Pääsiäisenä

Löysin sattumalta yhden ruukullisen Bridal Crown narsisseja 

ihastuttamaan tuoksullaan pientä keittiötämme. 

Ruukun ainoa yksinkertainen kukka...

Kävimme katsomassa Laten iäkästä isoisää, 

esikoinen käväisi grillailemassa kanssamme, 

ja lopun pääsiäisen siivoilimme pihaa.

Saimme seuraksemme Laten vanhempien 

Heta-koirimuksen, joka on toipilaana toisen, 

itseään paljon suuremman koiran hyökkäyksestä, 

omistajiensa ollessa nyt ansaitulla lomareissulla.

Minulla ei ole vuosiin ollut saappaita.
No nyt on. Pihatöissä tarvii...



Aina pitää huvikseen kokeilla,
voiko pihan haravointijätteistä,
eli hienommin sanottuna "askartelumateriaaleista"
vaikkapa väsätä jotakin...

Pajuista jotakin...

Männyn kaarnaa...

Maahan karisseita riippakoivun oksia...




 

Jotakin

Tämä kuva ei ole tästä pihasta.
Täältä olen bongannut vain muutaman raparperin alun.
Onhan sekin jotakin.
Raparperikiisseliä puoliksi sulaneen vaniljajäätelön kera, mmmm...

Hetkisiä

Mama-rakas kävi kanssani eilen läpi talon alapohjaa niiltä osin kuin pääsimme sitä kurkkimaan. Revimme irti ristikoita ja rautalankaesteitä, joita kissaluukuissa oli muurattuina esteinä. Pesuun menossa oleva matto talon seinämälle ja siihen pitkälleen, vain siten näki hiukan talon alle kuten myös seinälaudoituksen alustan... Mama-pieni sai hengitykseensä ne pahimmin ulkoilmaan pölynä tupruilevat tuhoutuneiden lautojen keltaiset pilvet... =/

Maman joskus kauan sitten tekemä ruusuasetelma... 

Illalla tein selvitystä löydöistämme Latelle ja hän laittoi pyörät pyörimään eteenpäin. Oma hengitykseni on ihan tukkoinen. Nenua piti käydä niistelemässä kaiken yötä ja yrittää nukkua liian lyhyellä olohuoneen sohvalla, etten häiritsisi Laten unta. Unilääkkeenä toimi boxille taltioitu Täydellisten naisten viimekertainen jakso. Heräsin kun se loppui. Mie en haista nyt mitään ja kurkku on karheana.

Tänään pitäisi uusien kamiinoiden saapua...

Viikonloput kuluvat aina nopeasti

Keskityimme viikonloppuna olemaan paljon ulkosalla. Saimme pihaa siivottua jälleen hieman lisää. Suuremmin ei kannata haravoida ennen kuin nuo puut on kaadettu, jotka kaadettaviksi nyt on merkitty. Sitten onkin siivoamista aikalailla.

Olohuoneen ikkunalla räpiköi nokkosperhonen. Molemmat tahdoimme siitä kuvan ja mie yritin houkutella sen syömään hunajaa pieneltä korkilta ikkunalaudalla, mutta ei se havainnut sitä. Se katseli vaan ulos ja räpiköi lasia vasten ja Late sai sen kävelemään pahvikortin päälle, jossa se matkusti ulos ovesta ja voi kuinka iloisesti se lensi tiehensä. Kevään houkutus oli perhosellekin niin suuri, ettei syömään malttanut ruveta. Ulos vaan piti päästä, vapaana lentelemään. Ymmärränhän minä sen...
Se istahti hetkeksi vielä talon ulkoseinälle aurigon lämpöön ja sain siitä vielä yhden kuvan näpättyä ennen poislentoaan. 

Kävimme vaihtamassa Laten autoon kesärenkaat. Hänen harraste- ja tallipaikkansa on aika kaukana, kymmenien kilometrien päässä, muutamien kaupunkien ja peltoaukeiden takana, joten otimme kamerat mukaan, jos vaikka bongasimme joutsenia vihdoin peltojen sulavesissä ja niin me bongasimmekin! Kolmisenkymmentä lintua yhteensä. Oi että ne ovat uljaita. Mutta ei niitäkään kovin kauniilla lauluäänellä ole siunattu, niin kuin ei tuota pihafasaaniammekaan...

