21.9.2012

Tapaus pönttöuuni ja tsaarinajan aineet




Tässä jokin aika sitten puuhasin omana projektinani yläkerran pönttistä. Ensiksi paikkasin sen sisäpuolta uuninluukkujen yläpuolelta rapautuneesta kohdasta parilla uudella tulitiilellä sekä tulilaastilla. Kuivuessaan laasti hieman kovertui mutta Hani totesi sen olevan ihan ok siisti ja ettei sitä tarvihe enempää massailla laastilla. Katsotaan sitten onko korjauskerros tarpeeksi paksu, vai tarviiko tätä paikkakohtaa myöhemmin lisäpaikata. Uuninpesässä oli myös takaosassa pari paikattavaa saumankohtaa.


Pönttöuuni parvella ennen muuttoa jouluna 2010.

Pinnalta hioin ensin hilseilevät kohdat hiomapaperilla. Sitten pesin pinnan maalarinpesulla, pyyhin kostella ja lopuksi vielä kuivalla. Muutamat vanhat pyyhkeet saivat tehdä viimeisen työnsä pönttöuunin puhdistuksessa. Seuraavaksi maalasin pönttöuunin pinnan pohjamaalilla, mustalla Rostex Superilla. Yhden vuorokauden pönttäuuni oli tosi goottiuuni. =)

Goottiuuni 17.9.2012. (pohjamaalissa)

Hanikin sanoin töistä tulleessaan, parvelle kiivetessään ja pönttiksen nähdessään jotta
-Jätetäänkin toi tuollaiseksi. =)
Haha! Joo mut ei... Eikun jälleen hiomaan pintaa sileäksi ja hiomapölyn puhdistusta.

Litran purkki oikeaa, arvokasta ja valmiiksi sävytettyä upeaa Cayennea, (koodi M419), eli Unica  pintamaalia oli odottamassa. Joten seuraavaksi sivelin vaahtomuovitelalla väriä (18.9.2012) pönttiksen pintaan, suojaten ensin hilseilevästä hopeanvärisestä maalista puhdistamani uuninluukut punaiselta maalilta.

En saanut millään irroitettua uuninluukkuja, joten sanomalehteä siististi maalarinteipillä luukkujen päälle ja a vot, oli helppo maalata kun ei tarvinut pelätä maalin tekevän punaraitoja luukkuihin.


Lopullinen, ihanan lämmin punainen väri.

Kolhupaikka uunin luukkujen päältä olisi pitänyt oikeaoppisesti pakkeloida jollain kuumuutta kestävällä massalla, mutta ajattelimme, ettemme haluakaan pönttiksestä täydellistä ja vuosien kolhut saisivat kuultaakin esille. Pönttis sai seuraavana päivänä (19.9.2012) pintaansa toisen kerroksen Unicaa, jälleen vaahtomuovitelalla.

Pönttiksen maalaukseen sain neuvoja Tikkurilasta. =) Kiitos kovasti sähköpostista Satu Aholahdelle, Maalausneuvonta Paintsiin. =)
Tosin mie hieman sovelsin ohjeita, mutta kuitenkin, loistavat neuvot olivat tarpeen.



Uuninluukut on käsitelty ensin Rostex Superilla ja sen jälkeen Liesimustalla. Olemme havaineet sen hyväksi aineeksi mm aikoinaan vanhan keittiön puuhellan pinnan kunnostuksessa sekä olohuoneen takanluukkujen kaunistamisessa. Hopeanmusta pinta pysyy siistinä kauan, antaa mukavan kiiltopinnan ja vetää vertoja maaleille. Liesimusta ei ainakaan ala hilseilemään pois ja se on helppo uusia. Hanskat ja rätti vaan käteen ja mustaamaan.

Välillä olen tässä maalaillut parvea katosta ja seinistään vaaleaksi. Puiset puolipaneelithan sieltä poistettiin jo kesällä. Maalasin ensin alle lateksipohjamaalia ja päälle Byggmaxin munankuorenvalkoista seinämaalia.

