Meillä on makuuhuone - ainakin jonkin aikaa...

Makuuhuoneeseen on vihdoin laiteltu tapettia seiniin. Vaaleaa ikkuna- ja oviseinälle ja himmeästi hopeanhohtoraidallista kahdelle muulle seinälle. Kattolista viimeistelee seinän ja katon rajan kauniisti. Lattialistat vielä odottavat, koskapa listan alla tai sitten listan päällä kulkeva sähköpatterin johto pitänee pidentää, koska jostain syystä se nyt ei riitäkään kulkemaan lattian reunamia, kuten se kulki ennen remonttia. Tarvitsemme siis vielä sähkömiestä käymään meillä tämän vuoden puolella. Makkarin lattia on nyt vankka, narisematon (paitsi ns. kynnykseltä, joka tulee onneksi uusittavaksi kesällä), tasainen ja lämmin ja huoneen uudet ikkunanpuitteet valkoiset ja siistit.

Makuuhuoneeseen on päässyt jo nukkumaankin, vaikka se on vielä keskeneräinen. Oli jo niin ikävä omaa petiä, joka oli juhannuksesta asti ollut muoviin kiedottuna säilytyksessä remonttien ajan. Me nukuimme vintin lattialla patjojen päällä. Vain polvileikkaukseni jälkeen viikon verran nukuin keskelle remonttia kootussa pedissäni, ettei tarvitsisi kömpiä kipeällä polvella rappuja vintille. Ne raput ovat nimittäin niin kapeat, ettei niitä pitkin olisi runkopatjasänkyjämme voinut mitenkään kuljettaa yläkertaan. Siksi runkosängyt piti muovittaa ja laittaa säilöön...

Ostin itselleni joululahjan - kynttilälaatikon... <3

Tosin mie nukuin vintin patjapedilläni niin huonosti koko remontin ajan, että hiippailin yleensä aina alakertaan jossain vaiheessa yötä, nukkumaan liian lyhyelle olohuoneen sohvalle. Jatkamaan huonosti nukkumista loppuöiksikin. Univelkaa siis riittää monen kuukauden ajalta. Nyt on sellainen olo, että voisi nukkua vähän aikaa vaikkapa talviunta...

Yläkerrassa on lisäksi tällaiset sisuksistaan homeiset ikkunanpuitteet... Vetävät kovin kylmyyttä nämä vanhat ikkunat. Vetävätkö ne myös niistä ulkoseinien eristeistä hometta taloon sisälle???

Kaikki ikkunat oli pesty ja yläkerrasta osin paikkamaalattu huolella edellisen omistajan toimesta vuosi sitten talokatselmuksessa (nyt tiedetään miksi)  ja mm täällä yläkerrassa oli peitelty kaikki ikkunan avoimet saumat teipeillä...

Mie poistin taloon muuttaessamme ne teipit ikkunoista. Keväällä ikkunoiden väleihin jo tuli hometta, jota pesin tolulla pois. Mutta home palaa aina vaan takaisin, entistä ehompana...
Yritän taas pestä pois tätä, mutta kunnan terveystarkastajan mukaan on parasta kun vaihtaa koko ikkunat. Yläkerran ikkunoista on tehty parikin tarjousta meille. Palataan keväällä asiaan. Nyt ei ole rahaa... mutta tuo homeisuus pelottaa...  =/

Olohuoneessa on tilapäinen säilytyspaikka lopuille lattialaminaattipaketeille. Odottelevat työkalukaapilta vapautuneella seinänvierustalla ensi kesää ja lopun alakerran lattiaremonttia. Lattiat kun pitää avata ja tutkia, mitä niiden kätköissä piilee. Hiukan huolestuttaa tuo, että sisä-wc on ollutkin keskellä taloa ennen. Arvoituksia ovat myöskin saunan ja kylpyhuoneen sekä eteisen lattiat.

Seuraava evakkoreissu pois makuuhuoneesta ja omasta pedistä on täten noin puolen vuoden päästä, sillä makuuhuoneeseen pitänee siirtää kaikki mahdollinen irtaimisto alakerrasta ja sulkea ovi tiukasti kiinni tulevan ison remontin tieltä. Myös keittiö tulee toimimaan varastona, ja sen oviaukko muovitettuna. Siinä vaiheessa tosin yläkertaan johtavat kapoiset raputkin olisi tarkoitus purkaa ja muokata käyttökelpoisemmiksi. Yläkertaan kiipeäminen saattaa olla jonkin aikaa hyvin hankalaa.

Saapa nähdä missä me sen remontin ajan nukumme.
Ehkä pihalla teltassa? =)

Onpa joutavalla jotakin...

PS: Otsikko on inhottava sanonta 

jonka olen kuullut monesti, 

ja josta EN pidä olleskaan... =P 

Aina pitää jotain olla väsäämässä... 

Vaikka sitten puisia verhotankoja- ja pidikkeitä vaaleammiksi... 

Samalla hukkasin jonnekin ne seinään laitettavat metalliset 

kiinnikkeet... 

Vain nuo yhdet sai kiinni ilman kiinnikkeitä, vain ruuvein... 

