Translate

31.10.2011

Rempalle aikaraja



Fiksailua on saatu taas jonkin verran aikaan. Fiksaamisen saa aikaan yleensä tuo mies ja mie siinä sivussa joko sählään tai jopa auttelen.

Keittiössä on liesituulettimelle reikä seinän läpi ulkomaailmaan. Itse tuuletin on paikoilleen mallattuna, tosin se tulee vielä otettua irti laatoitusta varten ja pitäähän siitä tuo suojakalvokin poistaa. Sähköistystäkin keittiössä on joissakin kohdissa mutta useita pistorasioita jäi sähkäriltä kokonaan laittamatta, kun tarjosimme hänelle kahvia ja hän lähtikin kahvinsa hörpättyään ihan samantien pois, luullen kai, jotta nyt on urakka ohi kun saa kaffetta? Täytyy ehkä kutsua joku toinen sähkäri tekemään työ loppuun.

Keittiön vesiputket kulkevat nyt keittiössä erityisen kourun takana katonrajassa, huoneenlämmössä, joten seuraavan asukkaan ei tarvitse hajottaa tätä huonetta pelkäksi mustaksi kuopaksi, etsiessään vesiputkistoa. Nyt putket löytyvät sananmukaisesti käden käänteessä.


Putkimies saa jatkaa putkia jotta ne päätyvät paremmin tiskipöydän hieman muuttuneeseen paikkaan. Ah, pääsen tiskaamaankin ihan kunnolla pitkästä, pitkästä aikaa, ja nostamaan astiat kuivauskaappiin. Ja onhan meillä nyt keittiössä kapea tiskikonekin. Siinä pesten saa narisevan puhtaita astioita. Varmaan kaikki astiat pitää ihan ensimmäiseksi tiskata sillä koneella, jotta saa remppapölyn niistä pois ja sitten käytän jälleen käsinpesua normitiskissä. Astiakaappitilaa on nyt vähemmän muutaman kaapin poistuttua kokonaan, joten taas pitää karsia astioista pois sellaisia, joita ei koskaan käytetä. Mun ruusukuppi-, ja valkoiset kannut-kokoelmia ei kai lasketa? =)



Sähköhellan piti alunperin tulla nurkkaan, kulmakaappityylillä, mutta sellainen ratkaisu vaatisi suuremman keittiötilan, joten se idea päätettiin kuopata ja hella on melkein entisellä paikallaan. Sähkömies sitäpaitsi teki hellalle pistorasian ihan hassuun paikkaan, seinään piirretystä paikasta huolimatta, joten hella ei olisi edes ylettynyt sinne keittiön nurkkaan. Nurkkaratkaisu olisi lisäksi vienyt vielä lisää pois kaappitilaa, jota nytkin on todella niukasti. Sähkärin sähläys tavallaan tällä kertaa auttoi pulman ratkaisussa.

Keittiön ikkunan sisäpieletkin on viimein rakennettu, siistitty, imuroitu, pesty (ulkopuoleltakin), jopa sisäosia on maalailtu ja uusi eheä ikkunalauta on paikoillaan, yrttejä odottelemassa. Samoin paikoillaan ovat uudet listat. Kun siitä ikkunasta heitettiin ulos suurinpiirtein kaikki roina, mitä keittiörempasta tuli, oli ikkuna lautoineen ja pieluksineen surkeana, likaisena ja naarmuisena pokia myöten. Sitä sinnikästä punaista tiilien katkaisupölyä killui ikkunan seudulla sitkeästi istui yhä viime viikkoon asti.

Laten sukulaisia oli eräänä päivänä käynyt kaupassa ollessamme pihassa ja minnuu hävetti jotta he nyt näkivät ikkunat (keittiö ja eteinen) vielä tomuisina ja ikkunalaudat roskaisina. Jotenkin, kun kaikki energia ja huomio menee välttämättömien juttujen tekoon, niin tuollaisia kohtia ei edes huomaa tässä...

Täytyisi olla täällä välillä joku kaveri, joka katsoisi asioita toisilla silmillä, uskaltaisi tarttua rättiin tai imuriin ja siivoilisi sieltä täältä sellaisia juttuja jotka meillä meinaavat jäädä toisarvoisiksi.

Verhoina keittiössä on toistaiseksi lahjoitusverhot, odottelemassa sopivampia. Kunhan nyt on jotakin ensi alkuun, että saa illalla vedettyä verhot ikkunaan, pimeän mustaa maailmaa vastaan, ja saa pidäteltyä valon ja lämmön Pikkutalon keittiön omassa hallussa.



Keittiökaappeihin on ilmestynyt ovia ja astioita. Late on sahannut tammipuiset pöytätasot sopiviksi ja tiskiallas upotettu paikoilleen toiseen. Tasoja on tässä hivelty, silitelty ja ihailtu jo moneen kertaan. Ne on on käsitelty öljyvahalla, joka hiukan tummensi tammen sävyä. Yläkaapiston ja pöytätasojen välille tulee vielä espanjalaisia kookkaita valkoisia laattoja. Laatat olivat alelöytöjä.

Maalasin eteisessä alunperin sijainneen vanhan pitkän mäntypuisen naulakon valkoiseksi ja se tökättiin seinään ilmalämpöpumpun alle. (Mie en vieläkään ymmärrä, mitä hyötyä tuosta kalliista, rumasta sähkösyöpöstä ja vedon tunnetta aiheuttavasta lämpöpumpusta mukamas on??? Puhutaan vaan pelkästään ilmapumpusta..) Mun tekemä hassu naulakonpätkä pääseekin toiseen paikkaan vähän niin kuin ylimääräiseksi naulakoksi, vaikkapa pihavaatteille.

Kylmäkomero, jota myös vaatehuoneeksi on joku kutsunut ja sillä nimellä se on ainoassa rakennuspiirustuksessa talosta, kunnalta saadussa, muutamien vuosikymmenien takaa, tyhjennetään tänään siinä olevista remppa-, siivous, työkalutavaroista yms jotta sen kattoa pääsee hieman purkamaan, yläkertaan menevien rappujen alapuolelta. Miksikö? Siksi, että putkimies pääsee laittamaan sitä kautta uudet vesiputket kylpyhuoneen puolelle...

Eli putkiremppaa on vielä tiedossa nyt marraskuun alussa, tulevien talvien sulien putkien toivossa. Kylpyhuoneen kaakeleihin uudet läpiviennit tulevat aiheuttamaan reikiä ja se on varmaan sitten tuo kylpyhuonekin jossain vaiheessa kaakeloitava uudelleen, mutta ei ainakaan enää tänä vuonna... =)

Keittiön pikkukamiina on testattu 
ja oikein hyväksi havaittu.

Se on toinen juttu, mihin ne kylmäkomeron kaikki tavarat mahtuvat. Luultavasti -yllätys, yllätys- olohuoneen johonkin nurkkaan, sehän se on kuukausia ollut sellainen yleishuone. Makuuhuoneestakin pitäisi jo viimein saada tavarat pois, että pääsisin irrottamaan sieltä kattolistat ja maalaamaan paneelikaton vaaleaksi, odottelemaan sen huoneen kuntoon laittoa varsinaiseksi makuuhuoneeksi. Toivomme saavamme keittiön ja makuuhuoneen remontit valmiiksi jouluun mennessä, eli senkin vuoksi laitoin joulupäivyrin tänne muistuttamaan, kuinka kello raksuttaa... =)

Varsinaisia joululahjoja ei nyt tänä vuonna paljoa tule hankittua, koskapa Late sai veromätkyjä aikamoisen summan. Mie olisin saanut palautusta mutta soon niin pieni summa jotta sitä ei makseta. Tämä talo kyllä sujuvasti syö kaiken ylimääräisen rahan, joten tunnelma olkoon se ainoa oikea jouluntuoja tänä vuonna, sekä nämä remontoidut huoneet, sekä ehkäpä jonkinlainen talvileponirvana seuraavia remontteja odotellessa... =)




Tänään kuunnellaan tätä

27.10.2011

Otsikoton



Joinakin päivinä ei tunnu saavan mitään näkyvää aikaiseksi. Tai saa, mutta se on sellaista niin pientä, ettei sitä kukaan muu huomaa. Maalinhajusta ja maalisesta puserosta voi toinen havaita, että jotakin olen taas näpertänyt ja tuunannut, tai multaisista hanskoista päätellä, että sinä päivänä on ollutkin vaihteeksi pihapäivä.

Joinakin päivinä kaikki voima menee siihen kun on vain olemassa. Joinakin päivinä ei kai tarvitsekaan muuta edes yrittää tehdä.

Sitä yrittää myös välttää kaikkea, mikä tekisi mielen pahaksi ja elon voimattomaksi. Karsii ympäristöstään pois kaiken sellaisen, joka ei ole tarpeellista. Odottaa jotakin mutta ei osaa tarkasti kertoa, mitä se jokin on...





Nyt tiedän, etten pidä kylmästä. 
Vain jäätelö on hyvää kylmänä. 
Ja pommac saunan jälkeen. 



Pakkanen on pimeinä öinä vienyt mukanaan kesän. Se vei kukatkin. Saisi tuoda ne vielä takaisin...
Ai niin, ei se voi. Soon tehnyt tehtävänsä eikä muuta pysty tekemään.




Minäpä jään sitten odottamaan. 
Mitäkö? 
Ensin vaikka ensi sunnuntaita. 
Sitten joulua. 
Remontin loppumista tältä erää. 
Kevättä... 





25.10.2011

Yllätysomenapuu



Jahas, menin sitten vahingossa poistamaan kamerasta ison kasan kuvia ihan ennen aikojaan, joten seuraavat sanaset ovatkin ilman kuvitusta ja sinun täytyy vaan kuvitella ne. Kuvitan tekstin vanhalla kuvalla jostain ihan muualta. Tuollaisia alkavat olla puut meilläpäinkin, paitsi hopeapaju, joka sinnikkäästi yrittää pitää lehdistään kiinni... 




