Putkistoasiaa

Putkimies kävi sateisen keskiviikkopäivän iltana tutkimassa tilannetta. Hän tahtoi perinpohjin selvittää, miten ihmeessä putket kulkevat talossa ja mikä saa ne jäätymään talvisin. Hänen mukaansa nyt tarvisi avata lattia kylmäkomerosta, jossa vesiputkien jakotukki sijaitsee. Uusimisen sijaan olisi kuulema parempi korjata nykyinen tilanne...

Mutta... Se kylmäkomeron lattia on valettu betonista ja se pitäisi piikata auki. Lattia on samalla yhteydessä olohuoneen lattiaan. Se komeron lattia oli todella kylmä viime talvena ja siksi Late laittoi talvella sinne sähkölämmittimen lämmittämään jakotukkia. Sulivathan ne vesiputket muistaakseni huhtikuussa(ko). Taisi olla jo kevät, eli korkea aikakin...

Siinä on vaan sellainen huono puoli, että sen lattian avaaminen toisi kamalan piikkauspölyn huusholliin. Olohuonekin pitäisi tyhjentää ja minne sen nyt tyhjentäisi? Pikkutalossa ei ole enää vapaata tilaa jonne voisi tavaraa kuskata. Kylmäkomeron lattia sekä olohuoneen lattia piti avata/korjata ensi kesänä, lämpimällä ajankohdalla. Nyt on jo syksy ja kylmä. Kylmyys leviäisi koko taloon, eikä täällä voisi asua.

Eli: pölyn, kylmyyden ja tilanpuutteen vuoksi joutuisimme muuttamaan jonnekin remontin ajaksi evakkoon, omat pedit, viherkasvit + olohuoneen tavarat mukanamme...

Kun tää pitkittyy
niin se hankaloituu samalla.

Mutta...
Eikö herranen aika kuitenkin olisi parempi jättää ne vialliset putket tyhjinä omaan arvoonsa ja piiloonsa, olla rikkomatta eteisen lattialämmitystä ja betonivalua ja tehdä UUDET vesiputket (niin kuin myös sähköjohdot, vanhassa talossa!) pintavetoina jolloin NÄKISI missä ne vesiputket kulkevat ja näkisi jos joku vuotaa yms. Ja näin ne vesiputket sisätiloissa kulkiessaan myös pysyisivät sulana, mikäli talossa on lämmitys. Huoh. 


PS: 
Mutta meidän pitää varmaankin repiä ne lattiat kummiskin auki, kun niissä on virheellisesti maavarainen pohja... Huoh taas... 

Sadetta pidellen

On hämärää keskellä päivää. Ulkona sataa vettä hurjasti. Kylläpä sitä nyt saadaankin oikein urakalla, ja kesä oli täysin rutikuivaa aikaa.

Takan päällä pahvilautasen peittämässä kupissa poksahtelee ja rasahtelee epäsäännöllisin väliajoin. Violettien orvokkien talteen keräämäni siemenet ne siellä poksuvat. Jokaisessa poksahduksessa on kuiskaus keväästä, jatkuvuudesta ja luonnon kiertokulusta.

Takan toisella reunalla vihreät tomaatit saavat väriä poskiinsa, niitä vartoivan alakuloisen oloisen alelaarilintusen siipien suojassa. Tomaatit eivät ole enää niin makoisia, kuin ne ensimmäiset, auringon kypsyttämät tomaatit olivat. Mutta kyllä näitä syö ihan onnellinen virne naamallaan. Kuvaan tomaatit, ja nappaan mukaani kaksi pienintä puraisten miltein mansikan makuista punaista herkkua. Ihania omia tomskuja... Om nom nom.

Nenäkäs tomaatti... =)

Keittiön oviaukkoa suurentamassa

Aamulla avattuani olohuoneen ikkunaverhon, näin oravan tiellä makaamassa. Se oli miltein ehtinyt juosta tien yli, muttei sitten kuitenkaan ihan... =/ Autot kyllä selkeästi väistivät sitä, mutta ihan liian myöhään.

Mie kiskoin hetkessä yöpaitulin päälle takin, jalkaani pitkikset ja menin puutarhalapion kanssa tien yli. Otin soman ruskean, valkovatsaisen oravan varovasti mukaani ja ylitin sen kanssa tien, sille viimeistä kertaa ja iso perävaunullinen rekkakin pysähtyi paikoilleen kuskin (kiitos hänelle) nähtyä minut lapion kanssa, jossa oravan häntä tuulessa heilui, ja antaen tietä.

Kannoin kurren pihaamme, paikalle jossa kovan saven sijaan on hiekkaa, ja hautasin tuon pienen tupsuhännän hiekan alle nukkumaan. =(

Istutin sunnuntaina ostetut helmilijojen ja violettien krookuksien sipulit tielle päin näkyviin paikkoihin, oravan unipaikan lähettyville. Leikkasin yrttiruukustani basilikaa, oreganoa, ruohosipulia sekä persiljaa mukaani ja siitä nipusta leikkelin saksilla kukkasipulien päälle yrttisilppua, ennen kuin hautasin sipulitkin maahan, kevättä odottamaan.

Yrttien tuoksun sanotaan estävän myyriä haistamasta kukkasipuleita. Saapa nähdä pitääkö tuo uskomus paikkansa.
-Etteivät myyrät vaan sitten kuitenkin herkuttele sipuleilla oikein yrttien kera?

Puhdistamani alue...

Pääsinpäs mie taas rempankin makuun. Eilen kaivelin maata ja purua pois keittiön lattian ovenpuolisesta päästä. Heittelin ensin sieltä lahot pohjalaudat pois sekä sementtimöykkyjä, joita oli valettu lautojen päälle...? Aika monta säkkiä törkyä tuli, mutta en mie niitä säkkejä ruvennut ulos ikkunasta tunkemaan, sen verran oli itse- tai leikatunpolvensuojeluvaistoa jäljellä. Mää jätin ne painavat säkit lattialle muun roinan kera.
Vaikka oli hengityssuojain, niin silti aivastutti. Mutta mieli oli hyvä kun sain itsekin olla taas touhussa mukana.

Illalla kun Late saapui töistään, hän kurkisti hyväksyvästi keittiöön, vaihtoi työvaatteet päälleen ja meni nostelemaan törkysäkkejä ikkunasta ulos. Mie menin ottamaan säkit vastaan ja koetin varovasti kantaa säkit maanpinnalle rappusista, polveani varoen.

Korjattuja alapohjalautoja ja uudet juoksut...

