Mitään uutta?

Rapun kaide sai valkoisen maalinsa jokin aika sitten 

ja ilmalämpöpumppu suojakuorensa. 

Suojuksen alta puuttuu vielä säädettävät tukijalat... 

Seuraava juttu jota aletaan puuhailla on roskakatos 

noille kohdille jossa roskalaatikot nyt seisovat... 

Aika savista tuo yksi ns kukkispenkki... =) 

Tämä pihan perukka oli tällainen vielä viikko sitten, 

kunnes muistimme varastossa talven yli 

odotelleen kasvihuonepakettimme. 

Hani oli arvellut sen kasvarinosapaketin päällä lukeneiden tietojen perusteella 

sen olleen se pienin niistä kolmesta muovisten kasvihuoneiden 

valikoimista, ja niinpä kaivoimme pajujen alle suojaisaan paikkaan sen pienimmän 

mittojen mukaan savimaahan n 30 - 40 cm syvän perustan, 

jonka täytimme hiekalla. 

Hiekan päälle Hani asensi kevytharkot joiden päälle tuli kyllästettyä kakskakkosta. 

-Miehän siis kyllä tilasin mielestäni sen keskikokoisen kasvarin... 

Olin useasti sanonut Hanille jotta täytyisi mitata ne osat jotta mikä koko se olikaan... 

Mies oli varma asiastaan. =) 

Insinöörit ei mittään turhia mittaile! =) 

Ainakaan kotioloissa. =)))) 

Kasvarin osia kootessamme havaitsimme sen olleenkin se isoin? 

Eih...

 muuta kun kaivamaan lisää savea pois, lastaamaan siihen monttuun lisää hiekkaa ja 

Hani ostamaan lisää kevytharkkoja... 

Mie siivosin välillä kukkapenkkejä ja asentelin uudelleen kävelyreitiksi kiviä ja tiiliä...

Hassua kun tässä kohtaa oli vuosi sitten vain suuri tramboliini, jonka edellinen asukki unohti pihaan, eikä missään ollut yhtään ainoaa kukkaa... =)

Kokosimme kasvihuoneen osia ensin kahdestaan ja eilen illalla myös esikois-Jaken avustuksella...

Tai mie oikeestaan tein kaikkea muuta. Mm kuskasin kottareilla hiekkaa, siivosin yhtä muuta kukkispenkkiä ja pihamökin taustaa, paistoin makkaroita ja ihailin näitä viimevuotisia orvokkeja jotka eivät olleet talvesta moksiskaan vaan tässä ne nyt taas kököttävät ja kukkivat! =)

Mie siirsin nämä "kierrätysorvokit" tällaiseen pajukoriin ja siellä taustalla jo osa kasvarista paikoillaan,
ja Jake sekä Hani kokomassa kasvarin sivuseinää ja kohta minuakin tarvittiin taas apuna.

Myöhemmin eilen illalla oli kasvari MELKEIN valmis! 

Tai puuttuu siitä vielä tuuletusluukku mekanismeineen sekä liukuovi, mutta ne Hani lupasi koota tänä iltana. 

Ah. Kerroinkin jo ex-makkarin tomaateille ja muille taimille, että kohta ne pääsevät uuteen kotiinsa, pihanperälle. =) Jee! 

Kiitos hirmuisesti Jakelle avusta! 

Emme me kahdestaan olisi saaneet tätä millään koottua!!! 

Kiitos poikanen! XXXXX

Oksia aura-autojen peileissä?

Eilen sureksin ensin aikani kynsiäni pureskellen sitä, että sekä moottorisahamies että raivaussahamies lähestyivät Pikkutaloa pohjoisen suunnalta viistosti ohi menevän tien takaa. Vihdoin ne olivat jo lähellä metelöivine työkaluineen ja miun oli pakko rohkaistua, pukea ulkovaatteet päälleni, kiskoa polkupyörä kaverikseni kauppamatkalle ja mennä ensin kysymään tien reunalle, miksi ihmeessä he kaatavat ne kaikki puut pois?

