Keittiön ikkunalaudalla on Mårbacka pelargoneja jotka kestivät
jälleen talvetuksen. Ne kaipaavat jo ulos.
Kesäkuun 10.s on se päivä jona perinteisesti
on voinut jo viedä herkätkin kukat ulos,
tietenkin niitä sitä ennen jo ulkoilmassa
karaisemalla.
Terassia koristavat ihan uuden uutukaiset pöytä ja tuolit.
Meidän ensimmäiset ihan omat ja uudet. =)
Valitettavasti ne entiset pääosin muoviset
olivat jo hapertuneet niin pahoin että
niistä piti luopua jo viime syksynä.
Olipa ihanaa eilen päästä oikein istumaan terassille ja
ihailemaan maisemia. Grillikausikin aloitettin mutta koska oli viileää, emme viitsineet toppatakki päällä istua
ulkona syömässä vaan kipitimme
ulkona syömässä vaan kipitimme
kuumine makkaroinemme sisälle. =)
Kevään ensimmäiset orvokitkin kaunistavat terassia.
Puut ovat sillä hilkulla että kohta puhkeavat
hiirenkorville. Jei!
Pelargonit ovat heränneet.
Maman antama pääsiäiskaktus ilahduttaa valkoisella
ihanalla kukkasella silloin tällöin.
Pikkukammarin ikkunalla ovat Kuningatar Maryt
innostuneet kasvamaan ja kukkimaan
jo valkoisin kukin.