Late asensi kookkaita kevytharkkoja pitämään hiekkakerrosta eteisen lattian alla, harkkojen suojaksi hän levitti muovia, etteivät puruuntuisi. Sillä seuraavaksi hän kiipesi tikkaille ja alkoi purkaa lisää seinää oviaukolta pois, jotta ne vesiputket saataisi irti sieltä katon rajasta, matkallaan eteiseen. Luultavasti myös eteisen katto joudutaan purkamaan niiden putkien vuoksi. Seinän sisällä oli purua muutama säkillinen ja se kaikki ne valahtivat seinästä alas hyvinkin pian lautojen poistuttua vanhan pinkopahvin päältä. Mie nostelin laudat ikkunalaudalle odottelemaan. Niissä oli hyvin äkäisiä pitkiä nauloja, eikä niitä kannattanut heittää ikkunasta, koska ne tietenkin olisivat puhkaisseet ne muovisäkit joiden törky olisi levinnyt pitkin pihaa... Tosin meidän pihassa ON kaikkea törkyä, vaikka sitä kuinka haravoisi. =/
Mutta kaipa se viimeistään ensi kesänä saadaan se pihakin kuntoon. I hope so. =)

Vesiputkien kattoreittiä...

Sitten vaan purut pois harkkojen suojamuovin päältä ja ovimuovit auki ja pihalle siivoamaan pois säkit, laudat ja betonilohkareet. Pihan perällä jätekasat senkun kasvavat. Mutta en voi sunnuntaina takaisin palautettua peräkärryä vielä niillä täyttää, sillä keskiviikkona mennään hakemaan keittiön lattiaan rakennusmateriaaleja, eli kasa tuulensuoja- + lastulevyä sekä vuorivillaa ja ehkäpä jo katto- + seinälevyjäkin? 

Niin, nyt tiistaina olisi jäteasema ollut auki, mutta ahkera mies on taas ulkomailla työkomennuksella koko päivän. Tietää aina aikaista ylösnousua sellaiset komennukset.
-Haukotus...
Miten se miesrakas jaksaa tätä rumbaa...?
Tässä on itsekin oltu hereillä jo taasen neljästä asti. Tämä kappale on soinut tänään korvamatosena. Jos klikkaat tätä niin se soi kohta sinullakin. Sain meilitse viestin jotta kohta puoliin ovat postitse tilaamani kukkasipulit perillä. <3

Torstaiksi olisi taas kärry lastattuna jäteasemakeikkaa varten. Sen lupaan. Nyt polvi on vähän kipeempi, jostain ihme syystä?

Hormintakainen hukkaneliö...

PS:

Myyjä ei ole vieläkään vastaillut meille mitään...

Pelottaa ne homeiset seinäeristeet... =(

Syksy saapuu...

"Ei ne pesää tee, tuulenpitävää ..."

Muuttolinnut 

-Johanna Kurkela-

Kävimme tänään, sunnuntaina, rautakauppojen ohella ihailemassa puutarhaliikkeessä omenapuiden taimia. Tai mie niitä omppupuita ihailin ja kaihoilin ja Late ihastui päärynäpuun alkuun. Anoppi kyllä joskus lupasi ostaa meille kaksi omenapuuta, mutta hän varmaankin vaan vitsaili. Olisi ihanaa, jos pihalla oikeasti olisi muutama hedelmäpuu. Luullaksemme sellaisia ihanuuksia siellä on ollutkin joskus, mutta joku on ne vimmoissaan kaatanut pois. =(

Nyt kaikki ylimääräinen remontoitava tässä talossa jossa ei pitänut olla juuri mitään remontteja, on vienyt remppakassan jo miltein tyhjyyden kolinoille... 

Salaovi

Löytynyt salaovi tulee jäämäänkin piiloon...

Luultavasti Pikkutalo on ollut ennen  muinoin vain isohkon tuvan ja huoneen rakennus, kylmine yläkerran kesähuoneineen. Alakerrassa on sijainnut lisäksi kylmäkomero ruokien säilyttämistä varten. Leivinuuni on avautunut tupaan ja ihmiset ovat nukkuneet lähellä sen lämpöä. Jossain vaiheessa taloon on tehty seinä varsinaisen keittiön erottamiseksi makuutilasta ovineen ja kookas leivinuuni on purettu & korvattu puuliedellä joka on jäänyt keittiö-osaan. Näen sieluni silmin sen kovasti tupakoineen muurarin muuraamassa keittiön puuliettä verkkaisesti ja tumppaamassa savukkeitaan suoraan tiilien alle laastiin...

Sitten vuosien kuluttua joku on saanut päähänsä sulkea seinää keittiöstä ja poistaa kahden oviaukon pienestä tilasta sen makuuhuoneeseen menevän ja laittanut päälle levyjä ja kaapistoja. Tavaraa on ollut enemmän kuin mäkitupalaisella aikoinaan. Samalla on tehty sisälle rakennuksen lisäosaan sauna ja uusi eteistila.
Makuuhuoneeseen on jätetty ovi vain olohuoneeseen, sekä olohuoneesta ja keitttiöstä eteiseen.

Viimoisimmissa remonteissa on rakennettu huoneen (olohuoneen) puolelta raput yläkertaan ja joku taiteellinen kaukokaipuun omaaja & etelän kaariovia ihannoiva omatoimimies on muotoillut eteisen ja keittiön oviaukot kaareviksi ja viime silauksena naulanut niiden päälle perinteistä suomalaista mäntyä paneelimuodossa. Näitä kaariakin me nyt puramme pois ja kurkimme mitä ne sisältävät. Purua ja lasivillaa näyttävät kovasti syöneen. Ja hiiriä...

Sunnuntaina kiertelimme taas rautakauppoja ja etsimme keittiöön kattomateriaalia. Niitä entisiä jyrsijöiden saastuttamia hajonneita mäntypaneeleita kun ei kyllä enää takaisin laiteta. Lisäksi piti ostaa lisää harkkoja sen maa-aineksen esteeksi keittiön ja eteisen rajamaille, lattian alle. Jospa mie pystyisin huomenissa jo menemään lattian alle leikatun jalan kanssa ja kaivamaan maata pois väärästä paikasta, eli keittiön lattian puolelta. Saisin taas kannettua omaa korttakin tähän kekoon. =)

Kurkitaan ikkunasta

Koskaan kuulemma, ei tässä talossa ole ollut hiiriä. Seuraava kuva ei sitten sovi herkille ja hygienisille ihmisille sillä se saattaa järkyttää hyvinkin suuresti. Kuvassa keittiön ikkunalauta sen jälkeen kun kattopaneelit oli purettu pois ja heitetty ikkunasta ulos. Paneelit olivat täynnä tätä tavaraa. Ja sitä nestemäistä keltaista. Nih. Hyh. Ei puhuta siitä enempää. Toivottavasti mies siivoaa nuo papanat pois, ennen kuin mie menen remonttipaikalle seuraavan kerran. Ikkunalauta muuten menee nyt sitten vaihtoon! Yrm!

BTW: Ilmankos edellisellä asukkaalla on ollut jopa kolme kissaa???? 

Keittiön kattoa oli laskettu noin 30 senttiä alemmaksi. Harmi kun vanha kattopinnoite on puhkottu, sitä ei voi uusiokäyttää. Katto korjataan siistiksi purkamalla nuo kakskakkoslankut yms pois ja laittamalla uudet kattolevyt ylemmäs, uusien koolinkien ja vanhojen kattolevyjen päälle. Tämäkin on sellaista ylimääräistä työtä... Mutta tehtävähän se on.