Näkö- melu- + tuulisuojana toimineet pensaat olivat kumossa jo korkeiden kaadettujen leppien kera pitkin pituuttaan miesten takana ja moottorisahamies sanoi heidän saaneen käskyn raivata puut koska niiden oksat osuivat aura-autojen peileihin?! Aurojen peilehin? Ei pidä paikkaansa, mie väitin, mutta mies väitti takaisin:
-Pitää se, seisoen kaukana tiestä, ojan toisella puolen, kentän laidassa, kadettuja pajuja jalkojensa juuressa. Merkillisesti siis ajannevat aurat tässä kaupungissa? Kumossa ojassa???
-No ei me noita koivuja kaadeta, mies lupasi, mutta mie jatkoin jo mykän murheellisena matkaani kohti keskustan kauppoja, koska mitä ne koivut nyt mukamas enää hyödyttivät? Niiden oksat olivat korkealla, eikä niistä puista ollut mitään näkö- kuin tuulensuojaakaan. =(

Mielestäni on ihan eri asia kaataa pois vaarallisen vanhoja ja sisuksistaan lahoja puita, kuin tuhota nuoria tuuheita näkösuojaksi soveltuvia puita ja pensaita. Nuo tien reunan kaadetut olivat kaikki tervettä puuta. Suretti. Suututti. Emme olisi kumpikaan halunneet nähdä yhtään sen enempää sille aukiolle.
Mie olin jo aiemmin laittanut Latelle viestin töihin, että nyt ne kaatavat ne tienvarren puut ja pensaat. 
-Prkl, tuli lyhyt ja ytimekäs vastaus mieheltä.

Näinhän siellä edellisessäkin asuinpaikassa kaadettiin meidän vuokratakapihaltamme korkea marja-aroniapensasaita lyhyeksi jo ennen taloon muuttoamme, vaikka paikkaan tutustuessamme juuri takapihan vihreä suojaisuus oli paikan eniten viehättänyt pointti. Jonkin aikaa asuttuamme he kaatoivat pihamaalta pois melkein kaikki lehtipuut. Pari kuukautta paikassa asuttuamme kaupungin miehet sahasivat pois ympäristön ja takapihan suojaisaa metsikköä.

Siitä sentään ilmoitettiin etukäteen ja kerrottiin, jotta jos asukkaat erityisesti haluavat jonkin puun kaadettavan, se merkitään kirjavalla nauhalla. Jos haluavat jonkin puun jätettävän, se merkittäköön valkoisella nauhalla. Postilaatikkoon jaettaisi nauhoja.
Laatikkoon ilmestyi kuitenkin vain sitä kirjavaa nauhaa, jolle meillä ei ollut todellakaan mitään käyttöä. Suojaisat puut olivat olleet suuri wau-tekijä paikan miellyttävyydelle ja sopivuudelle juuri meidän asumiseemme. Naapuri kertoi ettei käytännössä mitään puita säästettäisi, kun Late tiedusteli, missä ne luvatut valkoiset nauhat olivat. Valkoisia nauhoja ei ollut olemassakaan. Mie tein kuitenkin vanhasta lakanasta nauhoja, ja sidoin ne miltein kaikkiin takapihamme puihin ja toivoin, että ne huomioitaisiin. Pihahan ei olisi mitään ilman suojaavia puita! Uskoivat. Loppujen lopuksi vain miun valkoisilla nauhoilla merkitsemäni puut metsurit jättivät pystyyn. Onneksi.

Eilenkin olisin tarvinut valkoista nauhaa jota olisin kietonut kaikkien loppujen tienvarren pensaiden ja puiden ympärille. Olisivat saaneet kaataa mieluummin ne kylmät koivut, joiden oksat keikkuvat tuulessa korkeuksissaan.
Ehkä samaisen aura-auton omituisten, pitkien peilien vuoksi niidenkin puiden oksat on jossain vaiheessa karsittu runkojen alaosista tupsumaisiksi, kuin jättivesivärisiveltimiksi.

Viime keväänä mukavia erikoisia pajuja katkottiin toisen tahon toimesta tonttimme eteläpäästä ja sinnekin suunnalle tuli harmittava aukko (kuvassa näkyykin hieman) paju- ja pihlaja-aitaukseen ja mukava näkösuoja ihan yhtäkkiä katosi. Näköjään omaa tonttia pitäisi olla ympärillä muutamia hehtaareja, että talon ja pihan ympärille jäisi sellainen koskematon alue ulkopuolisten taholta.
Sellainen, jossa saisi kasvaa suojaavia pensaita ja puita mielinmäärin.

Puutarha 

tarvitsee puita...

Mie ihmettelen...

Näitä mie ihmettelen... 

Kuinka jaksavatkin ovenpielessä 

siemenistä kasvatetut keijunmekot ja lobeliat 

pakkasöistä huolimatta kukkia vielä näin ahkeran kiitollisesti? 

