Translate

6.5.2011

Ruusuista ja ei niin ruusuista
























Jouluruusuni, joka tuossa kuvassa vielä poseeraa keittiön ikkunalla, muutti ulos jo jokin aika sitten. Toivon, että se pärjäilee tilapäiskukkapenkissään muiden sinne siirrettyjen vihreiden kanssa.

Eilen oman työpäivänsä päätökseksi Late haki minut kotiin sairaalasta, kaupan kautta, sillä mieleni teki kovasti saarioisten kanakeittoa. Oi, mie rakastan sitä keittoa (ja tuota miestä!) Kanakeitto sopikin parin päivän vatsan tyhjennyskuurin jälkeen miun sisuksilleni oikein lempeästi. Sain kyllä jo sairaalassa teetä ja mehua operaatioiden jälkeen, joita silloin tällöin miulle tehdään crohnin vuoksi. Nukahdin jopa pienet päikkärit, kun pari-kolme tuntia piti maata tarkkailussa sairaalasängyssä isohkon lääkeainehumauksenkin vuoksi. Selvisi, että vaikka ohutsuoltani leikattaisiin pois se tulehtunut reilu puoli metriä, sairaus vaihtaisi vain paikkaa. Se ei lähde pois leikkaamalla. Se ei lähde pois millään. Ikinä. Crohn tulee aina olemaan osa minua, invalidisoiva tautini.
"Kokeillaan nyt taas vain näitä toisia lääkkeitä..." Parantavia lääkkeitä ei sairauteen ole keksitty, on vain sairautta aloillaan pitäviä tabuja, joista toiset sopivat toisille ja toiset meille muille...

Kun sain kotona kanakeittoni syötyä ja sen seuraksi sairaalassa saapuneen migreenini parantavaa energiajuomaa, (ihan totta, energiajuomalla miun migreenini usein katoaa!) jossa paljon b-vitamiinia, sain taas puhtia lähteä Laten kaveriksi sahaamaan puita pihamaalle. 

Oikeasti mieleni teki mennä aika hurjannäköisen villiintyneen ruusualueen kimppuun, joka näyttää siltä kuin Prinsessa Ruusunen olisi nukkunut niiden takana piilossa sata vuotta ja ruusut ovat saaneet kukoistaa ja kuolla itsekseen, puut kaatua niiden sekaan ja lahota sinne, paikkaa olisi käytetty pikkukaatopaikkana, jne... Mutta kyllä se siitä lähtee selkiintymään. Karkasinkin sillä aikaa ruusujen kimppuun, kun Late kiristi sähkösahan ketjuja. Karkaukseni huomatessaan Late alkoikin pilkkoa paksumpia sahattuja koivunrankoja klapeiksi.



Näiden polttopuiden kanssa auttoi Esikoinenkin yhtenä iltana meitä, tahtoessaan tehdä jotakin avuksemme ja kanssamme. Puita ei pätkitty Metsurin toimesta suoraan klapimittaan vaan näissä on vielä pätkimistä ja operoimista. Käsityötä ja harrastusta. Töitä olisi moottorisahamiehelle, joka tuntuu olevan kovin kiireinen. Kyseessä ei siis ole enää Metsuri, joka teki jo työnsä, vaan Laten velimies ja moottorisahansa Riihimäen suunnalta, vink-vink... Puukasat eivät vähään aikaan katoa minnekään, tekemistä riittää, mutta nyt tuntui olevan aika siivota ruusuja. Ruusut kutsuivat minua. Ihan totta. =)

Rohkeat varpuset istuvat toisinaan pisimmissä ruusuissa katselemassa pihapuuhiani. Ne tottuivat jopa kottikärryihin kun siivosin roskakasoja pihasta ja ohitin ruusuissa viihtyvät linnut kitisevien kärryjen kanssa moneen kertaan, täyttäen takapihan kuoppia etupihan haravointijätteillä. Varpusten vuoksi jätänkin ne suurimmat ja pystyimmät ruusupuskat rauhaan ja leikkaan matalaksi vain kaatuneet ja matalat ja poistan maatuneet. Otin kyllä kuvia alueesta ennen operointia, laitan joskus esille, jos ja kun alue on siisti, vertailukuvia... 

Late osti miulle ruusushowta varten erityisen vahvat hitsaajan hanskat, mutta ruusunpiikit kyllä tunkevat niidenkin läpi, niin sinnikkään ärhäköitä ne ovat. Piikit kiskovat minua housuista, raapivat jalkojani, repivät takinhihoista ja hiuksista kyyristellessäni niiden vierellä, mutta hiljaa hyvä tulee. 

Varpusten lörpötys on hauskaa kuultavaa. Samoin ihanan punarinnan laulu korkealla koivun latvassa ihan kesken kaiken pihatöiden, jopa sähkösahan äänen voittavalla lurituksellaan.
Illalla tulin sisälle vasta kun Late houkutteli saunalla ja oloni tuntuikin jo pikkuisen heikolta. Saunan jälkeen, saatuani pois kutiavat EKG-tarraläpysköjen liimat iholta ja saadessani lisää voimaannuttavaa energiajuotavaa, kaivoin taas tyytyväisenä sukankutimuksen esille, kasteltuani ensin taimihuoneen vihreät pienet alut, joiden varalle minulla olisi niin paljon suunnitelmia... 


Step by step... 


5 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Ikävä kuulla,että Crohnin taudin vuoksi joudut käymään läpi tuollaisia toimenpiteitä,ja kuitenkin sairaus jatkaa kulkuaan,eikä pydähdy. Miten paljon ruokavaliolla on tuohon vaikutusta?
Tsemppejä ja rauhallista viikonloppua!

Hallatar kirjoitti...

