Nyt voisi taas laittaa oksia maljakkoon...

Tuli mieleeni noin vuoden takainen jonkun korkean auton irtirouhaiseman, miun 
talteen ottamani ja veteen laittamani silloisen pihamme kirsikkapuun oksan kukinta
ja siihen liittyvä runoseni. (ohos, tulipa pitkä lause!) Kas näin se meni:

Miten maltan odottaa
koko puun kukkivan
kun jo yhden kirsikkapuun oksan
maljakossa avautuneet kukat 
saavat olemassaolollaan 
näin onnelliseen
keväiseen nirvanaan 



-Una Reinman-

Eilen illalla ajelin Hanin perässä sillä vanhalla autolla kohti autopurkaamoa. Crohn on taas muutamia päiviä kiusannut entistä enemmän ja vatsani oli kipeänä. Olin päivällä piipahtanut pikku-Maman luona, samoin edellisenäkin päivänä, kun vielä pääsin tuon reilut parikymmentä kilometriä suuntaansa autolla ajellen kulkemaan. Nyt sitten ajelin Hanin ajoratoja seuraten, samalla tavoin kaarteissa kaarrellen (mies on joskus todennut miun ajavan autoa hänen laillaan)  ja samalla tiirailin bensamittaria, joka oli miltein punaisella. Ei ollut viime päivinä enää kannattanut tankata autoressukkaa...

Pihalla lojui kolarivaurioituneita ja lumen peittämiä autoja. Mie luovutin vanhan fordin avaimet Hanille joka meni edeltä purkaamon pimeään toimistoon ja minä perässä haikein mielin. Purkaamon omistaja kirjoitteli paperit valmiiksi, Hani allekirjoitti, sai käteensä 50 euroa ja lähdimme pois. Ihan väkisin minua alkoi itkettää, kun se vanha autoressu jäi sinne kun istuin Hanin viereen hänen uuteen autoonsa ja kaarsimme pois pihasta. Hani sipaisi lohduttavasti kylmää kättäni ja tokaisi, ettei auton vuoksi kannata vetistellä... Hän ei ihan ymmärtänyt että siinä samalla meni miun hetken aikaa omaamani vapauden tunne liikkua paikasta toiseen helposti.





















Lohdutukseksi sain Plantagenista 10 suloisenerikoisenihanan vaaleanpunavioletin orvokin tainta. Mie pyyhin kyyneleet pois. Tuntui että niiden heleiden kukkien myötä vatsan kipuilukin olisi hieman helpottanut ja mieli piristynyt. Voi tuota rakasta miestä!



Kohta menen kiskomaan vaaleanpunaisen pyöräni esiin varastosta ja kokeilen ovatko sen renkaat ajokunnossa. Täytyy miettiä, miten sillä voisi tuoda kotiin taas uuden säkillisen multaa...
Polkupyöränkin selästä on maailmaa ihan mukava katsella. Tosin hieman kylmempi kuin autovanhuksella ja matkan tekoon menee pidempi aika. Olen tosin alkanut haaveilla skootterista... Sanotaan ettei ole väliä päämäärällä vaan itse matkalla... Ja huomennahan on jo huhtikuu ja kevät alkaa toden teolla. Näinhän eilen jo kaksi joutsentakin lentelemässä huutaen länteen päin.