Takaseinästä muutes näette, kuinka katto oli pakko ensin purkaa pois, että mies pääsi purkamaan seinien lastulevyjä. Laskettu katto on tehty seinien jälkeen.
Uutta lattiaa ei myöskään saan asennettua paikoilleen, ennen kuin lastulevyt on poistettu seinistä, sillä lattiat olivat lastulevyseinien alla. Lastulevyjen alle jää myös se osa seinää, johon uudet lattiajuoksut pitää saada kiinni, entisten ollessa liian lahoja.

Varsinaista palapeliä tämä talon purkaminen... Varsinkin kun se pitää tehdä säästäen, eikä amerikkalaiseen raivo-härkä & leka-tyyliin.

Savuhormin päällä on ollut kaunis valkea pinnoite, jonka se edellinen remontteeraaja oli purkanut pois... ja laittanut sitten laastin tiilien päälle ja valkosiniharmaita laattoja alkaen ex-puuhellan kannesta ylös paneelikattoon asti...

Minä tyydyin tällä kertaa vain ikkunasta kurkkimaan huoneen sisälle ja hieman kuumeisena (mistä se kuume ilmestyi?) kuvaamaan kännykällä nämä kuvat.  Siksi ovat kuvat niin utuisia kuin syysaamun sumu... 

 Loppukevennykseksi
ja ilkeiden papanoiden näyn karistamiseksi 

kännykkäkuva Pionin ja piirongin ikkunasta.

Muista rakastaa aina, 

muuta ei tarvita.
Rakkaus
antaa voimia. 

Välihuomautus

"Päivän helmiä eivät ole saamasi kohteliaisuudet, eivätkä palautteet, 
vaan se ilo, jota olet kylvänyt ihmisten elämään." 
Löysin tämän aforismeista, mutta en tiedä kuka sen on kirjoittanut alunperin, ja minä mietin, miten totta se onkaan... sekä sitä, olenkohan minä itse koskaan ilahduttanut kenenkään päivää...  

Polvileikkaus on onneksi ohi, eilistä ja mennyttä. Nyt pitää vaan tointua hiukan tästä särkevän ontuvasta olotilasta. 
Varmaan sekin särkee jalkaa, kun eilen joutuivat jotain kohtaa polven luusta jopa höyläämään pois, kierukanrepaleen poiston lisäksi, ja puhdistelemaan, ja onhan siinä myös kaksi aukkoa tikkeineen, joista on laitettu polveen kamera, höylä, saha, sakset, vesiletku ja valot... Onneksi mikrokoossa! =D 

Tunsin muuten jotenkin ihmeellisesti selkäydinpuudutteestani huolimatta kurkunpäässäni sen luun höyläyksen... Vierelläni, pääpuoleni vieressä seissyt vanhempi ihana hoitaja sanoi sen johtuvan siitä, että miun luitani pitkin kaikui höyläämisen ääntä... 
Mie sain virallisesti kolme viikkoa sairaslomaa, mutta se taitaa mennä sitten remontin parissa, kun uskaltaudun tuonne keittiötilaan jälleen klenkkajalkoineni avuksi Latelle. 

Miesparka yksin purkamassa seiniä...

PHKS:ssa oli mukava henkilökunta ja ihanan makuista ananasmehua. <3 Kahviakin sain jo heräämöön, kun jalat olivat yhä puutuneessa tilassa, ja päätäni meinasi alkaa särkemään. 
Olin muuten kerrankin jossakin ensimmäinen. =) Miut leikattiin eilispäivän ensimmäisenä potilaana ja olin heräämössäkin ensimmäinen. Sitten alkoi muita potilaita ilmaantua niihin tiloihin hoitajien työntelemissä sairaalavuoteissa hiljaksiin ja kohta heräämössä olikin niin tungosta, että kahden tunnin kuluttua leikkauksesta miutkin komennettiin jo kävelemään aamupalalle. Jalat eivät kyllä kantaneet silloin vielä, vaan pääsin pyörätuolin kyytiin, mutta pian jalkojen tunto alkoi palautua. Esikoinen <3 toi minut kotiin iltapäivällä ja kyllä mie illan lepäsinkin. 

Makailin sohvalla ja pidin särkevää polvea ylhäällä sohvan käsinojan päällä. Turvoksissa olevassa polvessa on yhä lääkärin tussilla piirtämä nuoli, jotta varmasti oikean, eikä kun vasemman polven muistivat operoida. =)

Nyt olen jo kipitellyt kainalosauvoineni pihalla kastelemassa dahlioita, joiden viereen jätin toissapäivänä kaukonäköisesti kastelukannulllisen vettä. Olen myös viipyillyt ikkunassa pohtimassa miten saisin tuon maakasan lajiteltua ja kuljetettua sen pois, ennen kuin talvi saapuu. Vai ei kait se nyt heti pian saavu? Eihän? Vai missäs kuussa se talvi viime syksynä alkoi? Lokakuussako se oli...? 

Ain laulain työtäs tee...

Jaa niin, ne vesiputket. Ne kulkevat siis keittiön katossa. Sieltä ne vaeltavat eteisen suuntaan, kohti kylmäkomeroa ja jakotukkia. Katon sivustassa pilkottaa poikki sahattu vesiputki joka on, yllätys, yllätys sijainnut sittenkin yläkerrassa. Luultavasti vesi tuli alas siihen avoimeksi jätettyyn viemäriin.

Keittiöstä jouduttiin purkamaan kattopaneelit, jotta seinien lastulevykerros saatiin pois. Seinien lastulevyjen alla oli kymmenisen senttiä tyhjää, hukkatilaa. Eikä eristeitä lainkaan. Mutta löytyipä sieltä keittiön ikkunan alapuolelta, sellaisesta piilorakenteesta, varsin käyttökelpoinen timpurin puukko. Varmasti se remontoija on etsinyt kovasti hyvää puukkoaan. =) Kiitos, me saimme hyvän työkalun, vähän niin kuin vaivan palkaksi.

Toinen vanhoista puukoistamme menikin kärjestään poikki, kun mie sillä purin vasaran kaverina tuota keittiön puuhellaa, ja toisen puukon on Late sotkenut uretaanivaahdolla, uutta ulko-ovea asennettaessa. Niin että ihan tilauksesta löytyi tämä uusi työkalu. Löytäjähän saa nimenomaan pitää sen tässä tapauksessa. =)

Muistan erään toisen löydön, kun yksinäni yritin kunnostaa vuosia sitten erästä vanhaa taloa, ja löysin sen keittiön lämpöpatterin välistä Isto Hiltusen kasetin, jota sitten soittelin radiomankassa, tyttären ollessa usein mukanani kun pesin, siivosin, tapetoin ja maalasin pintoja. Pieni Nunnukka-tytär oppi nuo laulut ulkoa. Hän lauloi Iston mukana Saavatko he joskus toisensa, leikkiessään syrjemmällä leluillaan tai Tammen oksia pihalla keinuessaan, tai hoilasimme yhdessä automatkalla kasetin siirryttyä mukanani auton kasettipesään: Mä vielä luokses tuun. =) Tyttärelle on aina jääneet laulujen sanat hyvin mieleen, millä tahansa kielellä laulettuina. 

