskit ja muut puuhat tehtyä ja menin pihalle, katselemaan mitä voisin siellä tehdä. Kantelin vettä kastelukannulla istutuksilleni, kun Late yhtäkkiä katsoi minua rappusilta:
-Sä olitkin ulkona? Onhan sulla avain?
-Ei ole, vastasin. Minulla oli päälläni takki, jonka taskussa ei ollut mitään avaimia. Ei sitä tavallista, jonka taskuun vara-avain oli vahingossa jäänyt...
-Tää on nyt nimittäin lukossa, mies selitti ovea kohden nyökäten.
-Haetko sen vara-avaimen, mies jatkoi.
-En mä voi, kun se vara-avain on mun eilisen takin taskussa... mie aloitin nolona.
-No mitä sä sen sinne jätit?
-Mä unohdin! Ois pitänyt heti viedä se takaisin...
-Niin ois! Mites me nyt sisään päästään, mies mutisi.

Hän koetti rämpyttää kahvaa, jos se sattumalta taas aukeasi kuten se joskus yllättävästi teki vaikka sen piti olla lukossa. Tällä kertaa ovi kuitenkin oli tiukasti lukossa, kun Late sen juuri oli korjannut...
Hän manasi. Kiroili aika lailla. Mie hain hänelle työkaluista ruuvimeisseliä, talttaa ja viimein sorkkaraudan, jolla ovi sitten aika pahannäköisesti saatiin auki. Tuntui kamalta rikkoa oman kämpän ovea. Siis mitä tahansa ovea! Ovien kuuluu olla turvallisia ja lujia. Mutta asukkailla pitää olla avaimet mukana tai ainakin vara-avain paikoillaan...

Noh. Pääsimme vihdoin sisään ja mie kipitin viemään kiltisti vara-avaimen paikoilleen. Entistä runnellumman  oviparan lukko ei enää sen käsittelyn jälkeen jäänyt siihen asentoon, että ulkoa olisi vain kahvaa kääntämällä päässyt sisään. Se oli nyt koko ajan lukossa, joten ulos mennessä piti muistaa joko ottaa avain mukaansa tai jättää avain oven ulkopuolelle lukkopesään... Tai pönkittää koko ovi auki...

Eräänä päivänä päätettiin mennä ja ostaa kaunis valkoinen, tukevatekoinen ovi tässä jokin aika sitten ja laitettiin se talteen odottelemaan Laten kesälomaa. Varmuuden vuoksi. Aluperin uusi ulko-ovi ei kuulunut remppasuunnitelmaan mutta nyt kuului. Nyt uusi ovi tuli tarpeeseen.

Muistin avainpakon viime torstaihin asti. Sinä aamuna lähdin yöpaitulissani aamuvarhaisella Laten, -kesälomalaisen- vielä nukkuessa, puoli seitsemän maissa ulos katsomaan pikku takapihaa, sen kukkia ja haistelemaan raikasta tuulta... joka pamautti ulko-oven räsähtäen kiinni!

Menin oven taa, kuvitellen että kun Late takuulla oven rämähdykseen heräisi, hän tulisi kurkkimaan keittiön ikkunasta, näkisi miut yöpaidassani rappusilla ja avaisi oven. Ei näkynyt miestä ikkunassa eikä kukaan avannut ovea. Hain siis vara-avaimen piilostaan, jätin sen eteisen pakastimen päälle ja hiippailin keittiöön ja siellähän se kulta keitteli jo kahvia. Ei tosin kovin iloisena varhaisesta herätyksestä.

Samana aamuna yhdeksän maissa mies lähti kaupunkiin asioille. Mie kipitin tapani mukaan perään häntä suukottamaan ja vilkuttamaan. Kun Laten auto kurvasi pihasta mie kurkotin kokeilemaan, onko myyriltä turvaan siirrettyjen keijunmekkojen multa kuivunut, ja samassa tuuli jälleen paiskasi takanani sen OVEN KIINNI!

Hetken päässäni välähti vain, ettei tämä voi olla totta! Taas! Toisen kerran tänään?! Onneksi miulla oli rappusilla feikkicroksit jotka kiskaisin jalkaani ja kirmasin tielle, yöpaitulissani, mutta Laten autonperä juuri katosi mutkan taa. Enhän mie nyt tällaisena voi olla pihalla! Minulla ei ollut edes miulle tosi tärkeää aurinkovoidetta ihollani, naamassani varsinkaan ja hellepäivää oli luvattu! Nyt miun melasma suuttuisi! Tiedä kuinka kauan Latella menisi kaupungissa! Sisään miun oisi päästävä!

