Otetaan rennosti

Sateisena päivänä on mukava kääriytyä
vanhaan Mamalta saatuun ruusuvilttiin,
lukea jotakin kirjaa ja kurkkia,
onko karkkikipossa mitään...

Mukana kauan muuttanut...

Juhla-aterimille paikka...

Toinen pyyhe kuivaa, toinen on astioiden alle

Ruostunut rautalankavyyhti käy pihakranssista

Yrttimaata kaivellessa löytynyt vanha lusikkaressukka...

Pihalla yhä

Tyttäreni Nunnukka-rakas kauhistui meillä viimeksi käydessään, nähdessään että miullakin oli tällaiset croks-jäljitelmät. Ollaan yhdessä välillä näitä jalkimia naureskeltu ja esimerkiksi kaupungilla laskettu huvikseen, monellako on muovihärpäkkeet jalassa. Mie menin ja ostin nämä Keravalta kirppikseltä viime kesänä ja nyt olen pitänyt niitä puutarhassa, toisin sanoen tuolla savipihalla työkenkinä... Ne on helppo huljuttaa puhtaaksi vaikka rännin vesisaavissa... Nahkahanskojen läpi eivät lasinsirpaleet tunnu eivätkä ruusujen äkäiset piikit pistele.. jos ei nyt noista isoista hanskojen reijistä justiinsa jotain osu. Lasinsiruja, risoja pulloja jne löytyy mullasta, nurkista, heinistä koko ajan.

Tässä pihassa ei sitten voi koskaan kävellä paljain jaloin. =(

Burgundinpunainen Ahkera-Liisa

Se vanha varis on varsin ehtiväinen. Jos roskalaatikon kansi jää huonosti kiinni, se menee ja kaivaa lähimmän laatikkoon survotun roskapussimme esille, rikkoo sen ja kiskoo pois roskia pussista. Roskien tipahdeltua maahan, se menee tutkimaan niitä lähemmin. Tuuli levittelee roskat sitten ympäri pihaa. Huoh. Ilkimys varis. Ei se ole palauttanut sitä talipallotelinettäkään... =)

Roska-auto saisi siis jo tulla, etteivät roskat pilkistelisi kannen alta vaariksen houkuttimena. Se auto käy kyllä meillä miten sattuu. Ensimmäisessä laskussakin oli virheitä parinkymmenen euron edestä. Roskakuskit ovat etsineet ympäri kyliä sitä toista roskalaatikkoamme, energiajätettä, löytämättä sitä laskuttaneet sitten myös sen etsimisen turhasta "käynnistä", samalla tyhjentäen sen sovitun kaatopaikkajätteen. Meillä siis käytetään kaikki energyjäte itse. Miksi ihmeessä laatikoita olisi kaksi, koska kummastakin roskiksesta kaadetaan jätteet, niin kaatopaikka kuin energiakin, IHAN SAMAAN ROSKA-AUTOON?
Mie en ymmärrä tällaista "kierrätystä". Onko siellä kaatopaikalla muka joku, joka aukoo jokaisen roskapussin ja lajittelee ne roskat uudelleen sekä kaatopaikalle että energiajätteeksi meneväksi???

Ihan tuore yrttimaa

Teimme töitä yrttimaan kanssa Hanin ja miun käsi- ja jalkavoimin sunnuntaina. Väänsimme piharakennuksen taakse, jossa ei ole NIIN paljoa savimaata, paikan yrteille ja pikkuisen muovitalon tomaateille ja yhä suojaa tarvitseville kasvien aluille. Laitoimme yrttimaalle reunukset tontilta löytyneistä vanhoista hirsistä.

Ihmeellisen vahva tuuli (puuskittain 13m/s) yrittää tosin kiskoa nyt (tiistaina 24.5.) muovisen tomaattitalon etuseinämää pois paikoiltaan, sai irti yhden reunan ja tuhosi kaksi vajaan vuorokauden tomskutalossa olleet tomaatintainta irtisaamaansa muovia heiluttelemalla... Kolme isoa tiiliskiveäkään ei pidättele muovin liepeitä maassa, ei vaikka muovin alareuna on naulattu lautaan kiinni, ja lauta on tiilien alla.
Eikä se muovilieve pysy tuulella tomskutalon päälläkään, vaan tuuli tahtoo riepotella sitä sinne tänne... Mikä ihmeen turbulenssipiha tämä oikein on? Vai tuuleeko tosiaan kaikkialla muuallakin?

Tomskutalo, jota tuuli kohteli kaltoin...

Yrttimaassa jo jotakin...