Viime torstaina muuten, samaan aikaan kun tt oli pihassamme, lensi viisi joutsena huudellen ja rivissä ylitsemme, ja sain jopa tt:n katsomaan taivaalle kun osoittelin lintuja ja hihkuin:
-Katsokaa! Joutsenia!





 Äänestämässäkin kävimme. Pakkasesta kaivelin kakkupohjan ja kasasin sille mansikkaisen vaalikakun, jonka mansikat tosin olivat vain mansikan näköisiä, eivät makuisia.
-Mutta aikomus oli hyvä. 






Kokosimme pihalle jo tilapäisen terassipaikankin, pallogrillin, pöydän, vanhan päivänvarjon ja kahden tuolin avulla. Kova tuuli teki kuitenkin äkkiä lopun vanhasta varjosta, jonka olin jo kahtena menneenä keväänä saanut pelastettua roskalaatikolta. Nyt luonto viimeisteli varjon risaisuuden, ennen kuin ehdimme istahtaa hetkeksikään sen alle tänä keväänä.

Täytyy myöntää, että ulkona puuhailu väsyttää mukavasti. Pallogrilliä ei jaksettu ottaa enää illalla ensikäyttöön, kun Uniteppo jo kutsui katselemaan unikuvia.

Lievää paniikkia

...

Vasemman käden etusormen päällinen alkaa olla paikka paikoin nahaton ja hellänä terävien sukkapuikkojen päiden tökkiessä sormeani tämän -käsille jotain työtä- kampanjani vuoksi. Sama vaikutus on virkkuukoukulla miun sormiini. Tarvitsisin varmaan puiset koukut ja puikot. 

Terveystarkastaja sortui eilen selittämään jotain omia asioitaan ja jaarittelemaan, kun mie tahdoin puhua tästä talosta ja sen löydöksistä. Joskus tk-lääkärissä käy samalla tavalla, aikaa potilasta kohden on 15 minuttia ja lääkäri kertookin omista sairauksistaan tai tuttaviensa sairauksista, ja siinä potilas odottaa ymmyrkäisenä, mitä ihmettä tämä on...

Tt kurkisteli kyllä pyynnöstämme talon alle ja tokaisi jotta on siellä joskus varmaan jotain kastumista tapahtunut, huomatessaan ne muutamat lattian lahot ja osittain alaspäin törröttävät puuosat, sekä uudemman ulkovuokrauksen alle jätetyt lahot seinälaudat, "Mutta nyt se on ainakin kuiva!" hän totesi tyytyväisesti hymyillen. Alhaalla kivijalan juuressa ja sokkelia pitkin märkyytenä ylöspäin kiipeävästä, syvällä talon alla seisovasta sulamisvedestä hän ei piitannut. 

Hänellä kun sattumalta ei ollut muistiinpanovälineitä (meiltä olisi saanut pari riisiä paperia ja monta asuntomessukynää!) eikä hän ollut varautunut tarkistuskäynnille (sellaiselle olin hänet pyytänyt!) niin ei hän sitten tehnytkään muuta kuin piti käsiään taskuissaan ja selitti hitaasti jotakin muuta, jonka monesti epäkohteliaasti keskeytin ja kyselin tästä meidän ongelmastamme malttamattomana.

Hänet pitää tilata erikseen varsinaiselle tarkistuskäynnille, jolloin hän saattaa kirjata varovaisesti jotakin paperille, mm talon ilmanvaihdosta. Mutta vain varovaisesti, koska hän "ei ole mikään rakennusalan asiantuntija. " No mitenkäs, eikö sitä olisi voinut kertoa jo puhelimessa asiastamme selostaessani tiistaina?