Nyt pitänee etsiä kaupoista kiinnikkeitä?

PS: 

Otsikko on ärsyttävä sanonta jota 

olen kuullut eräiden henkilöiden usein viljelevän.  =P 

Pyykin tuoksua

Pyykkien pesukin on hankalaa remonttikohteessa asuessa.
Ei se pesu mitään, mutta se kuivaus, ilman minkäänlaisia kuivauskoneita.
Ei se kuivauskaan kesähelteillä mitään, mutta kun sattuukin sadepäivä, -päiviä tai suorastaan sadekausi, on leveä muovinen kuivausteline tiellä sisätiloissa pyykkeineen, jotka monesti eivät suinkaan kuivu raikkaiksi vaan tuntuvat tunkkaiselta hitaasti kuivuttuaan. Eikä tunkkainen vaate tunnu yhtään mukavalta yllä.

Mie kaipaan vaatteisiin sellaista tuulentuivertamaa raikasta ulkoilman tuoksua. Talvipakkasella sen voi saada raahaamalla pyykkitelineen ensin pihalle märkine vaatteineen. Kun vaatteet ovat pakastekuivuneet kankeankoviksi lituskoiksi, teline raahataan takaisin sisälle lämpimään, jossa siitä ensin hohkaa silkkaa kylmyyttä sisätiloihin mutta kohta pyykki tuo hulvahduksen niin ihanan raikasta tuoksua, että se antaa anteeksi hetkellisen kylmyydenkin.

-Ja ne pyykit, ah, ne tuoksuvat rakastettavan hyvälle. <3 Ellei sitten vaelteleva kulkukissa ehdi käydä sihauttamassa merkintäänsä niihin miltei maassa roikkuviin pyykkeihin siellä ulkona... =P

Ensilumi ja haliajatuksia

Rinsessakranssienkeli.

Lauantaiaamuna maan ollessa yöllisen ensilumisateen valaisema, Late lähti veljensä kera syntymäpäiville, jonne minunkin olisi tehnyt kovin mieli mennä, puristaa kädestä, onnitella ja halata tuota miltei satavuotiasta yksinäistä leskimiestä.
Viimeksi, kun keväällä kävimme hänen luonaan, kysyin, voisinko tehdä jotakin? Pesisinkö ikkunoita? Piiskaisinko matot? Imuroisinko?
Tuo vanha mies katseli minua pää kallellaan, ravisti hymyillen päätään ja sanoi:
-Jos vaikka halaisit?
Ja miehän halasin. Halasin moneen kertaan. Kyllä mie hieman siivosin, tiskasin ja kokkasinkin, mutta kosketus, käden pitäminen toisinaan olkapäällään ja halauksen voima tuntui olevan hänelle vierailun tärkein anti.

Kaikissa suvuissa tahi jopa perheissä ei todellakaan halailla. Minä taas olen Maman suvun puolelta halailuihin tottunut jo lapsuudesta. On kyllä totta, että joitakin ihmisiä on hyvin vaikeata halata. Jokin näkymätön muuri tuntuu estävän moisen pienen fyysisen kosketuksen. Siinä astuu sen henkilön ja osittain omankin reviirinsä sekä mukavuusalueensa väärälle puolelle. En miekään siis kaikkia halaile, enkä edes halua.

Joillekin perheille olen tämän oman taipaleeni varrella opettanut halaamista tavatessa ja erotessa. Onpa tullut esiin joskus sellainenkin seikka että jotkut eivät olleet koskaan itse halanneet edes omia vanhempiaan. Niinpä minuun onkin saatettu suhtautua jopa mustasukkaisen kaunaisesti heidän vanhempiensa halaamisesta.

Äiti Amma ei varmaankaan pistäisi pahaksi halaamistani, enkä mie hänen haliaan. =) Häntä toivonkin joskus maailmassa pääseväni halaamaan. Se on suuri salainen haaveeni jonka nyt tässä teillekin paljastan. <3 Intia. <3
Kävihän Äiti Amma Suomessakin ihan hiljattain, mutta se meni minulta jotenkin ohi tämä tieto. =)

No nyt siis takaisin lauantaiaamuun: Late ajoi auton veljesten tapaamispaikalle, antoi lähtösuukon miulle, kapusi veljensä pakettiautoon ja mie hypähdin virnistellen Laten auton rattiin. Ensiksi piipahdin kaikkien 7 euroni kanssa Lahden Plantagenissa. Miulla oli mukanani lompakossa setelien paikalla marraskuun kuponki, jolla saisi amarylliksen vajaalla 4 eurolla. Olin kovin haaveillut valkoisesta ritarinkukasta, mutta kuponkialennus koski vain punaisia versioita, eikä kolikoillani olisi saanut edes yhtä normaalihintaista valkoista kukkaa. Miun tämän kuun varani menivät, kun ostin meille mattoja. Tosin osan niistä jouduin palauttamaan takaisin Hobby Halliin, koska käytävämatoiksi tarkoitetut olivat harmaita vaikka niiden piti olla lämpimän ruskeita ja ne haisivat kovin pahalle. Yksi matto, raikas, suuri, paksu, ruskea, pehmeä, ja jalan alle lämmin jäi kyllä olohuoneeseemme. Odottelen, jotta niiden palautettujen mattojen yhteissumma palautuu tililleni...