Koivun oksat alkavat viimeinkin vähetä pihastamme. Kauan niitä riittikin. Oksasilppuri on Hanin käsissä tehnyt hyvää työtä. Havunoksia on pihassa yhä iso, rapiseva keko, jota kekoa me saamme aika hitaasti vähennettyä. Niitä oksia menee peräkärryyn karsimisen jälkeen vain tietty määränsä, ja pienjäteasema on auki vain tiettyinä päivinä.
-Voi kuinka se vanha foorttiressukka olisi ollutkaan tarpeen kakkosautona tässä huushollissa, miun käytössäni! Kaikki oksat olisi jo olleet poissa aikapäiviä sitten! Mie oisin voinut käydä paremmin asioilla, hakea multaa, käväistä Maman luona, mennä näyttämään oikuttelevaa vasenta polveani lääkäriin, jne jne jne...

Mies kun on niin paljon menossa. 

Avaimet harvoin naulassa.

Hania viedään milloin ulkomaille 

milloin toiseen päähän Suomea töidensä puolesta.

Mie saan sitten tuliaisiksi vaikkapa nallekarkkeja. =) 

 Nam. =) 

Takapihaa

Takapihaa toukokuussa. 

Nurmikko, tai oikeastaan voikukkameri kukoistaa. Hinnaltaan ja toimivuudeltaan sopivaa ruohonleikkuria ei ole vielä löydetty...
Tulevan pation paikat on jo merkitty. Oikealle sivustalle istutettu syreenejä.
Pari kukkapenkkiä on aluillaan kukkapenkittömällä pihalla ja kolmatta suunnitellaan.
Tuuli on tuhonnut tähän mennessä kaksi päivänvarjoa, tuossa pihapöydän takana heiluu tuulen viimeisin uhri...

Fasaani, tyttöystävineen, on lakannut kiertelemästä tontillamme...

Ruohonleikkuria ja lisää multaa odotellessa... =)

Vaaleanpunaisia unelmia

Tällaisen ♥ ihanuuden ♥ haimme kotiimme kaupasta keskiviikkona.
Hän saa vielä viipyillä sisätiloissa, koska ulkona on niin kylmää
ja erittäin tuulista. Tuuli saattaisi viedä hänetkin jonnekin ihan
muualle kuten pyörremyrsky vei Dorothyn ihmemaa Ozissa...

Eikö olekin suloinen? Hänen nimensä on Pink Fantasy, 

ja hän on clematis, kuuluen siis kärhöjen sukuun. ♥

Muutakin ♥ vaaleanpunaista löytyi, eli neljä pelargoniaa.
Kaksi niistä on turvallisen ja tuttavallisen perinteisen
vaaleanpunaista ja kaksi erikoisenpunaista, kuten kuvassa.
Pelakuutkin saavat oleskella kylminä päivinä sekä
öisin sisällä. Kauniina päivänä ne käyvät ulkoilemassa.

Mistä ihmeestä tuo kova tuuli on pesiytynyt tänne
seudulle asumaan? Se kaatelee ja kuljettelee tavaroita...
Se kaatoi heti yhden muualle talon seinältä istuttamamme syreeninkin,
niistä paristakymmenestä siirretystä. No, nyt ne tuulisemmalla
paikalla olleet on sidottu tukipuihin jotta eivät kaatuilisi.

Tuuliko vei lintujen talipallotelineen, vai onko syyllinen
kuitenkin iso, vanha varis, joka uteliaana käy vähän väliä
kurkistelemassa pihassa. Se kurkki pää kallellaan hassun
kukkapenkiolevan ulkomuotoakin heti, kun sen penkin
sain valmiiksi. Lintu oli niin keskittynyt tutkailuunsa,
että ei edes huomanut miun kävelleen taakseen.

-Jos et nyt kuitenkaan rupeaisi kaivelemaan, sanoin ääneen. 
Sitten varis vasta havaitsi minut, otti pari askelta poispäin
minua katsellen, lentäen lopulta muualle.

Late näki variksen yrittävän ottaa mukaansa sitä talipallo-
telinettä tässä talvella. Onnistuiko se siinä sitten kuitenkin,
koska telinettä ei löydy nyt mistään? Talipalloja olisi vielä...

-Saisi varis tuoda telineen täytettäväksi välillä... =)

Tästä tulee oveemme hyvä taulu. =) ♥

Käsi kädessä kuljemme taloon autioon...

Sisälle emme uskaltautuneet, 

sillä jo avoinna retkottavista pariovista näki

yläkerran romahtaneen alakertaan.

Valtava vanha tammi ojentelee keskipihalla oksiaan kohti taloa. 

Kaikki mahdolliset ikkunat on hajotettu.

Verhojen riekaleet vilkuttavat tuulessa surumielisesti

pystyynkuivuneiden syreenien takaa. 

Suuri, ihana kuisti kuiskii vielä 

menneiden aikojen suvisista päivistä.

Kaikki on tuhottu ja hajallaan, 

tuulen ja sateiden armoilla.

Joku vandaali on raahannut pikkuisen puulieden 

pihamaalle ruostumaan. 