Herkullisen punaiset kukat ovat kuin vahamaisia pinnaltaan 

ja tumman violetista keskiosastaan. 

Vain muutama keijunmekon kukka on kuihtunut, 

eli kukkivana köynnöksenä se on sitkeän pitkäikäinen 

eikä todellakaan pakkasista hätkähdä. 

Tätä mie laitan ensi kesäksikin kasvamaan.

<3

Kauniita ovat keijunmekot, 

niin kuin kaikki keijujen tavarat. =) 

Lobelioissa olisi vielä niin paljon nuppusia... 

Kesä loppuu niiltä ihan kesken... 

Maahumala sinnittelee kesämuratin kainalossa oven pielessä. 

Siinäkin pytyssä on siemenistä kasvatettuja lobelioita, 

jotka oikeastaan nyt vasta ovat intoutuneet kukkimaan.

Muutama maaliskuussa hankittu orvokki kukkii niin ikään yhä vieläkin... 

Uskomatonta sinnikkyyttä ja pelotonta taistelua kylmiä öitä vastaan. 

Laitan mie niille välillä kynttilän tuohon lyhtyyn, 

hieman lämpöä tuomaan ja valoksi pimeässä taloon tulijalle... 

Yllätysomenapuu

Jahas, menin sitten vahingossa poistamaan kamerasta ison kasan kuvia ihan ennen aikojaan, joten seuraavat sanaset ovatkin ilman kuvitusta ja sinun täytyy vaan kuvitella ne. Kuvitan tekstin vanhalla kuvalla jostain ihan muualta. Tuollaisia alkavat olla puut meilläpäinkin, paitsi hopeapaju, joka sinnikkäästi yrittää pitää lehdistään kiinni... 

Vesilasiin ennen pakkasöitä pelastettu siperianpallo-ohdake avasi somat siniset kukkansa takan päällä lämpöisessä. Tämä monivuotinen perennakasvi on kasvatettu itse siemenestä keväällä, eikä pihalla ihan ehtinyt kukkia, mutta kukinnon näin talteenottamalla miekin ehdin nähdä, millainen sen kukka olisi. 

Lauantai meni rautakauppoja kierrellen, taas kerran. Piti etsiä jälleen tiettyjä osia ja levyjä, joita ei sitten ollutkaan joka paikassa, joten tunnit hujahtivat. Mutta ah, niiden rautakauppakävelyjen, huoltoasemalounaan (jei, oltiin ulkona syömässä!) ja rautakauppatuotteiden lisäksi ja lopuksi, tuo miesrakas antoi miun mennä puutarhakauppoihinkin, nyt kun kasvien hintaluokka alkaa olla lähempänä miun maksukykyäni. =) 

Tähän asti mie odottelin niitä meille erään henkilön lupaamia kahta omenapuuta. Puutarhassa pitää olla hedelmäpuita, ei se muuten ole puutarha... Kun ei niitä luvattuja sitten koskaan tullut, mie menin ja ostin itse omenapuun taimen, jota kukaan muu ei ollut huolinut, koska siitä oli kadonnut nimilappu. 

Soon siis yllätysomenapuu. <3 

Lisäksi ostin kirsikkapuun. <3
Viimeistään keväällä saavat sitten kaveriksi
toisen omenapuun jne... <3

Late sai ne sirot pikkupuiden latvat taivuteltua hellävaroin auton sisälle, rautakauppatuotteiden sekaan, muovipussit ruukkujen ympärillä ja hyvin ne tulivat uuteen kotipihaansa. Ne ovat tämän pihan ensimmäiset hedelmäpuut. Myyräverkkoa meillä jo on, tarvii ostaa vielä jäniksien varalta kanaverkkoa oksien suojaksi. Ilkimysfasaanit nokkivat edelleen kukkasipuleita pois mullastaan kukkapenkeistä. =( Ne hakkaavat reikiä sipuleihin ja syövät niistä kaikista paloja pois. =( Olen peitellyt sipulipaikkoja havuilla ja puiden lehdillä. Ihan kuin se iso lintu oikeasti haistaisi, missä ne sipulit ovat... =(

Keittiönkaappeja myö lätkittiin seiniin sunnuntaina ja niiden ovia maanantai-iltana. Kaikki kaapit ovat nyt paikoillaan vanhoine ovineen. Siis niissä kaapeissa on ovi joihin sellainen oli olemassa. Muutama ovi pitää tehdä jostakin. Ovet on vain puhdistettu nyt ensihätään. Mie maalaan ne joskus sitten kun saadaan tilaa enemmän maalaukselle, esim yläkerrasta. Yhden kokonaan uuden, pienen erikoisuuden tuo rakas teki miulle allaskaapin viereen. Nimittäin paikan <3 leivontalaudalle, <3 jonka senkin mies tekee kun ehtii. <3

Eilen käväisi piipunhatuntekijä. Seuraavaksi odotellaan kylään sähkö- ja putkimiestä,
jotta saadaan keittiöön vettä, viemäri ja sähköt... 