Niin, ostin sitten Plantagenista sellaisen tanakkanuppuisen joulunpunaisen ritarinkukan ja loppurahoilla muutaman valkoisen hilesydänkoristeen, joille mietin jo paikkaa joulupöydän päältä, kun vaan löytäisin ensin sellaisen ison pöydän tai edes pöydän virkaa toimittavan levyn/oven pikkupöydän jalkojen päälle. Sainpa ihailla hetken ihan rauhassa nauttien tuota ihastuttavan kaupan joulutunnelmaa ja ennen kaikkea sain ajella pitkiin aikoihin (siis moneen kuukauteen) jälleen autolla.

Palasin kotiin ja aloin saumata keittiön seinäkaakeleita. Hörppäsin murukaffetta välillä piristeeksi, puhdistin laatat ja poistin tasojen päältä suojaukset. Työtasoille levitin uuden kerroksen puuvahaöljyä jonka jälkeen keittiö sai jäädä rauhassa kuivumaan. Välillä kurkin Wall Eetä telkusta ja viestittelin tyttären kanssa sekä vastailin blogiystävän meiliin. Muistin syödä mirkoaalto-Pirkkalounaanikin joskus klo 15 maissa. Illalla fiilistelin Happy Feet'in steppailua. Miten sitä nyt muka voisi mukavammin lauantaipäiväänsä vietellä? =P

Sunnuntain joulutorttuja ja ne seinälaatat..

Olohuoneen ikkunalla seisovat nyt rivissä kaikki viime vuoden ritarinkukkien sipulit. Ne kesällä pihalle kukkapenkkiin päässeet. Miltein kaikista on pilkahtanut jo pieni vihreä alku näkyviin. Jännittävää odotella ja sitten myöhemmin nähdä, jaksavatko ne nyt myös kukkia. Se uusi könöttää keittiön ikkunalla.

Toisella olohuoneen ikkunalla killittää jo viime viikon tiistaina sinne ripustamani suuri paperitähti. Se hohtaa ikkunassa oranssia valoaan ja luo rauhantunnetta tupaan. Ulko-oven pieleen runttasin samoihin aikoihin vanhaan lyhtyyn yhden valonauhan, tuomaan valoa pimeille kivirappusille. Keittiön ikkunalle löysin Keravalla viime jouluna pakatusta, viimeisestä avaamattomasta muuttopahvilaatikosta (päällä luki JOULU-JOULU) kaulaliinajoulutonttuni ja rinsessakranssienkelini.

Miten niin ne kaikki olisi saanut laittaa esille vasta ensimmäisenä adventtina? Mie teen usein asiat eri tavalla kuin muut enkä noudata tässä koristeluasiassakaan muiden laatimia sääntöjä tai kaavoja. =P 

Piipunhattuja ja evästyksiä

Kaapinovet vähän vinoilevat...  

Keittiössä on nyt kaakelit seinissä, tasojen päällä. Pitää vielä saumata ne. Liisteri on jo valmiina, liima-liisterisekoituksena odottelemassa vadissaan tapettien laittoa makuuhuoneeseen. Tapettishown piti olla tänä viikonloppuna, mutta Late joutuukin huomenissa matkustamaan kauas pois remontin ulottumattomiin, joten taidan yksin aloitella temppuilun tapettivuotien kanssa. Makuuhuoneen kertaalleen uudistettu ikkunasyvennys on pakkeloitu moneen kertaan, hiottu ja maalailtu. Ikkunaa on tiivistelty. Uusi lattia on lämpimäksi havaittu ja sekin huone odottelee lopullista silaustansa.

Keskiviikkona minulla oli jälleen sairaalatutkimuspäivä lähikaupungissa, tuon kroonisen sairauteni tiimoilta ja loppupäivä meni oman rakkaan Mamani luona ja sillä aikaa meidän tönön savupiipun päälle oli ilmestynyt vihdoin se piipunhattu. Olivat miekkoset asentaneet sen paikoilleen vaikka kukaan ei ollut kotona. Aika hienoa.

Sekin oli niin herttaista, kun Mama laittoi taas mukaani Latellekin lihakeittoa, kotitekoisia viinereitä ja muhkeaa pannukakkua, jonka vain Mama osaa tehdä niin herkulliseksi, ettei kukaan muu. Mie sain erityisevääkseni purnukallisen suloista riisipuuroa ikiomaksi herkukseni, tuo Late kun ei ole oppinut puuroja syömään. Aina miun Mamani on niin suloinen, että lähettää jotakin hyvää myös kotona-olijoille. Näin on ollut aina. Se on sellaista slaavilaista huomaavaista verenperintöä.

