Myyrien karkottajia

Vanha kunnon ekologinen myyrän karkotin on tietenkin komea Keisarinpikarililja, tai Keisarinkruunu, jolla nimellä se myös tunnetaan. Sen myrkyllinen sipuli haisee vahvasti valkosipulille, joka onkin toinen hyvä keino suojata sipulikukat myyriltä; istuttele syksyllä kukkasipulien läheisyyteen valkosipulinkynsiä. Kynsilaukat voit kevään mittaan siirtää vaikkapa yrttimaalle kasvamaan syysherkuksi, ja taas uusia kynsiä syksyllä kukkapenkkiin.







Olen tehnyt puhtaimpaan pihan kolkkaan sellaisen tilapäiskukkapenkin, johon olen laitellut Anopin mökiltään tuomia neilikoita ja talvioita, kukkalähetyksenä saapuneet maanpeittomuratit ja sisältä ulos muuttaneen jouluruusuni.
Mahdollisen, siirtyneen, ehkä joskus toteutuvan puidenkaatoperaation tieltä olen siirtänyt niin ikään muualle tilapäisesti paikkaansa odottelemaan piikkisiä ruusuja ja vielä pidempi piikkisen orapihlajan alun, joka olisi väistämättä jäänyt suuren koivun alle. Orapihlajan siemenen on joku lintu joskus tuonut sille paikalle... Oli hauska löytö.

Tiedän nyt myös missä kasvaa kieloja.  ♥


Kuva: Wikipedia

Eläimellistä

Possurinsessa...

Ensimmäiset ampiaiset ja mehiläiset
yrittävät pyrkiä sisätiloihin josta ne häädetään
varovaisesti auttamalla takaisin ulos.

Ikkunoiden väleissä nukkuu yökkösiä. 
Aamuauringon herättäminä ne yrittävät tunkea
itsensä takaisin pimeisiin piiloihin nukkumaan.

Hoitokoira paimentaa meitä kuuliaisesti
ja se oppi jo reitin jota pitkin Late häntä
taluttelee, ja eilen koira opetti minullekin
sen saman maisemapolun.

Heta ei tykkää nukkua pimeässä, vaan 
jokin valo pitää olla palamassa yölläkin. 
Jos valoa ei ole, se hiipii hiljaa meidän 
sänkymme alle nukkumaan. 

Pihalla Heta seuraa maamyyrien hajuja.
Niitä karvaisia otuksia tuntuu tällä tontilla
olevan ihan liikaakin. Ilmankos yhtään tulppaania
narsissia tms sipulikukkaa ei näy mistään...

Kastelukannuja ei ole koskaan liikaa...

Pääsiäisenä

Löysin sattumalta yhden ruukullisen Bridal Crown narsisseja 

ihastuttamaan tuoksullaan pientä keittiötämme. 

Ruukun ainoa yksinkertainen kukka...

Kävimme katsomassa Laten iäkästä isoisää, 

esikoinen käväisi grillailemassa kanssamme, 

ja lopun pääsiäisen siivoilimme pihaa.

Saimme seuraksemme Laten vanhempien 

Heta-koirimuksen, joka on toipilaana toisen, 

itseään paljon suuremman koiran hyökkäyksestä, 

omistajiensa ollessa nyt ansaitulla lomareissulla.

Minulla ei ole vuosiin ollut saappaita.
No nyt on. Pihatöissä tarvii...



Aina pitää huvikseen kokeilla,
voiko pihan haravointijätteistä,
eli hienommin sanottuna "askartelumateriaaleista"
vaikkapa väsätä jotakin...

Pajuista jotakin...

Männyn kaarnaa...

Maahan karisseita riippakoivun oksia...




 

Jotakin

Tämä kuva ei ole tästä pihasta.
Täältä olen bongannut vain muutaman raparperin alun.
Onhan sekin jotakin.
Raparperikiisseliä puoliksi sulaneen vaniljajäätelön kera, mmmm...

Hetkisiä

Mama-rakas kävi kanssani eilen läpi talon alapohjaa niiltä osin kuin pääsimme sitä kurkkimaan. Revimme irti ristikoita ja rautalankaesteitä, joita kissaluukuissa oli muurattuina esteinä. Pesuun menossa oleva matto talon seinämälle ja siihen pitkälleen, vain siten näki hiukan talon alle kuten myös seinälaudoituksen alustan... Mama-pieni sai hengitykseensä ne pahimmin ulkoilmaan pölynä tupruilevat tuhoutuneiden lautojen keltaiset pilvet... =/

Maman joskus kauan sitten tekemä ruusuasetelma... 