Menin ovelle ja rämpytin kahvaa, toivoen vanhan vian palaavan siihen jotta vaikka ovi oli lukossa, se aukeasi kun vähän aikaa kahvaa rämpyttäisi. Ei auennut. Menin seuraavaksi talon taa kurkkimaan vessan korkealla avoinna olevaa ikkunaa ja hain tikapuut liiteristä. Kiipesin ikkunalle ja kiskoin vanhan ötökkäverkon pois ikkunasta. Vessan avoin pönttö sijaitsi juuri ikkunan alla monen metrin päässä. Ainakin siltä miusta tuntui ikkunasta kurkkiessani.

Kipitin takaisin liiteriin ja juoksin yöpaidassani sorkkaraudan kanssa. Kiipesin takaisin ikkunalle ja yritin pitää sorkkaraudalla katon reunasta kiinni ja ujuttaa toisen jalkani ikkunasta. Kiskoin sen samantien pois. Miunhan pitäisi mennä jotenkin takaperin? Vilkaisin välillä tielle jossa ohikulkevista autoista kurkki naamoja, mutta kukaan ei edes pysähtynyt katsomaan, olenko ihan oikeilla asioilla. Oisinkin lainanut heiltä kännykkää ja soittanut Latelle jotta tuu äkkiä takaisin, mie jäin oven taa ulos... taas..

Mietin, laitanko ensin kipeän polven sisälle pikkuikkunasta vai sen terveen? Vaiko ujuttaudunko pää edellä? Loppujen lopuksi en uskaltanut mennä ikkunasta mitenkään päin. Liian monta metriä pudotusta... Ja se äkkipysähdys... Menin siis sorkkaraudan kanssa jo ennestään ruhjotun oven kimppuun mutta ei se miun voimillani auennut.

Aamu ei ollutkaan kovin lämmin ja minua alkoi yöpaitulissa paleltaa. Mitä mie sitten tekisin? Noh, kaikki risut olivat kasalla takapihalla pätkittyinä odotelleet pinoamistaan jo jonkin aikaa. Mie pinosin ne klapipinon jatkeeksi, jotain tehdäkseni. Muutama tunti mennä hurahti kun laitoin risuja ja oksia pinoon ja manasin sitä vara-avainta jota en ollut taaskaan muistanut viedä heti aamusella oven kertaalleen avattuani, takaisin paikoilleen...

Late saapui muutaman tunnin päästä ja jotenkin arvasi mitä oli tapahtunut, kun näki miut yhä yöpaidassa, tukka hapsottaen puupinon kimpussa. Nauroi miulle tuo kulta, sillai hyväntahtoisesti. Mutta nyt se ovi ei meinanut aueta edes avaimella. Ovi oli ihan kaput.

Late sai sen lopuksi auki, mutta nyt se ei mennyt enää lukkoon lainkaan. Sisäpuolelta sen sai säppiin omalla tavallaan, mutta jomman kumman olisi oltava kotosalla tästä lähin. Ovea ei saisi ulkoapäin lukkoon.

Haimme uuden ulko-oven varastosta ja Late mallaisi sitä paikoilleen, todeten tarvitsevansa siinä apua. Sellaista joka on ennenkin ovia paikoilleen laitellut. Muistin samassa Maman kaverin, melkein isäpuoliehdokkaan, joka on kirvesmies ja varmaan muutaman ovenkin paikoilleen asentanut. Soitin Mamalle ja hän lupasi kysyä Ipen aikatauluja.

En uskaltanut kertoa, että meidän ovi oli niin rikki, ettei täältä voinut olla molemmat yhtaikaa poissa, koska ovea ei saanut ulkoapäin lukkoon. Mama kuitenkin soitti Ipen luvanneen saapua lauantaina ovea katsomaan. Hienoa! Jeejee! =)

Mamaa ja Ipeä odotellessa...

Niin koitti lauantai, ja Mama ja Ipe saapuivat onneksemme! Me Maman kanssa istuskelimme "puutarhassa" ensin, poissa miesten tieltä kun he purkivat entisen oven pois. Uuden oven asennuksessa oli pulmia, koska oviaukosta puuttui puuainesta johon uuden olisi saanut ruuvattua. Onneksi oli pieni lautakasa pihassa...

Söimme välillä ja kahvittelimme ja taas miehet jatkoivat uurastamistaan, kunnes uusi ovi oli paikoillaan. Ihana valkoinen, tiivis, puhdas, ääntäkin vaimentava, ehjä ja kaunis...!!! <3<3<3

Uusi ihana valoisa ovi!

Kiitos ihanat Mama ja Ipe! 

Olemme edelleen sen ravintolareissun teille velkaa! 