Taloon piipahtaneita ei meidän Maman luota päästetä pois nälkäisinä, heidät muonitetaan kotimatkaakin varten herkuilla, joista riittää syötävää ja iloa vielä seuraavaksikin päiväksi ja kotiin jääneille. Kylään tullessa puolestaan tuodaan runsaasti jotakin herkullista syötävää ihan kaikille. <3

Maman slaavilainen sydämellinen hoivaava luonteenpiirre on jotakin aivan erityistä. Toivon, että olen edes jotakin tuosta sydämellisyydestä perinyt omaan sieluuni. Omista lapsistanikin huomaan saman hienon herkkyysvivahteen. Hekin tuovat tuliaisina herkkuja, hedelmiä, makeisia, tai vaikkapa omia leipomuksiaan ja tekemiään ruokia, kuten esikois-Jake remonttimme ollessa väsyttävimmän kamalimmillaan, ollessamme ihan ilman kokkausmahdollisuutta.

<3 I love my family. <3

Kuvataikurin kuvitusta

Jake-esikoinen haki Tampereelta asti Miihkali-keskimmäisen ja tämän tyttöystävän Sadun, ja he kolme viettivät aikaa kanssamme lauantaina. Ihan upouusi rautapata vihittiin käyttöönsä ja muhitutin muutamia tunteja kananrintoja heille, pottujen kanssa. Kehuivat. Höpönassut! <3 Taisivat olla vaan nälkäisiä!

Kuvataikuri-Miihkalilla oli painava reppu täynnä kuvaustarvikkeita ja pian poika jo kuvaili kaikkea näkemäänsä... Kehen lie tullut? =)

Mutta jälkkärikakku ei tainnut olla hyvvee... Se oli Pirkka-ohjeesta gluteenittomaksi muokattu suklaaunelmakakku, (myöhästynyt Miihkalin synttärikakkunen) mutta se oli jotenkin liian raskastekoinen. Täytynee edelleenkin siis tehdä kakut oman pääni mukaan, eikä ohjeesta. Ei vaineskaan, se täyte vaan oli ehkä liian raskasta? Jätin jo nyt siitä mm kananmunat pois, mutta ehkä tuorejuustonkin voisi jättää pois... =P

Miihkali oli salakuvannut minutkin tiskaamassa jotakin nuttura ja villatakki heiluen keskeneräisessä pikkukeittiössämme. Pannukahvia on vieressäni tulossa kahdellakin kahvipannulla. Kahvinkeittimellekään ei sähkäri muistanut tehdä pistorasiaa. Laatat puuttuvat työtasojen yläpuolelta ja liesituuletin on vielä vaiheessa. Astiankuivauskaappiin pitäisi keksiä jostakin ovi. Saa olla vaikka punainen. Nurkkaan pitäisi nikkaroida avohyllykkö mausteille, keittokirjoille ja tilpihööverille. Pöytä on liian pieni, (täytyisi olla jatkettava) matala sähköliesi pitäisi päivittää, jne...



Sunnuntai olikin sitten tylsän yksinäinen päivä. Late oli reissussaan koko päivän ja toi talvirenkaat varastolta ja pihassa illalla vaihdettiin ne renkaat autoonsa. Tai mie nyt tosin vaan kuskasin ne kesärenkaat ja tunkin säilytyspaikkaansa.
-Oli se jo talvitöppösten aikakin, kun ei tiedä minä päivänä sitä lunta tupruaa pakkasen kera.

Orava yrittää muutes tehdä oloaan mukavaksi kaivautumalla talon ns uuden osan katon alle. Pitänee laittaa verkkoa sinne esteeksi, kun se otus heittelee vuorivilloja nyt pois sieltä, sisustaessaan katon reunusta uusiksi.

Perhonen, jonka luulin jo lentäneen ulos ovesta viime viikolla, olikin hengissä vielä lauantaina ja siitäkin Miihkali sai kuvan. Olimme laittaneet perhoselle hunajaa pikkulautaselle. Kuljetimme sitä edes takaisin olohuoneen ja makkarin välillä, ettei se lentäisi pois, kun pesin olohuoneen ikkunat. Ikkunanpesun jälkeen se pääsi takaisin tuolle ikkunalle jossa se tavallisesti oli. Me Laten kanssa jo kiinnyimme pieneen perhoseen (kyllä me tarvittais se kissa!) ja mieskin töiden jälkeen kotiin palattuaan aina kyseli, missäs meidän perhonen on?

Nyt, viime yönä, nokkosperhonen oli heittänyt henkensä ja se makasi väärinpäin olohuoneen lattialla aamulla. Niisk...

Iltatunnelmia Miihkalin kuvaamana. =)

Kaukaa haettua

Tiistaina puolilta päivin kiipesin bussiin joka ajeli merkillisiä ja yllättäviä kiertoteitä Lahteen, jossa piipahdin asioillani hetken aikaa, kunnes vaelsin rautatieasemalle, ostin junalipun Keravalle jääden hetkeksi aseman odotuspenkkiin istumaan ja maistelemaan kioskilta ostamiani salmiakin ja suklaan kombinaatioita kahdesta eri rasiasta yhtaikaa.