Pihassa oli lapioilla kaivettuja koloja paikoissa

joissa vanhat perennat ovat saattaneet joskus kukoistaa.

Navetan päätyä...

Autiotalon navettaa kuvasin jo tammikuussa...

EDIT: 

Kulkiessani autiotalon ohi 17.6.2011, 
näin kaivinkoneen pihalla... 

Talo oli jo poissa, 
samoin puolet kauniista navetasta...

Kauniin talon tarina loppui tähän...

Nyt tekee mieli laittaa kukkia kaikkialle...

Tämäkin olisi hyvä idea,
vaan kun miulla on ihan uudet saappaat...
Mutta tällasen istutuksen näin tässä jokin aika sitten. =)

Minun piti oikeastaan ostaa ihan oikeasta kaupasta kesämekko (kun vuosia olen ostellut itselleni vaatteet kirpparilta) muutaman viikon päästä yhdessä tilaisuudessa käytettäväksi, mutta ostinkin kukkien juurakoita ja kukkasipuleita... Ehkä menen tilaisuuteen jossain vanhassa rääsyssä.

Olen möyrinyt multaa kynsien alla pihassa, saaden pienet kukkapenkkien alut aikaiseksi.
Maaperä on kamalaa tiukkaa savimaata... Oikeaa multaa tullaan tarvitsemaan kovastipaljon...

Late auttoi lopulta miun voimieni jo lopahdettua talikon kanssa savenväännössä,
ja siellä on mullan piilossa nyt vaaleanpunaista ja valkoista pionia sekä muutama liljankukka.

Muovin alla suojassa on auringonkukkia, maissia, lemmikkejä, maariankelloja jne. Tomaatit ja paprikat odottelevat sisällä sekä yrtit yhä ikkunalaudalla.

Syreenejä, samoin kuin muutama angervo, sekä piikkiset ruusut pitäisi kaivaa pois talon seinustalta ja siirtää jonnekin muualle, salaojitusta yms varten.

Kasvihuonetta varten olen raivannut pois pajukkoa. Osa jäi suojapuiksi, ettei kasvihuone sentäs seisoisi paljaan auringon alla paahtumassa, eikä sen aurinkoallerginen hoitajakaan kärventyisi.

Saimme kaivettua tyhjäksi keskelle pihaa jätetyn ruman vanhan kaivon pohjarenkaan jossa edelliset olivat kuulema paistelleet makkaraa. Piripintaan täynnä olevan renkaan puoliksipalaneiden puiden alla oli tiiliskiviä ja tuhkaa, sen alla multaa ja hetken iloitsin jotta tästä saankin multaa jonnekin, kunnes lapio kirskahti ilkeästi ja löysin tuhkansekaisen mullan alta piilosta sen oikean, vanhan ja ruostuneen pihagrillin jäännökset, lelujen jäännöksiä (joita löytyy pitkin pihaa), sekä muuta muovia, roskaa, kattotiilejä, halkoja yms... olivat olleet täytteenä kaivonrenkaassa... Huoh.
Se multa meni ongelma-alueelle ja ne romut on kerätty talteen. Montakohan romukuormaa olemme jo vieneetkään kaatopaikalle täältä? Ja lisää tulee...

Risusavottakin jatkuu, mutta hitaasti sillä oksasilppuriin ei voi laittaa yli 3 cm paksuisia oksia. Silppu menee ruusutarhan aluseksi. Havuoksat eivät halua edes mennä oksasilppurista. Pitänee siis viedä niitäkin useampi kuorma pienjäteaseman piharoska-alueelle. Siellä muuten on aina jonoa, kun monta autoa peräkkäin vie oksia ja haravointijätteitään. On onni että sellainen alue on olemassa. =)

Tomaatit hyvällä mallilla

Siivoilin taimihuonetta, siirtelin uhkarohkeasti pikkuruisia taimia suurempiin ruukuihin, esim noita tomaatteja sekä kelloköynnöksiä jo toiseen kertaan kumpiakin isompiin ruukkuloihin. Aiemmin siirsin muita taimia jopa ulos karaistumaan. Suojaan ne kyllä harsolla yöksi ja herkimmät kannan sisälle jolloin pikkueteinen on täynnä hellaan liian suuria pullapeltejä pienine vihreine alkuineen. Meillä OLISI jo muovia pieneen kasvihuoneeseen mutta mies ei muista tuoda muita tykötarpeita...
Mahdolliseen oleskelupatiopaikkaan Late on kyllä muistanut iskeä päätytolpat...

Haaveilen vanhoista ikkunoista tehdystä kasvi- & olohuoneesta, mutta ensi alkuun muovinen talo noille tomaateillekin olisi pieni unelma. Esimerkiksi nämä yläkerran ikivanhat ikkunat menisivät sinne lasitaloon sitten joskus...