Vesilasiin ennen pakkasöitä pelastettu siperianpallo-ohdake avasi somat siniset kukkansa takan päällä lämpöisessä. Tämä monivuotinen perennakasvi on kasvatettu itse siemenestä keväällä, eikä pihalla ihan ehtinyt kukkia, mutta kukinnon näin talteenottamalla miekin ehdin nähdä, millainen sen kukka olisi. 

Lauantai meni rautakauppoja kierrellen, taas kerran. Piti etsiä jälleen tiettyjä osia ja levyjä, joita ei sitten ollutkaan joka paikassa, joten tunnit hujahtivat. Mutta ah, niiden rautakauppakävelyjen, huoltoasemalounaan (jei, oltiin ulkona syömässä!) ja rautakauppatuotteiden lisäksi ja lopuksi, tuo miesrakas antoi miun mennä puutarhakauppoihinkin, nyt kun kasvien hintaluokka alkaa olla lähempänä miun maksukykyäni. =) 

Tähän asti mie odottelin niitä meille erään henkilön lupaamia kahta omenapuuta. Puutarhassa pitää olla hedelmäpuita, ei se muuten ole puutarha... Kun ei niitä luvattuja sitten koskaan tullut, mie menin ja ostin itse omenapuun taimen, jota kukaan muu ei ollut huolinut, koska siitä oli kadonnut nimilappu. 

Soon siis yllätysomenapuu. <3 
Lisäksi ostin kirsikkapuun. <3
Viimeistään keväällä saavat sitten kaveriksi
toisen omenapuun jne... <3


Late sai ne sirot pikkupuiden latvat taivuteltua hellävaroin auton sisälle, rautakauppatuotteiden sekaan, muovipussit ruukkujen ympärillä ja hyvin ne tulivat uuteen kotipihaansa. Ne ovat tämän pihan ensimmäiset hedelmäpuut. Myyräverkkoa meillä jo on, tarvii ostaa vielä jäniksien varalta kanaverkkoa oksien suojaksi. Ilkimysfasaanit nokkivat edelleen kukkasipuleita pois mullastaan kukkapenkeistä. =( Ne hakkaavat reikiä sipuleihin ja syövät niistä kaikista paloja pois. =( Olen peitellyt sipulipaikkoja havuilla ja puiden lehdillä. Ihan kuin se iso lintu oikeasti haistaisi, missä ne sipulit ovat... =(


Keittiönkaappeja myö lätkittiin seiniin sunnuntaina ja niiden ovia maanantai-iltana. Kaikki kaapit ovat nyt paikoillaan vanhoine ovineen. Siis niissä kaapeissa on ovi joihin sellainen oli olemassa. Muutama ovi pitää tehdä jostakin. Ovet on vain puhdistettu nyt ensihätään. Mie maalaan ne joskus sitten kun saadaan tilaa enemmän maalaukselle, esim yläkerrasta. Yhden kokonaan uuden, pienen erikoisuuden tuo rakas teki miulle allaskaapin viereen. Nimittäin paikan <3 leivontalaudalle, <3 jonka senkin mies tekee kun ehtii. <3


Eilen käväisi piipunhatuntekijä. Seuraavaksi odotellaan kylään sähkö- ja putkimiestä,
jotta saadaan keittiöön vettä, viemäri ja sähköt... 


Nyt saan laittaa jo ekoja astioita keittiön kaappeihin. 
Ehkä meillä onkin keittiö ennen joulua! Jei! =)




PS: Tuo miesrakas <3 
osti viikonloppuna puutarha-alesta meille vielä kaksi omenapuuta: 
Huvituksen ja Petterin. <3 

Toivotaan, että ne menestyvät 
läpi pitkän, kylmän talven... 






20.10.2011

Väliaikatietoa

Olipa pelottava kokemus, kun keskiviikkoiltana satoi ensin kaatamalla vettä ja kohta räntää rajusti ja salamat iskivät täysillä jonnekin ihan lähistölle. Uutisista sittemmin luin, jotta kahteen taloon lähistöllä oli salama iskenytkin. Se jyrinä salamoiden jälkeen oli hurjaa ja tärisytti taloa pelottavasti. Jos olisin ollut ihan yksin, olisin takuulla kovasti pelännyt. Sytyttelin kynttilöitä valoksi, jos sähköt vaikka katkeaisivat ja seisoskelin keskellä taloa, kaukana kaikista vanhoista pistorasioista kurkkien tarvitseeko Late-hani apua.

Flunssainen hani asenteli ukkosen jyrinässä keittiökaappeja roikkavalon varassa, rännän piiskatessa samalla keittiön ikkunaa. Kamiina on paikoillaan ja muutama kaappi omillaan. Sähkömiestä odotellaan ensi viikolla saapuvaksi. Jospa ne pistorasiat yms nyt onnistuisivat häneltä. Putkimies, se ainoa joka sitten oli talomme putkirempasta kiinnostunut, saapuu taloon marraskuun alussa. Siihen asti vesipiste sijaitsee edelleen kylpyhuoneessa, missä se on sijainnut jo... aika monta viikkoa. Tiskit tiskataan edelleen vadissa kylpyhuoneessa. Mutta ehkäpä ensi talvena vesiputket eivät sitten jäätyisi kun ne nyt marraskuussa saadaan kuntoon.

Muutamia laajan seinäremontin tekoon kiinnostuneita on piipahdellut talossamme, mutta vain muutama heistä on jaksanut lähettää edes jonkinlaisen kirjallisen tarjouksen, jollaista pyysimme. Eilen, ennen luonnonmyräkkää kävi luonamme toistamiseen täydellisin, kaiken kattavin & huomioivin kirjallisin tarjouksineen kaksi yrittäjää, joille olemme valmiit antamaan seinäurakan tehtäväksi. He katsoivat rehellisesti suoraan silmiin meille puhuessaan. Heillä oli mukanaan materiaalia kaikista edellisistä urakoistaan, joita on aivan valtavasti, tyyliin talo ennen ja jälkeen. Ulkoverhoilun tilanne ei ainakaan parane, kun aika kuluu. Se homeinen eriste ja muu saastunut materiaali on saatava talosta pois pikaisesti. Alustavan sopimuksen mukaan seinäremontti suoritettaisiin ensi vuoden alussa.

Joudumme anomaan lisää asuntolainaa näiden korjausten vuoksi taloon, jossa kaiken piti olla kunnossa...






19.10.2011

"Gluteeniton on muotia"



Taidan ensimmäistä kertaa elämässäni kuulua muodikkaiden joukkoon? Vitsi, vitsi. Tällaisen uutisen vaan bongasin...  Ei se ole mitään muotia, vaan jokaisella on oma syynsä miksi gluteeniton on paras valinta vatsalle tai yleiselle terveydelle. Itse olen mm kahviloissa ja huoltoasemilla törmännyt siihen, ettei gluteenittomia tuotteita (sämpylää, pullaa) ole lainkaan tiskissä, sitä allömakeaa kovaa dajmkakkupalaa lukuun ottamatta, jota ei takuulla kovin moni normivatsainenkaan nälkäänsä täytetyn sämpylän sijaan söisi. Eipä niitä gluteenittomia ole muualla kuin pakastimessa, ja niiden pikasulatus mikrouunissa täysteholla tuhoaa koko tuotteen. Ei ole mitenkään kiellettyä ettei niitä gluteenittomia voisi olla tarjolla tuoreina ihan kaikille. Normisuoliston omaaville ei ole gluteenittomuudesta mitään haittaa.

-Ne on meillä tuorepakastetuotteita ja ne ovat AINA pakastimessa!
Maksa sitten siitä mikrossa tapetusta tulikuumasta, mauttomasta lättänästä ja vielä ylihintaa kun se on erikoistuote... Joskus myyjän kannattaisi itse maistaa, miltä tuote silloin maistuu ja testata, söisikö hän sen tuotteen itse ja vieläpä pyydettyyn kalliiseen hintaan. 

En usein kyllä kahviloissa poikkeakaan. Joskus haaveilin suuresti ikiomasta <3 kahvilasta <3 jossa olisi monipuolisesti kaikkea tuoreena tarjolla kaikille ihan tasapuolisesti.  <3 Kävin haaveen takaa ajamana jopa yrittäjäkurssin, ja hankin hygienia- sekä anniskelupassin...

Ruokapaikoissa (G)-ihmiset on otettu hyvin huomioon, (L)-ihmisten tavoin. Toki tiedän, että siellä tiskin toisella puolella on olemassa myös heitä jotka puhuvat kaikista meistä ruokavammaisista melko halveeraavaan sävyyn. Minä otan myös laktoosittoman vaihtoehdon mieluusti, olen ottanut jo vuosia, koska laktoosikin on pahaksi vatsalleni.
Olen kuullut erään lounasruokapaikan henkilökuntaan kuuluneen keittäjän sanovan laktoosi-intolerantikko (L) asiakkaistaan:
-No mitä siitä, jos niitä nyt vähän pierettää?
Hän ei tainnut tietää, mikä tuskallinen turvottava, kivulias olo laktoosin imeytymishairiöisille laktoosista tulee. Voinen kertoa, että suolistosairaalle kaikki ylimääräinen suolistossa on liikaa. Ilmakin itkettää, kun se on väärässä paikassa.