Hei Yaelian =)

Ei se pysähdy, ei...
Ruokavaliona miulla on ollut tuo gluteeniton, koska se satuttaa vähemmän vatsaa. Jos lipeän siitä, sattuu ja koskoo kovasti ja menee kolme vuorokautta että vatsa tointuu.
On muitakin juttuja joita en voi syödä, esim sienet, kaaliruuat, raaka sipuli yms.
Se olisi parasta, jos kaiken ruokansa soseuttaisi tehosekoittimessa, ja söisi vellinä ja mössönä... Vauvanruokana. =)

Siksi rakastankin smoothieita ja tuota pääruokaani, eli jogurttia. Niiden kanssa vatsa on aika ok.

Mutta kiitos piristävästä viestistäsi Yaelian ja kaunista viikonloppua siullekin, kaunista siun maassasi on varmasti aina. =)

laura kirjoitti...

voi kun kovin kurjalta kuulostaa tuo sinun tauti! eräällä läheiselläni on colitis, ja sekin vaikuttaa tosi rankalta, ja olen ymmärtänyt että crohn on vielä hankalampi tapaus. läheiseni on saanut taudin kuriin tiukalla punalihattomalla ruokavaliolla ja syömällä tupla-annoksen kalaöljykapseleita päivittäin. toisinaan pärjää ilman lääkkeitäkin. voimia kovasti!

tuommoinen prinsessaruususen ruusuryteikkö on kieltämättä kutsuva, minäkin olen raivannut paripäivää villiintynyttä ryteikköä josta olen kaivanut esille vadelmapensaat, ruusuorapihlajan ja nauhuksia ja ruskoliljojenkin toivon nousevan paikalta. meidän ryteikkö on villiintynyt tahollaan vain kaksi vuotta, kesät jolloin kuopus oli masussani ja kun se oli vauva, ja siinä riitti silti raivaamista. voin vain kuvitella millainen homma sinulla on, jos ryteikkö on saanut pesiä rauhassa vaikka kymmenen vuotta. Mutta miten palkitsevaa on kun leikkuunsa jäljen näkee heti. on palkitsevaa leikata maata myöten kaikki ylimääräinen ja sitten vielä kaikki kuolleet. meillä olisi kohta ainekset juhannuskokkoon, kun saan vielä ne vattupensaat nuorennettua. omenapuut saavat olla, niihin puutun sitten joku toinen kevät. en uskailla kiivetä puuhun kun lapset on mukana pihahommissa. muuten, paksut lehmännahkarukkaset on hyvät ruusuhommissa. ei mene läpi orjanruusukaan, jonka väkäset läpäisevät melkein kaikki muut hanskat.
Ihana puutarha sinulle tulee kun saatte kaiken kuntoon!

Mk kirjoitti...

Ihanaa että edes migreenin saa jollain kuriin, jospa vielä löytyisi joku ihmejuoma vatsallekin.

Villiintyneen pihan raivaus vie mennessään, aikoinaan mylläsin isännän pihan nokkosista ja villivadelmasta, nyt putsaan omaa pihaa.
Viime keväänä leikkasimme kyllä kaikki villiintyneet ruusut mataliksi, ja ne kukkivatkin sitten todella hyvin.
Aiemmin en ole raatsinut, nyt huomasin että paremmin kukkivat noin.
Mutta lajikkeistahan se tietysti on kiinni.
Mukavaa kun edes jotain on jo valmiina pihalla.

Aurinkoista äitienpäivää!

Hallatar kirjoitti...

.

Laura,
lihan kanssa on mullakin hankalaa. Se on vaikeaa ruokaa, juuri punainen liha. On hankalaa kuitenkin esim kylässä sanoa, ettei halua liharuokaa, koska muutenkin olen saanut kuulla olevani vaikea nirsoilija ja ruokavammainen yms...
Valkoinen liha ja varsinkin kala ovat ok. Miekin syön nivelkipuihini, joita tässä sairaudessa lisäksi on, kalaöljyä, koska en niin paljon pysty itse kalaa syömään sen kalleuden takia kuin haluaisin tai pitäisi.


Ruusupehkoista jätin osan pystyyn varpusten lörpötyspensaiksi. =) Osan leikkelin tapeiksi ja TOIVON että ne lähtevät kasvamaan eivätkä loukkaannu.


MK, ihan totta on aika mukavaa että täällä jotakin on...
Tosin ensin se ruusujen olopaikka oli ihan toivottoman näköinen. Oli hauskaa kun joku vierailijoista tokaisi: toi pitää ehdottomasti siivota. Joku toinen sanoi roskaisesta loukosta: sinnehän noi roskat jää piiloon kun noi kukkivat... =)

Mun sisu ei antanut myöten että roskaa, pulloja, risoja leluja, kantoja, lahoja oksia jne pilkistelisi kaatuneiden ruusujen alta.

Lisäksi Metsuri kaatoi niiden päälle yhden koivun, joten oli hivenen vieläkin vaikeampaa saada leikattua siitä sekasotkusta ruusut tyngiksi. Ehkä miehet eivät NÄE missä on kukkia...?

En ollut kehdannut sanoa että siihen paikkaan ei saisi puu kaatua. Pari muuta kohtaa sain pelastettua niin.

Mutta nyt se siis parin päivän uurastuksen jälkeen uurastus on ok ja ruusuplace odottaa hevonkakkaa, multaa ja mahdollista oksahaketta...

Kun tässä ensin Hani herää ja pääsemme oksasilppurikauppaan & talikkokauppaan (kun sitäkään ei ole)... ja jonkun hevostilalle tekemään kakkakauppoja... ;D

PS; Ja valtava määrä piikkisiä oksia pitää nostella neljästä kasasta talikolla auton peräkärryyn ja viedä pienjäteasemalle... Onneksi ne voi viedä ilmaiseksi.