Kokemuksesta tiedän, että se kuivunutkin kosteusvaurio eli kuiva home, aiheuttaa oireilua. "Ei täällä haise homeelle", mies toteaa hymyillen miulle ja Latelle sisätiloissa.
Voih, minusta hymy ja home-sana, eivät sovi ollenkaan samaan lauseeseen! Tässä taannoin televisiossakin esiintyi ns home-expertti, joka hymyillen selitti homeista otettuja makrokuvia, sanoen niitä söpöiksi ja näteiksi ja miun sydämeeni ihan koski sitä esitystä katsellessani ja kuunnellessani.


Möykky vatsassani velloo yhä. Kuin olisin nielaissut kaksi tiiliskiveä. Ne jauhavat toisiaan vasten sisuksissani ja aika ajoin tulee tunne, että pitäisi yökätä.

Ikkuna- ja ovitilaus, joka onneksi oli vasta tarjouspyyntöasteella, on laitettu jäihin. Kamiinat ovat jo tulossa, niitä ei voinut perua. Appi on saanut varmaan valmiiksi kylpyhuoneen uuden kalustuksen. Kylpyhuoneen lavuaari odottelee eteisessä, uusi liesituuletin vintillä, sisärappujen kuvia lojuu monella pöydällä. Ne kaikki miun minitaimet odottavat pääsyä pihalle, muuttumista puutarhaksi tontille, jolla ei ennestään ole ainoatakaan kukkapenkkiä, lukuunottamatta niitä vuorenkilpiä jotka takaseinustalla sijaitsevat kiinni talon takaseinässä, muualle pihaan siirtoa odottamassa.

Kolme hengityssuojainta vartoo, että lattian purkutyö aloitetaan jostakin. Mutta minä valvon taas öitäni, pelkään ja panikoin, mitä purkaessa paljastuu, ja ne tiiliskivet vatsassani työntävät aamupalaa ylöspäin...

Näinä viime päivinä

Uusia huonekasveja...

Ensi järkytyksestä hiukan toettuani ja jotain konkreettista tehdäkseni aloin maanantaina sahata kaadettavaksi aiotun jättikuusen alempia oksia pois. Ne maata vasten makaavat oksat, jotka veivät tilaa pienestä pihasta olohuoneemme verran. Jospa se nyt kaatuessan ei osuisi pihan ruusupensaaseen. Sahaan pihapihlajienkin kuivia oksia, jotka ovat puoliksi katkipoikki koska niissä on kipeilty. Suren puuressukoita, joihin joku on iskenyt nauloja ja ruuveja...

Puuparka...

Kiskon pois adrenaliinimyrskyssäni edellisen asukkaan pihaan jättämät 16 mustaa jätesäkillistä piharakennuksen taakse, pois etupihalta kaikkien nähtäviltä. Nyt ne mokomat vihdoin lähtivät irti maasta, johon olivat jäätyä pätkähtäneet. Säkeissä on osin maatunutta multaa, risuja, haravointijätettä yms. Niistä saisi maantäyttöaineksia tai muuta sellaista. Uusimmista haravointijätteistä saisi vanhanaikaisen kompostin aineksia... Osassa on tavallista roskaa, jotka olisivat edelliset asukkaat voineet hyvin itse viedä kaatopaikalle. Lisää roskasäkkejä löytyy mm puuliiteristä ja lisää törkyä mm siitä koirankidutuspaikasta...

Kerään maahan tipahtaneet puiden oksat kasalle, samoin ne kuusen valtavat oksat. Heti tulee paljon siistimmän oloista. Koiratarhan pohjalta löytyy päivä päivältä lisää roinaa jonka heitän peräkärryn roskakuormaan. Kaikki roinat eivät lähde vielä irti. Jäässä yhä.

Mies soittaa ja sanoo olevansa kotimatkalla ennen aikojaan. Menen sisälle, vaihdan pois likaantuneet pihavaatteet, niistän, pesen kuraisen naamani ja käteni oikein kunnolla, ja käyn sitten eilisen päivän tiskien kimppuun.

Ihana enkelinsiipi <3

Tarkastaja jonka piti antaa suostumuksensa pihapuiden kaadolle, saapuu myös kohta. Hän kulkee Laten kanssa tontin rajoilla ja antaa luvan kaataa suunnittelemamme puut. Talon asioihin hän ei puutu mutta antaa neuvon kutsua paikalle terveystarkastajan ja lähtee pois.