Kaikilla ei ole aina mukanaan kalliita "taikatablettejaan" joilla voi kumota hieman laktoosin haittavaikutuksia sitä sietämättömälle vatsalle.
Ja jos intolerantikko ottaakin sen tablettinsa vasta jälkiruuan kohdalla, koska mieli tekee vaikkapa jäätelöä, supistaan keittiössä jälleen kiukkuisesti siitä, miksi se nyt sitten otti sen tablettinsa ja koko muun ruokailun aikana kyseli kaikesta, onko siinä laktoosia???!!
Mutta huom, sepä on sen asiakkaan terveys, hyvinvointi ja hänen maksavan asiakkaan oikeutensa, kun hän tulee syömään paikkaan jossa allergiat jne on mukamas otettu huomioon. Henkilökunnan antipatiat ja nyrjähtäneet asenteet ovat kokonaan toinen asia.

On varmasti -ihan takuulla täytyy olla- olemassa asiakasystävällisiäkin ruoka- ja kahvilapaikkoja, joissa kaikki asiakkaat ovat tärkeitä ja tervetulleita uudelleenkin. <3

Eräässä kyläpaikassa vastikään ruokapöydässä ihmeteltiin, miksi mie ja Late emme juoneet maitoa ruuan kanssa. Late joi aluksi maitoa, mutta miun seurassani hänkin on tottunut ottamaan esim vettä tai limua tms ruokajuomaksi. Meinasin ensin kysyä ihmettelijältä, koska ihmeessä kyseinen, jo kymmenisen vuotta tuttavana ollut henkilö, on nähnyt miun juovan maitoa? Hänen hyvin pitäisi jo muistaa... Vastasin sitten pienen pohdiskelun jälkeen:
-No, kun siinä on laktoosia.
-Ai jaa! No nyt sil on sitten sellanenkin, kiekaisi kysyjä kiukkuisena.


Hmmm...
Olen usein sanonutkin tuovani joihinkin kyläpaikkoihin omat eväät tullessani. Sekään ei ole hyvä. Omien eväiden tuomisestakin saatetaan suuttua niin, että huudetaan jotta metsä raikuu, kaikuu ja hongat humajavat... =D



Tekee sitten niin tai näin, soon aina väärin päin... =P



PS: Kuvan toscakakku on omia kokeilujani ja gluteenittoman ohjeenkin saat tuolta sivulta...

18.10.2011

Uusi elämä maalla...



Tämä elo Pikkutalossa on kuin sarjasta uusi elämä maalla, ja kuitenkaan emme tavallaan asu maaseudulla sanan varsinaisessa merkityksessä. Todellinen maaseutu alkaa ihan pikkuruisen kävelymatkan päästä hevoshakoineen ja muine maaseudun eläimineen. Elo on rauhaisaa, paitsi silloin kun se ei ole.

Se on ärsyttävää, että maaseudulla taloon tullaan sisään kuin navettaan, eli riuhtaistaan ovi auki salamannopeasti. Ei koputeta, ei soiteta ovikelloa, kiskaistaan vaan oven kahvasta niin että kahva melkein jää riuhtaisijan käteen ja karjutaan samalla jo valmiiksi säikähtyneille talossa olleille kovaan ääneen: -Päivää! pyyhkien samalla kuraisia kenkiä ulko-oven uudehkoon kynnykseen...


Se kaikki on epäkohteliasta ja se säikäyttää. Siinä mielessä kerrostalokodin ovi on mukavampi, koska siitä ei noin vain ängetä sisään. Riuhtaisun voiman huomaa nimittäin silloin, jos ja kun se ulko-ovi onkin lukossa riuhtaisijan saapuessa, niin ovenkahva suorastaan parkaisee rajusta tempaisusta, jonka on kai tarkoituskin olla yllättävän pelästyttävä. Jos tuolla tavalla änkeää kylään, on talonväellä valmiiksi piikit pystyssä moisesta käytöksestä. Mie ainakaan en hyökkäisi koputtelematta kenenkään ovesta, vaikka se olisi avoinna. Ellen nyt suorastaan näkisi että sieltä tupruaa ulos savua ja joku olisi hengenvaarassa, ja miun pitäisi rynnätä äkkiä häntä pelastamaan...  


Tai niin, eihän edes navettaankaan saa tuolla tavalla mennä. Ajatelkaas nyt jos siellä navetasssa olisi vaikka 150 kananpoikaa suloisesti kukertamassa vierekkäin puoliunessa silmät lurpallaan lämpölampun alla ja ne pelästyttäsi tuolla lailla, niin ne lentäisivät ja karkaisivat salamannopeudella suinpäin sinne tänne pitkin navettaa ihan järkyttyneinä ja niiden kokoon keräämiseen ja rauhoittelemiseen menisi joltain ihan tuhottomasti aikaa. Kokemusta on sellaisestakin... =)
Navettaan mennessä sitäpaitsi pitää laittaa muoviset suojat kenkien päälle. ;D

Sekin on ärsyttävää, kun naapuritontilla mieshenkilöt pissivät pitkin pihaa, vaikka mie olisin täällä meidän pihallamme näkyvillä. Eikö naapurissa ole vessaa? Kyse on sentään työpaikan pihamaasta, ja jos siellä ei ole henkilökuntavessaa, niin sehän on jo aikamoinen virhe... =)
Vai onko kyse ns virtsankarkailusta? Säästävätkö he kenties vesilaskuissa, ja tekevät nestemäisen hätänsä pihamaalle? Onhan se tietenkin luonnontuotetta, tapa on vanha tuttu ja luonnollinen ja teko on ekologinen... Mutta mie voisin viedä niille ulkohuussin piirustukset, niin pisuilu olisi vähän naapuriystävällisempää toimintaa, kun ei sellainen ole mitään silmäniloa, mutta miulla pitäisi olla ne kenkäsuojukset jalkineissani siellä vieraillessani. Tai kenties he tarvitsisivat korkeat aidat mm kaikkien romujensa suojaksi? Aidan suojassa voisivat pissiä rauhassa tontillaan ihan minne tahansa.
Heillä takuulla haisee nurkissa. Hyh hyh. =)



 PS:
Anonyymi, joka jätit tähän kirjoitukseeni happaman kommentin,
laita vaan ihan oma nimesi siihen ja sitten mie voin julkaista sen täällä blogissani. =D


17.10.2011

Ilkeät tiput ja tärinää kirkonkellojen tahtiin

Lähimaastossa kuvattu tyttöfasaani...

Argh noita fasaaneja! Ne kaivavat vaivoin ne (puuttuvien talvikenkien sijaan hankkimani) kukkasipulit irti maasta ja nokkivat sipulit pilalle! Toisen isolla työllä raivaamia kukkapenkkejä kehtaavatkin tulla nokkimaan, tuhoamaan odotetun kevätkukkailon ja kaivelemaan ostomullat kauas nurmikolle. Olisiko miun sittenkin pitänyt itsekkäästi (terveesti) pitää huolta itsestäni vaan ja ostaa ne talvikengät ennemmin?

Eilen viimeksi yllätin ukkofasaanin neljän tyttöfasaanihaareminsa kera kaivelemasta tulppaanien ja krookuksien sipuleita! En tykkää enää tosiaan yhtään mokomista isoista linnuista vaan ajan ne tiehensä kun näen ne kukkapenkkieni kimpussa. Olivat kyllä hiukan ihmeissään kun tavanomaisen lepertelyn sijaan taputin kovasti käsiäni yhteen ja juoksin kiljuen niiden perässä. Osa koetti maastoutua ja jotkut juoksivat vaan edelläni kuin maantiekiitäjät, rinkiä ison ruusupuskan ympäri, tiput edellä ja mie perässä! Mie olin kyllä ihan angry näille birds'eille ja olisin ollut valmis vaikka oikeasti sinkoamaan ne jonnekin todella kauas...

Pitänee hakea havuja kukkapenkkeihin ja peittää ne paikat, joihin olen kukkasipuleita istuttanut... =/ Tuskin mikään linnunpelättikään auttaa näihin kalkkuna-aivoihin? Tuntuu, että nuo haistavat jotenkin ne kukkasipulit ja siksi penkit ovat nyt reikiä täynnä. Kuopsutetun mullan seassa lojuu kumossa puoliksi syötyjä sipuleita, lohduttomina. Niistä ei enää koskaan kasva mitään. Toivottavasti myrkylliset sipulit aiheuttavat edes mahanpuruja moisille sipulivarkaille. Tai njäh, ne syövät palanpainikkeeksi tuota savimaata joka neutralisoi tulppaanien myrkyn?

Mutta esikoinen oli jälleen ihana! Hän saapui jo lauantaina avuksemme ja ryhtyi ensimmäiseksi korjaamaan ruohonleikkuriamme. Kiitos poikakulta! Nyt on piha jälleen lyhytnurmikkoinen. Se kone vaan ravistaa ja tärisee käydessään (siksi ne edelliset omistajat sen leikkurin pois myivätkin) niin hirveästi, että miulta ihmeellisesti turposi vasen kämmen sormineen, pitäessäni kiinni siitä kamalasti tärisevästä työntöaisasta sekä käyntikahvasta, kun leikkasin nurmikkoa sillä aikaa kun mies ja poikanen olivat sunnuntaina ralleissa.

Niin, sunnuntaina leikkasin nurmikkoa. =P Alan oppia paikallisten tavoille...
Nurtsi oli nyt leikattava kun se kone oli viimein kunnossa, taivaalta ei satanut mitään ja mies oli paikalla ennen ralleihin lähtöään vetämässä härvelin käyntiin. Läheisen kirkon kellojen soiton tahtiin mie hurruuttelin koneella minkä ehdin, pihaa siistimmäksi. =) On tuos pihassa yhä näitä syksynlehtiä, mutta odottelen että hopeapajukin luopuu kesästä ja lehdistä...




Muokkausta

Näin pieni tiskiallaskaappi riittää.