Ulkosalla & jalkeilla, vielä toistaiseksi

Pikkutalon ulkoseinälle löysi tiensä 

lähimarketin puutarha-alesta soma teline kahdelle ruukkukukalle. 

Koristeina ruukuissa on 71 vuotta talon eristeissä ollutta sammalta, 

-vielä ihan käyttökelpoista sellaista. =) 

Syklaameja ja pikkulintuja... 

Meillä on pihassakin utelias ja rohkea 

mutta hyvin yksinäinen varpunen.

Se ei mene varpuslauman joukoon, 

kun muut varpuset saapuvat syömään 

kaurahiutaleita pihamaalle. 

Se puuhailee yksinään ja seuraa 

mitä me täällä puuhaamme. 

Tuntuu, että se on aina takapihalla jossakin. 

Toivottavasti se pitää varansa 

kulkukissojen suhteen...

Sille pitäisi tehdä jonkinlainen yölinnunpönttö. 

Tässä pihassa ei olekaan yhtään linnunpönttöä... 

Ojankaivajat saapuivat sitten vihdoin tiistaiaamuna. 

Nyt meillä on matala oja, 

ja hieman siistimpi tienoon ulkonäkö maantien suuntaan. 

Se maa, joka ojasta kaivettiin 

odottaa kasoina, että lajittelen sen 

ja kuskaan maanparannukseksi 

eri puolille pihaa. 

Aloitin kuskaamisen jo heti tiistaina kun ojamiehet 

poistuivat. Peitin pihan koloja maaseoksella 

ja ujutin sekaan kaikki kuivat kukkasipulit. 

Rankkasade ajoi minut illalla sisätiloihin.

Uusia kukkasipuleita on tilauksessa.
Pihalla ei ennestään ollut 

yhtäkään kevätkukkaa.

Nyt en voi hetkeen aikaan varmaan 

tehdä pihallakaan juuri mitään, 

sillä polveni kierukkarikko leikataan
ja korjataan huomenna, torstaina. 

Tule kanssani pihalle

Keijunmekko on sitten ihana kukka! 

Talvella ostamistani siemenistä ei tullut kuin kolme itävää kasvia, 

 mutta nämä suloiset kellokukat ovat tuoneet niin paljon iloa, 

että kyllä ne kolmekin tainta ovat hintansa väärtejä olleet. <3 

Kosmoskukkasekoituksesta kukkivat nyt tummanpunaiset kosmokset. 

Trumpettililja African Queenin sipuleista
vain yksi jaksoi avata yhden kukan. 

Kiitos sille siitä. =) 

Muitakin ilahduttajia löytyy, 

pieniä mutta sinnikkäitä, 

jotka keplottelivat elossa läpi kuivan kesän, 

kukkiakseen nyt vielä 

syksyn iloksi. 

Sain tarmonpuuskan ja nostelin puulaatat pois 

paikoiltaan, puhdistaen niiden alta rikkakasvit pois hiekasta. 

Vein kierrätyskeskustuolit puuliiteriin, 

koska ne alkoivat näyttää nyt syksyn sateilla 

aikamoisen heiveröisiltä.  

Jätin vain nämä kaksi vahvaa tuolia paikoilleen 

tiikerimosaiikkipöytämme seuraksi. 

Vain kahvikupit puuttuvat. 

Ai niin ja kaffeeseura! =) 

Ah, dahliat ovat suuria ja tummanpunaisia  

niin kuin pitikin olla. =) 

Kevään vaaleanpunaiset orvokit muuntuivat kesällä violeteiksi, 

mutta ei se mnt, sillä violetti on kaunis ja herkkä väri. =) 

Lopuksi vielä yksi silmäys  

kelloköynnöksen kukkaan. 

Se on aina niin lumoava... =) 

Kelloköynnöksen siemenet kannattaa kerätä talteen 

ensi kevättä varten... =) 

Jotain sotkuista ja jotain kaunista...

Pitäisiköhän ilmoittautua tuonne Suomen kaamein kämppä-ohjelmaan? =)
Nyt tämä ainakin sellaiselta paikalta kovastipaljon näyttää. Voi olla, että tuon ohjelman tekijät pyörtyä kopsahtaisivat jos tänne piipahtaisivat. Sanoisivat, etteivät hekään ihmeisiin sentään pysty. Ei vaineskaan, kyllä me yritämme edelleen tässä tehdä ihmeitä ihan itseksemme. Tosin nuo ilkeät yläkertaan menevät portaat joku voisi käydä täältä purkamassa ja rakentamassa meille uudet... =)

Keittiön uuden kamiinan tarpeita...

Odottelen että mies saapuu töistään ja menen vasta hänen kanssaan keittiöön, tai tuohon räjähtäneimmältä näyttävään talon osaan, ja hän saa poistaa mahdolliset hiiret loukuistaan... =P
Niitä on viriteltyinä lattialle, koska alapohja on joistain kohdin yhä hieman auki. Siinä tilassa on myös sähköinen hiirenkarkotin mutta joskus sitä luottaa enemmän sellaiseen jonka konkreettisesti näkee, karkotinta kun emme itse edes kuule. Vain punaisen valonleimahduksen näemme silloin tällöin tahi oikeammin -hyvinkin säännöllisesti- merkkinä laitteen toimivuudesta.


On muuten kuntotutkijoiden neuvojen mukaisesti talon ulkoseiniltä joka ikinen rehu poissa ja istutettuna uuteen paikkaan. Ruusut pistelivät kovasti piikeillään meitä kun niitä sunnuntaina kiskoimme irti seinän alta ja vieriltä. Uusissa paikoissaan ainoastaan piskuinen leppä on hiukan voinut huonosti ja mennyt oudon näköiseksi. Pahoinvointia? Vuorenkilvet ja vihreät kookkaat pensaat -joita en edes ole vielä tunnistanut- ovat ihan tyynesti suhtautuneet pikaiseen muuttoonsa tontin toiselta laidalta toiselle.

Syksy... ja pihlajanmarjat.

Kuntotutkijoista puheen ollen, täällä on nyt käynyt kaksikin tutkijaa muutaman päivän sisällä. Ensin perjantaina kunnan rakennustarkastaja ja maanantaina toinen aiemmin käyneistä kuntotutkijoista. Myyjän edustaja on ollut paikalla molemmilla kerroilla.

Syksy pullistaa ruusunmarjojakin...

Keittiöstä tulee poistaa mikrobihyökkäyksen kohteeksi joutunut maa- ja puruaines alapohjan alta. Muistan miten se kävi henkeeni hengityssuojaintenkin kautta löytäessäni tuon epäpätevästi remontoidun kohdan, mutta pakko se aines on pois sieltä lappoa. Ehkä tänä iltana aloitamme vihdoin sen poiston. Ei voitu tehdä oikein mitään ennen kuin tarkastajat olivat paikan nähneet. Eteisen ja ns uudemman osan kohdalla kuulema talo todellakin on maavarainen. Hyvä kun sekin asia tulee nyt kirjoihin ja kansiin, ja seuraavalle talon omistajalle aikanaan tiedoksi.