Ikkunalla katselee maailmaa lasinen Onnenlintu...
Onkohan se tuonut onnea?
Se kyllä kärsi tässä viimeisessä muutossa
ja lintuun tuli pieni särö...

Orvokkeja äidille...

Tai orvokkeja ainakin minulle. =)

Pihalle kasvamaan laittamani orvokit olivat
jo NIIN pitkävartisia että roikkuivat ruukkunsa reunojen yli, joten
tämän kesän ensimmäinen orvokkien alasleikkaus oli sitten eilen.
Tietty ne kaikki kauniit punasävyiset kukat pääsivät pöytäkoristeiksi ja
eikun odottelemaan että uudet orvokit käyvät piharuukussa kukkimaan...

Ovenpielen orvokit saavat vielä kasvaa...

Pihakoivu on hiirenkorvilla... <3

Vihreän tuoksua

♥

Kirppareilta tekee usein herttaisia löytöjä. 

Tuon suloisen sokerikon halusi Mama ostaa 

vanhojen astioiden kaappiimme, 

kun tässä eräänä päivänä 

piipahdimme taas muutamalla kirpputorilla.

Nypin illalla pois kuolleita kukkia ovenpielen orvokeista 

ja samalla vahingossa nyhtäsin nuppusenkin... 

Äkkiä nuppunen pieneen snapsilasiin 

keittiönpöydän minimalistiseksi somisteeksi... 

Pieni on kukka, mutta pieni on lasikin. 

Ja pöytä. Pöytäliinasta puhumattakaan 

tai koko talosta... =) 

Keittiön ikkunalaudalla viheriöi...

Persiljaa...

Basilikaa... 

Korianteria...

Ruohosipulia jne... 

Sattumuksia ja ilonpirskahduksia

Ovenpielen orvokkeja...

Perjantaina ruusuja putsatessani ja leikatessani kuulin, kun ison haavan siemeniä norkkoineen satoi peltikatolle ja siitä maahan ja rappujen eteen pyörteisessä tuulenpuhurissa. Oikaisin siinä selkääni ja jäin katselemaan. Sama tuuli pyöritti ruusunoksia pois pressun päältä jonne niitä olin kerännyt, kaatoi piikikkään roskakasani maahan, nostaen itse pressun kauas, korkealle ilmaan.

Katsellessani vihreää pressua taivaalla leijumassa, tuuli tarttui uudenuutukaiseen päivänvarjoomme heittäen sen piharakennuksen nurkalle. Siinä vaiheessa mie heitin ainoan työkaluni, joka miulla oli ruusujen kera hyöriessäni muutaman päivän, eli pikkuiset oksasakset pois käsistäni ja kipaisin nappaamaan päivänvarjosta kiinni. Vaan se oli jo myöhäistä, sillä minitrombi sai katkottua varjosta yhden tukipuun. =(

Sillä hetkellä en huomanut, että vastikään Maman antamalle puutarhatuolille pari tuntia aiemmin sisätiloista tuomani siihen kuuluva kukallinen istuinpehmustekin oli lähtenyt minitrombin mukaan. Pehmusteen puuttumisen havaitsin vasta kun Late saapui töistä ja hän minua pidempänä äkkäsi pehmusteen lojuvan kymmenien metrien päässä junaradalla... Onneksi radalla ei kulje kuin tavarajunia pari kertaa arkipäivänä, muuten pehmuste olisi ollut jo mennyttä, vain kasa täytettä...

Vihreää pressua ei näkynyt missään. Minne lie tuuli vei sen... Onko sitä näkynyt teilläpäin? Vai haamuko pihassamme riehui, suutahtaen kun koskin roskaisiin ruusuihin? Jaloissani ja käsivarsissani on ruusunpiikkien pistoksia siellä täällä.

Ruusunpiikkiennaarmuja hymiönä reidessäni... =)

Vaikka itse Pikkutalossa kaikenlainen remontti on nyt toistaiseksi stop-seis-pysähdyksissä, kuntotutkimusta ja koepaloja odotellessa, tehdään ulkona töitä sen minkä keretään, osataan ja jaksetaan. Välillä oli pakko mennä kauppaan ostelemaan talikko, kastelukannu, vesiletkunpää, oksasilppuri jne, jotta saatiin tehtyä mitä on aiottu.

Söpö pinkki kastelukannu... <3

Rutikuivilla, savisilla pelloilla näimme monta pientä pölypyörremyrskyä, paratiisimaispihaisella Maman mökki-reissullamme lauantaina. Tuulen viemää vihreää pressua ei näkynyt missään...

Appeloiden tuomat nokkakärryt olivat tässä pihassa tarpeen jotta saimme ruusutarhasta kaivettua pois  ikivanhan ja painavan puolilahon kannon pulleine valkoisine (yäk) toukkineen ja raahattua sen tontin rajoille. Kannon päälle tulee multaa ja se naamioidaan kasvualustaksi jollekin rönsyävälle rehupiiklesille.