Puolen tunnin kuluttua pääsin junan penkkiin lukemaan Titanicilla matkustaneiden soittajien kuviteellista elämää ja pelästyin joka kerran niin, että olin heittää kirjan menemään, kun vastaan tuli toinen juna ja ovet paukahtivat kovaäänisesti siinä meidän junassa. Kukaan muu ei tuntunut pamahduksia huomaavankaan. Muut matkustajat istuivat päät alhaalla lukien, neuloen tai jopa torkkuen. Olivat selkeästi istuneet junissa enemmän kuin mie joka matkustin moisessa aparaatissa varmaan neljättä kertaa elämässäni. Jokin kävi nenuuni junassa niin että aloin niiskuttamaan. Lukemisen lisäksi toisinaan seurasin autojen kanssamatkustusta lähiteillä junan ikkunasta.

Ennen väliaika-asemaa juna hidasti vauhtiaan ja ehdin nähdä kuinka Keravalle oli tullut jopa talojakin lisää sitten vuoden takaisten näkymien. Ahkeria ovat olleet. Jatkoin matkaani sotkupenkkisellä K-junalla kohti pääkaupunkiseutua, mutta en kuitenkaan ihan niin pitkälle matkustaen. Treffasin matkan varrella minnuu jo odottelevan Laten, ihailin ja kännykkäkuvailin tosi matalalla kohti lentoasemaa lenteleviä isoja lentokoneita, joiden kumean lentoäänen olin jo ennättänyt muualla asuessani unohtaa.

Ajelimme autolla Bauhausiin etsimään niitä kadonneita tapetteja joita ei meinannut täältä meiltäpäin eikä Lahdestakaan löytyä. Löytyihän sieltä, jo niin jouluisesta kaupasta pienen etsiskelyn, laskeskelun ja pohdintojen jälkeen makuuhuoneeseen tapetit, mutta se yksi keittiön seinä on yhä vailla pyyhittävää, vaaleaa, kivaa verhoiluaan. Mie kyllä yhteen keittiöön sopivaan paksuun ja pehmeään printtitapettiin ihastuin, mutta tuo miespä ei siitä pitänyt. Vaan kyllä sekin sopiva keittiökuosi jostakin vielä löytyy.

Kävin ihailemassa kaikkia ihania kukkia sekä joulukoristeita ja joitakin piti ihan vähän jopa silitellä ja kukkia nuuhkia. En kuitenkaan halunnut muuta tuolta kaupasta itselleni kuin 9 litraa valkoista pohjamaalia. Tai eihän sekään tule yksin omaksi ilokseni, vaan Pikkutalon valaisemiseksi. Samalla sain ideoita itselleni niistä valmiista joulukoristeista... =)

Paluumatkalla piipahdimme taas Mänsälän shellillä kahvilla. Ei näkynyt tuttuja koko matkalla, missään kaupungissa.


PS: Pahus kun en kuvannut sitä tapettia josta pidin. En löydä sitä mallia googlettamallakaan... Se oli paksua ja siinä oli mm cappuccinokuppeja, häivähdys hopeaa ja mustaa valkoisella pohjalla...

Saako olla teetä?

Keittiön minikamiina <3 lämmittää 

ihan yhdellä pesällisellä 

teevettä pannussa 

ja meitä pöydän ääressä istuvia viluisia.

Tasan neljä kuukautta sitten keittiöremonttiruljanssi alkoi ensin kalusteiden poistolla ja lattian purkamisella ja heti kohta vanhan, sisuksistaan murtuneen puuhellan purkamisella. Sen korvaajaksi hankitussa kamiinassa paloivat eilen ensimmäiset hiukan isommat tulennokset.

Syysperhosemme taisi karata sillä aikaa ovesta ulos, kun käväisin eilen ajamassa kolmeen kertaan fasaanit tiehensä popsimasta kukkasipuleitani. Näköjään myös ukkofasaani syyllistyy moiseen eikä yksistään sen haaremin tyttöfasaanit. Mokomat. Toivottavasti maa jäätyy pian eivätkä moisten strutsien terävät nokat enää pääse nävertämään sipulien keskustoja tai paloja muualtakaan sipulista.
Pelkään tosin, että keväälläkin linnut ovat kukkasipulien tuoreiden nuppusten kimpussa. Täytyisi hankkia sellainen muovinen pelote-haukka, tai parikin, jotka pelottaisivat f-linnut tiehensä.

Keittiö valmistuu hitaasti, mutta varmasti. Pikku fiksaamista siellä on kyllä vielä, listaa sinne ja listaa tänne. Jospa viikonloppuna saisimme laatat seiniin, työtasojen päälle ja liesituulettimen oikein kunnolla asennettua, kun se nyt on vain ns valeessa tuossa seinällä, hiukan riisuttuna mallina.

Lattialistat pitää ottaa vielä pois muutamasta paikasta ja nävertää kipsilevyseiniä niin, jotta ainakin toinen vanhoista paksuhkoista sähköjohdoista mahtuisi vaeltamaan lattialistan alla. Toisen johdon joutuu kenties naputtelemaan harmittavasti listan yläosaan, seinään kiinni. Niin, johtojen upotus olisi säästänyt tältä ongelmalta mutta tämä tuli nyt tehtyä näin, niin kuin vanhaan taloon sopi.
Harmittaa vaan ihan pikkuisen, kun nätti lattialista ei nyt ole edukseen johtojen vuoksi. Samoin keittiön katossa hiukan pistää silmään ne johdotukset, mutta kyllä kai niihin tottuu.