Illalla tein selvitystä löydöistämme Latelle ja hän laittoi pyörät pyörimään eteenpäin. Oma hengitykseni on ihan tukkoinen. Nenua piti käydä niistelemässä kaiken yötä ja yrittää nukkua liian lyhyellä olohuoneen sohvalla, etten häiritsisi Laten unta. Unilääkkeenä toimi boxille taltioitu Täydellisten naisten viimekertainen jakso. Heräsin kun se loppui. Mie en haista nyt mitään ja kurkku on karheana.

Tänään pitäisi uusien kamiinoiden saapua...

Viikonloput kuluvat aina nopeasti

Keskityimme viikonloppuna olemaan paljon ulkosalla. Saimme pihaa siivottua jälleen hieman lisää. Suuremmin ei kannata haravoida ennen kuin nuo puut on kaadettu, jotka kaadettaviksi nyt on merkitty. Sitten onkin siivoamista aikalailla.

Olohuoneen ikkunalla räpiköi nokkosperhonen. Molemmat tahdoimme siitä kuvan ja mie yritin houkutella sen syömään hunajaa pieneltä korkilta ikkunalaudalla, mutta ei se havainnut sitä. Se katseli vaan ulos ja räpiköi lasia vasten ja Late sai sen kävelemään pahvikortin päälle, jossa se matkusti ulos ovesta ja voi kuinka iloisesti se lensi tiehensä. Kevään houkutus oli perhosellekin niin suuri, ettei syömään malttanut ruveta. Ulos vaan piti päästä, vapaana lentelemään. Ymmärränhän minä sen...
Se istahti hetkeksi vielä talon ulkoseinälle aurigon lämpöön ja sain siitä vielä yhden kuvan näpättyä ennen poislentoaan. 

Kävimme vaihtamassa Laten autoon kesärenkaat. Hänen harraste- ja tallipaikkansa on aika kaukana, kymmenien kilometrien päässä, muutamien kaupunkien ja peltoaukeiden takana, joten otimme kamerat mukaan, jos vaikka bongasimme joutsenia vihdoin peltojen sulavesissä ja niin me bongasimmekin! Kolmisenkymmentä lintua yhteensä. Oi että ne ovat uljaita. Mutta ei niitäkään kovin kauniilla lauluäänellä ole siunattu, niin kuin ei tuota pihafasaaniammekaan...

Viime torstaina muuten, samaan aikaan kun tt oli pihassamme, lensi viisi joutsena huudellen ja rivissä ylitsemme, ja sain jopa tt:n katsomaan taivaalle kun osoittelin lintuja ja hihkuin:
-Katsokaa! Joutsenia!





 Äänestämässäkin kävimme. Pakkasesta kaivelin kakkupohjan ja kasasin sille mansikkaisen vaalikakun, jonka mansikat tosin olivat vain mansikan näköisiä, eivät makuisia.
-Mutta aikomus oli hyvä. 






Kokosimme pihalle jo tilapäisen terassipaikankin, pallogrillin, pöydän, vanhan päivänvarjon ja kahden tuolin avulla. Kova tuuli teki kuitenkin äkkiä lopun vanhasta varjosta, jonka olin jo kahtena menneenä keväänä saanut pelastettua roskalaatikolta. Nyt luonto viimeisteli varjon risaisuuden, ennen kuin ehdimme istahtaa hetkeksikään sen alle tänä keväänä.

Täytyy myöntää, että ulkona puuhailu väsyttää mukavasti. Pallogrilliä ei jaksettu ottaa enää illalla ensikäyttöön, kun Uniteppo jo kutsui katselemaan unikuvia.

Lievää paniikkia

...

Vasemman käden etusormen päällinen alkaa olla paikka paikoin nahaton ja hellänä terävien sukkapuikkojen päiden tökkiessä sormeani tämän -käsille jotain työtä- kampanjani vuoksi. Sama vaikutus on virkkuukoukulla miun sormiini. Tarvitsisin varmaan puiset koukut ja puikot. 