Seuraava pihaostos on varmankin ruohonleikkuri. Se edellisten asukkien pihaan lumen alle jättämä ruohonpurija kun oli aivan rämä ja toimitettu jo pienjäteasemalle jonne se kuuluikin. Jäteasemalle meni muutama risukuormakin ennen kuin Late päätti että nyt ostetaan oksasilppuri, kun ei kellään ollut edes lainata sellaista. Me voidaan sitten vuokrata silppuria sitä muille tarvitsijoille. Kun nyt ensin saadaan nuo yhdeksän suuren puun oksat käsiteltyä sen avulla. Esitöiksi pitää nakutella oksia pienemmiksi ja yli 3 cm oksat pois, omiksi polttopuukasoikseen...

Seuraava ostos taloon saattaa olla ulko-ovi, koska edellinen oven virkaa toimittava kapistus taitaa vetää viimeisiään. Mies sitä korjailee & fiksailee vähän väliä, vaihtelevlla menestyksellä ja vielä monipuolisempien ärräpäiden säesteyksellä, kuin Suomi-Saksa lätkäkisan yhteydessä häneltä kuulemani...



Sunnuntaina astioita tiskatessani yhtäkkiä astiankuivauskaapin hylly romahti alas, ja suurin osa siinä olleista kupeista ja laseista tippuivat tiskipöydälle, altaisiin joissa olivat pesu- ja huuhteluvedet, sähköhellalle ja lattialle... Se ainoa muumi-muki, vaaleanpunainen Rakkaus-muki josta pidin, ja jonka olin saanut aikoinaan Maman keräämillä Florapakettien kansilla, meni nyt rikki. =(

Samoin säpäleiksi hajosi toinenkin posliinimuki, kolme juomalasia ja neljäs lasi sai pitkän särön eli meni sekin käyttökelvottomaksi... Tuli hiukan ylimääräistä työtä sirpaleiden siivoamisesta. On kamalaa jos astuu lasinsirpaleeseen... Tiedän kokemuksesta.

Miksi se hylly nyt juuri tipahti kun on tähänkin asti kestänyt? Siirrän sitäpaitsi aina muihin kaappeihin kuivauskaapin hyllyiltä kuivat astiat, eli hylly ei ollut edes mitenkään ylipainava...
Hyvä, että olin hetkeä aiemmin, saatuani äitienpäivälounaaksi tarkoittamani kolmen lihan kastikkeen valmiiksi, laittanut kannen sen jättikasarin päälle. Muuten kastikekin olisi mennyt pilalle.

Viikonlopun ihana juttu oli, kun Jake-esikoinen ja Nunnukka nuorimmainen saapuivat äitienpäivävieraiksemme. =D Keskimmäisellä, Mishka-pojalla oli opiskelutenttikiireitä...
Iso palju kastiketta, riisiä, salaattia ja lopuksi mansikkakermakkua tekivät hyvin kauppansa. Nunnukka toi tullessaan lisäksi namnam-suklaakakkua ja kuningatar-rahkamuffinsseja. Ne kultaset lapset toivat suklaajäätelöäkin mutta unohdimme syödä sitä!
Noh, syödään seuraavalla kerralla kun saapuvat luoksemme. =)

Kiitos teille Muruset käynnistänne.
Toitte hyvän tuulen ja onnellisuutta mukananne. =)

Ruusuista ja ei niin ruusuista

Jouluruusuni, joka tuossa kuvassa vielä poseeraa keittiön ikkunalla, muutti ulos jo jokin aika sitten. Toivon, että se pärjäilee tilapäiskukkapenkissään muiden sinne siirrettyjen vihreiden kanssa.

Eilen oman työpäivänsä päätökseksi Late haki minut kotiin sairaalasta, kaupan kautta, sillä mieleni teki kovasti saarioisten kanakeittoa. Oi, mie rakastan sitä keittoa (ja tuota miestä!) Kanakeitto sopikin parin päivän vatsan tyhjennyskuurin jälkeen miun sisuksilleni oikein lempeästi. Sain kyllä jo sairaalassa teetä ja mehua operaatioiden jälkeen, joita silloin tällöin miulle tehdään crohnin vuoksi. Nukahdin jopa pienet päikkärit, kun pari-kolme tuntia piti maata tarkkailussa sairaalasängyssä isohkon lääkeainehumauksenkin vuoksi. Selvisi, että vaikka ohutsuoltani leikattaisiin pois se tulehtunut reilu puoli metriä, sairaus vaihtaisi vain paikkaa. Se ei lähde pois leikkaamalla. Se ei lähde pois millään. Ikinä. Crohn tulee aina olemaan osa minua, invalidisoiva tautini.
"Kokeillaan nyt taas vain näitä toisia lääkkeitä..." Parantavia lääkkeitä ei sairauteen ole keksitty, on vain sairautta aloillaan pitäviä tabuja, joista toiset sopivat toisille ja toiset meille muille...

