Loppiaista uusvanhalla tuvalla

Loppiaisaamu alkoi lauhkealla säällä, ja ulkona melkein jo tarkeni ohukaiseksi käyneessä kirppistakissani. Pihalla ei ollut miulle kummempia tekemisiä kuin rappujen lakaisu lumesta. Huomasin rappusilla kissantassujen jäljet. Kuka lie kisu siinä käynyt istuskelemassa? Me kyllä varmaankin tarvitsisimme tänne hiirikissan... =)

Hani korjasi pois risan ovikellon surulliset jäännökset, sekä ulko-oven lasin, joka lienee ollut säleinä jo kauemman aikaa. Onneksi ovessa oli vielä kaksi lasia sisäpuolella jotta ovi edes toimitti ulko-oven virkaa. Nyt rikkoutuneen lasin tilalla on petsattu puulevy ja heti tuntui ovikin vähemmän kylmältä kuin ennen korjausta. Kyllä se vaatii vielä sisäoven ennen kuin lämmin pysyy sisäpuolella ja kylmyys ulkona, tai kokonaan uusvanhan ulko-oven, jollaisia me kyllä jo olemme kierrätyspaikoista metsästelleetkin mutta kehnolla tuloksella. Ei olla nähty sellaista ovea, joka kolahtaisi sydämeemme. Siksi korjataan tätä vanhaa ovea.

Minä laitoin tulet olohuoneen takkaan sekä keittiön puuhellaan ja kaivelin eilen ostamamme possunkyljykset esille jääkaapista, huoneenlämpöön. Eilispäivänä oli myös espanjalaista tomaattia ollut harvinaisessa K-kaupan tarjouksessa ja olin onnellisena kerännyt vihannestiskistä ihanan ison pussillisen tomskuja. Otin nyt niistä kolme ja paloittelin viipaleiksi odottelemaan pikkulautaselle pöydälle. Laitoin hellalle kattilan jonne valutin sentin verran vettä pohjalle. Se kattila odotteli jauhomuusiannostaan. Muusia oli tehnyt mieli, mutta jauhona se oli huomattavasti kevyempi kantaa kotiin tällä kertaa kuin kokonaiset perunat jotka kuitenkin ovat suuria suosikkejani. =)

Kun keittiön uunissa puut olivat jo miltei palaneet, livautin puuhellalle suuren paistinpannun ja lirautin sille tilkan rypsiöljyä, voita, hieman juustokuminaa, viipaloidun keltasipulin sekä kolme possunkyljystä tirisemään.  Paisteltuani alapuolen sopivaksi, käänsin kyljykset ja ripottelin kaikkiin hieman valkopippuria, pippurisekoitusta myllystä sekä suolaa himpun verran. Löysin kaapista sopivan matalan keramiikkavuoan jonka niin ikään laitoin hellan kulmille odottelemaan kyljysten kypsymistä. Kyljykset odottelivat siinä sen aikaa kun valmistin varsinaisessa paistinpannussa gluteenittomista jauhoista ruskean kastikkeen. Upotan kyljykset kastikkeeseen muhiutumaan ja lisäsin sekaan muhimaan joulusta jääneet kuivatut luumut, sillä possu ja luumut sopivat hyvin yhteen. Valmistin jauhomuusin kiehauttamalla kattilassa maitoa, sekaan voita ja suolaa. Välillä piti lisäillä puita hellanpesään. Siinä ne muhivat kyljykset kastikkeessaan ja muusi hymisi lämpimässä kantensa alla hellan reunalla. Lisäksi aina puuhellalla on kuumenemassa jättikattilallinen vettä josta saa sitten kiehuvan tiskausveden helposti, säästäen näin lämminvesivaraajan vettä.

Hani korjaili ulko-ovea ja kulki keittiön editse muutaman kerran ees taas etsien työkalujaan ja nuuhki ilmaa kulkiessaan ja saapuikin kohta ilman eri pyyntöä, ilman ulkovarusteitaan, kädet pestyinä, etsimään meille lautasia pöytään ja söi hyvällä ruokahalulla oman annoksensa. Hanille kaksi ja minulle yksi kyljys, ja lasiin pommacia kiitos. Mie kuvasin oman annokseni johon Hani tokaisi:
-Ounou.
Mutta on hän jo oikeasti tottunut elämään bloggaavan naisen kanssa. =)

Ruokakauppojen auettua puoliltapäivin menemme etsimään ulkolämpömittaria sekä hiirenloukkuja mutta varsinaisten rautakauppojen ollessa kiinni, päädymme paikalliselle kirpputorille etsimään uunipataa. Löydän kirppikseltä sinikukkaisen valkoisen pienen kesäpöytäliinan kesän kaffitteluhetkiä varten. Yläkerran toisessa kylmässä vintissä on vanha neliskanttinen pöytä jota sormeni syyhyävät päästä muokkaamaan käyttökuntoiseksi... Pikku pöytäliina olisi ihan sille pöydälle sopiva. =) Uunipata jäi vielä löytymättä...

Illemmalla purkaamme yläkerrasta erään huojuvan kaapin pois ja tilalle Hani kokoaa oman mappihyllykkönsä. Olimme kunnostaneet mappihyllykön edellisessä paikassa asuessamme. Nyt se sopi kuin nakuteltu tuohon uuteen paikkaansa. Unohdumme molemmat ylös tietokoneillemme istuksimaan. Kuulen jossain vaiheessa alakerrasta jotakin ääntä mutta luulen että se kuuluu auki jääneestä radiosta. Kohta mukanani yläkertaan kuljettamani kännykkä soi ja siellä Anoppi ihmettelee kun Hani ei vastaa puhelimeensa. Olivat Apen kanssa ohikulkumatkalla ja poikkesivat samalla kurkistamaan onko tämä talo asutun näköinen. Oli se kuulemma. =)
Keittössä kulkee paikasta toiseen punainen tarjotin, jossa on tavaroita, jotka eivät ole vielä löytäneet paikkaansa.

Kahvittelemma ja sovimme jotta ensi sunnuntaina he saapuvat jotta Appi voi neuvoa Hania makuuhuoneen ovenkarmien laitossa. On samalla siinä kaverina. Onhan sekin taito hyvä oppia jo nyt, koska niitä ovia saattaa olla menossa vaihtoon enemmänkin...

Olohuonetta loppiaisena...

Iltasella heidän lähdettyään kuuntelen olohuoneessa ihmeellistä ulinaa. Tuuli ulisee talon rakenteissa. Keittiöstäkin kuuluu ihmeellisiä aavemaisia poksahduksia tai kopsahduksia. Kierrämme kuuntelemassa Hanin kanssa mistä poksahtelu kuului ja syykin selviää: keittiön rikkinäisessä liesituulettimessa on jokin osanen joka reagoi tuulen aikaansaamaan ilmanpaineeseen poksahtelemalla. Talo elää omia aikojaan. =)