Pikkutaloa on käynyt katsomassa monenlaista yrittäjää, kuka putki- kuka seinäremonttiasioissa. Kaikki erilaisia persoonia tai porukoita. Jotkut jäävät mieleen positiivisessa merkityksessä ja jotkut eivät jää mieleen. Jotkut tervehtivät jopa minua. Yleensä vain talon isäntää. Totta kai mie siitäkin teen pohtijatyyppinä omia päätelmiäni, miten he suhtautuvat meihin molempiin.

Auton peräkärry on vapaa ja viedään alkuviikosta pois omistajilleen. Viimeinen rautakauppaostosreissu tällä erää lauantaina kolmen kunnan alueella, oli tällainen: Ikkunalautaa 3,5m, kynnyslautaa 2m, lastulevyä pari neliötä, alumiinikyynellevyä ulko-oven kynnykseen puoltoista neliöö, kuivauskaapin runko, astiakaapin runko, kattolistaa 15m, Osmo-vahaa, alumiinikynnyslistaa 2m, myyräverkkoa, astianpesukone ja ylivuotoallas apk:lle. 
(Lainattu Laten kirjoituksesta.) 

Tuo astiakaapin runko Laten tekstissä tarkoittaa astiankuivauskaappia. Se on ihana, siisti, raikas, puhdas, ehjä ja valkoinen, verrattuna noihin vanhoihin kaappeihin. =) 
Yhden vanhan alakaapin Jake-esikoinen ja Late muokkasivat kapeammaksi. Lisäksi yksi entinen vaatekaappi pääsee/joutuu keittiöön astiakaapiksi, kun tuo Laten, hänen joka ei koskaan edes tiskaa, ehdottomasti Pikkutaloon haluama apk vie tilaa yhden astiakaapin verran. 







14.10.2011

Kaappeja siellä, ovia täällä



Keittiökaapit odottelevat yhä keittiön lattialla omaa paikkaansa ja alaosan sokkelia. Mies on ollut liian kiireinen viime päivinä omistautumaan remontille. Sokkelimateriaali pitää noutaa pikaisesti jostakin rautakaupasta, ennen kuin lainaperäkärryn omistajat tarvitsevat kärrynsä takaisin. Nyt pitääkin siis rautakauppalistaan kirjoittaa mahdollisimman paljon kaikkea kotiin roudattavaa puuttuvaa listaa jne, koska sitten ei ole enää käytössä kuin henkilöauto. On ihanaa kun joistakin rautakaupoista saa lainattua siistiä, kookasta peräkärryä.

Sääli toisaalta piilottaa kaunista lattiaa sokkelin alle piiloon... Ainakin yhden yläkaapin joudumme hankkimaan lisää. Muut kaapit tuunataan noista keittiön entisistä + jostakin ihan muusta. Remonttitilin saldo alkaa olla viimeisillään.



Entiset keittiökaappien ovet olivatkin sitten lähemmässä tarkastelussa hiukan huonovointisen näköisiä. Ensihätään kukin ovi joita voi käyttää, hiotaan yksitellen, ettei vaan meiltä pääse remonttipöly loppumaan. Pinnan päälle sivellään (tai telataan oikeammin) maalikerros tai muutama sellainen. Väri saa olla tuon kylmänvalkoisen sijaan lämmintä kermanvalkoista, joka sopii Pikkutaloon senkin vuoksi, ettei se väri ainakaan pienennä muutoinkin pientä keittiötä. Nuo vanhat ovennupit saavat lähteä. Nuppien paikka paklataan ja tilalle laitetaan tehtaanmyymälästä bongaamamme mukavammat vetimet. Hieman stailausta?

Täytyisi omata neljä kättä, kuin Vishnulla ja Pikkutalossa pitäisi olla yksi huone lisää jossa voisi maalailla ja kuivata rauhassa kaikkia maalattuja juttuja.

Yhtenä päivänä kaupassa huomasin housujeni puntissa kirkkaanvalkoisen maaliraidan. Noh, ne housut olikin jo polkupyörän satula tuhonnut muutenkin. Miun vaatevarastoni on pieni ja pidän vaatteeni ihan repaleiksi asti. Onneksi minulla on vielä sentäs yhden mustat, monta vuotta vanhat pitkät housut, joita pyörä ei ole tuhonnut ja joissa ei ole remppasotkuja, jos vaikka tarvitsee joskus mennä jonnekin ihmisten ilmoille.

Taidan asua väärän ilmaston maassa. Olisipa ihanaa kun ei tarvitsisi hankkia talveksi lämmintä vaatekerrosta. (Niin kuin nyt kyllä täytyisi...)
Sain mie hiljattain pienen kirjoituspalkkion yhden lehden nimimerkkitarinastani. Meninpä repalehousissani lompakon pohjaa polttavan palkkioni kanssa kauppaan ja ostin pihamaalle perennoja & kukkasipuleita ja olin onnellinen niistä. Sieluani niin lämmittäisi, jos ensi keväänä tästä pihasta pilkistäisi oikeasti kukkasia. =)





13.10.2011

Toivon



















On kuulemma kansallinen epäonnistumisen päivä?
Toivon kuitenkinettä kaikki onnistuvat tänään
siinä mihin ryhtyvätkin. =)

Toivotan onnea keskimmäiselle synttäreiden johdosta.
Toivon iloa esikoiselle uusista hienoista hiuksista.
Toivon että nuorimmainen sai työelämään tutustumispaikan.
Toivon armaalle turvallista työreissua.
Toivon, että ystävilläni on kaikki hyvin.
Toivon, että näen tänään Mama-rakkaani.





Babelin Nikkari lähetti miulle eilen tämän:














Kiitokset Nikkarille!

Ohjeena tunnustuksen mukana
oli kertoa 8 satunnaista asiaa itsestään.
Olen kuitenkin mielestäni vastanutkin jo
tuon toisen blogin puolella tällaiseen joten
laitanpa linkin siihen vastaukseen. 
Pitänee vahvasti paikkansa edelleen. =)



Jätehuolto ihmetyttää

Meille tulee nyt sattuneesta syystä kovasti paljon palavaakin roskaa eikä niitä kaikkia voi tässä itse käyttää mitenkään hyödyksi eikä myöskään ole paikkaa missä sellaisia säilyttelisi, joten otimme kaatopaikkajätteen lisäksi myös energiaroska-astian käyttöön, ainakin toistaiseksi.

Latelle huomautettiin jäteyhtiöstä, että jätteenkuljettajien olisi tärkeää tietää, kummassako laatikossa on kumpaa jätettä, eli astiat pitää olla merkitty hyvin. Late tilasi yhtiöltä nimitarrat jäteastioiden kylkiin, mie liimasin ne paikoilleen ja astiat täytettiin niiden mukaan.

Nyt, torstaiaamuna jäteauto sitten kävi. Olin petaamassa sänkyä kun kuulin ison auton jarrujen kirskahduksen ja katsoin sopivasti ikkunasta kun kuski raahasi molemmat laatikot jäteauton luo, kumautti ne kumoon auton takaosan uumeniin, käänsi vivusta joka piilotti jätteet auton sisuksiin, heitti jätelaatikot pihaan suurinpiirtein sinne mistä oli ne ottanut ja ajoi tiehensä.




Mitä järkeä oli edes merkitä 
mitkä jätteet olivat missäkin jäteastiassa, 
kun ne molemmat astiat kipattiin samaan jäteautoon?  




12.10.2011

Ruoho on vihreää tälläkin puolen aitaa


Muistelen lämmöllä, kuinka Keravalla taajamassa asuessamme yksi mukava <3 naapuri ilmestyi monesti apuun, kun jostakin kuuli, etten saanut ruohonleikkuria käyntiin. Samoin yhden kerran piha-alueen portilta ruohoa leikatessani tien toiselta puolen ilmestyi ihan outo mies kiskaisemaan leikkurin käyntiin ja katosi sitten pois samantien kiitoksieni saattelemana. Tosi huomaavaista heiltä molemmilta. 

Mitenköhän ruohonleikkurit ovatkin aina minua vastaan? Täälläkin olen usein kiskonut turhaan tuota oikuttelevaa leikkuria käyntiin vaikka mitä kikkoja kokeillen, melkein omat olkapäät sijoiltaan, mutta eipä ole kone käynnistynyt, eikä ole kyllä koskaan pelastavia ruohonleikkuriritareita näistä naapureista ilmaantunut. 

Tämä meille keväällä käytettynä Kouvolan suunnalta ostettu ruohonpätkijä käynnistyi vain, kun Late -oma ritarini- kiskaisi sen käyntiin. Kone pitää kammottavan kovaa ääntä, täristää ja ravistaa käsiä ihan mahdottomasti, niin että pihan ruohonleikkuun jälkeen härveliä pidelleillä sormilla voisi helposti soitella mandoliinia. 

Kerran leikkuri ravisti itsestään -kesken ruohonleikkuun- oman bensasäiliönsä irti. Sammuihan se tietenkin salamana siihen paikkaan ja mie katsoin vähän hämmästyneenä räjähtäneen näköistä laitetta jota vedin perässäni. Keräilin koneen jäljiltä osia ja ruuveja talteen ja niin mies-armas kunnosti jälleen laitteen parhaansa mukaan. Kohta me täristiin taas seuraavat ajokerrat, kone ja minä, ruohot lyhyiksi pihasta.

Polvileikkaukseni jälkeen yritin muille vinkata, että ruohokin pitäisi leikata, mutta ei kukaan ottanut vinkistä vaaria. Tuli se klinkatenkin leikattua. Piti vaan sitten tankata enemmän konetta, kun niittoaikaa ontuillessa kului enempi kuin terveellä jalalla. Onneksi jalka nyt on aika hyvässä kunnossa. Vähän kyykkyasento vielä tökkii, mutta muuten täällä jalka jo pelittää. Yläkerran rappusissa olen nyt varovainen, etten enää tipahda niistä.