Retrokaakelit. Kuka haluaa? =)

Lauantaina etsimme jokaisesta mahdollisesta rautakaupasta maaleja yms ja keittiöön uusia tasopintoja.
-Aina pitää näköjään tehdä tuo sama kierros, ennen kuin löytää jotakin.
Nyt tasot odottelevat olohuoneessa keittiön valmistumista siihen pisteeseen, että ne voi asentaa. Samoin ovenkahvat löysimme tehtaanmyymälästä vanhoihin keittiönkaappeihin. Jotain uutta sentäs niihinkin uuden maalipinnan lisäksi stailataan.

Viikonloppuna ehdimme hieman huvitellakin Laten metallinpaljastimen kera. Kävelimme siellä täällä lapion ja paljastimen kanssa, ja löysimme tosi upeita aarteita.´; ruosteisen hevosenkengän, luodin hylsyn, sekä vanhoja sepän takomia nauloja, polkupyörän satulan jäännökset, kettinkiä, metallilevyn ja kasan pullonkorkkeja. Nyt meillä olisi siis hevosenkenkä, aika vino sellainen, jossa jopa nauloja kiinniruostuneena. -Toisikohan se onnea? =)

Eilinen päivä meni ensin aamulla kuntotutkijaa odotellessa, sitten Riihimäen suunnalla, ensin lauantaina (hups) kiveen kolhaisemani ruohonleikkurin terän oikaisussa (ihan varmasti siinä kohdassa ei ennen ole ollut sellaista kiveä, kun yritin juosta pihan nurmikot kuntoon, kun en sitten vähään aikaan niitä voi leikata) ja Hanin vanhempien luona kahvitellessa meni aikaa, Laten yrittäessä samalla auttaa heidän valokuviaan tietokoneelleen.

Paluumatkalla kävimme Riihimäellä Vahinkotavarakeskuksessa josta löysimme uudet ihanat peruskeittiölaatat, Made in Spain, todella edullisesti. Siis mitään erityistä ei kyllä etsitty mutta ne laatat vaan tulivat meitä vastaan. Kotona söimme vihdoin viiden aikaan illalla mikroaruokaa, kun oli jo vähän nälkä.

Laattoja keittiöön.

Tarkistuksen jälkeen kotona Late totesi vain yhden laatan särkyneen. Tuon, joka on nyt pinon päällimmäisenä. Vahinkotavarakeskuksessa kun kaikissa tuotteissa on jokin pieni vika jonka vuoksi ne tuotteet siirtyvät vakuutusyhtiöiltä sinne myyntiin. Kuljetusvaurio, vesivaurio, yms...

Kotimatkalla muuten ajelimme Googlen kuvausauton takana pitkät matkat... =)

Ai niin, Kärkölässäkin piipahdimme eilen kotimatkalla katsomassa vihdoin Pionia ja piironkia jota mieleni on tehnyt jo kauan käydä kurkistamassa. Oih hellanlettas, kun siellä oli ihanaisia juttuja, ihan kaikki! <3
Ostin sieltä yhden pienen kulhon, jossa kiertää koristeena ihania pionin nuppuja, lehtiä ja terälehtiä koristeena.

Pionikulho <3

Pionikulho käy vaikkapa sokerikulhoksi kahvipöytään, jonkun keräämäni valkoisen posliinisen kermakannun kera, eikö vain? Ei sieltä voinut poistua ostamatta yhtään mitään, ihan kannatuksen vuoksi. Ja pionithan ovat ihania! Me like. Toivon, että ensi kesänä nuo tänä keväänä istuttamani pihan pionitkin kukkisivat... Ah.

Keittiöttömyyttä punaisella kuorrutuksella

Tietenkin. Nyt kun ei ole sähköhellaa, tekee kovasti mieli uuniruokia. Alkaa kyllästyttää mikroruokien maku ja aromi. Tekee mieli leipoa mustikkapiirakkaa, omenamurupaistosta ja omia sämpylöitä. Kunnon muhitettu kastike ja perunatkin tekisivät hyvää. Ah...

Kun tänään tulin tk:sta hakemasta kyynärsauvoja, jotka pitää olla ensi viikolla mukana jo mennessä polvileikkaukseen, toin tullessani myös kauppatavaroita ja tottumuksen voimasta aioin mennä viemään jogurtteja yms keittiön jääkaappiin, muistaen samassa aurinkolasit päässäni muoviseinään törmättyäni, että jääkaappihan on olohuoneessa, sohvan takana... 

Tekee mieli laittaa tulet olohuoneen takkaan viileiden ja sateisten päivien iltoina, mutta ei sekään onnistu, koska keittiössä on yhä auki hormin röörit, ja savu pakkaisi vain sisätiloihin. Kiskon siis vaan villasukkia jalkaani ja säälin niiden pohjia. Vaikka täällä kuinka siivoaa, imuroi, pesee lattioita ja pyyhkii pölyjä, niin koko ajan lattioissa on silti nokista ja aivan kaikenlaista pölyä, kuten ihan kaikessa muussakin.
-Sähkölaitteet tuntuvat suorastaan imevän itseensä kaiken mahdollisen ilman mukana leviävän. Mikrokuituliinat ovat olleet niiden putsaamisessa korvaamattomia.

Puhallusvilla on muuten sitten aivan mahdoton materiaali. En tiedä, kuinka paljon (varmasti järkyttävästi!) se on pölissyt kun sitä on puhallettu rakenteisiin, mutta nyt purkaessa se ainakin levisi ilkeästi ihan koko taloon. Sitä on yhä muutamassa kohtaa piiloissaan tässä tönössä, eli niiden kohteiden remontissa tulee olemaan taas sama juttu. Pölyä. Kaikkialla. Eli jos aiotte laittaa taloonne puhallusvillaa niin miettikää toki hetkinen sitä sotkua...

Tein muutes itse tässä männäviikolla tutkimusretken lattian alle, tarkoituksenani saada selville, onko koko loppu talon lattia vasten maanpintaa. Varustauduin retkeen lapiolla, repussa olevalla kameralla, taskulampulla, saappailla ja pitkillä housuilla. Kipeä polvi ei yhtään tykännyt konttaamisesta, enkä siksi ruvennut kaivamaan lisää maata pois eteenpäin niiltä kohdilta, johon Late sai maanpinnan kaivettua makuuhuoneen lattiaa kunnostaessamme. Olohuoneen maavara piti kaivaa suuremmaksi sitten, kun kunnostetaan olohuoneen lattiaa, eli ensi kesänä. Kumpikin uskoimme että vain se kohta piti enää kaivaa, kuntotutkimusraportin mukaisesti, mutta eivät tutkijatkaan kaikkea ensimmäisellä kerralla huomanneet. Tiirailin taskulampulla lattian alusia. Selvää on, että lattia on maassa kiinni loppupäästä taloa, ainakin joiltain kohdin. Polvi muistaa retkeni, mutta piti miun itse nähdä, miltä talon alla näyttää...