Tuli valoisamman ja suuremman näköikseksi tämä parvi. Myös tapettiseinät maalasin. Näin ensihätään. Pitänee keksiä niihin jokin kiva vaaleahko tapetti...Vielä ei ollut yläkerran makkarin ja parven lopullisen remontin aika. Tämä riittänee näin välikaudeksi. Mietintäajaksi. =)

Late on irroitellut parvelta merkillisesti kulkeneita ylimääräisiä sähköjohtoja ja siirrellyt niitä järkeävmpiin paikkoihin. Johtoja on lyhennetty useita, jopa kymmeniä metrejä. Edellisten remontoijien ajatuksenjuoksu jaksaa koko ajan ihmetyttää meitä... =P


PS:
Uuninluukkujen lasiosat 
voi puhdistaa Sammolla
Vanha hyvä aine, 
jo tsaarinajalta, 
ja puhdistaa todella tehokkaasti 
pinttyneenkin noen pois. =) 



13 kommenttia:

Sari K / Kapteenilla kirjoitti...

upeahan tuosta tuli, vaikka olenkin sen vihreän kannalta. Toivottavasti tuottaa paljon lämpöä tulevaksi talveksi <3

Hanna - Päivölänpaiste kirjoitti...

Kaunis uuni teillä! Ja mahtis seurata miten sinnikkäitä olette olleet taloparan kanssa! Ei voi muuta ku.. ihmetellä. Hirveesti tsemiä sinne! :)

Jovelan Johanna kirjoitti...

Olipa jännän näköinen uuni sen esikäsittelyn jälkeen. Ihan kuin jotain tummaa marmoria tai teakia! Mutta mansikkauuni vasta soma on. Jättijättijätti kaunis! Mullahan on sydämessä oma pehmeä paikka kaikkia pönttöuuneja kohtaan, joten valahdan vetkuksi kun näen tuollaisen ihanuuden.

Miten soma!

Maireanna kirjoitti...

Oi kun hieno uuni! Värikin jo lämmittää, entäs sitten kun puut rapisee uunissa? Joko olette testanneet?

Salka kirjoitti...

Tuosta tuli oikein tyylikäs ja lämmin vaikka olinkin sitä mieltä alkuun että punainen olisi liian vahva väri:)

vilukissi kirjoitti...

Komea ku mikä!! Meillä oli kotona tuollaiset pönttöuunit. Toinen on vielä tallellakin (paikoillaankin) mutta toinen ei. Harmi. Kuule, älä heitä ovea pois, en tiedä, mihin jemmaisit sen mutta siitä voi tehdä pöydän; pukkijalat ja pleksilasi tai lasilevypinta!!

Hallatar kirjoitti...

Kiitos kaikille. =)


Hitaasti, hyvin hitaasti saa ottaa käyttöön uunin kun se on korjattu tulilaastilla. Oikeita tulia ei ole uunissa vielä polteltu. Vain paperia ja tikkusia että tulilaasti kuivuisi rauhassa ja ajan kanssa kestäväksi kerrokseksi.

Väri on mielestämme just loistava.

Ovea emme tarvitse eikä meillä ole sille varastopaikkaa...

Mellä ois muutakin tavaraa tarjolla myynnissä mutta oven saa ihan ilmaiseksi kuka vaan tulee ekaksi sen noutamaan pois. =)

Sari K / Kapteenilla kirjoitti...

Mökillekin menee keväällä talven jälkeen hissukseen pitää ruveta uunia ja takkoja lämmittämään :)

Hallatar kirjoitti...

Sari, niin juu se on taas sen vuoksi ettei palomuuri poksahda kun se on ollut kylmänä. Tää korjauspaikka ei saa myöskään yhtäkkisesti vielä kuumentua. Ihan pikkuhiljaa. Vähän kuin uutta tulisijaa käsitellen, mutta kuiteskin hiukka nopeemmalla aikataululla.

Katjusha kirjoitti...

Oi että tuo punainen sävy on upea!!!

Hallatar kirjoitti...

Kiitos Katjusha! =)

Mekin tykätään siitä kovin. =)

Maaria kirjoitti...

Uuni on aivan ihana!!!

Hallatar kirjoitti...

MammaMaaria =)

Mutta jostain kumman syystä se ei nyt vedä! Eilenkin se sai aikaan kamalan savushown meillä...
Onko siellä lie naakanpesää hormissa, vai mitä on tapahtunut...
Pitänee kutsua nuohooja.