Meillä miespoloinen inhoaa ruohonleikkuuta. Sai siitä kuulemma murrosikäisenä tarpeekseen. Samoin lumenluonnista. Pikkulapsistakaan mies ei pidä, kun sai niistäkin tarpeekseen kotonaan, äitinsä toimiessa perhepäivähoitajana. Voi mitä traumoja miehelle on jäänytkään. =)  

Palataan ruohonleikkuriin: loppukesällä vetonauha jäi Laten käsiin konetta käynnistettäessä. Mies korjasi senkin pulman parhaansa mukaan, mutta käynnistyttyään vetonaru ei keriytynytkään enää kunnolla tärisevän laitteen sisälle.

-Kyllä sillä voi leikata, anna mennä vaan, mies huikkasi koneen käynnistysmetelin yli ja niin mie lähdin taas kumisaappaissani tarpomaan pitkin pihaa sen täristäjän kanssa. Käyntiäänikin oli muuttunut ihan hirmuiseksi eikä käyntiä voi enää säätää mitenkään, se on koko ajan täysillä. On kuin se härveli keräisi voimia ja olisi lentoon lähdössä, niin hurja on ääni. Samoin se tärinä. Kone on siis suorastaan pelottava.

Viimeksi ruohoa syreenien juurelta leikatessani kone sitten ajeli sen oman roikkuvan vetonarunsa yli, jonka olin yrittänyt pitää siinä koneen päällä, mutta jonka jokin syreenin oksa pyyhkäisikin huomaamattani leikkurin alle ja leikkuu tökkäsi siihen. Puolet vetonarusta katosi ja puoli pihaa jäi ajamatta. Remppa on vienyt miehen mielenkiinnon muuhun askareeseen Pikkutalossa. Ja voimat. Ruoho mokoma kasvaa yhä pirteästi syyskylmyydestä huolimatta. Kohta takapiha pittee huidella viikatteella. Eihän se muuten, mutta lehtien haravointi on hankalaa pitkästä ruohosta ja rehevistä, salaattimaisista voikukanlehdistä. Toisaalta ne maatuvat lehdethän olisivat ravinnetta surkealle nurmikolle... =) 

Siellä se yksinään risana nököttää meidän tärinäkone, yliajetulla vetonarulla. Ruohonleikkurimekaanikko saisi paikan mikroruokapalkalla. Vaadittavat varaosat kyllä hankitaan. Vettä ja käsienpesuainetta on, minä tarjoon...



Oli muuten ensimmäinen aamu, kun Late joutui ihan raaputtamaan jäät auton ikkunasta töihin lähtiessään. Jospa se nurmikkokaan ei enää niin nyt kasvaisi? =) 

11.10.2011

Pieni askel kohti normaalia?

Reppanayrttejä 

Pidin koko kevään ja kesän yrttejä kukkien altakastelulaatikossa ja ne kukoistivat aikansa mutta kolmannen alasleikkauksen jälkeen ne alkoivat kummallisesti kitua, uudelleenkasvun sijaan. Huomasin tänään, jotta vaikka laatikon vesimerkkitikku näytti laatikon olevan puolikuiva, itse multa kukkalaatikossa näytti ja tuntui todella märältä.

Liikaa vettä? Kaksi basilikaa oli jopa nuupahtanut lopullisesti. Ei muuta kun äkkiä koko laatikko pihalle kukkapöydälle ja saviruukkuja esille. Niihin sitten istuttelin loput hädin tuskin hengissä porskuttavat yrttimyrtit ihan ilman mitään ylimääräisiä kasteluja ja nyt toivon, että ne jaksavat jatkaa elämäänsä. Saviruukku itsessään jo onneksi vetää liikaa kosteutta pois mullasta ja myrtsien yrttien juurista, haihduttaen kasvien olotilan kuivemmaksi.

Laitoin ruukut aluslautasten puuttuessa kirppispaivuokaan ja nostin ne eteiseen pakastimen kannelle. Heti tuli kotoisampi tunnelma.... Kuin askel kohti normaalimpaa olotilaa. Asiaa auttoi sekin, että olin aamusella kantanut eteisestä varovasti keskelle keittiön <3 lattiaa kolme vanhaa astiakaapin runkoa. Tuli taas eteisestä eteisen näköinen. Myös makuuhuoneesta kantelin kaappien runkoja keittiöön odottelemaan että Late mallaa niille paikkoja. Makuuhuoneessakin mahtuu nyt peräti liikkumaan muutenkin kuin sivuttain hissuksiin hiippailemalla. Kyllä tämä tästä. Joskus vielä... =)

Silloin on ikävä arkisia hetkisiä, kun niihin ei ole mahdollisuutta... 

Kovasti tekisi mieli kokkailla ja kattaa pöytä... 
Mutta ei vielä kannata kun ei ole edes liesituuletinta, 
ja pöytäkin on pahvilaatikoiden takana makkarissa piilossa. 


Kertakäyttöaterimet ovat tulleet näinä viikkoina tutuiksi. 
Kyllä me oikeitakin käytetään, kuten astioitakin, 
mutta kun niiden tiskaaminen kylpyhuoneessa on 
niin ahdasta niin kertsejäkin on käytetty... 


Ossooko sitä enää kokata 
sitten 
kun keittiö on kunnossa?  =D


10.10.2011

Myrskytuulia, lattialaminaatteja ja raekuuroja



Jotkin puut, esimerkiksi pihlajat, alkavat olla lehdettömiä. Myrskytuuli huiteli maisemissa torstain ja perjantain välisenä yönä ja mie pelkäsin salaa ison pihakoivun joka on kallellaan jo muutenkin ja vanhan toispuoleisen pihakuusen vuoksi. Vähän jännitimme myös kookkaan telttavaraston puolesta, joka oikeammin olisi autotalli, mutta meillä varastokäytössä. On telttaa kyllä kaikenlaisilla painoilla tuettu pysymään paremmin maanpinnalla, jos taifuuni siihen iskisi, mutta kotimaisten taifuunien ja minihirmumyrskyjen mahdista ei koskaan voi olla varma. Tämä tontti sijaitsee todella tuulisella paikalla. Jos ei ole tyyntä, niin sitten tuulee ja kamalasti, joten kyllä se teltta sitten perjantaina joskus keskipäivällä olikin katkaissut kiinnitysköytensä, karistanut painot itsestään ja lähtenyt innoissaan tuulen mukaan. Onneksi se ei ehtinyt kauas, kun havaitsin ikkunasta sen karkumatkan ja menin sitomaan selällään makailevan ja tuulessa kellivän teltan pihapuihin kiinni, ettei se karkaisi tielle, autojen vaaraksi.



Naapurin pihassa katseli samaan aikaan kaksi miestä kädet syvällä housujensa taskuissa puuhiani tovin ja ajattelin että näin maaseudulla varmaan tullaan heti avuksi kun nähdään naapuri pulassa. Niin ainakin mie oisin tehnyt, mutta miehet hyppäsivät kahteen eri autoon ja ajoivat tiehensä ohitseni, katsellen vielä autoistaan uteliaana puuhiani.

Noh, kohta tielle kohdalleni pysähtyi harmaa pakettiauto ja pohdin, jotta no niin, sen auton kuski varmaankin mietti jotta tuolla on nainen pulassa kookkaan kaatuneen teltan kimpussa ihan yksinään! Voi ressukkaa! Hurja tuuli aikoo viedä teltan naisen käsistä! Menenpä heti auttamaan!
Mutta kun vilkaisin syrjäsilmällä autoa, näin mieskuskin puhuvan kännykkään vasen käsi korvallaan, ottavan ratistaan oikealla kädellään paremmin kiinni ja kaasuttelevan tiehensä samaan suuntaan kuin ne edellisetkin miehet. Ehkä pysähdys johtuikin vain hankaluudesta ajella yhdellä kädellä pakua? Missä oli handsfree?

Vaan kyllä mie sen teltan yksinkin kesytin. Sain sen vikuroivan otuksen rauhoittumaan tuulen kutsua vastaan kahlitsemalla sen pyykkinaruksi aikomani narun pitkillä pätkillä sinne tänne, siihen paikalleen, selälleen. Vähän se kelli yhä tuulessa, mutta ei jaksanut enää katkoa narujaan ja karata.
Kun mies saapui töistä, poistimme teltasta jalat, ja kannoimme sen kahteen pekkaan, (yksin sitä ei missään nimessä olisi saanut kannettua) omalle paikalleen. Siinä tuulessa olisi ollut varsin turhauttavaa ryhtyä kokoamaan telttaa. Se jäi jalattomana painojen varaan odottamaan tyyntä ilmaa oman lautakasansa suojaksi.

Kamiinan savuhormia ollahan sisätiloissa alettu mallailemaan tulenkestävällä muurauslaastilla palohormiin. Kamiinaan ei saa laittaa tulia vielä useaan viikkoon, että keraaminen laasti kovettuisi ihan rauhassa. Lämmitys on silloinkin aloitettava todella varovasti. Ensin ihan hiustenkuivaimella putkea ja hormiseinää hiukan lämmittäen. Muutamana ensimmäisenä päivänä polttaen vain pikkutilkan paperia. Seuraavana päivänä pieniä risuja tms. Seuraavaksi ihan pari klapia ja vasta päivien kuluttua pieni pesällinen kuivia puita, jne. Step by step, kunnes tulee aika laittaa kamiinan oikeat tulet. Kohtuudella tietenkin.