Late on ollut niin kiireinen töissään tällä viikolla, ettemme ole saaneet aikaan Pikkukotikeittiössä paljoakaan. Keittiön lattiaan emme koske, koska sitä tullaan tarkastelemaan kahden eri henkilön tiimoilta. Ensimmäinen katselmus oli tänä aamuna, kun kunnan rakennustarkastaja kävi kurkistamassa lattiaa. Toinen katselmus on ensi maanantaina jolloin toinen kuntotutkijoista tulee samaa asiaa tutkimaan. Silloin paikalla pitäisi olla tämän talon myyjäkin. Tänään myyjää edustamassa oli hänen äitinsä.

Puuhellan-jämän seinästä törröttäviä tiiliä varten mies osti kulmahiomakoneen kiviterällä, jolla ne saa poikki. Osan hän jo eilen siistikin niistä törrötiileistä ja Pikkutalo sai punaisen pölykuorrutuksen tällä kertaa, tavallisen harmaan remppapölyn sijaan, sekä eräänlaisen palavan kiven tuoksahduksen.
Totta kai kaikille on selvää, millainen haju palavassa kivessä on? =)

Laastia pitää kohtapuoliin (huomenissa, kun kerrankin peräkärrykin on tyhjä) hakea kaupungista ylimääräisen hormiliitännän kiinni muuraamiseen muutaman tiilin kera. Samoin hellan takaisen keittiön seinän siistimiseen ja kunnostamiseen. Lattia- ja eristysmateriaalejakin pitänee hankkia. Onhan se keittiö kuntoon saatava. Niih.

Sen keittiön alkuperäisen pahan hajun ja niiden jäätyvien vesiputkien vuoksihan me avasimme keittiön lattian. No, niitä vesiputkia ei lattiasta löytynyt. Siellä kulki vain toimiva viemäri sekä katkaistu vanha viemäri -avoimena-. Lattian puhallusvillaosassa piileksi lojumassa (purkuroskan seassa) kaikenlaisia irtonaisia kupariputken pätkiä, muovisuojaputkia yms ja vain yhdessä niistä suojaputkista kulki sähköjohtoja ihan oikeasti ja kiinteästi. Miksi ne muut rahanarvoiset osaset oli piilotettu/hylätty puhallusvillan sekaan? Roskina? Vai velotettavina remppaan menneinä osina??? Kulukorvauksien toivossa? Hävikkinä? Miten lienee? Ei voi ymmärtää moista ajattelutapaa millään...

Vesiputket näyttivät koukkaavan seinässä ylöspäin. Kulkevatko ne kenties seinien yläosassa? No, Late purki seinää, eivät menneet sielläkään. Seinissä oli lastulevy päällimmäisenä, sen alla oli koolaus ilman mitään eristyksiä. Koolauksen alla on vanha persikanväriseksi maalattu lastulevyseinä, jossa oli jopa vanha talouspaperirullatelinekin yhä paikoillaan sekä retrohenkiset seinälaatat vesipisteen kohdilla. Sen vanhan, mutta kelvollisen lastulevyn taakse emme ole katsoneet. Se saa jäädä paikoilleen ja siihen päälle tulee sisäseinäksi puhdas ja raikas kipsilevy. Retrokaakelit kyllä savat lähteä! =)

Minä pitelin tikkaita ja Late purki ja purki, etsien vesiputkia. Laudat ja lastulevyn kappaleet heitimme ikkunasta pihamaalle, josta ne on kuljetettu pihan perälle odottamaan kuljetustaan eteenpäin ja viety kaatiskuormia aina kun Laten aikataulu ja kaatopaikan aukioloajat ovat sen mahdollistaneet. Auto siinä kyllä likaantuu työvaatteista ihan turhaan. Olisipa se vanha auto (ford-Özi) jäänyt miun käyttööni niin mie olisin voinut itsekseni viedä roskakuormia sen avulla...

Katossako ne vesiputket sitten kulkevat? Jotta seiniä sai purettua, Laten oli pakko purkaa pois käsittelemätöntä lautapaneelia katosta. Katon panelit oli tehty seinien jälkeen... Siispä sieltä saattoi jatkaa purkua. Katossakin on koolaus jonka alla pilkistää vanhaa kattolevyä, reunoilla kulki n: 50 cm villaa ja muu osa on tyhjää täynnä... Ja ne vesiputket?

Jatkoa seuraa kun tiedämme paremmin... =)

PS: Niin, se meidän sähköhella, 

se on eteisessä, mutta ei kiinni seinässä. =)

Ennen vanhaan

Ennen vanhaan, vaikkapa (kröhöm) joskus 1940-luvulla osattiin ajatella luonnonmukaisesti. Taloista tehtiin luonnonmateriaaleilla sopivasti hengittäviä. Eristeinä käytettiin puruja, sammalta, hiekkaa ja savea. Ihmiset rakensivat talonsa niin, että ne muodostivat seinämän pohjoistuulelle ja talven paksuille lumikinoksille. Rikkaammat tilalliset kokosivat pihapiirinsä suojaisaan neliön muotoon taloineen, saunoineen, riihineen, navettoineen sekä aittoineen. Siinä pihassa oli turvallista lasten leikkiä parin sukupolven silmäin alla, kuin vaikkapa kanojen kupsutella maata, kissan paistatella päivää.

Ikkunat torpissa olivat etelää kohden, että mahdollisimman paljon valoa ja lämpöä saataisiin tupiin kesällä. Eteisporstua rakennettiin katonharjaan nähden niin, etteivät talven lumet kasaantuisi oven eteen tahi rappusille. Kun pärekatto alkoi vuotaa, tehtiin lisää päreitä ja kiivetiin kuulaana kesäpäivänä katolle korjaamaan kattoa. Kun ovi tai ikkuna hajosi, tehtiin uusi. Joka torpan asukkaat olivat moniosaajia, joilta sujui elämä jouhevasti jopa hyvinkin eristäytyneessä asuinpaikassa.

Kuun ollessa oikeassa asennossaan kaadettiin talvella polttopuut, kylvettiin vilja, perunat ja nauriit maahan kevättuulten viedessä pois viimeisetkin jäälautat järvistä. Terva poltettiin omalla ajallaan, punamulta keitettiin taidolla omallaan. Vihdakset tehtiin juuri oikeaan, sukupolvesta toiseen suullisena perintönä opittuun aikaan, jotta niissä pysyivät lehdet kiinni kuivuessaan vintillä talven saunotusten iloksi. Syksyllä tuleentunut vilja puitiin talkoilla, samoin heinä. Lehmät eivät köyhän navetassa lypsäneet talvella, mutta sekin oli osa luonnollista kiertokulkua. Jos mehumarjat ja suolasienet olisivat olleet poimimatta vielä kurkiaurojen aikaan syksyllä, hukka olisi tiettävästi perinyt sen torpan.