Nyt saan laittaa jo ekoja astioita keittiön kaappeihin. 
Ehkä meillä onkin keittiö ennen joulua! Jei! =)

PS: Tuo miesrakas <3 
osti viikonloppuna puutarha-alesta meille vielä kaksi omenapuuta: 

Huvituksen ja Petterin. <3 

Toivotaan, että ne menestyvät 

läpi pitkän, kylmän talven... 

Uusi ihastus

Hän on ihan uuden uutukainen ihastus
pikku puutarhassamme.
Hän kukkii siellä juuri parhaillaan,
mutta hedelmiä ei varmaan ehdi valmistamaan... 
Kuka arvaa nimensä?

Sinisievikit

Kiitos sinisievikit. Ilahdutitte sinnikkäästi koko kesän meitä. 

Niin helteellä kuin sadekaudellakin... =) 

Järkyttävän tuulinen päivä!

Pinkkejä kosmoskukkia pinkin kannun kastelemana... 

Ei kyllä pysyisi tänään kastelukannu tyhjänä pihassa vaan tuuli veisi sen tiehensä. Tuuli kaatoi ja rikkoi kelloköynnösten metallikaaren. Sen kaaren jätti edellinen asukas tänne. Koetin nostaa kaaren muutamaan kertaan pystyyn, tuin sitä kepakoilla sekä isoilla saviruukuilla, mutta se kaatui uudelleen tuon aivan järjettömän tuulen ansiosta. Annankin siksi kaaren nyt maata maassa ja koetan pystyttää sen sitten, kun tuuli hieman laantuu. Tältä puolelta, jonne kaari kaatui, sen jalatkin taipuivat inhottavasti... Oli kai sen kaaren menoa. =/

Tuuli katkaisi myös komeimman dahlian ihan katkipoikki. Sen, jota tännekin kuvasin. Upea punainen kukka kumppaneineen on nyt maljakossa tuossa olohuone/keittiö/makuuhuone/yhdistelmähuoneessamme.

Varmasti nämäkin olisivat tippuneet nyt, ellen olisi niitä jo aikapäiviä sitten kerännyt pois ulkoa. Huoneenlämmössä ne kypsyvät kyllä. Onneksi esikoinen otti niitä mukaansa, ettemme ihan huku tomaatteihin. Apelle ja anopillekin niitä tarjosimme mutta eivät he huolineet niitä.

Sokerimaisseista jäi keväiseltä peltomyyrien varastelulta vain kaksi maissintähkäpäätä kasvamaan. Luulen kuitenkin että Suomen syksy saapuu niin aikaisin etteivät nämä ainokaiset maissintähkät ehdi valmistua. Snif.

Minä tyttö olen tänään kokeillut muuraamista. Kun tuo Late ei tykkää muuraamisesta ja tänne ei saa takkaan tulta koska keittiössä oli ne röörit auki, mie kokeilin, osaanko mie muurata ne tuhkaluukut ex-puuhellan ylimääräisiin hormin aukkoihin, ja lisätiiliä sellaiseen koloseen... Mutta saneerauslaastipussin lopputippa otti ja loppui juuri kun pääsin oikein vauhtiin. Tilasinkin sitä hanilta lisää, jos vaikka töistä tullessaan toisi...

Ei tänään kannatakaan muurata lisää. Vähän päivässä, paljon viikossa, vai kuinka se kuuluikaan? Täytyy antaa edellisten muurausten kuivua ensin rauhassa, ennen kuin menee laittamaan lisää painoa tekeleelle.

Mieluummin sitä tänään olikin sisätöissä kuin ulkona, koska maailma on ihan harmaana ja pihan pari isoa pihapuuta kallistelee uhkaavasti justiin minua kohti koko ajan, enkä pääse kottikärryjen kanssa takapihalle sen kaatuneen kaaren ohi, viemään ojamultakuomasta eroteltua multasavihiekkaa jonnekin penkkiin... Seli-seli.