Kun sain kotona kanakeittoni syötyä ja sen seuraksi sairaalassa saapuneen migreenini parantavaa energiajuomaa, (ihan totta, energiajuomalla miun migreenini usein katoaa!) jossa paljon b-vitamiinia, sain taas puhtia lähteä Laten kaveriksi sahaamaan puita pihamaalle. 

Oikeasti mieleni teki mennä aika hurjannäköisen villiintyneen ruusualueen kimppuun, joka näyttää siltä kuin Prinsessa Ruusunen olisi nukkunut niiden takana piilossa sata vuotta ja ruusut ovat saaneet kukoistaa ja kuolla itsekseen, puut kaatua niiden sekaan ja lahota sinne, paikkaa olisi käytetty pikkukaatopaikkana, jne... Mutta kyllä se siitä lähtee selkiintymään. Karkasinkin sillä aikaa ruusujen kimppuun, kun Late kiristi sähkösahan ketjuja. Karkaukseni huomatessaan Late alkoikin pilkkoa paksumpia sahattuja koivunrankoja klapeiksi.

Näiden polttopuiden kanssa auttoi Esikoinenkin yhtenä iltana meitä, tahtoessaan tehdä jotakin avuksemme ja kanssamme. Puita ei pätkitty Metsurin toimesta suoraan klapimittaan vaan näissä on vielä pätkimistä ja operoimista. Käsityötä ja harrastusta. Töitä olisi moottorisahamiehelle, joka tuntuu olevan kovin kiireinen. Kyseessä ei siis ole enää Metsuri, joka teki jo työnsä, vaan Laten velimies ja moottorisahansa Riihimäen suunnalta, vink-vink... Puukasat eivät vähään aikaan katoa minnekään, tekemistä riittää, mutta nyt tuntui olevan aika siivota ruusuja. Ruusut kutsuivat minua. Ihan totta. =)

Rohkeat varpuset istuvat toisinaan pisimmissä ruusuissa katselemassa pihapuuhiani. Ne tottuivat jopa kottikärryihin kun siivosin roskakasoja pihasta ja ohitin ruusuissa viihtyvät linnut kitisevien kärryjen kanssa moneen kertaan, täyttäen takapihan kuoppia etupihan haravointijätteillä. Varpusten vuoksi jätänkin ne suurimmat ja pystyimmät ruusupuskat rauhaan ja leikkaan matalaksi vain kaatuneet ja matalat ja poistan maatuneet. Otin kyllä kuvia alueesta ennen operointia, laitan joskus esille, jos ja kun alue on siisti, vertailukuvia... 

Late osti miulle ruusushowta varten erityisen vahvat hitsaajan hanskat, mutta ruusunpiikit kyllä tunkevat niidenkin läpi, niin sinnikkään ärhäköitä ne ovat. Piikit kiskovat minua housuista, raapivat jalkojani, repivät takinhihoista ja hiuksista kyyristellessäni niiden vierellä, mutta hiljaa hyvä tulee. 

Varpusten lörpötys on hauskaa kuultavaa. Samoin ihanan punarinnan laulu korkealla koivun latvassa ihan kesken kaiken pihatöiden, jopa sähkösahan äänen voittavalla lurituksellaan.

Illalla tulin sisälle vasta kun Late houkutteli saunalla ja oloni tuntuikin jo pikkuisen heikolta. Saunan jälkeen, saatuani pois kutiavat EKG-tarraläpysköjen liimat iholta ja saadessani lisää voimaannuttavaa energiajuotavaa, kaivoin taas tyytyväisenä sukankutimuksen esille, kasteltuani ensin taimihuoneen vihreät pienet alut, joiden varalle minulla olisi niin paljon suunnitelmia... 

Step by step... 

Arki jatkuu...

Eilinen päivä meni reissussa meren takana rakkaan kanssa.

Nyt kotona suursiivousta, matonpiiskausta, lattianpesua ja pihan oksien raivausta.

Valmistautumista pikkuhiljaa sairaalapäivään... 

Tontti laajeni vapuksi

Lauantaina säntillisesti, niin kuin edellispäivänä Laten kanssa olivat sopineet, saapui Metsuri ja parissa tunnissa teki hienoa työtä. Hän kaatoi juuri sentilleen puut oikeaan suuntaan, pätki pienemmiksi ja salamana lähtivät oksatkin pois. Me Laten kanssa ihailimme miehen työtä ensin kauempaa, ettemme olisi tiellä, ja kun mies siirtyi toiseen päähän pihaa, me menimme jo lastaamaan kuusen ja männynoksia suureen kekoon joka suureni ja suureni suurenemistaan. Ihmeellisen paljon niissä oksia olikin. Onneksi en ole ainakaan tähän mennessä löytänyt yhtään linnunpesää maasta. Olin kyllä tarkkaillut puita aiemminkin, enkä havainnut kenenkään niissä pesivän. Lintupönttöjähän niissä ei ollutkaan.