Taloihin ei muodostunut homeita, koska sauna oli erikseen pihanperällä. Sieltä pesuvesi meni omaa reittiään pois ja uutta kannettiin sisälle puhtaana kaivosta, lammesta, järvestä tai vaikkapa lähteestä. Saunan räppänä päästi pois suurimmat höyryt ja savut, kuivattaen saunan. Kesäaurinko ja talvipakkanen kuivattivat pyykin tuoksuvaksi, haihduttaen koivuntuhkalipeän tuoksun pois, tuon aineen jäädessä vain punaisiksi muistoiksi pesijättärien käsiin aina seuraavaan pyykkipäivään saakka. Reikäleivät kuivuivat tuvan orressa leipomispäivän jälkeen, paukahdellen kotoisasti puulieden puiden rasahtelun kanssa. Mummo ja äiti kutoivat koko pitkän talven villaneuleita, pellavaisia kodin tekstiilejä ja mattoja. Miesväelle oli omat puhdetyönsä. Järvi ja metsä antoivat antia kesät talvet. Tuulikin oli raikkaampaa kuin nykyään...

Aika kului. Lapset, piiat ja rengit muuttivat kaupunkiin ja menivät töihin tehtaisiin. Torpan uudet sukupolvet kunnioittivat aluksi esivanhempiensa tiloja ja tietotaitoja jatkaen talonpitoa, kunnes tuli hetki, jolloin torppa sai kokonaan uusia asukkaita. Torppa myytiin sukulaiselle tai rikkaalle kaupunkilaiselle, joka nyrpisti nenäänsä kaikelle vanhalle, tahtoen päästä helpommalla elämässään kuin mennyt sukupolvi. Hän tilasi torppaan kunnan vesijohdon, täyttäen vanhan pihakaivon kivillä. Pihasauna sai lahota hylättynä paikoilleen kun taloon tehtiin sisätiloihin sauna, vaikkapa siitä mummon eteisporstuasta jossa ennen huivipäiset mammat kesällä kahvittelivat, virkkasivat ikkunoihin ja lakanoihin pitsiä puheenpajatuksellaan maailmaa parantaen.

Vanhoihin lattioihin ja seiniin työnnettiin muovia, styroksia ja muutakin fylliä, vaikkapa vanhat patjat, jotta veto ei veisi sukkiakin jalasta. Lattialle liimattiin korkki- tahi muovimatto, seiniin naulattiin pari kerrosta lastulevyä ja niiden päälle lasikuitutapettia ja niiden päälle se suvun vanha ryijy. Tupaan puhkaistiin reikiä viemärille ja puhtaan veden putkistolle, eikä tarvinut uuden emännän enää juosta hakemaan vettä kaivolta.

Uudet ulkorappuset laitettiin huvin & muutoksen vuoksi uuteen paikkaan, ajattelematta kesällä talven säitä ja sitä, että lumet holahtaisivat katolta suoraan rapuille, aiheuttaen lisätyötä joka kerran katolta liu'uttuaan. Pohjoisen seinälle puhkaistiin ikkunoita. Pitäähän sitä nyt valoa olla joka sopessa. Kumman kylmäksi se vaan talon veti... Ptänee laittaa silikonia ikkunan pielihin niin eivät enää vedä! Pärekaton päälle naulattiin peltikate, siihen reikä televisioantennille ja kesähuoneista tehtiin talviasuttavia. Usein kaikki tämä aiheutti torppiin arvelluttavia tuloksia. Talo ei enää hengittänyt. Se tukehtui ja tikahtui uudistuksiinsa...

Ps: 

On vieläkin olemassa vanhanaikaisesti hämärissä torpissaan eläviä, 

elämäänsä tyytyväisiä, luontoa kuuntelevia ihmisiä. 

Aina pitäisi muistaa, ettei talon ikä ole sinänsä huolestuttava seikka, 

vaan sinne tehdyt remontit... 

Nokihajua

Pinkopahvia, muutama kerros tapettia, lastulevyä jne...

Puretun puuhellan -ei mikään mukava- noenhaju, sekä jotakin muutakin outoa lemua, leijuu sitkeästi vieläkin pikkutalossa ja jopa pihamaalla. Vai onko haju tarttunut nenääni ja siksi tunnen sen ulkonakin. Keittön lattian eristeiden poiston kanssa urakoidessamme olemme kuluttaneet loppuun monta hengityssuojainta. Pöly on ihan mahdotonta ja leviää väkisin joka paikkaan.

Kaatopaikalla meidät tunnetaan jo ulkonäöltä. Se onkin ainoa paikka tällä paikkakunnalla jossa on tullut asioitua enemmän. Olemme kiikuttaneet sinne jätepuutavaraa, noukkien keittiön lattiaeristeistä niihin kuormiin ne eniten muovisia säkkejä puhkovat naulaiset lastulevyn kappaleet, yms sekä omina kuorminaan noin sata jätesäkillistä eristettä ja purua.

Eristeiden sekaan piilotetut jätteet olivat... elämys...

Tai niin, ollaanhan me haettu muutamatkin työhansikkaat ja jätesäkkejäkin ihan hirveästi, tuosta lähistön sekatavarakaupasta. Ja niitä hengityssuojia. Ja laastaria apteekista.

Keittiössä on tiedossa lisää haastetta. Sieltä on jo miltei siististi kaikki ylimääräinen poissa, ainakin lattiatasosta, niin kuin esimerkiksi eristeen sekaan piiloon jätetyt putket ja johdot, jotka eivät oikeasti olleet missään kiinni. Sekä putket, jotka olivat vain toisesta päästä jossain kiinni. Oliko remonttiurakoitsija ehkä laskuttanut ne, eikä ollutkaan sitten oikeasti tarvinut/kiinnittänyt mihinkään? + ne kaikki jätteet...

Lainaan Laten fb-kirjoitusta sunnuntai-illalta:

Keittiön lattia melkein tyhjennetty puruista ja puhallusvillasta ym. törystä. Lattian juoksutkin puolilahot eikä missään kiinni, joten ei ihme jos vähän lattiat notkui.Seiniin lyöty vanhan lastulevyn päälle 100mm koolaus ja siihen päälle uusi lastulevy. Mitään ei välissä. Seuraavaks lähtee seinien lastulevyt ja loput lattian juoksut.

Seinätkin sitten täytyy keittiössä laittaa uusiksi ja poistaa nuo tilaa kaventavat ylimääräiset lastulevysalaseinät. Mutta lastulevyä ei seiniksi tule. Saimme mukavalta puutavarantoimittajaltamme lisää lankkuja. Tulevat tosi tarpeeseen keittiön lattiassa.

Tämä oli erittäin pölyävää puuhaa. Tauollakin pölisee... 

Kauppalappu laajenee. Remonttibudjetti ei pidä enää paikkaansa, kirstun pohja pilkottaa. Sitä kaivattua uutta sähköhellaa ei nyt saada. Se tämän talon vanha pilalle liattu liesi tullaan ottamaan toistaiseksi sähköhellaksi. Alunperin uusintasuunnitelmiin kuului uusi hana ja sähköhella keittiöön. Se suunnitelma on vähän nyt muuttunut & laajentunut.