Näin itse kamiinaakin, uuden savuputkiliittymän ohella, on turvallista käytellä. Kamiinan omat maalitkin pureutuvat kunnolla tuon lämmityslaitteen pintaan samalla. Vasta muutaman kunnollisen kuumennuksen jälkeen kamiinan pinnan voi jäähtyneenä pyyhkiä, kun sen maalit ovat kuumentuneet kestäviksi. Onneksi olemme koko ajan suojanneet kamiinaa pölyltä ja lialta, ettei ole tullut edes ajankohtaiseksi vahingossa alkaa pyyhkimään sen pintaa.

Lauantaina keittiön seinä sai toisen kerroksen varsinaista, hauskan hyytelömäistä seinämaalia niskoilleen ja kamiinan savuputken liitoskohta toisen kerroksen tulilaastia. Ex-eteisen purettu seinä sai pinnakseen kipsilevyn, joka paklattiin ja pohjamaalattiin. Pohdimme, menisimmekö illalla jonnekin mäelle katselemaan taivasta. Vaan illalla Late menikin väsyneenä ajoissa nukkumaan ja mie jäin ikkunoista katselemaan näenkö tähdenlentoja mutta katuvalot sotkivat taivasnäkymät enkä tarennut mennä ulos...

Sunnuntaina Late aloitti aamusella keittiön lattian laminaattien laiton. Mie muurailin kamiinan hormiaukkoa lisää nyt niin, että kamiina ja jopa se savuputkikin olivat omilla paikoillaan. Maalasin hyytelömaalilla pikapikaa vielä joitakin keittiön seinien kohtia sekä hormin sivua pikaisesti kuivuvalla seinämaalilla ja sitten keittiö pitikin saada tyhjäksi ja siistiksi Laten töitä varten. Ex-eteisen seinäkin sai hyytelöisen maalinsa.

Iltapäivällä keittiön lattia näytti jo hyvältä. Puuttuu enää yksi rivi laminaatteja, joiden kiinnitystä varten Laten pitänee tänään käydä töistä päästyään ostamassa sellainen rauta...

Ai, kun lattia on ihana!


<3<3<3 Keittiön lattia on <3<3<3 
Siellä tekee mieli tanssia
hiljaa valssia... <3 

Ei uskoisi, 
että tässä kohdassa 
oli muutamia viikkoja sitten 
kamala kuoppa... 


Ulkoseinäremontin katsastajia saapui sunnuntain iltapäivällä ja mie istuin siksi aikaa katsomaan Frasieria Fazerin sinisen kanssa, kun Late jutteli ulkona remppamiesten kanssa. Lupasivat lähettää oman korjauskuluarvionsa. Mie nauroin Nilesin sähläilyä niin, että varmaan kuului ulos asti se miun hekotukseni.

Olinko lie väsynyt kun tuo niin hekotutti? =) 

Iltasella menimme joksikin aikaa etsimään aarteita tuon armaan metallinpaljastimella, mutta löytyi vain rautaromusia. Palasimme pihaan ottamaan vikuroivan teltan narut auki. Teltta odottelikin ihan kesynä ja hiljaa, ja antoi meidän kengittää itsensä uudelleen, uusien (pyykki)narujensa kera moniin tukipuihin ja painoihin. Katsotaan, kuinka kauan se nyt malttaa pysyä kiltisti siinä paikassa.

Otimme vielä käsittelyyn sen Sähkärin seinään kiinnittämän sähköpatterin, joka oli jo pitänyt ruuvata irti seinän maalauksen ajaksi. Oikeasti pelkästään sen sähköpatterin sähkörasiamaisen jakolaitteen uudelleenasennus seinään olisi riittänyt sähkärin työksi, eli koko likaisen hökötyksen kiinnitystä ei olisi vielä silloin tarvinut, mutta sähkäri ei kysynyt mitään neuvoja mihinkään miulta tai esim puhelimitse Latelta, vaan teki kaiken ominpäin hassusti, ensin kiroten miulle niin, että mie pysyin poissa hänen tieltään...

Late avasi sähköhökötyksen, jonka alareunassa oli mm edellisten asukkaiden joitakin tahmeita ruokajämiä ja sisuksissa yhä mustia eläinten karvoja. Laite puhdistettiin osa osalta ja kuivattiin huolellisesti, jonka jälkeen mies asensi sen takaisin seinään, paikkaan jonka sijainnin hän <3 kysyi miulta, ja nyt patteri on puhdas ja raikas ja oikeassa paikassa... =)

Uutisten säätiedoissa kerrottiin viime viikolla ilmojen kylmenevän ja tosi syksyn alkavan. Nyt maanantaiaamuna neljän paikkeilla heräsimmekin peltikatolle sataneeseen varsin kovaääniseen ja isoon raekuuroon.

On se syksy...
Teltta näkyy olevan vielä paikoillaan.
Tänään on tasan 10 viikkoa keittiöremontin aloittamisesta...



6.10.2011

Korjausarvioita ja myöhästyviä juhlia

Yksi keittiön seinistä löytyneistä vanhoista tapettijäämistä. 
Tapetissa on sauma vaakasuorassa, keskellä. 
Siihen aikaan ei kai maltettu kohdistella kuvioita, kun
tämä tapetti on Pikkutalon seinään laitettu? =) 


Toinen putkimies kävi katsomassa vesiputkien tilannetta, mittaili, pohti, puhui paljon ja kuvasi kohteita. Kyseli pohjapiirustusta, jollaista tästä talosta ei edes ollut alunperin olemassa, mutta jollaisen tuo insinöörini on itse tehnyt ja lupasi toimittaa sen puheliaalle putkimiehelle. Mies lupasi lähettää korjauskustannusarvion asap. Sitä jäämme odottelemaan. Pohjapiirrokset lähtivät meilinä.

Se ensimmäinen putkimies, joka täällä reilu kuukausi sitten pätevännäköisenä kävi, ei ole vielä saanut korjauskustannusarviota aikaiseksi. Taitaa olla niin ylityöllistetty pienoisrautateidensä kanssa?

Ulkoverhoiluremontin arviota kävi kesällä yksi Ashton Kutcherin näköinen mies Hyvinkäältä parisen tuntia kaffeekupin ääressä laskeskelemassa, lähtiessään lupasi reippaasti lähettää seinäremontista kirjallisena korjauskustannusarvionsa, mutta emme kuulleet hänestä enää koskaan. Mies menetti muistinsa tms?
Muut, joille Late on lähettänyt meiliä asian tiimoilta, ovat vastailleet tulevansa joskus taloa katsomaan. Heitäkin tässä odottelemme.

Täällä jo kahdesti piipahtanut sähkömies ei ole vielä kertonut kuinka paljon hän mahtaakaa veloittaa tekemistään töistä...

Eilen oli muutes vielä Citymarketissa euron ruokatarjouksia. Piipahdimme Lahdessa hakemassa arkkupakastimeen ruokaa, kun kerrankin sitä kalliiden eurojen aikakautena edullisesti sai. Ensin kyllä kiertelimme (jälleeen) rautakauppoja, joiden myyjät jo tunnistavat meidät ulkonäöltä. =)
Löysimme seinämaalia keittiöön sekä saumauslaastia kaakeleille. Mutta parin tunnin etsinnöistä huolimatta sopivan näköistä ja molemmille mieleistä tapettia ei löytynyt...

Muutama, ehkä kolme keittiötapettirullaa jäi yhä rautakauppalappuun.

Telkusta tuli juuri mainos jossa kehotettiin: "Pakene arkea"... =) Meidän pitikin mennä keskimmäisen saamalla ja meille antamalla risteilylahjakortilla kuuntelemaan laivalle Chisua, mutta kun katsoimme varausta uudelleen, selvisi että laiva olisi perillä Tukholmassa vain tunnin? Vain1 tunti aikaa tehdä... mitä? Eipä siinä ajassa olisi ehtinyt vaeltamaan kauniiseen vanhaan kaupunkiin ja ostamaan jostain pikku putiikista edullisia syyskukkia, kuten olin haaveillut... Kyseessä oli todellakin vain risteily, joka ei ainakaan miulle ole pääasia. Laivalla olo on mielestäni oikeastaan kamalaa, ja mitä lyhempi laivamatka on, sen parempi reissu on. Liikaa ihmisiä yhdessä suljetussa paikassa. Liikaa melua. Liikaa örveltäjiä. Eipä mennä sitten risteilylle vaan rempataan kiltisti keittiötä.

Keskimmäinen täyttää vuosia viikon päästä ja hän olisi tahtonut tulla Tampereelta tänne meille tyttöystävineen, toivoi synttärijuhlia ja siskoa ja isoveljeäkin kanssaan juhlimaan, mutta meillä on yhä täällä niin kaaosmaista. On hyvinkin mahdollista ettei keittiö valmistu vielä viikossa. Valitettavasti ja pahoillamielin... =(

Eikä meillä ole pikkutalossa oikein kunnollisia nukkumatilojakaan suurin piirtein viidelle nuorelle, koska alakerran makuuhuone on yhä keittiötarvikevarastona... Sovittiinkin siis synttärisankarin kanssa jotta siirrettäisiin juhlimista. Juhlitaan sitten yhdellä kertaa kaikki mahdolliset juhlittavat ja kissanristiäiset ja lämpöisen keittiön käyttöönotto siinä samalla. Meillä ei ole kissaa, (vielä! =D) mutta tyttärellä on. =)

Lämpöinen keittiöstä tosiaan tulee. On ihana seistä ihan siinä paksulti villalla eristetyllä, vielä lastulevyvaiheessa olevalla lattialla, kun mistään nurkista ei tuule eikä vedä, eivätkä jalkapohjat palele. Vaan kun siirtyy kävelemään eteiseen ja siitä olohuoneeseen, tulee kiire kaivaa yhdet villasukat jälleen jalkoihinsa...