Mielessä pyörii koko ajan, että jos talon alla oleva löytö osoittautuukin pahemmaksi niin mitä me sitten...

-Ei saa vielä heittää kirvestä kaivoon, sanoo Mama puhelimessa kun kerron hänelle mitä tänne kuuluu. Hän toivoo että saamme puolueettoman neuvonantajan tähän pulmaamme.



Tiistaina havaitsen pihalla sitruunaperhosen. Kierrän piharakennuksen ihan vaan huvikseni, ja näen maassa auringossa myös nokkosperhosen. Se lentää tiehensä kun astun lähemmäksi. Jossain peipot laulelevat. Koiratarhan pohjasta ei lähde vieläkään irti sinne heitetyt ja jäätyneet polkupyörän ja mopon kumirenkaat. Astun kuitenkin auringon pehmentämään koiranjätökseen ja kuljen sen vuoksi lopuissa lumipenkoissa kauan aikaa, jotta saisin lällän irti ainoista pihakengistäni, eli vaelluskengistä jotka tuo rakas mies osti miulle köyhimykselle ennen viime syksyn lomareissua, ja joilla olen kulkenut kiltisti koko talven. Eihän ne nyt saa mennä pilalle!

Lankakori uhkaa käydä pieneksi...

Olo on voimaton ja pahoinvoiva. Menen sisälle, istun sohvalle kutomaan sukkaa. Paikalliselta kirpparilta olen löytänyt muutamat Seitsemän veljestä alehintaan. En sitä kirjaa, vaan aloittamattomia villalankoja. Ajatuksissani neuloessani sukkaan tulee kamalan pitkä kärki ja joudun purkamaan sitä pitkät pätkät. Päätä särkee ja etova olo jatkuu. Laitan kutimen pois ja käperryn lyhyelle sohvalle kipeälle oikealle kyljelleni. Lueskelen Mamalta saamiani ihania puutarhalehtiä. Nukahdan siihen sohvalle kauniiden puutarhojen mielikuvia mielessäni. Unessani on patio, jota ympäröivät valkoiset syreenit, aurinko paistaa, linnut laulavat ja minä istun pation katosta riippuvassa valkoisesssa korikeinussa jotain raikasta ja kylmää juomaa pitkässä kapeassa lasissani, ja olen onnellinen...

Puutarhaunelmia...

Herään kun Late tulee töistä, vaikka mieluummin olisin jäänyt uneni maailmaan. Hani on jälleen kotona tavallista aikaisemmin koska tiistaina meidän oli määrä viedä kaatopaikalle se peräkärryn jätekuorma. Kaikea mitä pihasta ja vanhasta saunasta on löytynyt. En jaksaisi lähteä. Etoo yhä. Vatsakin on sekaisin, mutta lähden sitten kuitenkin kaveriksi.

Kaatopaikalla poistettuamme pressun romuista lähtee niin ällöttävä lemu että meinaan väkisinkin oksentaa muutaman kerran hajun iskettyä päin kasvojani. Late ottaa itse kuormasta ne iljettävimmät ja heittelee kaatopaikkajätteeseen. Kotiintulomatkalla mies ostaa miulle keltaista jaffaa. Löydämme pari poikki kaadettua terijoensalavaa pellolta ja mie haen niistä muutaman oksan peräkärryyn. Mieli piristyy hiukan miettiessäni laitanko ne veteen vaiko suoraan kosteaan keväiseen maahan? Salava samoin kuin pajukin, on herkkä lähtemään kasvamaan, jos sille päälle sattuu ja maaperä on sopiva. Illalla saan edellisen sukkaparin valmiiksi ja aloitan uuden hassun sukkasen, hiukan vaikeusastetta itselleni nostaen.

Siistimpi kärkikavennus...

Keskiviikkona pahoinvoinnin aalto yhä kuljettaa minua mukanaan. Herra Fasaani huutelee ulkona talon nurkalla jo aamuviiden jälkeen. Saan ihanan viestin eräältä nettiystävältä. Vastailen hänelle ja mieleni hiukan piristyy. Ikään kuin seestyn. Haravoin hiukan pihaa. Nyt ne renkaat irtoavat koiratarhan pohjasta kun jätekuorma on jo viety. Tai itseasiassa jo toinen jätekuormallinen. Pitää kai alkaa kokoamaan kolmatta kuormaa?