Meidän molempien sydäntä lämmittää suuresti makuuhuoneen lattian eilinen valmistuminen. <3
Mies naputteli töiden jälkeen siihen huoneeseen kauniin lattian. Mies toi lisää pakkelia miulle jotta voin häivytellä tänään loput ruuvinjäljet kipsilevyseinistä ja niiden saumat. Ja sitten etsimään tapettia...

Mitä seinille?

Yhä pitää etsiä sopivaa tapettia makuuhuoneeseen, 

sekä ne muutama rulla keittiön ikkunaseinälle, 

joita ei vielä etsinnöistä ja tapettinäytteistä huolimatta
ole löytynyt.

Mahtuuhan maailmaan tapetteja, 

mutta me emme ole löytäneet mieleisiämme, 

sellaisia molempia miellyttäviä.

Aina niissä on jokin 

joka ei käy joko värisilmään 

tai lompakon päälle, 

tai kumpaankaan.

Kylläpä tapetit ovatkin ihan eri värisiä
kellertävässä keinovalossa kuin luonnonvalossa... 

Perhonen polvella

Eilen sisälle lensi nokkosperhonen. Se tutki kovasti olohuonetta ja keittiötä ja lensi niiden väliä, tutkien välillä kattolamppuja, joista mie kuumimmat sammutin, ettei perhonen polttaisi niissä siipiään. Se nukkui varastoksi muutetun komeron kukkaverhojen vierellä, kuin kesää ja kukkaketoja kaihoten.

Kun Late lähti kuuden maissa töihinsä, perhonenkin heräili ja tuli olohuoneeseen lentelemään, tutkimaan laminaattipinoa ja ikkunaverhoja. Istui se hetken miun polvellanikin, mutta kun kumarruin ottamaan kameraani, se lensi tuonne verhoihin...

Yksin kotona-kaappi muutti komeroon

Koska kylmää komeroa, (eli ns vaatehuonetta ja ex-sisävesivessaa), ei nyt kylmillä säillä puretakaan, siirsin sinne naisten logiikalla viime viikolla olohuoneesta -vihdoinkin- kaikki lautatavarat, rimat, työkalut ja punaisen Yksin kotona-kaapin, puhdistettuani siitä ensin pois pahimpia remppapölyjä.

Tämä kaaos olohuoneesta on nyt poissa. =)

On ihanaa, että se seinä on viimein tyhjänä, sitten muuttohässäkän, josta asti punainen työkalukaappi omat ja lainatut työkalut ja muu roju on hallinnut sitä seinämää ja isoa osaa lattiasta olohuoneessa! Mää vaan niin väsyin tuohon näkymään kertakaikkisesti. Soon sitten eria asia, kuinka kauan se komero pysyy järjestyksessä, Latella kun on vähän suurpiirteinen tuo tavaroiden säilytystyyli... =P

Kukkaverhot eteen ja siistiä on. =)

Ihan pian, saa hakea Maman autotallista ne kirpparilta löytyneet vaaleat nojatuolin ja jakkaran meidän olohuoneeseen tuolle roinasta vapautuneelle seinän vierustalle. Siitä tulee ehdottomasti miun paikkani & tuolini, koska se sijaitsee sitten lähellä takkaa ja sen luo voin asennella kutimuslaatikkoni sekä jonkun mukavan lampun... <3

Tässä jo alkaa odotella niitä pakkaspäiviä, jolloin puut paukkuvat takassa ja miulla on kutimus sylissä, kissa (haave) jaloissani, eikä ole mitään remontoitavaa, eikä paikasta toiseen siirrettävää... =)

Katossa maitomaalia ja käsivarsi kipeänä

Tuntuupa onnellisen hykerryttävältä keittiön ollessa siinä kunnossa, että hanasta voi laskea vettä ja sitä voi laskea myös lavuaarista viemäriin (jee) tuossa huoneessa joka niin monta kuukautta oli normikäyttökelvoton sotkupölyinen remonttikohde. Vesi, ah, mikä autuus. <3 Ei tarvitse enää tiskata kylpyhuoneessa ja kuivata astioita saunan lauteilla...

Leppä ei ole kaunis laudepuuna, kts jakkara...

Metelöivä jääkaappi on kannettu olohuoneesta takaisin keittiöön, tosin eri suunnalle kuin ennen. Maitopurkkia tulee yhä etsittyä takavasemmalta, kamiinan lähistöltä olevasta kaapista, (joka ennen oli makuuhuoneen vaatekaappi ja nyt astiakaappi), kunnes muistaa, että jääkaappi onkin nyt etuoikealla, ikkunan luona. Ikkunan edessä on jo tilapäinen minipöytämme ja pari tuolia ja olemme kotoisasti istuskelleet niissä lauantain mikroruokaa popsimassa ja seuraamassa ikkunasta harakoiden ja variksien nahinaa pihaoravan kanssa, joka yrittää omia itselleen mega-alueen pihasta lintulaudan ympäriltä.

