Eräänä päivänä suuntasimme vahinkotavaroiden myymälään ja saimme mukaamme uudenuutukaiset tikapuut. Sunnuntaina mies pystytti tikapuut talon seinälle ja kiipesi ruuvaamaan irronneen räystäskourun takaisin. Hän ei erityisemmin pidä korkeista paikoista, eikä mikään ihme, en miekään, ainakaan tikapuiden päällä seisten. Painava ruuvinväännin kulki miehen mukana narun avulla, että hän sai tikkaista tukevan otteen kaksin käsin. Räystään kiinnitys onnistui hyvin, ja mies saattoi huokaista helpotuksesta. Samoin mie, tikkaiden alimmalla askeleella koko ajan sydän pamppaloiden seisseenä ja tikkaita rystyset valkoisina rutistaneena.
Mietimme yhdessä näitä pihan poiskaadettavia pihapuita. Kaatotuomion sai vielä yksi pihakuusi jonka aiemmin olimme ajatelleet säästää, mutta tarkemmin ajateltuna senkin voisi nyt poistaa samalla kun muutama muukin vanha pihapuu kaadetaan metsurin toimesta huhtikuussa. Mutta tuumitaan vielä tämän kuusen kohtaloa..
Pienestä tontista turhan paljon tilaa vievät ikivanhat (varmasti jo lahot) jäkälöityneet puut, joista osa on kuivunut pystyyn, osa haljennut pahasti ja joku makaa vaarallisesti jo talon katon päällä. Kaadettavien, vanhojen riippakoivujen oksat laitan visusti talteen, koska miulla on askartelusuunnitelmia niiden oksien varalle. Polttopuitahan me tulemme tarvitsemaan täällä koko ajan, joten mikään ei mene hukkaan näistä kaadettavista puista. Paitsi ne ihan lahoimmaat kohdat.
Sahasimme pihan kauniista hopeapajusta torson paksun jo ammoin puoliksi poikki sahatun oksan pois ja puu näytti heti siistimmältä. Minä polleasti aloitin tikkisahalla sen oksan sahaamisen mutta pian mies tuli, otti sahan ja jatkoi siitä mihin mie jäin. Pihamaa on risuinen kovien tuulenpuuskien kiskottua puista oksia sinne tänne. Keräilin oksia roskienpolttopaikalle. Näillä kovilla tuulilla ei voi polttaa yhtään mitään, ettei tuli karkaa.
Muovinen punainen, selkäpuoleltaan vihreäksi sammaloitunut postilaatikko tien reunassa oli halki ja rikki pohjastaan ja siinä postit kastuivat ja liikaantuivat. Nyt sain vihdoin luvan Hanilta kiskoa laatikon pois paikoiltaan. Laatikko oli lyöty siihen kahdella linttaan isketyllä piiitkällä naulalla... =)
Mies auttoi asentamaan lahjaksi saamamme vihreän peltisen kirppispostilaatikon irtiotetun muovisen tilalle. Lukollisen laatikon varsinainen postiluukku on aika pieni, ja minulle usein postitse saapuvat kirjalähetykset eivät tule mahtumaan siitä, jotenka joudun varmasti hakemaan postista ne lähetykset tästä lähtien. Vaan eiköhän tämä laatikko olekin tilapäinen.
Yläkerran huoneessa lakkasi vastikään (8.3.2011) ostettu kasvilamppu yhtäkkiä toimimasta. Onneksi lamppuun sai ostettaessa takuun, joten lamppu meni vaihtoon. Toivottavasti kyläläiset eivät omaa liian vilkasta mielikuvitusta, kun yläkerran ikkunasta heijastuu violettia valoa... =)
Nyt multapurkeissa on Keravan asunnon pihamaalta ja niityiltä kerättyjenkin kukkien siemeniä. Saa nähdä mikä kukka jaksaa lähteä itämään. Anopin antamista siemenistä laitoin multaan viimeiseksi neilikoiden siemenet. Hänen kellokukkansa eivät lähteneet itämään, mutta hänen antamissaan akileijoissa sekä malvoissa näkyy pieniä sieviä alkuja. Omat villiorvokkini eivät myöskään lähteneet itämään, mutta ostetut monivuotiset orvokit ovat onneksi pienillä sirkkalehdillä. Pieniä alkuja niinikään on Mallorcan reissulta mukaamme ottamissamme, multaan työntämissäni siemenissä. Onpa hauskaa seurata, millaisia kasveja niistä tulee, jos tulee...
 |
| Tässä kuvassa on vain osa multapurnukoistani... =) |
Tilatuissa siemenissä on ollut sekä erinomaisesti itämään lähteneitä että kokonaan näkymättömiin jääneitä siemeniä. Mintut esimerkiksi eivät itäneet lainkaan, eivätkä ruusunätkelmät eikä myöskään koreankärhöt. Niiden olisi jo toki kuukaudessa pitänyt itää, eikö vain?
Olohuoneessa on yksi uusi koirankorvilla oleva siemen-ja kasvikuvasto, jota innoissani selailen ja haaveilen. Viime viikolla piipahtaessani Mama-armaan luona, käväisimme kaupoilla ja kirpparillakin ja kaupassa ihailin sinisten lobelioiden ainoaa siemenpussukkaa, kun muista kaupoista se on ollut jo loppu, ja niinpä Mama osti sen miulle. Sunnuntaina en voinut taaskaan vastustaa Hanin seurana ollessani, hänen ostaessaan kattoruuveja, sen kaupan siemenpussukkatelinettä vaan mukaan lähti myös (ah, vihdoin!) kelloköynnöstä ja puistolemmikkejä ynnä muuta mukavaa. Pujotin kelloköynnösten siemenet ruusunätkelmien ruukkuihin, joten jos niistä putkahtaa nätkelmiä esiin kuitenkin joskus, mikä tosin on varsin epätodennäköistä, niin molemmat köynnöstävät mahtuvat kyllä kasvamaan yhdessä, kylki kyljessä.
Minä saan vielä ihan hetkisen nauttia siitä, millaista olisi, jos minullakin olisi auto, sillä kuun loppuun mennessä tuo Hanin vanha auto menee sitten romuttamoon, kun sitä ei kukaan ostanut. Pari päivää vielä voin ajella Maman luona ja käydä sillä autolla asioilla. Voin kuvitella hetken vielä olevani keskivertokaduntallaaja. Enkä köyhä kuntoutustukilainen... Keskiviikkona se ajamisen ilo loppuu. Miun pienillä tuloillani kun ei autoa pidetä.