Terveystarkastaja sortui eilen selittämään jotain omia asioitaan ja jaarittelemaan, kun mie tahdoin puhua tästä talosta ja sen löydöksistä. Joskus tk-lääkärissä käy samalla tavalla, aikaa potilasta kohden on 15 minuttia ja lääkäri kertookin omista sairauksistaan tai tuttaviensa sairauksista, ja siinä potilas odottaa ymmyrkäisenä, mitä ihmettä tämä on...

Tt kurkisteli kyllä pyynnöstämme talon alle ja tokaisi jotta on siellä joskus varmaan jotain kastumista tapahtunut, huomatessaan ne muutamat lattian lahot ja osittain alaspäin törröttävät puuosat, sekä uudemman ulkovuokrauksen alle jätetyt lahot seinälaudat, "Mutta nyt se on ainakin kuiva!" hän totesi tyytyväisesti hymyillen. Alhaalla kivijalan juuressa ja sokkelia pitkin märkyytenä ylöspäin kiipeävästä, syvällä talon alla seisovasta sulamisvedestä hän ei piitannut. 

Hänellä kun sattumalta ei ollut muistiinpanovälineitä (meiltä olisi saanut pari riisiä paperia ja monta asuntomessukynää!) eikä hän ollut varautunut tarkistuskäynnille (sellaiselle olin hänet pyytänyt!) niin ei hän sitten tehnytkään muuta kuin piti käsiään taskuissaan ja selitti hitaasti jotakin muuta, jonka monesti epäkohteliaasti keskeytin ja kyselin tästä meidän ongelmastamme malttamattomana.

Hänet pitää tilata erikseen varsinaiselle tarkistuskäynnille, jolloin hän saattaa kirjata varovaisesti jotakin paperille, mm talon ilmanvaihdosta. Mutta vain varovaisesti, koska hän "ei ole mikään rakennusalan asiantuntija. " No mitenkäs, eikö sitä olisi voinut kertoa jo puhelimessa asiastamme selostaessani tiistaina?

Kokemuksesta tiedän, että se kuivunutkin kosteusvaurio eli kuiva home, aiheuttaa oireilua. "Ei täällä haise homeelle", mies toteaa hymyillen miulle ja Latelle sisätiloissa.
Voih, minusta hymy ja home-sana, eivät sovi ollenkaan samaan lauseeseen! Tässä taannoin televisiossakin esiintyi ns home-expertti, joka hymyillen selitti homeista otettuja makrokuvia, sanoen niitä söpöiksi ja näteiksi ja miun sydämeeni ihan koski sitä esitystä katsellessani ja kuunnellessani.


Möykky vatsassani velloo yhä. Kuin olisin nielaissut kaksi tiiliskiveä. Ne jauhavat toisiaan vasten sisuksissani ja aika ajoin tulee tunne, että pitäisi yökätä.

Ikkuna- ja ovitilaus, joka onneksi oli vasta tarjouspyyntöasteella, on laitettu jäihin. Kamiinat ovat jo tulossa, niitä ei voinut perua. Appi on saanut varmaan valmiiksi kylpyhuoneen uuden kalustuksen. Kylpyhuoneen lavuaari odottelee eteisessä, uusi liesituuletin vintillä, sisärappujen kuvia lojuu monella pöydällä. Ne kaikki miun minitaimet odottavat pääsyä pihalle, muuttumista puutarhaksi tontille, jolla ei ennestään ole ainoatakaan kukkapenkkiä, lukuunottamatta niitä vuorenkilpiä jotka takaseinustalla sijaitsevat kiinni talon takaseinässä, muualle pihaan siirtoa odottamassa.

Kolme hengityssuojainta vartoo, että lattian purkutyö aloitetaan jostakin. Mutta minä valvon taas öitäni, pelkään ja panikoin, mitä purkaessa paljastuu, ja ne tiiliskivet vatsassani työntävät aamupalaa ylöspäin...

Näinä viime päivinä

Uusia huonekasveja...

Ensi järkytyksestä hiukan toettuani ja jotain konkreettista tehdäkseni aloin maanantaina sahata kaadettavaksi aiotun jättikuusen alempia oksia pois. Ne maata vasten makaavat oksat, jotka veivät tilaa pienestä pihasta olohuoneemme verran. Jospa se nyt kaatuessan ei osuisi pihan ruusupensaaseen. Sahaan pihapihlajienkin kuivia oksia, jotka ovat puoliksi katkipoikki koska niissä on kipeilty. Suren puuressukoita, joihin joku on iskenyt nauloja ja ruuveja...

