Hiippailen vintille villasukat jalassani. Vien vaatekaappiin silitettyjä lakanoita ja pöytäliinoja. No niin, nyt sekin kaappi on jälleen siisti.
Siivoan puuroskat klapilaatikon edestä. Laitan pönttöuuniin vielä pari halkoa, sitten sen lämmitys riittää tältä päivältä. Tulen myöhemmin kohentamaan hiiliä ja nitistän vetoluukut pienemmälle. Myöhemmin laitan uuninpellin kiinni. Sitten, kun kekäleet eivät enää hehku.
Nappaan kastelukannun käsiini. Kastelen vähän aikaa sitten hämärästä huoneen sokkelosta esiin ottamiani hentoja vaaleita pelargonioiden haamuja, jotka kurkottelevat kohti valoa piirongin päällä. Kastelen ihan vain niukasti. niiden aika ei ole vielä täysin herätä, vaan vain pikkuisen piristyä ja vahvistua. Yksi vaaleanpunaisista pelargonioista on avannut unisena esiin kaksi kalpeaa nuppua.
-Shhh... Nuku vaan... Älä vielä herää...
Nuuhkaisen kieloja, jotka eivät viitsineet aueta jouluksi vaan päättivät tulla maanpinnalle ilokseni vasta nyt, uuden vuoden paremmalla puolella. Niiden vahva tuoksu tuo heti kipeästi kevään mieleeni. Miten jopa yksikin kielon kukkavarsi voi tuoksua niin mahtavasti?
Muratti viihtyy kielojen ja pelakuiden seurana viileässä huoneessa.
Avaan samaisen piirongin ylimmän laatikon hymyilläkseni laatikon sisällölle. Joskus otan laatikosta pois purnukan tai pari ja kurkistan purkin sisälle. Nuuskutan ja ihailen niitä... Purkit ovat ilman kantta laatikon suojassa, koska eihän niillä pitäisi olla siellä mitään hätää.
Samalla katselen lumisia maisemia ikkunasta, lipaston kanteen kyynärpäitäni nojaten. Menee vielä pitkä aika, ennen kuin nuo kinokset sulavat. Valkoista kylmää sataa lisää vielä moneen kertaan ennen kuin kevätaurinko saapuu nitistämään kylmän vallan.
Hiippailen takaisin alakertaan, jossa kevätsuunnitelmat viimeisen puutarhalehden muodossa odottavat pöydällä. Ja kuvina kasvihuone, joka meillä on nyt vielä osina ja haaveina...
Suunnittelen kevättä ja kesää jo mielessäni.
Samalla nappaan valkoisen paperiarkin
johon kirjoitan tomeralla käsialalla:
-MULTAA
-Lannoitetta pelakuille
Ensimmäinen, tai oikeastaan toinen askel on varovasti otettu kohti kevättä. Ehkä nuo jo olemassaolevat multapurnukat olivat se ensimmäinen askel.
On tässä luvassa mukavaa puuhaa. Lipaston laatikoissa olevat viime kesän kukkiensiemenet pitää laittaa multaan helmi-maaliskuussa, etsiä pienet muoviset kasvatuspurnukat viime keväältä sekä kasvilamppu kätköistään...
Mitään uutta en aio tässä vaiheessa ostaa koska talon tilanne on himpun verran vaakalaudalla. Silti saa ja pitää haaveilla. Ainakin siitä puutarhasta... <3
8 kommenttia:
Suunnittelu ja puutarhalehtien selailu onkin ihanaa!
Kun vain malttaisi kylvöjen kanssa vielä muutaman viikon.
Vaikka pelakuista jo ihan selvästi huomaakin valon lisääntymisen.
Niinpäs, siinä haaveillessa vain taivas on rajana. Mutta sitten jossain vaiheessa on pakko palautua maan pinnalle ja omiin resursseihin.
...Kyllä mie niitä siemenluetteloitakin selailen ja ihailen. Nyt vaan en uskalla niistä tilailla...
Ihan tarina! :-)
Sini
kevät on ihanaa aikaa...laitappa zinnian siemeniä multaan..niistä saa niin kauniita kukkia kesäksi kukkapenkkiin...minä meinaan laittaa oikein oikein paljon niitä...
Iloista uutta alkanutta viikkoa.
Kiitos Sini. =)
Krisse,
tsinniat ovat aika söpösiä... Mutta olen kerännyt viime kesänä niin paljon muita siemeniä että käytän niitä nyt. Kasvatustilat ovat sutkoht pienet.
Meillä on lisäksi tämä tilanne...
Mutta kiitos, onnellista viikkoa siullekin. <3
Ihana kuvaus aamupäivästä kun ei ole kiire mihinkään. Unelmia ja haaveita, ilman niitä elämä olisi varsin harmaata.
Meillä ekat herneenversot keittiön pöydällä on jo itäneet, ja siitä saa pikkuisen ihan tuoretta vihreää napsia suuhunsa.
Tästä se pikkuhiljaa alkaa. :)
Kiitos Tuija! <3
Näin se on, liian harmaata se elo oisi ilman pieniä hassuja haaveita. Niiden haaveiden toteutuminen on sitten toinen asia, mutta haaveilua ei kannata lopettaa. Koskaan. =)
Oih siun ihanat herneenversot. Sopivat koristeellisiksi mutusteltaviksi leipiin ja salaatteihin ja ja ja...
Lähetä kommentti