PS: Ystäväni Leena, joka aina sanot inhoavasi kaikenlaisia sukkia: meillä sie pyytäisit sukkia jalkoihisi noissa vielä kunnostamattomissa huoneissa. =)






Lintubaarin asiakkaita

Ja orava syö, syö ja syö. =) 


Kaksi oravaa tappelee Laten rakentamalla lintulaudalla, kuin Tiku ja Taku Disneyn piirretyissä. Välillä ne pinkaisevat kumpikin ympäri pihaa, kiipeilevät kuusessa tai koivussa ja jahtaavat toisiaan naksutellen ja häntien viuhtoessa vinhasti. Yhtäaikaista kuvaa en saa niistä millään. Toinen oravista on se pieni ja oranssinruskea jota jo toisessa blogissa olen kuvaillut. Toinen on isompi, harmaaposkinen ja tummemman ruskea muulta turkiltaan.

Sillä aikaa kun lauta on tyhjänä, saattaa käpytikka vallata lintulaudan tai jopa harakka yrittää sujauttaa pyrstönsä kapean, suksensauvasta pikkulinnuille tehdyn istuinpuun ylle, päästäkseen baarin antimille.

Minä HALUAN tänne!
Lintulaudalle oravat mahtuvat vain yksi kerrallaan. Toinen kurre ajetaan tiehensä ja voittaja valloittaa lintulaudan, ryhtyen puputtamaan siemeniä.

Jee, pääsinpäs! Wow! Tässä on liukasta! 


Hei Kurre! Otan vaan yhden siemenen, jos sopii!


Pikkulinnut karsastavat tätä isojen touhua eivätkä oikein uskalla itse ruokailemaan muualle kuin maahan lintulaudan alle, isojen pudottamille auringonkukansiemenapajille. Toisinaan isoja otuksia ei ole näkyvissä ja pikku tirppanoitakin näkee ihan laudalla asti.

Vihdoin rauha maassa... 

Noiden hassujen eläimellisten ystävien touhuja tulee välillä seurattua keittiön yhä tomuisesta ikkunasta, jota ei vieläkään ole kannattanut pestä, koska aina vaan on ollut ilmassa kaikenlaista remonttipölyä, purua ja tomua lisää. Kuvistakin huomaa, mitkä on otettu ikkunan läpi. Vain ekan nappasin rappusilla sukkasillani seisoskellen... =)

5.10.2011

Ajatuksia rakentamisesta



Tuolla alempana yhtä juttuani kommentoinut Babelin Nikkari sekä Mk kirjoittivat, (ihan kaikilla kommentoijillani on muuten ihanat blogit!) jotta tästä miun remppablogistani olisi ollut heille jotakin iloa ja minua oikeastaan alkoi todella nolottaa, että olen kirjannut tänne myös negatiivisia puolia arjestamme. =(

Olisin voinut tehdä tästä tosiaan iloisen blogin... Vaan kun elämä ei ole aina pelkkää ruusuilla tanssimista. Joku sanoo aina tähän muuten jatkoksi: Joskus se on myös samppanjaa, ja se saa ainakin miun suupielet koholle, kun justiinsa sitä odottaa jatkona lauseeseen sitä, jotta joskus se on pelkkiä piikkejä tai okaita. =)

Liika samppanja on kuulemma sopivaa...


Mie arvostan kyllä kympillä teitä kaikkia, jotka uskaltaudutte je heittäydytte tai olette jo uskaltautuneet ja heittäytyneet talon rakentamisen maailmaan. Tuosta vaan, pitääkin olla yhtäkkiä väsymätön moniosaaja, joka tietää kaiken taloista, eristyksistä, rakentamisesta ja on valmis uurastamaan kaiken vapaan aikansa oman talonsa eheäksi saattamiseen. Oma koti on aikas tärkeän painava syy uurastaa ja huhkia...


Vähän sellaiseen tässä vanhan talon ostossakin jouduttiin tahtomattamme. Tekemään remontteina sellaisia asioita joita emme olleet ennen tehneet, ja osaksi jopa rakentamaan ihan uutta. Tämä on kuin keskeneräisellä raksalla asuisimme. Uutta rakentaessahan ei edes saa asua valmisteilla olevassa rakennuksessa ennen kuin se täyttää tietyt asumisen ehdot. Olisi ollut huomattavasti helpompaa ensin tehdä mahdolliset remontit, muualla vuokralla asuen, ja muuttaa sitten valmiiseen... Paitsi ettei tässä pitänyt alunperin olla edes mitään remontteja... No anyway, muualla asuminen olisi tullut tässä tapauksessa näin perusteellisen remontin lisäksi ihan liian kalliiksi.

Mutta osaan kuvitella tilanteen kun taloa aletaan sieltä ihan perustuksista kaivamaan... Tai ei, sitäkin aiemmin, kun etsitään sopivaa tonttia omalle kodille... On otettava niin monen monta asiaa huomioon ja kuitenkin jokin ei menekään kohdilleen. Ja sitä ajattelee, että seuraavalla kerralla jos ja kun tai miten niin kun, vielä rakennan tai remppaan, niin teen toisin tämän ja tämän... Eikö vaan?
Sitä jo mielessään on valmis uuteen urakkaan ja toisaalta takaraivossa jokin pieni ääni kiljuu:
-Ei, eiii! Ei enää ikinä!
Ja toinen, vaimeampi ääni kuiskailee:
-No jos kuitenkin jossakin vaiheessa... Mistä sen tietää mitä maailma tuo vastaan...
Mutta eipä mennä asioiden edelle, kumpikin ääni vaietkoon ja eletään nyt tätä syksyistä päivää. =)




Illalla saunan ikkunasta huomasin taas taivaalla köllöttelevän ja kovasti valovoimaisen puolikuun. Lokakuun kuu. Pilvetön taivas lupaili kylmää yötä. Oli siis tosi hyvä että ne dahlian juurakot, (vanhan kansan joriineiksi kutsumat) kaivoin jo pois maasta. Siivoilin pihaa muutenkin jo talvea varten ja vein hiukan piiloon silmiinpistävän keltaiset, suuret lainakottikärryt. Heti piha rauhoittui. Se ihan pyyhki hikeä kuvainnolliselta otsaltaan. =)

Lainatavarat ja varsinkin lainatyökalut ovat olleet loistojuttu, ei sillä. Joskus vaan lainaaja onkin miun tietämättäni vienyt jo lainaamansa pois, ja mie kuitenkin vielä oisinkin tarvinut sitä ja pelästyn, onko joku peräti varastanut sen ja itku kurkussa selittänyt Latelle, että sitä ei enää oo, kunnes toinen naureskelee, että lainaajat veivät sen jo pois. Huh. Ok. Minulle vaan ei oltu kerrottu.



Late toi pikapikaa sunnuntai-iltana säävaneerista, vanhasta suksensauvasta ja ruosteisesta saranasta tunnissa kokoamaansa lintulautaa varten töistä tullessaan lisää auringonkukan siemeniä. Saapa nähdä koska oravat keksivät kuinka tuon kannen saa auki? Kyllä ne niin taitavia ja kekseliäitä ovat. =)

Kasasin kaikki loput pihan purkupuujätteet lainakärryyn odottamaan jäteasemalle pääsyä. Toivottavasti niitä ei ilmaannu enää tänä vuonna pihaan enempää. Ne saa viedä asemalle ilmaiseksi, pelkkää puuta kun ovat. Vesisade oli vaan tehnyt niiden pinnat jo vesisateessa niljakkaiksi ja taas joutui heittämään yhdet työhanskatkin roskiin. Hanskoja tämä remontti on syönyt jo monen kymmentä paria. Tuntuu lisäksi, ettei vaatteina oikeastaan ole enää muita, kuin remppavaatteita. Vahingossa jääkin jokin (miun mielestäni) nätti t-paita päälle kun menen vaikka vain ensin kurkistamaan, mitä voisin taas tehdä ja kohta paita on sementissä, kipsilevyjen sauma-aineessa jne ja housut kanssa, crocsressukoista puhumattakaan.

Ai ihan höpö-höpöä? Ollaanko saatu mitään rempassa aikaan? Noh, eilen illalla laatoitimme keittiöön tulevan pikkukamiinan alustaa ja nyt se saa rauhassa kuivua, ennen kuin kamiinaa sommitellaan paikoilleen.

Rautakauppalistassa lukee edelleen saumauslaastia, seinämaalia sekä pari tapettirullaa jostain alelaarista.
-Ai niin, ja sileää leveää lautaa ikkunanpieliin...





Ylin ja alin kuva kännykkäkuvia 
Samppanjakuva erään lahtelaisen kurssiluokan ilmoitustaululta kuvattu
Kaksi muuta kuvaa Canon EOS 20, sigman opiskalla

4.10.2011

Valkoista maalia


Peltinen ruusu-kalenteri <3 odottaa pääsyä keittiön seinälle... 




Kirjoitan tätä kädet yhä hieman valkoisen maalin pirskoittamin käsin. 
Pidin eilen maalauspäivän. =) 

Nyt on pohjaväriä keittiön seinissä niissä kohdin jotka jäävät näkyviin. 
ikkunaseinälle tulee jokin vaalea tapetti. 
-Sen tietää millainen, kun sellaisen jossain näkee. 

Maalaamattomiin kohtiin tulee keittiökaappeja ja 
seinälaattoja... 
Ja siellä se nököttää, uusi sisäkatto. 

Tavaranalusen sijaisena toimivaa kamiinaa <3 
ja sähköhellaa on joutunut nyt kuljettamaan pitkin keittiön lattiaa, 
niiden ollessa tikkaiden tiellä... 

Vesijohdot tulevat menemään katon reunassa 
koteloituina, kohti oikeaa nurkkaa ja sieltä alas 
lattianrajaan kohti vesipistettä. 