Puuparka...

Kiskon pois adrenaliinimyrskyssäni edellisen asukkaan pihaan jättämät 16 mustaa jätesäkillistä piharakennuksen taakse, pois etupihalta kaikkien nähtäviltä. Nyt ne mokomat vihdoin lähtivät irti maasta, johon olivat jäätyä pätkähtäneet. Säkeissä on osin maatunutta multaa, risuja, haravointijätettä yms. Niistä saisi maantäyttöaineksia tai muuta sellaista. Uusimmista haravointijätteistä saisi vanhanaikaisen kompostin aineksia... Osassa on tavallista roskaa, jotka olisivat edelliset asukkaat voineet hyvin itse viedä kaatopaikalle. Lisää roskasäkkejä löytyy mm puuliiteristä ja lisää törkyä mm siitä koirankidutuspaikasta...

Kerään maahan tipahtaneet puiden oksat kasalle, samoin ne kuusen valtavat oksat. Heti tulee paljon siistimmän oloista. Koiratarhan pohjalta löytyy päivä päivältä lisää roinaa jonka heitän peräkärryn roskakuormaan. Kaikki roinat eivät lähde vielä irti. Jäässä yhä.

Mies soittaa ja sanoo olevansa kotimatkalla ennen aikojaan. Menen sisälle, vaihdan pois likaantuneet pihavaatteet, niistän, pesen kuraisen naamani ja käteni oikein kunnolla, ja käyn sitten eilisen päivän tiskien kimppuun.

Ihana enkelinsiipi <3

Tarkastaja jonka piti antaa suostumuksensa pihapuiden kaadolle, saapuu myös kohta. Hän kulkee Laten kanssa tontin rajoilla ja antaa luvan kaataa suunnittelemamme puut. Talon asioihin hän ei puutu mutta antaa neuvon kutsua paikalle terveystarkastajan ja lähtee pois.

Mielessä pyörii koko ajan, että jos talon alla oleva löytö osoittautuukin pahemmaksi niin mitä me sitten...

-Ei saa vielä heittää kirvestä kaivoon, sanoo Mama puhelimessa kun kerron hänelle mitä tänne kuuluu. Hän toivoo että saamme puolueettoman neuvonantajan tähän pulmaamme.



Tiistaina havaitsen pihalla sitruunaperhosen. Kierrän piharakennuksen ihan vaan huvikseni, ja näen maassa auringossa myös nokkosperhosen. Se lentää tiehensä kun astun lähemmäksi. Jossain peipot laulelevat. Koiratarhan pohjasta ei lähde vieläkään irti sinne heitetyt ja jäätyneet polkupyörän ja mopon kumirenkaat. Astun kuitenkin auringon pehmentämään koiranjätökseen ja kuljen sen vuoksi lopuissa lumipenkoissa kauan aikaa, jotta saisin lällän irti ainoista pihakengistäni, eli vaelluskengistä jotka tuo rakas mies osti miulle köyhimykselle ennen viime syksyn lomareissua, ja joilla olen kulkenut kiltisti koko talven. Eihän ne nyt saa mennä pilalle!

Lankakori uhkaa käydä pieneksi...

Olo on voimaton ja pahoinvoiva. Menen sisälle, istun sohvalle kutomaan sukkaa. Paikalliselta kirpparilta olen löytänyt muutamat Seitsemän veljestä alehintaan. En sitä kirjaa, vaan aloittamattomia villalankoja. Ajatuksissani neuloessani sukkaan tulee kamalan pitkä kärki ja joudun purkamaan sitä pitkät pätkät. Päätä särkee ja etova olo jatkuu. Laitan kutimen pois ja käperryn lyhyelle sohvalle kipeälle oikealle kyljelleni. Lueskelen Mamalta saamiani ihania puutarhalehtiä. Nukahdan siihen sohvalle kauniiden puutarhojen mielikuvia mielessäni. Unessani on patio, jota ympäröivät valkoiset syreenit, aurinko paistaa, linnut laulavat ja minä istun pation katosta riippuvassa valkoisesssa korikeinussa jotain raikasta ja kylmää juomaa pitkässä kapeassa lasissani, ja olen onnellinen...

Puutarhaunelmia...