Pöytätasoja ollaan käyty kyllä kurkkimassa lähikaupungin rautakaupoista ja löydettykin komeita, puisia sellaisia. Pieni tiskiallas on tilattu edellisen jättikokoisen tilalle. Joitain keittiökaappeja joudutaan rakentamaan uusiksi mutta muuten vanhat vielä käyttökepoiset pääsevät keittiöön takaisin ja ne niiden ovetkin kunhan ne on hiottu ja maalattu. -Paitsi että nyt se syksy taisi alkaa ja on hankalampaa maalailla ulkona...

Makuuhuoneen ovikin on edelleen vaiheessa. Se otettiin heinäkuussa irti paikoiltaan maalattavaksi, mutta se olikin hankalampi tapaus, kosteusvaurion kärsineenä ovena. Ei saisi koskaan ostaa käytettynä mitään kosteusvaurioisia... varsinkaan, jos joku siinä perheessä on jo ennestään kärsinyt kosteusvauriotalossa asumisesta ja saanut siitä astman. Me saimme sen oven lahjaksi. Tai siis joutuihan Late sen lahjan jopa maksamaan. Kierrätystä tulee suosia, mutta ei kosteusvaurioisia. Piste.

Muutenkin meille on siunaantunut ylimääräisenä mm samanlaisia ikkunanpielilistoja yms, yms, joita talossa on jo nyt, koska eräs liian innokas apulainen on niitä tänne toimittanut kysymättä, haluammeko me välttämättä juuri samanlaiseksi tätä taloa remontoida kuin tämä nyt on. Voin vastata, ettemme me tahdo tästä entisen kopiota, vaan aivan omannäköisemme. 

Vuosikymmenet kertovat seinissä tarinoita...

Mh:n oviaukossa on jälleen ollut muovi, kun olemme keittiötä siivonneet puolen metrin paksuisesta lattiatörystä. Keittiön purkaminen pölisee enemmän kuin makuuhuoneen lattia. Se puuhellan nokinen purkupöly oli hankalaa. Sitä on täällä yhä joka puolella, ihan väkisin.

Niin, ne helteet menivät, eivätkä pakkelit ja maalit enää kuivu. Suomen kesä on aina... kokemus. =)

Keittiön lattian alla

Hiirillä ja rotilla oli ollut keittiön lattian alla mukavat oltavat. Niillä oli siellä pieni salainen kylä, pyöreitä pikku pesiä kymmenittäin. Oikein sisustettuja sellaisia. Joku oli vienyt pesäänsä pikkuruisen räsymaton. On siinä ollut lämmintä pienten jalkojen tepastella.

Jollain perheellä oli siskonpetinä vanha villasukka, ihan vähän vaan purettu. Hyvin pidetty. Mustasta viltistä oli riittänyt moneen pesään peittoja pikku hiiribabyille. Joillakuilla oli rivitalossaan mummon vanha virhreävalkoruudullinen mekko pyöritettynä monen hiirulaisen pesän seinäkankaaksi. Pitäähän se seinävaate olla hiirelläkin. Sisustustietoisia vallan olivat olleet. Värit sopivat hyvin yhteen vihreiden sammalien ja keltaisen purun kanssa.

Jonkun hiiren pesue oli leikkinyt styrokspallosilla. Leikkien jälkeen pikku hiirulaiset olivat laittaneet kaikki pallonsa siististi yhteen kasaan. Hyvin oli hiiriäiti opettanut lapsosiaan.

Hiirten laskettelu- & huvittelualueen sekä yleisen käymälänkin löysimme kaivauksissamme entisen kellarin kiinni naulatun luukun alta. Varsin kehittynyt pikku yhteiskunta oli piilotettuna lattian alle, ilman että kukaan tiesi heistä mitään ja nyt he ovat kadonneet jonnekin.

Toisaalla lattiassa, siinä leikisti remontoidussa osassa, jossa joku ihminen oli myllertänyt ja täyttänyt tilan kummallisella pölyävällä harmaalla, pitkästä putkesta puhallettavalla tomumaisella aineella, eivät hiiret olleet juurikaan uskaltaneen liikkua. Ne olivat kai saaneet yskän ja nuhan moisesta joka paikkaan tunkeutuvasta aineesta, ottaneet toisiaan pikku tassuista kiinni ja päättäneet muuttaa muualle...
Minne lie ovat mennet. Emme tiedä, palaavatko he koskaan takaisin...

Tällainen kiertää fb:ssa

...ja se on aikamoisen osuva:

Tärkeää elämässä on nöyryys ja intohimo. Minkä teetkin, tee takapuoli savuten, syöksy siihen suorin vartaloin, kahdella kierteellä, koska vain siten lunastat itsekunnioituksesi. Ja jos kaadut, nouse ylös, pane heftaa polveen ja etene taas. Jos kaadut aina vain, ajattele, että kukaan ei kaadu niin komeasti kuin minä, niin suoraan mahalleen ja näköalapaikalle. Sillä autuaita ovat ne, jotka osaavat nauraa itselleen, koska heiltä ei tule hupia puuttumaan.  


Aino Suhola: Korva tämän elämän kyljessä 

Kyllä se vielä tästä...

Ns puutarhassamme kukkii pari Mona Lisa-liljaa. Niiden tuoksu pistää hymyilemään, niiden ohi kevellessään. Iltaisin ja aamuisin tuulen ollessa tyynempi, tuntuu liljojen tuoksu parhaiten.
Harmi kun en saa liitettyä sitä tuoksua tämän kuvan mukaan... 

 Ihan totta. 

On se JOSKUS 

ihan oikea puutarha. 

Ihan varmasti. =) 

 Kelloköynnökset kukkivat. 

Ne ihanat. =) 

 Nuppuinakin ne lumoavat... 

 Kellään ei ole aikaa istuskella... 

Siksi rikkaruohot yrittävät valloittaa

maailmaa
ja muratti meinaa karata
pihalöytöruukustaan...

 Nämä piti siirtää pois rappujen pielestä, 

koska remonttiroskaa heitellään 

keittiön ikkunasta. 

En halunnut kaiken peittyvän pölyyn.  

Hentoista keijunmekkoa ei voi 

siirtää ulko-oven pielestä, 

sillä se on jo asettunut taloksi 

ja pitää seinistä lujasti kiinni.

Kosmoksia takapihalla. 

Salaattilaatikko siirrettiin turvaan 

remppapölypilveltä.

Ensimmäinen olkikukka nupullaan.

 

 Hempeitä malvoja...  

Saapa nähdä, 

aukeaako näihin dahlioihin 

punaiset kukat, 

niin kuin pitäisi. 

Nuput näyttävät uhkaavan keltaisilta. 

Toivottavasti se on vain harhaa, 

sillä en pidä keltaisista kukista... 

Siinä se pihakierros tällä kertaa... =)