Mietteitä

 ...

Tässä lähellä on vanha maalaismiljöö. Siinä pihassa on iso puinen päärakennus, avoimine rikottuine ikkunoineen ja pihassa monta rakennusta, sekä jyhkeä navetta, puulevyillä peiteltyine ikkunoineen, kaikki hylättyjä...  Ihailen tuota navettaa ohi kulkiessani ja mietin tuon pihapiirin tarinaa...

Mietin, kuka sen omistaa. Jospa talon naapurusto tietäisi. Rohkenisinko käydä kysymässä? Utelisinko, onko siinä pihassa mitään perennoja, joiden alkuja saisi kaivaa mukaansa tähän ihan tyhjään pihaan? Ne perennat todennäköisesti ainakin viihtyisivät tässäkin pihassa, koska luultavasti maaperä on samanlaista.

Navetasta tulee niin mieleeni lapsuudenkodin iso navetta, joka niin ikään seisoo melkein (ainakin ulkoisesti) koskemattomana sen hienoksi remontoidun lapsuudenkodin pihamaalla. Sen navetan vintillä oli heiniä ja olkia, joita heiteltiin alas navettaan lattialuukuista. Porsaiden pahnoiksi. Sen ainoan sonnin iloksi. Kanojen ja niiden kaikkien muiden siivekkäiden lämmikkeiksi. Aukosta se navetasta ylöspäin kohoava lämmin ilma toi aina takaisin jokusen heinän ja oljen, pahnojen pudottajan silmille, ennen kuin luukun sai takaisin kiinni...

Eilisaamuna kun vedin salusiinit pois keittiön ikkunan edestä, oli vaaleanpunainen amaryllis aukaissut vihdoin viimeisen kukkaputkensa. Sipulisapuli oli kiltisti JOPA sävyttänyt ne kukat verhojeni värisiksi, kun saman sipulin edelliset kukat joulukuussa edellisessä kodissa, olivat enemmän heleän vaaleanpunaiset. =D Kiltti ja kohtelias amaryllis. Vai mitä?

Vai pitäisikö sanoa ritarinkukka? Se amaryllis on sanana niin helppo muistaa... Ritareita kun ei niin paljoa enää nykyaikana ole, joten koko sana meinaa unohtua, kun sanalla ei ole käyttöä eikä kohteita. -Lukuunottamatta tietenkään noita läheisiä ritareitani. =)


...