Herään kun Late tulee töistä, vaikka mieluummin olisin jäänyt uneni maailmaan. Hani on jälleen kotona tavallista aikaisemmin koska tiistaina meidän oli määrä viedä kaatopaikalle se peräkärryn jätekuorma. Kaikea mitä pihasta ja vanhasta saunasta on löytynyt. En jaksaisi lähteä. Etoo yhä. Vatsakin on sekaisin, mutta lähden sitten kuitenkin kaveriksi.

Kaatopaikalla poistettuamme pressun romuista lähtee niin ällöttävä lemu että meinaan väkisinkin oksentaa muutaman kerran hajun iskettyä päin kasvojani. Late ottaa itse kuormasta ne iljettävimmät ja heittelee kaatopaikkajätteeseen. Kotiintulomatkalla mies ostaa miulle keltaista jaffaa. Löydämme pari poikki kaadettua terijoensalavaa pellolta ja mie haen niistä muutaman oksan peräkärryyn. Mieli piristyy hiukan miettiessäni laitanko ne veteen vaiko suoraan kosteaan keväiseen maahan? Salava samoin kuin pajukin, on herkkä lähtemään kasvamaan, jos sille päälle sattuu ja maaperä on sopiva. Illalla saan edellisen sukkaparin valmiiksi ja aloitan uuden hassun sukkasen, hiukan vaikeusastetta itselleni nostaen.

Siistimpi kärkikavennus...

Keskiviikkona pahoinvoinnin aalto yhä kuljettaa minua mukanaan. Herra Fasaani huutelee ulkona talon nurkalla jo aamuviiden jälkeen. Saan ihanan viestin eräältä nettiystävältä. Vastailen hänelle ja mieleni hiukan piristyy. Ikään kuin seestyn. Haravoin hiukan pihaa. Nyt ne renkaat irtoavat koiratarhan pohjasta kun jätekuorma on jo viety. Tai itseasiassa jo toinen jätekuormallinen. Pitää kai alkaa kokoamaan kolmatta kuormaa?

Menen tökkäämään suoraan märkään maahan salanvaoksat. Lähtevät ne sitten kasvamaan tahi eivät. Havaitsen, että Herra Fasaanin mukana on peräti kaksi tyttöfasaania. Tytöt juoksevat päätä pahkaa edestakaisin mutta Herra Fasaani on tyynenä siinä ihan lähellä kun tökin salavan oksia märkään multaan. Pelästyttää se kerran minut rääkäisemällä ja räpsyttelemällä siipiään. Mokoma. Meinaan katkaista salavan oksan kun sen äänen niin läheltä yhtäkkiä kuulen.

Tomaatin taimet voivat hyvin...

Täksi päiväksi, torstaiksi, on meille tulossa terveystarkastaja tsekkaamaan tilannetta. Oloni ei ole enää niin kamalan etova kuin näinä kolmena edellisenä päivänä, mutta vatsa on edelleen kipeänä, liekö pelokkaista ajatuksista...

Uusia kevään merkkejä

Eilen oli Eliaksen nimipäivä. Eliaksen kukan violetti lapa on vaihtanut väriä ikkunalla, eikä se mokoma kuki? Tämä hortoileva hortonomi ei varmaankaan osaa hoitaa sitä oikein?












Herra Fasaani esitteli meille vihdoin lauantaina tyttöystävänsä. Viehko ja ujo Neiti Fasaani tepasteli katsomaan pihan ruokintapaikkaa ja Herra Fasaanin oleskelusoppea suuren kuusen alla. Toivottavasti ne olivat Neiti Fasaanille mieluisia. =)

Olen jo päiväkausia sitten poistanut sen kuusen ympäriltä nauhan, joka merkkasi puun kaatoa. Ei sitä puuta kaadeta. Mustarastaatkin tykkäävät istuskella sen puun oksilla ja katsella maailmaa. Selkeästi säilytettävä puu.  ♥ ♥

Muita kevään merkkejä ovat olleet töyhtöhyypän näkeminen tienvierustalla ja kiuruparvi pyrähtämässä lentoon pellolta. Kuvaa ei kummistakaan ehditty nappaamaan, auton pysähdyttyä linnut lesivät tiehensä.

Vetisiä peltoja, mutta ei joutsenia...