Sunnuntaina ehdin väsätä oikeaa ruokaakin, paistamalla pari lehtipihviä ja uunissa perunalohkoja, joita salaatin kera mussutimme kymmenvuotisen yhdessäolon kunniaksi. Sitä maaliskuussa syntymäpäivälahjaksi saamaani kuoharipulloa emme vieläkään raaskineet avata vaikka nyt olisi kyllä ollut hyvä tilaisuus. Avataan se vaikka sitten kun nämä kaksi huonetta on kokonaan kunnossa. Tai vaikka jouluna. Tai uutenavuotena. =) Joo, uusivuosi voisi olla hyvä hetki skoolata vaaleanpunaista kuoharia. =) <3


Taas tuli ajankohtaiseksi yksi vanha haaveeni, eli etsin jatkettavaa keittiönpöytää, johon mahtuisi paljon ruokailijoita. Sellaista vanhaa ja ajan patinoimaa. Siihen voisi kuulua muutama puutuolikin.

Keittiöremontin ajan varastona toiminut puoliremontoitu makuuhuone tuli viime viikolla tyhjennettyä aluksi kattopaneelin maalausta varten. Lauantaina mie maalasin sen katon pariin, kolmeen kertaan valoisan valkeaksi. Late nikkaroi sillä aikaa keittiökaappeihin lisää hyllyjä, vaihtoi yhden vanhan kaapinoven saranat vastakkaiselle puolelle, ym, ym, ym, ja teki tilapäisen kynnyksen keittiön ja muun talon välille, uuden ja vanhan lattian saumakohtaan.

Makuuhuoneen uusvanha katto nyt.

Kattomaaliksi kannattaa valita aina sellainen jämäkkä, hyytelömäinen maali. Meidän kattomaalimme oli kuin olisin maitoa yrittänyt saada pysymään maalitelassa ja siveltimessä. Maalia valui, tipahteli ja roiskahteli kaikkialle. Sitä oli seinissä, ikkunassa, lattiassa dalmatialaisen käänteisinä täplinä ja miun molempien käsien sormissani ja kämmenissäni, vaatteistani puhumattakaan. Maalatahan voi kummallakin kädellä, eikö vain? Maali tahtoi valua pitkin rannetta alas lattialle... Onneksi lattiana oli vielä siinä vaiheessa lastulevy ja seininä vanhat seinät...

Lippiksestä huolimatta miun naamanikin oli valkotäpläinen ja sain ison maalipläjäyksen jopa silmääni mutta ei se mtn, maalaaminen on ehdottomasti miun juttuni. Samoin makkarin puoleisen hormin alareunan paikkaaminen saneerauslaastilla. Laastikauha tottelee aina vaan paremmin miun aatoksiani. Sellainen pieni kauha siis, ei sellainen suuren suuri. =P

Sunnuntaina tosin miun oikea käsivarteni oli ihan kamalan kipeä, varmaan hassusti takakäteen maalaamisestani... Latella on saman käden kyynärpää ollut kipeä jo jonkin aikaa, naulaamisesta, sahaamisesta, yleensä remontoimisesta. Rempassa rähjääntyy. 

Aamupäivällä sunnuntaina Late asensi kipsilevyt makuuhuoneen seiniin, mie avustin mikä kipeältä käsivarrelta pystyin. Miun kädelläni ei voinut kantaa eikä oikeastaan kättä voinut edes nostaa. Yksikin ylimääräinen käsipari olisi ollut tarpeen.

Mies irrotti hassusti tehdyt makkarin ikkunanpielet odottamaan uusia virityksiä, miun maalatessani vasemmalla kädellä oikeaa tukien makuuhuoneen hormin hohtavan vaaleaksi. Kun olimme pakkeloineet vuorotellen kipsilevyn koloja ja ruuvinjälkiä, mies tiivisti vetävän ikkunan ja sai päähänsä ruveta vielä saman tien laittamaan laminaattia lattiaan. Puolet hän saikin laitettua, kunnes tuli totaalisesti seinä vastaan, eli se miun maalaamani makkarin hormimuuri, jonka maali ei ollut ehtinyt kuivua.

Jouluinen yllätys

Ihanaa, sain ystävänlahjana Kotivinkin Joululehden. <3

Jouluherkut-lehtikin on kuulema tulossa! <3

Tää köyhimys niijaa ja kiittää 

ja polttelee säästäväisesti 

jouluntuoksuisia kynttilöitään... =) 

Kranssi on ihan uusi.
Sen bongasin Pikkusiskon ja Maman kanssa
piipahtamaltani markettireissulta ja se odottaa ulko-oveen pääsyä.

Miun pitää eläytyä jouluntunnelmaan
ihan salaa ja varovasti, koska tuo
miun armaani ei pidä joulusta ollenkaan,
ja olisikin taas valmis vaikka karkaamaan
jonnekin pakoon joulua.
En ole saanut selville,
mikä ihme moisen joulukammon
on hänelle aiheuttanut.
Ehkä jokin lapsuudenkokemus tms...