Yläkuvan koivut oli aikakin kaataa...

Kävin välillä sisällä kurkistamassa miten hoitokoirimus Heta pärjää, koska se pelkää ukkosta, takassa palavia puita, ohi kulkevia ajoneuvoja, ääniä metsässä jne, mutta aina kun avasin oven koirimus oli ovella vastassa häntäänsä heilutellen. Kuvittelin ettei koiralla olisi mitään hätää ja lakkasin käymästä tarkistelemassa tilannetta Metsurin siirryttyä talon lähelle, vanhojen koivujen kimppuun, jotka toden totta olikin jo korkea aika kaataa niiden lahovian vuoksi.

Kun Metsuri näkyi olevan viimeisen koivun puolessa välissä, lähdin sisään risusavotasta, keittelemään pullakahveja miehille. Yllätyksekseni koirimusta ei näkynyt missään. Se ei ollut kylpyhuoneessa, ei makuuhuoneessa jonne sitä oli tosin kielletty menemästä, ei keittiössä, ei siis missään!
Yläkerran kaposia ja hankalia rappujahan se ei koskaan ollut suostunut edes kokeilemaan, mutta mie hokasin nyt yläkerran olevan ainoa mahdollisuus missä Heta voisi olla, sillä eihän se uloskaan ollut juossut, olisihan siltä jäänyt toki ulko-ovi auki ja olisimme me sen huomaneet...

Kiipesin vintille Hetaa kutsuen ja sieltähän tuo kurkisti, rappujen yläpäästä, ihan nolon näköisenä. Koetin houkutella sitä alas, mutta se ei halunnut kävellä rappuja vaan se piti kantaa, ja sen kaikki neljä tassua haroivat kapeassa käytävässä vastaan, mutta sain kuin sainkin kannettua sen alakertaan. Ulkona moottorisaha oli lakannut pörräämästä ja koirimus heilutteli taas häntäänsä tutusti.

Keittelin ison pannullisen pannukahvia. Metsuri istui hetken rupattelemassa ja kahvittelemassa kanssamme, lupasi lähettää laskun postitse ja lähti pois, peltotöiden jo painaessa hänellä päälle. Me menimme Laten kanssa poistamaan koivun oksia ja runkopaloja naapurin puolelta, jonne ne oli ollut lupa kaataa. Siinä auringossa alkoi migreeni kolkosti jomotella ja päätimme pitää voileipätauon, kun suurin osa oksista ja puidenosista olikin jo tonttimme sisäpuolella.

Esikoisen piti tulla töihin kanssamme, tai alunperin viettämään synttäreitään myöhästyneesti, grillauksen merekissä, mutta hän ilmoitteli että tuleekin iltapäivällä. Oli toivonut juustokakkusta ja sellainen jääkaapissa jo odottelikin poikasta. Me söimme leivät ja mehua istuen hetkeksi paikoillemme. Mie nappasin pari särkylääkettä toivoen migren menevän pois. Kävin sitten joutessani, suolaisen leivän ja särkylääkkeiden parannellessa jo hieman päänsärkyä, kurkistamassa oliko Heta saanut yläkerrassa mitään aikaan.

Multaa olikin siellä täällä jo heti ylös saavuttuani. Koira-parka oli kai yrittänyt hyppiä katsomaan ikkunoista, mitä siellä ulkona tapahtuu, tai oli muuten vain panikoinut, outoon paikkaan saavuttuaan, sillä se oli tiputtanut lattialle multapurkkeja ja niissä olleet rehut tietenkin hajalla. Mutta vain muutaman purkin. Ei muuta, kuin siivoamaan.

Esikoinenkin ehti vielä saapua, mutta suunniteltua grillaamista ei siinä tuulessa suoritettu vaan uuni paistoi possun kasslerit keittiössä. Juustokakkunen teki kauppansa ja laitoin loput kakusta illemmalla pojan mukaan.

Etupihaa ennen...

Ja jälkeen...