Oikeastaan Late lähti kanssani autoilemaan siksi, että bongaisimme joutsenia paikalliselta pellolta jonka tulvavedessä on keväisin aina nähty laumoittain noita ihania valkoisia lintuja. Nyt ei nähty yhtäkään. Tulvavesiä kyllä nähtiin ja koettiin. Joissakin kohdissa tulva oli vienyt osan tiestäkin mukanaan virratessaan ylemmältä pellolta tien yli alemmalle pellolle.

Lattialistat odottelevat olohuoneessa... 

Kamiinat sekä keittiöön että yläkertaan on nyt valittu. Sellaiset pienet, lämpötehokkaat. Hengityssuojaimiakin on nyt varattu purkutöitä varten ja mietitty saunan seinäpaneeleihin uutta sävyä. Vanhat saunan lauteet voisi vaikkapa hioa jolloin niistä tulisi ensi alkuun ihan käypäsät, puhtaan ja uuden oloiset

Naulakkokoukkuja.

Eteiseen tulee reiluja kunnon koukkuja vaatteita varten. Näitä ollaankin sitten metsästetty ja eräästä tehtaanmyymälästä löytyi oikeanlaiset... =)

Pari uutta siemenpussukkaakin on taas tuotu kotiin, jossa ikkunalaudat ja valoisat paikat alkavat olla kohta kortilla... Mutta kun ne pussukat ovat niin ihania ja, ja, ja edelliset basilikat eivät oikein itäneet, ja kasvun ihmeen seuraaminen on aina yhtä hengästyttävän ihanaa! Vaikka kaikki nyt eivät niin hyvin lähtisikään kasvamaan, on tässä amatöörihortonoimisessa kuitenkin oma viehätyksensä. Uskon, että jotakin saamme vamasti ihan pihalle asti, sitten aikanaan...

Vihanneskrassi olkoon pääsiäisruohomme, ainakin niin kauan kuin sitä riittää, sillä käytämme sitä salaatteihin ja leivän päälle koko ajan. Njam.






Kun edelliset krassit uhkaavat loppua, laitan uutta kasvamaan.



PS:
Elkun kukka kuolla kupsahti. Ei ollut pitkäikäinen se...
Oli varsinainen kertakäyttökukkanen...  =/ 

Oh, downshifting

Joku joskus totesi, jotta meillä on tyypillinen vanha sauna. Itseasiassa se -jos meille kerrotut tiedot paikkansa pitävät- on vain viitisen vuotta vanha. Se on tehty talon uudempaan ns lisäosaan. Mutta millä tavalla, emme tasan tarkkaan tiedä. Ehkä ilman lämpöeristeitä ainakin, koska viime talvena se oli varsin kylmä kellari, paitsi saunapäivinä kiukaan lämmössä, ihan korkealla lauteilla.

Pihapiirin vanha, liekö ihan talon alkuperäinen The sauna löytyy piharakennuksesta. Korkea, erikoinen kiuas houkutti kurkkimaan syvyyksiinsä varovasti hiukan lähemmin. En halunnut koskea vuosien pölykerrokseen ja avasinkin siis vain varovasti kiukaan kivien päältä ruostuneen peltiluukun. Kiukaan mustat kivet ovat suoneet löylyjä hirsisessä saunassa kylpijöille varmaan aika monia vuosia...

Pesuvesi saunojille, on kuumennettu padassa.Toivottavasti jostakin pihamaalta löytyy sellainen vanha kaivokin, josta pataan on vesi kannettu, sitä pientä puutarhaa ja ensi kesää nääs ajatellen...

Edellinen asukas oli rakentanut saunaan tukevatekoisen koirankopin yms ja saunan pihaan ison koiratarhan niin, että koira kulki sisään ja ulos saunan ikkunaan tehdyn luukun kautta. Luukun, törkyä ja tarhaa olemme purkaneet pois sitä mukaa kuin sitä on paljastunut lumen alta. Ainoastaan verkon edellinen asukas oli leikannut pois, tukipuut jäivät meidän siivottavaksemme, samoin ihan kaikki muu, mitä suuren koiran olopaikassa oli.

