Mää niin kuvittelin, kun tänne pitäjään muutimme yli neljä vuotta sitten, koska tämä nyt jonkinlainen hevospitäjä on, että ihmiset oikeasti kulkisivat niillä konimuksillaan.
Että ne hevoset olisivat päivittäin näkyvillä ja jopa liikenteessä.
Kuvittelemassani maailmassa porukat kävisivät kaupassa hevosella ratsastaen ja sellainen puomi olisi kaupan pihassa koneja varten. Siihen ne siksi aikaa kiinnitettäisiin ohjaksistaan, kun isäntä tai miksei vaikka emäntä kävisi ostamassa jotakin kaupasta.
Sunnuntaisin ja varsinkin kesäisin näkyisi hevosten vetämiä rattaita siellä täällä. Torin nurkilta lähtisi säännöllisin väliajoin hevoskyyti ympäri kyliä...
Mutta ei täällä mtn hevosia ole liikenteessä.
Ainoat kaakit tuijottavat korskuen aitauksissaan kesäisin. Kerran yksi sellainen lähti laukkaamaan vierelläni kun ajoin pyörällä sen laitumen viereistä tietä pitkin ja kauhuissani poljin lisää vauhtia jolloin konikin nopeutti tahtiaan! Pelkäsin että se matalan aitauksensa päätyttyä loikkaa aidan yli, ottaa mut kiinni ja puree niillä hirmuisilla hampaillaan! Onneksi se pysähtyi kun sille tuli aita vastaan.
Huh! Eli joo, mie pelkään hevosia. Olen nelivuotiaana ojentanut käskystä porkkanaa hevoselle, ja kun se tuli kohti ja avasi suunsa jossa oli likaiset jättihampaat,... mie olen pyörtynyt! Olen yhä siinä samassa järkytyksen tilassa. =) Silti luulen, että uskaltautuisin hevoskärryihin kyllä...
Kuvittelin myös, koska tienvarret ovat täynnä bussipysäkkejä, että pääsen tänne muuttaessamme helposti bussilla katsomaan lähikunnassa asuvaa Mamaa.
Kuvitelmassani hyppäisin vaan bussiin miltein oveltamme, ajelelisin muutaman kymmenen minuttia kohti idänpuoleista aamun auringonnousua...
Mutta eipä tästä siihen kuntaan mitään busseja kulje...! Paitsi talleilleen, jotka sijaitsevat ihan lähellä paikkaa jossa Mama asuu.. Mutta siihen siirtobussiin ei oteta asiakkaita.
Näillä kahdella kunnalla on keskenään jonkinlainen yhteistyö- ja apuhaluttomuus päällä...
Oikeassa maailmassani minun, autottoman, pitää köpötellä ensin länteenpäin kylille kilometrin verran, odotella kaksi kertaa tunnissa menevää bussia tienvarressa, istua sen kyydissä kun sen pitää ajella kaiken maailman kyläteiden ja koukkausten kautta kohti pohjoista, kolmanteen kuntaan peräti 45 minuuttia, jossa pitää vaihtaa bussia ja siitä ajella sitten sinne itäänpäin toisella bussilla Maman kuntaan... Matkalle yhteenkin suuntaan tulee kolminkertainen pituus ja hinta ja kaksinkertainen bussimäärä. Huoh. Ja eh, mie kun niin hirveästi tosiaan tykkään bussilla kulkea.
Kuvittelin myös muistijälkieni mukaan, koska tämä kunta oli menneisyydestä tuttu, että täällä pikku maalaiskylässä olisi vilkas torielämä. Siellä olisi tuoretta kalaa, kukkia ja vihanneksia myynnissä ja paljon porukkaa asiakkaina...
Mitä vielä. Koko tori oli kadonnut ja muutettu parkkipaikoiksi.
Jopa linja-autoasema oli kadonnut.
Sama meidän remonttien kanssa: jos tarvitset remonttitarvikkeita, mene lähikaupunkiin. Rautakauppaa ei tällä kylällä ole. Ainoassa sellaista esittävässä on keskitytty hevostarvikkeisiin...
Luulimme myös, että tonttiimme rajoittuva pikkumetsä saisi olla rauhassa. Se oli monen linnun ja muun eläimen koti. Se suojasi taloamme lounatuulelta. Se oli samalla meluaita. Se suojasi keskikesän auringonpaahteelta. Se oli näkösuoja. Se oli rakas. Mutta se tuhotiin...