Pitäisköhän etsiä kutimukset ja suklaatia esiin, niin kuin ihana Norjan ystäväni kertoi fb:ssa tehneensä sadepäivän kunniaksi? Da-Capo-suklaita jo onkin harmaan päivän ilona, hanin työkeikan tiimoilta Vironreissulta tuomina. Harvoin hän muuten edes ehtii ostaa mitään, koska aikataulu on kireä, mutta viimeksi ehti ja mun makunikin tietää hyvin...<3


PS: Viisitoista yli kolme alkoi sade... 

Syysaskareita

Keräsin kaikki loput kukkivat harsokukat sisälle maljakkoon. 

Kukkineet ja kuihtuneet kukatkin pääsivät sisätiloihin,
jotta talvella voin käyttää niitä kuivakukkina. 

Kukkapenkistä löytyi vielä pari 

itänyttä Mallorca-yllätys-siementä, 

jotka poimin saviruukkuun kasvamaan, 

ja etsin rakkaat oksasakseni...

Yhdestä puhdistamastani 

auringonkukasta sain idean...

 Leikkasin pois kukkineet auringonkukat

  Siistin niiden keskukset 

ja poistin niistä lehdet... 

Kukkapohjat laitoin yhä kukoistavan, 

siemenistä kasvatetun lobeliani seuraksi 

kaatislöytöpuuastiaan, ja niiden rinnalle pääsi istumaan alelaarin lintunen. 

 Syksyn voi jo aistia joka paikassa... 

 Kelloköynnöskin punastuu kylminä öinä. 

Yksi auringonkukka on päättänyt monistautua...

Amaryllikset, 

eikä kun ritarinkukat 

mie kaivoin jo maasta irti 

ja laitoin sisätiloihin tuollaisenaan kuivumaan. 

Niiden lehdet saa leikata pois vasta kun ne ovat ihan 

kuivat käppärät ja antaneet voimaa itse sipulille. 

Sipulit voi laittaa sellaisenaan hämärään ja 

viileään aina marraskuun puoliväliin asti, 

jolloin ne voi istuttaa multaruukkuihin 

ja jäädä odottamaan koska ne 

lähettävät kukkaputkensa esille. 

Tiiliskiviä ja muuttolintuja

Leikattu polvi turposi uudelleen muhkeaksi. Se kipuilee kovin ja on kosketusarka. Hiukan takapakkia siis. Jalka väsyi lauantain kävelystä marketissa anopin perässä, eikä kun seurana, ja sunnuntaina omien kukkapenkkien laajennuksien ja penkkien (fasaani-este) reunuksien teosta. Fasaani mokoma kun on monesti jo kuoputtanut kukkien sipulit pois mullasta ja mullat kukkapenkeistä nurmikolle. Antakaa miulle multaa ja kasa vanhoja tiiliä...

Se puutarhassa väsyminen oli sentäs omaa syytäni sekä mieluisaa puuhaa. Mie rakastan niin ajatustakin siitä, että ensi keväänä pihasta putkahtaa toivottavasti monta ihanaa lumikelloa, krookusta, helmililjaa, ja että pionit ensi kesänä voisivat jopa kukkiakin kaikkien muiden kukkasten kera. Että nyt tyhjänä tämän kesän möllöttänyt ison kuusen alunen onkin ensi kesänä vihreää nurmea ja että saan ison läjän hevosen hyvää jolla kasvit saadaan kukoistamaan...

Pidensin pionien penkkiäkin huomattavasti ja sekin sai tiilet reunuksiinsa. Siitä en tosin muistanut ottaa kuvia. Samalla katselin lintujen poismuuttoa, sillä sunnuntaina kesken kaiken mullan möyrimisen, kuulin tuttua törähtelyä taivaalta. Varjostin kädellä auringon taivaaltani ja sielläpä lensi 12 kurkea kohti etelää. Miten haikeata miten nopeasti tämä kesä mennä hurahti.

Kieltämättä muuten tiilireunus antoi kukkapenkkeihin eräänlaista arvokkuutta
ja ryhtiä kukkiin, jotka ovat vasta syyssateesta innostuneet kasvamaan jopa rehevyyttä.

Minun on niin ikävä perunoita ja kastiketta... Olisipa täällä samanlaista kuin amerikkalaisissa elokuvissa, joissa naapureille tuodaan onnettomuuksien sattuessa lohtu/kotiruokaa...