Olen siivonnut kaatopaikalle vietäväksi auton peräkärryllisen likaisia, karvaisia, pölyisiä ja haisevia vanhoja mattoja, täkkejä, patjoja, koiran tuhoaman kookkaan nojatuolin ja vaikka mitä pois tästä vanhasta saunasta. Vanha sauna haisee kamalalle, kuin likainen iso koira olisi yhä siellä. Haisevaa, kosteaa tilaa ei voi käyttää edes remonttitarvikkeiden säilytyspaikkana. Poispurettavaa siis riittää. Yritämme purkaa piharakennuksen tiilet ja puuosat aikanaan niin, että kaikki jatkokäyttöön sopiva tulee tallennettua, esim kesäkeittiötä varten. Silti kaatopaikkakuormiakin tulee yhä löytymään...

Kun syljeskelin suustani pahaa makua ja pölyä siivousurakkani jälkeen pihamaalla, kuulin korkean kuusen latvasta mustarastaan laulun ja se toi taas valon sydämeeni. Ihanaa, että niitä kauniita tummia lintuja on täälläkin seudulla. Niitä jäin kaipaamaan edellisestä asuinpaikastamme.

Myös suloisia punarintoja kauniine lauluineen, olen bongannut, jopa lintujenruokintapaikaltamme, samoin viherpeippoja niiden siellä tavallisesti tättähääräävien tiaisten kera. Fasaaniherrakin käyskentelee päivittäin pihamaalla ja kiljahtelee välillä käheästi, varsinkin nähdessään kulkukissan hiipivän lähitienoossa.

Joku kiskoi postilaatikostamme pois hienon, Apen tekemän nimikylttimme. Onneksi itse laatikko on vielä paikoillaan, mutta tosiaan sinne eivät kirjalähetykset mahdu, vaan ne joudun hakemaan keskustan postista, postiljoonin ensin turhaan niitä yrittäessä tunkea postilaatikkoon, jättäen viestin yrityksestään ja kutsun kipittää postiin. Jos hän tulisi ovelle niin hänen ei tarvitsisi viedä niitä takaisin postiin? Miehän olen niin usein kotosalla, kirjoitan ja kudon ja kurkin ikkunasta pihan lintuja. Tai sitten olen ihan pihalla keräämässä risuja, siivoamassa lumen alta löytyviä roskia ja tavaroita pois jne jne jne.

Olen toki työpaikkahakemuksiakin laittanut lähiseudulle, mutta koska minun pitää mainita crohnintaudistani työtä hakiessani, (JOS sitä ei mainitse jo siinä vaiheessa, sairaspoissaolot crohnin aktiivivaiheessa ovat hyväksyttävä syy irtisanoa työntekijä) ei usein työpaikoistakaan kuulu koskaan mitään. Crohnihan ei todellakaan tartu. Se on henkilökohtainen autoimmunisairauteni. Sen vuoksi en saa esimerkiksi vakuutusta vakavan sairauden varalle, koska crohn on jo sellainen. Se on pikkuhiljaa heikentävä sairaus, jolle ei oikein ole keksitty parantavaa lääkitystä. Minulla se luultavasti oireista päätellen on ollut jo melkein murrosiästä saakka. Sitä on hoidettu "närästyksenä", epäselvänä keliakiana, jne kunnes vasta nelisen vuotta sitten tähystyksessä (en ollut suostunut tähyyn aiemmin) löytyi syy sekavalle oikkuvatsalleni ja ikuisille vatsakivuilleni, eli crohnin tulehduttamaa ohutsuolta pitkät pätkät. Taas yksi uusi tähy ja mahdollinen ohutsuolileikkaus kummittelevat edessäpäin. Se tähy on aina yhtä kammottavaa. Olenkin todennut joskus nielaisevani mieluummin kameran, jolla kuvannettaisiin suolistoani. Mutta en kyllä tuota omaa suurta canoniani... Sitä Herra Fasaanikin pelästyi yhtenä päivänä pihalla ja juoksi tiehensä kuin maantiekiitäjä. Tiedän, tiedän, nielaistavalla kameralla ei saa otettua koepaloja. Herra Fasaani palasi kyllä pian takaisin, eikä pelkää minua ilman kameraa pihalla hääriessäni.

Herra Fasaani juoksee pakoon kameraa...

Tämä tyyni downshifting elämä sopii minulle. En tavoittelekaan statusta, valtaa enkä kunniaa...
Multapurkeista pilkistävät pienet vihreät lehdet ja punarinnan suloinen laulu sykähdyttävät minua enemmän kuin hektinen ja meluisa meno maailmalla. Tietenkin haluaisin tienatakin jotakin, saada palkkapussin ja olla mukana maksamassa tätä taloa...