Laitoimme Hetaa ajatellen siitä lähtien yläkerran rappujen alkuun isohkon tuolin, jos molemmat menimme ylös. Tosin seuraavana yönä, oman kroonikkosairauteni taas pahennuttua, juostessani vähän väliä vessassa oksentelemassa ja pöntöllä istuksimssa ja yrittäessäni niiden tauoilla lepäillä olohuoneen sohvalla, jotta Late saisi paremmin nukuttua makkarissa, huomasin Hetan tulevan eteisestäkin esteeksi laittamastani puutuolista huolimatta tökkimään minua kuonollaan aina, kun hetkeksi nukahdin vatsakivulta ja oksennusaallolta. Tietenkin vatsalääkkeetkin olivat loppuneet jo edellisen pahemman olon aikaan enkä ollut muistanut ostaa uusia, mutta vointini parani hieman aamuviideltä ja hiivin Laten viereen oman kylmän täkkini alle. Täkki lämpeni pian. Saadessani jalatkin kunnolla nyt lepoasentoon lyhyen sohvan sijaan, miekin nukahdin muutamaksi tunniksi.Eikä koirimus enää päässyt herättelemään unenrippeitäni. =)


Sunnuntaiaamuna pakkasin Hetan tavarat, Late antoi sille viimoset aamuantibiootit tässä talossa. Mie tiskailin ja odottelimme appelalaisia hakemaan koirimustaan. Oma oloni oli vielä hiukan hutoinen. Toisaalta teki mieli mennä jo pihan odottavaan risusavottaan, paljon suuremmalta näyttävälle tontille, toisaalta teki mieli vain lepäillä ihan hiljaa yöllisestä yökkäilystä kipeän vatsan kanssa, katsellen kun Late pelasi jääkiekkoa pleikkarilla...

Appelasta saapuivat puoliltapäivin iloiset koirimustaan ikävöineet lomalaiset, tuoden tuliaisina mm munkkeja ja simaa, auttaen meitä etupihan havupuiden oksien siistimisessä ja runkopätkien pinoamisessa siinä kovassa kylmässä tuulessa ja lopuksi veivät hoitokoiran mukanaan, joka näköjään ei pidä autossa olostakaan, koska ei halunnut edes lähteä mukaan. =)

Heidän lähtiessään satoi miltei vaakatasossa räntää ja rakeita. Tyypillinen suomalainen vappusää. Me laitoimme tönössämme puita sekä ylä- että alakerran uuneihin nyt, kun ei ole enää uunissa paukkuvia puita säikkyvää hoitokoiraa. Kylmä tuuli kun huuhtoi talon aika viileäksi vapun kunniaksi. 

Myyrien karkottajia

Vanha kunnon ekologinen myyrän karkotin on tietenkin komea Keisarinpikarililja, tai Keisarinkruunu, jolla nimellä se myös tunnetaan. Sen myrkyllinen sipuli haisee vahvasti valkosipulille, joka onkin toinen hyvä keino suojata sipulikukat myyriltä; istuttele syksyllä kukkasipulien läheisyyteen valkosipulinkynsiä. Kynsilaukat voit kevään mittaan siirtää vaikkapa yrttimaalle kasvamaan syysherkuksi, ja taas uusia kynsiä syksyllä kukkapenkkiin.







Olen tehnyt puhtaimpaan pihan kolkkaan sellaisen tilapäiskukkapenkin, johon olen laitellut Anopin mökiltään tuomia neilikoita ja talvioita, kukkalähetyksenä saapuneet maanpeittomuratit ja sisältä ulos muuttaneen jouluruusuni.
Mahdollisen, siirtyneen, ehkä joskus toteutuvan puidenkaatoperaation tieltä olen siirtänyt niin ikään muualle tilapäisesti paikkaansa odottelemaan piikkisiä ruusuja ja vielä pidempi piikkisen orapihlajan alun, joka olisi väistämättä jäänyt suuren koivun alle. Orapihlajan siemenen on joku lintu joskus tuonut sille paikalle... Oli hauska löytö.

Tiedän nyt myös missä kasvaa kieloja.  ♥


Kuva: Wikipedia

Eläimellistä

Possurinsessa...

Ensimmäiset ampiaiset ja mehiläiset
yrittävät pyrkiä sisätiloihin josta ne häädetään
varovaisesti auttamalla takaisin ulos.

Ikkunoiden väleissä nukkuu yökkösiä. 
Aamuauringon herättäminä ne yrittävät tunkea
itsensä takaisin pimeisiin piiloihin nukkumaan.

Hoitokoira paimentaa meitä kuuliaisesti
ja se oppi jo reitin jota pitkin Late häntä
taluttelee, ja eilen koira opetti minullekin
sen saman maisemapolun.

Heta ei tykkää nukkua pimeässä, vaan 
jokin valo pitää olla palamassa yölläkin. 
Jos valoa ei ole, se hiipii hiljaa meidän 
sänkymme alle nukkumaan. 

Pihalla Heta seuraa maamyyrien hajuja.
Niitä karvaisia otuksia tuntuu tällä tontilla
olevan ihan liikaakin. Ilmankos yhtään tulppaania
narsissia tms sipulikukkaa ei näy mistään...

Kastelukannuja ei ole koskaan liikaa...