Mie en tahdo karata.
Joulu on mielentila.
Sen mielentilan voi saavuttaa ihan
helposti ja edullisesti,
vaikka vain kynttilänkiekkiä tuijottamalla
ja ruskeaa piparkakkua nikertämällä...  <3

Mie ihmettelen...

Näitä mie ihmettelen... 

Kuinka jaksavatkin ovenpielessä 

siemenistä kasvatetut keijunmekot ja lobeliat 

pakkasöistä huolimatta kukkia vielä näin ahkeran kiitollisesti? 

Herkullisen punaiset kukat ovat kuin vahamaisia pinnaltaan 

ja tumman violetista keskiosastaan. 

Vain muutama keijunmekon kukka on kuihtunut, 

eli kukkivana köynnöksenä se on sitkeän pitkäikäinen 

eikä todellakaan pakkasista hätkähdä. 

Tätä mie laitan ensi kesäksikin kasvamaan.

<3

Kauniita ovat keijunmekot, 

niin kuin kaikki keijujen tavarat. =) 

Lobelioissa olisi vielä niin paljon nuppusia... 

Kesä loppuu niiltä ihan kesken... 

Maahumala sinnittelee kesämuratin kainalossa oven pielessä. 

Siinäkin pytyssä on siemenistä kasvatettuja lobelioita, 

jotka oikeastaan nyt vasta ovat intoutuneet kukkimaan.

Muutama maaliskuussa hankittu orvokki kukkii niin ikään yhä vieläkin... 

Uskomatonta sinnikkyyttä ja pelotonta taistelua kylmiä öitä vastaan. 

Laitan mie niille välillä kynttilän tuohon lyhtyyn, 

hieman lämpöä tuomaan ja valoksi pimeässä taloon tulijalle... 

Edit:

Ei onnistukaan tuon "kylmäkomeron" katon ja seinän purku ilman kammottavaa sotkua! Siellä on hiirenkakkaista purua säkkikaupalla irtonaisena katossa ja seinissä vastassa ja mun astmakeuhkot (ja hermot) ei kestä enää yhtään enempää pölyä kun olen sitä nyt jo 5 kk hengittänyt, joten uusia vesiputkia ei kyllä nyt vedetä. Ei onnistu. Latellakin on ollut pitkään jatkunut keuhkoputkentulehdus, ja omani rohisevat koko ajan joten eih... Eikö nyt luvattu sitäpaitsi leutoa talvea? Ainakaan keittiöstä veden ei pitäisi nyt jäätyä... 

Kytkeköön putkari nyt vain tuon keittiön toimintakuntoon. Kylmäkomero tai "vaatehuone" -niin kuin se meille myytiin-, onkin muutes oikeasti ollut joskus VESIVESSA. Se selkisi eilen kun Late tutki komeron rakennetta. 
Taivas varjele mitä sieltä tulee, sen vessan purkurakenteista... 


Meille tämä myytiin talona jonne ei olisi ollut tehty vesirakentamista muualle kuin ns uuteen siipeen jossa on kylpyhuone ja sauna. Nyt sitten paljastuukin että komero oli ennen vessa? 
Keittiötä remontoidessa paljastui, että jopa yläkertaan on kulkenut keittiön katon kautta vesiputki ja se avoimeksi keittiön lattian alle haisemaan  jätetty viemäri oli luultavimmin yläkerran viemäriputki... Kaiketi siellä oli lavuaari tms...  Emme ole vielä ehtineet tutkia välipohjaa. Täällä on siis vettä käytetty ja lotrattu talon vanhassakin osassa jo ammoin.. =/ 

Mutta se kylmäkomerovaatehuonevessahökötys  raivataan pois vasta ensi kesänä, siinä samalla menee uusiksi ja leveämmiksi nuo kapeat raput yläkertaan. Lari sanoi putkarille jotta "jatketaan keväällä", mutta ei me tareta täällä jos ja kun pitää rikkoa lattiaa taas olohuoneesta ja siitä komerovessasta jne, ennen kuin on seuraava KESÄ... Jospa siihen asti ei olisi suurempia ja kaikensotkevia remontteja, please! 

.....

Noh, aamusella flunssaisen oloinen putkimies kävi jatkamassa sekä liittämässä keittiön vesiputket paikoilleen keittiön hanaan ja kytki myös apk:n. Hän niiskutti ja yski siinä vähän väliä mutta puolentoista tunnin päästä tuli valmista. Mie kiittelin miestä hyvästä ja siististä työstä. Oli ihanaa nähdä näin kuukausien jälkeen veden valuvan keittiön hanasta ja menin onneton tokaisemaan: 
-Ei siinä ammattimiehellä kauaa nokka tuhissut... 
Vasta sanottuani muistin miehen flunssan... Köh. Hups. 
Toivottavasti hän ei ymmärtänyt ihan väärin... =D 





PS: Olemme tänään tunteneet Late-Hanin kanssa kokonaiset 10 vuotta... <3