Lumen alta paljastuu tosiaan kaikenlaista... Nyt olemme löytäneet peräti yhden rajapyykinkin. Uudemman saunan ikkunalaudan peltikin löytyi pihan lumihangesta. Laitoin sen talteen jotta mies saa kiinnittää sen paikoilleen. Yläkertaan on tulossa uudet ikkunat vanhojen kaksilasisten, tuulessa kolisevien tilalle. Mietimme rakennustelineitä, joiden avulla ikkunat saadaan paikoilleen ja peiteluukut vanhoille salmiakki-ikkunoille. Aina jotakin. Eteenpäin, sanoi entinen mummakin lumessa, ihan kaikessa rauhassa.

Nyt taidan mennä keittämään lounaakseni kaurapuuroa ja sen kanssa nautin mansikkahilloa... 



PS: Myöhemmin paljastui, että sauna onkin tehty lisäosaan jo vuonna 1996, ja REMONTOITU viisi vuotta sitten....

Talon sisintä etsimässä

Viikonloppuna kurkistelimme taloa. Kiskoimme pois lautoja Pikkutalon sisäseinistä, sieltä täältä, nähdäksemme mitä talon sisin on syönyt. Tukiparruja tuli esiin, aika hyväkuntoisina. Ne saavat sitten remontissamme jäädäkin esille. Irtirevityistä laudanpätkistä tuli takkapuita.

Likaisia villoja ei voi vielä poistaa tai alas valuu purua välikatosta...

Sormet syyhyävät kun tekee mieli aloittaa purkaminen, mutta ei se niin vaan käy. Pitää ensin etsiä paikat yläkerran kaappien tavaroille, siirtää sinne kylmästä alakomerosta vaatteet, pakata ylimääräiset koriste-, yms esineet takaisin laatikoihin ja viedä ne jonnekin remontilta turvaan, ja jos puramme nyt jo portaikon, joudumme kulkemaan tikapuita pitkin kerrosten välillä, jne jne...

Pajunoksia käsissäni ajatuksissani rinkulaksi vääntelin...

Silmänräpäyksiä ulkona ja sisällä...

Pihlajista putoilee lunta...

Oravan jäljet Maman ikkunan takana...

Omat joulukukat- ja kukkasipulit koottuina odottamaan "puutarhaan" pääsyään...

Kaikkea pientä yläkerrassa...

Yrttejä tulossa...

Tämä kasvi on matkamuistosiemenistä...

Multapurkeissa aarteita...

Jotkin alut ovat vielä niin kovin hentoisia...

Valoa kohti... Välillä purkkeja pitää käännellä...

Lähikaupasta narsisseja 99 snt/ruukku, vaikka en keltaisista kukista juuri pidäkään...

Ikkunoista puheen ollen, ikkunaesittelijä kävi kurkistamassa yläkerran hataria ikkunoita ja teki tarjouksen, joka on kolmasosa koko remppabudjetistamme... Huoh...
-Jos tähän tyhjään pihaan istuttaisi rahapuita niin alkaiskohan lisää rempparahaa kasvaa puissa, kun se rempparahasaldo ei ole suuren suuri?

Mie olen hajottanut voimieni mukaan sellaisella innolla pihan koiratarhaa ja sitten sormet ovat olleetkin niin sekaisin, ettei edes kutomisesta ole meinanut tulla mittään. Viikonloppuna mies varmaankin vahvemmakseen purkaa kanssani pois niitä merkillisiä rakennelmia pihasta. Jos ja kun se uusi autotalli taitanee siirtyä hamaan tulevaisuuteen, niin tehdään edes siistiksi tuo olemassaoleva piharakennus ja sen ympäristö.

Tosiaan, sain Laten kanssani purkamaan koiratarhan jäännöksiä. Tuli hieman siistimpi piharakennus...
 Tai sanotaanko että vähemmän rehjulook? Ehkä jopa romuromanttinen? =) Njäh, ei ehkä vielä mutta jos yhden ikkunalasin saisi siihen vaikka korjattua...


Miksiköhän roska-autot käyvät miten sattuu? Meillä oli tilaus roska-astian tyhjennyksestä kerran kuukaudessa. No, nyt viiden viikon aikana roskat on viety kolmesti?