10.6.2019

Näkemiin Punainen Pikkutalo











Olemme keränneet muuttokuormamme 
ja muuttaneet pois 
Punaisesta Pikkutalosta
ja meillä on tilapäiskoti, joka on 
niin uusi ettei se oikeastaan 
ole vielä edes valmis vaan 
muutimme sattumalta kesken-
eräiseen taloon.  
 
 




 Pikkutalo on nyt rempattu ja korjattu 
kestämään seuraavat vuosikymmenet, 
ja meidän oli aika jatkaa matkaamme. 
Kiitos kaikille jotka olivat 
auttamassa muutossa!!! 



Päärynäpuu keväällä kukassa...



Ja nyt jo näkee että päärynöitä on tulossa...  
Ja joku muu saa niitä syksymmällä mutustella... 

Talo luovutettiin lopullisesti uusille asukkaille 
viime lauantaina, kahdeksas kesäkuuta 
kello kaksitoista... 
 




Jostain luopuminen
on samalla
jonkin uuden alku.  





Nyt pitää jälleen totutella elämään 
keskellä vilkasta kaupunkia, 
ilman puita, pihapiiriä, aamukahvia 
ulkorappusilla, pikkuhiljaa tyhjästä
muodostuvaa puutarhaa ja rakasta terassia... 

Kaupungissa puolestaan voit helposti 
kävellä kauppaan ja muille asioille, ei 
tarvita autoa eikä välttämättä edes 
polkupyörää... 

Asustamme nyt lähellä sitä paikkaa, 
jossa kuvasin yli yhdeksän vuotta sitten 
polkupyöräni kirsikkapuiden katveessa
- Pyöränikin on yhä sama. ;D 

Voi, siihen aikaan blogiini tuli 
paljon ihania kommentteja... 








Keskellä sitä kaupunkiakin toisinaan ihana
mustarastas laulaa lurittelee niin, 
että sen laulu ylittää liikenteen äänet.
 Silti tietenkin on ikävä...





Tottakai tämä oli haikea ratkaisu, 
 mutta vaikka Pikkutalo oli rakas, olin siellä 
todella yksinäinen. Missään 
muualla en ole koskaan
ollut niin yksin...  

Siksi kai kesyttelin edes 
varikset kavereikseni. 

- Varmaan ne yllättävät seuraavat 
asukkaat, kerjätessään aamukuudelta
ruokaa portailla, tai tullessaan toisinaan 
kurkkimaan sisään avoimesta ulko-ovesta.

Tosin kyllä ne äkkiä huomaavat, 
etten minä ole enää siinä talossa. 
Eivät ne taida muiden luo tulla.  

Tiedän monia joiden mielestä 
varikset eivät ole tippaakaan kiinnostavia. 
Minusta ovat. Ne ovat hyvin fiksuja 
lintuja ja niillä on loistava muisti.





- Vaikka nimitimme kotiamme 
"Pikkutaloksi", oli siellä sentään 
yhteensä yli 100 neliötä tilaa, 40neliön terassi
 ja pihalla aittarakennus varastona, joten 
omaisuutta oli paljon, jota piti 
vähentää, että mahtuisimme 
pieneen, 45 neliön kaksioon
- Tai oikeastaan yksiöön, makuualkovilla... 
  
 




Siksi myimme paljon taloon 
hankittuja/teetettyjä huonekaluja
ja tavaroita ja osan vaan annoimme 
pois, tai toimitimme keräyksiin, 
tai kiikutimme paikallisen 
kirpputorin eteiseen "Ota tästä" 
-laatikkoon, jne.  

Myös Hanin isän tekemiä 
kaappeja yms meni hänen siskoilleen 
muistoksi veljestään. 
 Viimeisin esine josta luovuimme, 
oli Hanin minulle tekemä nukkekoti 
kaikkine tavaroineen ja asukkaineen, 
koska sekään ei mahtunut uuteen asuntoomme... 

- Vaihdoin sen kolmeen muru- eli pikakahvipurkkiin. 
Rakastan pikakahvia. Nyt minulla on 
komea rivistö Nescafé Kulta -purnukoita 
kaapissani. Kerrankin vatsalle lempeää 
lempikahviani on varalla, 
eikä aina lopussa. Ja nukkekoti pääsi 
ilahduttamaan erästä 3,5-vuotiasta 
pikkutyttöä.

Vaihtokauppa on joskus kivaa. 








Elämä vie eteenpäin.
Se nyt on vaan näin.




 
Annoin puutarhasta (kiinteistönvälittäjän 
luvalla) muutaman häälahjaksi saamamme 
pensaan äiti-mamani kesämökin puutarhaan, 
ja pari vuotta meitä ilahduttaneet 
Hanilta saadut viiniköynnökseni. 

Hanin yksi ihanista tädeistä halusi hieman 
raparperia jota hänelle lohkaisin 
mukaan isommasta pihan raparperi-
pläntistä. Se onkin sellaista ikivanhaa 
lajiketta, punaista ja maukasta.

  


Ihan kaikki muu pihaan istuttamamme 
sai jäädä seuraavien asukkaiden iloksi,
- tai harmiksi mikäli eivät niistä pidäkään.  

Pihan perennat innostuivatkin 
tänä keväänä hurjaan kasvuun. 



Uuden tilapäiskodin parvekkeelle olen jo 
koonnut kesäkukista ja huonekasveistani 
pienen vihreän pläntin. - Tai parikin. 
Niistä ehkä kuvia joskus, nyt 
keskityn vielä tähän...  

Uusi asuntomme ei sitten todellakaan ole 
mitenkään pysyvä koti, eli ei 
kannata tässä vaiheessa onnitella 
uudesta kodista, koska tämä 
on vain tilapäinen olopaikka.  

Emme tosin tiedä, kuinka kauan 
tässä kohteessa asumme. 




Puistolemmikitkin kasvoivat jo
pitkin pihamaata. 
 
 
Forget-me-not...




Kun haimme viimeisen kerran 
tavaroiden rippeitä, siivosimme loppu-
siivouksen, Hani pesi terassin 
ja odotimme sitten uutta 
asukasta noutamaan avaimiaan ja 
kohta miehet juttelivat sisätiloissa...

Niin itku tuli talon nurkan takana, 
kun olin pihalla puhelimen kanssa 
itsekseni ottamassa viimeisiä kuvia 
pihasta, talosta, isosta hopeapajusta...  

Alin kuva on ihan vihoviimeinen, 
tästä entisestä kodistamme... 

Näkemiin rakas Pikkutalo. 
 
 
 
PS: olemme tosin ajelleet talon ohi mm käydessämme Mamani luona ja huomanneet että kukkapenkkejä on jo poissa entisen kodin pihamaalta... Jos olisin tiennyt ettei niistä välitetä, olisin voinut hakea kukkia vaikkapa Mamani mökkipihaan... 










2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Miten voitte myydä talon pois ?

Una Reinman kirjoitti...

Täytyy myöntää, että ikävä on... :(