Ovi auki ja rappusille kahvikupin kanssa istuksimaan... <3

Kimpassa tekemistä

Kuin joutsenparvi piirissä... <3

Yhdeksän suuren puun (no joo, oli siinä kaksi vähemmän suurta puutakin) oksat on nyt pätkitty. Hitaasti mutta varmasti ne tuli tehtyä pois kuljeksimasta. Paksuja runkopöllejä on vielä halottavaksi ihan riittämiin, vaikka niistäkin monta mottia on saatu klapeja pinoihin.

Kuntotutkimusraportti saapui, kolmisen viikkoa myöhässä, ja siinä oli hieman epäselvyyksiä. Late laittoi tutkijoille viestiä ja pyysi korjausta ja tarkennusta tiettyihin seikkoihin.

Huomenna Late hakee Apen valmistamat uudet kylpyhuoneen kalusteet. Uusi lavuaari, hana, puuöljy ja vetimet täällä jo odottelevat. Ja mie. Maalisudin kanssa.

Kylpyhuoneen kalusteet saapuvat siksi, koska ne oli mittojen mukaan tähän kylpyhuoneeseen jo aiemmin ennakolta tilattu, ja ne vievät tilaa Apen puusepänverstaalta turhan paljon.

Saapa nähdä mitä paljastuu vanhojen kalusteiden alta ja takaa? Pidämme peukkuja, että pelkkiä siistejä näkymiä...

Myyrän ruokaa

Pikku yrttimaan kasvien syöjä on luultavasti peltomyyrä. Sen näköisiä otuksia olemme täällä pihamaalla ja liiterissä nähneet. Ne ovat syöneet melkein kaikki ruusupavun alut (noin 40 tainta!), joiden piti sievästi kiivetä pitkin vanhan piharakennuksen seinämiä ja peittää se hökötys romuromanttiseen utuiseen vihreyteensä, vieneet pesäänsä miltein kaikki sokerimaissit, pöllineet yhtä vaille kaikki paprikan alut, syöneet kaikki maapähkinän varret, nakertaneet mullassa olleet hasselpähkinät (se oli sellainen kokeiluerä) ja söivät pois miltein kaikki keijunmekot... Miten tuhmia rontteja otuksia!!! =( Niiden pesäkoloihin vievillä reiteillä näkyi yhä muutamia kasvien osia, kiireessä jälkeen jääneitä?

Olivat mokomat purreet poikki yhden kielon lehdenkin ahneuksissaan, mutta se oli niiltä jäänyt syömättä, tahi pesään viemättä sentäs. Taisivat maistaa lehden myrkyllisyyden.
-Osaavatkohan myyrät syljeskellä? =P

Taas on särkyneitä sydämiä pihamaalla...

Kurjaa ja huonoa tuuria. Muutenkin taimien matka siemenistä tälle tyhjyyttään ammottaneelle maatilkulle oli vaivalloinen ja pitkä ja pikku onnettomuuksiakin sattui. Nyt ne jäljelle jääneet kasvit katoavat pienten jyrsijöiden toimesta yö yön perään tuolta pihamaalta.
Jopa aivan säännöllisesti kimeästi piippaavan myyräkarkottimen vierestä olivat otukset popsineet poikki maissit sekä ruusupavut. Taitaa karkottimen ääni olla niille jo tuttu, eikä lainkaan pelottava?
Taitaa se piippari pitää myyrät vaan hereillä, ja hereillä ollessahan tunnetusti tulee nälkä...

Nämä on kasvatettu siemenistä. Toistaiseksi kukaan ei ole syönyt...

Siirsin kaksi viimeistä keijunmekkoa ruukkuun, pois myyrien sotatantereelta, turvaan rappusille. Samoin dahliat siirsin suuren suureen saviruukkuun rapun pieleen, koska niitäkin kasvin alkuja oli jo maisteltu. Sen VIIMEISEN paprikan nostin sisälle keittiön ikkunalle omaan ruukkuunsa. Alunperin paprikoita oli yli 20 tainta... =( On tämä ihme paikka kun jopa kasveista täytyy pitää melkein kiinni, että saavat kasvaa rauhassa.

Lidlin liljoja...

Juhannuksen kunniaksi ostin Lidlistä ruukullisen tuoksuvia liljoja. Ne ovat rappujen vieressä omassa ruukussaan. Ensin pidin niitä sisätiloissa, mutta niiden tuoksu oli melkein liian tyrmäävän huumaava Pikkutaloon, täyttäen sen joka sopen vahvalla parfyymillaan, joten ne oli pakko siirtää ulkotiloihin.

Löytömalvat

Rappujen pieleen siirrettyjen dahlioiden tilalle löysin tontin reunamilta vanhaa ihanaa vaaleanpunaista malvaa pari puskallista. Saapa nähdä, katoavatko nekin myyrien ruokavarastoon? Mrrrrr...
Tarvittais se kissa?