Myös hormiseinämä sai laastikerroksensa päälle   
valkoisen pohjavärin ja sen päälle 
-yllätys yllätys- 
tulee ehkä valkoinen maali. =) 




Tästä kuvasta hieman näkyy nyt, kuinka alas keittiön katto oli laskettu edellisessä remontissa. Tuo entisen eteisen katto on yhä siinä mitassaan. Sen katon/tilan kimppuun käydään sitten ensi kesänä uusin voimin ja innovaatioin. Nyt piti tälle remontille laittaa jonnekin piste, ja se on nyt tuossa. 
Keskellä roikkuva sähköjohto on keittiön kattolampun johtoa, se tulee pintavetona kattoon. Vanhassa talossa saa olla johdot pintavetoina. 

Sivulla oleva kantava tukipalkki sai hiukan maalia siinä vaiheessa pintaansa kun kiskoin siitä pois sitä hormin maalauksen ajaksi suojaaman virittelemäni leveät maalarinteipit. Teippi hiukan pyyhkäisi vanhaa puuta ja sotkua tuli. Noh, puun pinta hiotaan siistimmäksi ja vaikka vahataan vaalealla puuöljyllä, 
ja vanha tukipilari saa jäädä näkyville. <3 



Tältä tuo paikka näytti aluksi, 
sisuksistaan murentuneen peltikuorisen puulieden purkamisen jäljiltä... 

Hormia on pitänyt hiukan suoristella, paikkailla,
laastilla vähitellen lääppiä.
Ei se ole sileänsileä eikä suora vieläkään,
mutta ei sen tarvitsekaan.
Nyt se on ihan hyvä.


Kamiina ja sen alustan kaakelit puuttuvat... 
Alustan laasti on vielä hieman kostea viimeisen oikaisun jälkeen, joten 
laattojen aika ei ole ollut vielä... 

Lattian laminaatit laitetaan paikoilleen kamiinan 
asennuksen jälkeen. 




Mie viheltelin koko ajan maalatessani yksinäni puolityhjässä, kaikuvassa keittiössä.
Hyvä ettei ole naapureita... =)

Mikä siinä onkin, että kun osun paikkaan, jossa kaikuu,
miun tekee mieleni viheltää,
tai peräti laulella? 
Se on kai jokin sisäsyntyinen seikka? 
Tosin tyttäreni ensimmäisiä lauseita on aikoinaan ollut:
-Äiti, älä laula! =D

Illalla olin ihan poikki.
Miten sitä voi muka väsyä vaan maalaamiseen ja tikkaita ylös alas juoksemiseen? 

Olen nyt oppinut, 
että ei kannata ostaa suuren suurta maalitelaa muovisine maalialustoineen, 
joka ei mahdukaan sitten porrastikkaiden yläosaan..
Siitä tuli vähän ylimääräistä tikasjuoksua. =) 

En myöskään enää kiipeä crocs-jäljitelmillä metallitikkaille...  =P 






3.10.2011

Lahden Kettu ja Loviisan hanhia

Mie en tahtonut kaupasta muuta, kuin tuoksukynttilöitä.


Kävimme lauantaina aamupäivällä jällehen rautakaupoilla hakemassa kakskakkosia, eli puuta lissää keittiön sisäkaton koolaukseen. Yhdestä tehtaanmyymälästä kävimme kurkkimassa myös astiankuivauskaapin runkoa se entisen lahoneen tilalle, mutta ei tällä kertaa ollut sellaisia saatavilla. Noh, ensi kerralla sitten.


Jake-esikoinen laittoi viestiä jotta saapuisi remppakaveriksi mutta hänen autossaan oli hiukan  pakoputkiongelmaa. Käväisimme siinä samalla sitä ongelmaa katsomassa jolloin lahtelainen city-kettu käveli muina kettuina ohitsemme. Minulla oli mukanani vain kännykkä, jonka kuvan laatu on ihan surkea, mutta yritin tietty söpöä kettua miekin kuvata.

Kaunisturkkista, koivikon reunamaa kiertelevää kettua kuvailivat muutkin. Tuolla kokonainen nuorten miesten joukko kuvasi kettua kännyköillään. Eräs mies käveli vihreässä t-paidassaan (kuvassa oikealla) pitkät matkat ketun matkassa, kylmässä tuulessa, kunnon kameransa kanssa kettua kuvaten. Tiedän kyllä itsestäni, ettei silloin edes palele, kun on jotakin ihmeellistä muuta mielessä. Niin kuin vaikkapa kaunis luontokappale kuvattavana. =)

Myöhemmin lauantaina Late kiristeli Jaken auton pakoputkea meidän pihallamme lisää, kun poika itse antoi sille ensin omassa pihassaan ensiavun.
Poikanen oli suurena apuna kaverinamme keittiön sisäkaton teossa. Nyt on siinä huoneessa sisäkatto paikoillaan, reunalistojaan odottamassa. Sen harjakaisten kunniaksi maistelimme illalla Laten kanssa muutamia espanjalaisia juustoja sellaisesta kolmen euron paketista ja avasimme yhden joululahjaksi saamistamme punaviineistä. Miekin sitä vähän maistoin ja minua alkoi nukuttaa saman tien.

Sunnuntaina saatoimme hiukan hengähtää remontista ja viettää aikaa hetken vapaammin, kuin muutkin viikonloppua viettävät, joten ajelimme Laten kanssa kuvauskeikalle Loviisaan. Nyt näin ne voimalan työläisten parakitkin...



Olipas paljon hanhia kerääntynyt merenlahdelle...
Aurinko paistoi, mutta mereltä tuuli ilkeästi ihan miun vaatteiden läpi. En osaa koskaan pukeutua oikein kun menen meren lähelle... Joimme rannalla lämpimiksemme suojaisemmassa paikassa kaakaota termospullosta. Ihailimme hanhiparvia jotka välillä pyrähtivät lentoon, ja meren pinnan alla sukeltelevia pikkukalojen parvia, joita jokunen lokki koetti lennosta pinnan alle syöksyen nokkaansa toisinaan napata.




Ja eikun pian takaisin tämän remppaharrastuksen pariin.
Kotopihallakin oli hiukan tehtävää ensimmäisen oikean pakkasyön jäljiltä. Kaivoin dahlian juurakot suureen ämpäriin odottelemaan talvisäilytykseen pääsyä. Meillä ei ole sellaista kellaria tms tilaa, jossa ne voisivat pikkutalossa talvehtia, mutta Mama-armas lupasi ottaa ne kellariinsa. Ihana Mama. Koetin tosin sanoa, kun hänellä on kesämökillä meidän pihaamme uusia kasveja, että tehdään vaihtokauppa ja hän saisi nämä dahliat. Se kävisi hyvin sillai päinsä...



Sunnuntain aamua. Piharakennuksen katto kuurassa...

Raparperien kolmas tuotantokausi tältä kesältä...


Crohnilääkitykseni, jota pitäisi syödä tabletti säännöllisesti aamuin illoin, väheni huolestuttavasti elokuun puolella ja otin vähenevistä tableteistani enää vain yhden iltaisin, säästääkseni niitä, koska Kela on lopettanut kuukausirahani jo muutama kk sitten ja olin rahaton. En halunnut Laten joutuvan maksamaan miun lääkkeitäni. Syyskuun alussa oli kuitenkin pakko mennä apteekkiin reseptin kanssa, koska lääke loppui kokonaan ja alkoi olla voimaton ja huono olo. Vatsaan koski taas koko ajan. Lisäksi niveleni särkevät crohnin vuoksi, ja tämä lääke auttaa siihenkin särkyyn. Stressiähän miun tautini ei myöskään yhtään tarvitsisi, mutta millä sellaisen välttäisi?

Paikallisessa apteekissa kuitenkin väitettiin (Päijät-Hämeen reseptisotkuko?) jotta minulla pitäisi olla vielä lokakuun 14 päivään asti tätä lääkettä, eikä annettu uusia. Itse tiesin ettei minulla ole yhden yhtäkään lääkettä kotona. Kuka näitä solunsalpaajia nyt huvikseen ja liikaa söisi, että ne loppuisivat ennen aikojaan? En mie ainakaan, sillä vaikka lääke auttaa vatsaani, se vie samalla koko ajan lisää hiuksiani... Seikka, josta olen hyvin surullinen... Eli päinvastoin haluaisin syödä lääkettä niin vähän kuin mahdollista...

Kerrankin taudin nimi oikein lääkepurkissa...
Late huolestui miun tosi väsyneestä ja kivulloisesta tilastani ja antoi miulle lääkkeisin rahaa ja lauantaina kävimme Lahdessa apteekissa jossa sanottiin että tietenkin annetaan tämä lääke! -Näkyyhän reseptistä selkeästi, ettei sitä voi olla enää yhtään jäljellä! Huh! Huokaisin helpotuksesta niin, että meinasin itkeä siinä apteekin tiskillä. Apteekkari vielä muistutti, etten saa enää jättää syömättä näitä solunsalpaajiani, koska sairauteni voi pahentua ja muuntua joksikin muuksi, vielä -jos mahdollista- pahemmaksi...

Nyt on siis sillä saralla kaikki ok. Hiukset lähtevät jälleen, mutta vatsaan ei koske...

Kynttilöiden valo rauhoittaa illat ja mielen...

Hani teki sunnuntai-illalla meille vielä kunnon puisen lintujen ruokailulaudan, viimetalvisen muovisen ja hajonneen tilalle. Hän on tosi kiltti mies. Vaikka hänen sukulaisensa toivovatkin fb:ssa että hän saisi uuden keittiön myötä myös uuden kokin... =)

Syksy saa saapua.


PS: Pikkutalo-blogi on ollut olemassa vuoden...