Nyt keittiö on ollut räjähtäneenä eli poissa käytöstä jo kuukauden... Olisi varmaan pitänyt tehdä ihan itse pihalle kiviuuni a'la slummimiljöö, noista vanhan puulieden tiilen kappaleista, sekä talon alta kellarista löytyneistä tiileistä. Olisin päässyt sillä tavalla jopa ulos syömään. =P

Onneksi esikoinen eilen tuli käymään ja auttoi Latea tuulensuojalevyjen kanssa ja toi äitilleen saarioisten kanakeittoa. Saan kohta lämmittää annokseni mikrossa, toivoen sen vievän pois lievän flunssanalunkin. Onhan kanakeitto tunnetusti lohturuokaa, joten sen pitäisi tuoda parempi fiilis päivääni.




PS: Nyt ruohonleikkuri taisi tiltata lopullisesti... =/

Tule kanssani pihalle

Keijunmekko on sitten ihana kukka! 

Talvella ostamistani siemenistä ei tullut kuin kolme itävää kasvia, 

 mutta nämä suloiset kellokukat ovat tuoneet niin paljon iloa, 

että kyllä ne kolmekin tainta ovat hintansa väärtejä olleet. <3 

Kosmoskukkasekoituksesta kukkivat nyt tummanpunaiset kosmokset. 

Trumpettililja African Queenin sipuleista
vain yksi jaksoi avata yhden kukan. 

Kiitos sille siitä. =) 

Muitakin ilahduttajia löytyy, 

pieniä mutta sinnikkäitä, 

jotka keplottelivat elossa läpi kuivan kesän, 

kukkiakseen nyt vielä 

syksyn iloksi. 

Sain tarmonpuuskan ja nostelin puulaatat pois 

paikoiltaan, puhdistaen niiden alta rikkakasvit pois hiekasta. 

Vein kierrätyskeskustuolit puuliiteriin, 

koska ne alkoivat näyttää nyt syksyn sateilla 

aikamoisen heiveröisiltä.  

Jätin vain nämä kaksi vahvaa tuolia paikoilleen 

tiikerimosaiikkipöytämme seuraksi. 

Vain kahvikupit puuttuvat. 

Ai niin ja kaffeeseura! =) 

Ah, dahliat ovat suuria ja tummanpunaisia  

niin kuin pitikin olla. =) 

Kevään vaaleanpunaiset orvokit muuntuivat kesällä violeteiksi, 

mutta ei se mnt, sillä violetti on kaunis ja herkkä väri. =) 

Lopuksi vielä yksi silmäys  

kelloköynnöksen kukkaan. 

Se on aina niin lumoava... =) 

Kelloköynnöksen siemenet kannattaa kerätä talteen 

ensi kevättä varten... =) 

Kyllä se vielä tästä...

Ns puutarhassamme kukkii pari Mona Lisa-liljaa. Niiden tuoksu pistää hymyilemään, niiden ohi kevellessään. Iltaisin ja aamuisin tuulen ollessa tyynempi, tuntuu liljojen tuoksu parhaiten.
Harmi kun en saa liitettyä sitä tuoksua tämän kuvan mukaan... 

 Ihan totta. 

On se JOSKUS 

ihan oikea puutarha. 

Ihan varmasti. =) 

 Kelloköynnökset kukkivat. 

Ne ihanat. =) 

 Nuppuinakin ne lumoavat... 

 Kellään ei ole aikaa istuskella... 

Siksi rikkaruohot yrittävät valloittaa

maailmaa
ja muratti meinaa karata
pihalöytöruukustaan...

 Nämä piti siirtää pois rappujen pielestä, 

koska remonttiroskaa heitellään 

keittiön ikkunasta. 

En halunnut kaiken peittyvän pölyyn.  

Hentoista keijunmekkoa ei voi 

siirtää ulko-oven pielestä, 

sillä se on jo asettunut taloksi 

ja pitää seinistä lujasti kiinni.

Kosmoksia takapihalla. 

Salaattilaatikko siirrettiin turvaan 

remppapölypilveltä.

Ensimmäinen olkikukka nupullaan.

 

 Hempeitä malvoja...  

Saapa nähdä, 

aukeaako näihin dahlioihin 

punaiset kukat, 

niin kuin pitäisi. 

Nuput näyttävät uhkaavan keltaisilta. 

Toivottavasti se on vain harhaa, 

sillä en pidä keltaisista kukista... 

Siinä se pihakierros tällä kertaa... =)