Menen tökkäämään suoraan märkään maahan salanvaoksat. Lähtevät ne sitten kasvamaan tahi eivät. Havaitsen, että Herra Fasaanin mukana on peräti kaksi tyttöfasaania. Tytöt juoksevat päätä pahkaa edestakaisin mutta Herra Fasaani on tyynenä siinä ihan lähellä kun tökin salavan oksia märkään multaan. Pelästyttää se kerran minut rääkäisemällä ja räpsyttelemällä siipiään. Mokoma. Meinaan katkaista salavan oksan kun sen äänen niin läheltä yhtäkkiä kuulen.

Tomaatin taimet voivat hyvin...

Täksi päiväksi, torstaiksi, on meille tulossa terveystarkastaja tsekkaamaan tilannetta. Oloni ei ole enää niin kamalan etova kuin näinä kolmena edellisenä päivänä, mutta vatsa on edelleen kipeänä, liekö pelokkaista ajatuksista...

Uusia kevään merkkejä

Eilen oli Eliaksen nimipäivä. Eliaksen kukan violetti lapa on vaihtanut väriä ikkunalla, eikä se mokoma kuki? Tämä hortoileva hortonomi ei varmaankaan osaa hoitaa sitä oikein?












Herra Fasaani esitteli meille vihdoin lauantaina tyttöystävänsä. Viehko ja ujo Neiti Fasaani tepasteli katsomaan pihan ruokintapaikkaa ja Herra Fasaanin oleskelusoppea suuren kuusen alla. Toivottavasti ne olivat Neiti Fasaanille mieluisia. =)

Olen jo päiväkausia sitten poistanut sen kuusen ympäriltä nauhan, joka merkkasi puun kaatoa. Ei sitä puuta kaadeta. Mustarastaatkin tykkäävät istuskella sen puun oksilla ja katsella maailmaa. Selkeästi säilytettävä puu.  ♥ ♥

Muita kevään merkkejä ovat olleet töyhtöhyypän näkeminen tienvierustalla ja kiuruparvi pyrähtämässä lentoon pellolta. Kuvaa ei kummistakaan ehditty nappaamaan, auton pysähdyttyä linnut lesivät tiehensä.

Vetisiä peltoja, mutta ei joutsenia...

Oikeastaan Late lähti kanssani autoilemaan siksi, että bongaisimme joutsenia paikalliselta pellolta jonka tulvavedessä on keväisin aina nähty laumoittain noita ihania valkoisia lintuja. Nyt ei nähty yhtäkään. Tulvavesiä kyllä nähtiin ja koettiin. Joissakin kohdissa tulva oli vienyt osan tiestäkin mukanaan virratessaan ylemmältä pellolta tien yli alemmalle pellolle.

Lattialistat odottelevat olohuoneessa... 

Kamiinat sekä keittiöön että yläkertaan on nyt valittu. Sellaiset pienet, lämpötehokkaat. Hengityssuojaimiakin on nyt varattu purkutöitä varten ja mietitty saunan seinäpaneeleihin uutta sävyä. Vanhat saunan lauteet voisi vaikkapa hioa jolloin niistä tulisi ensi alkuun ihan käypäsät, puhtaan ja uuden oloiset

Naulakkokoukkuja.

Eteiseen tulee reiluja kunnon koukkuja vaatteita varten. Näitä ollaankin sitten metsästetty ja eräästä tehtaanmyymälästä löytyi oikeanlaiset... =)

Pari uutta siemenpussukkaakin on taas tuotu kotiin, jossa ikkunalaudat ja valoisat paikat alkavat olla kohta kortilla... Mutta kun ne pussukat ovat niin ihania ja, ja, ja edelliset basilikat eivät oikein itäneet, ja kasvun ihmeen seuraaminen on aina yhtä hengästyttävän ihanaa! Vaikka kaikki nyt eivät niin hyvin lähtisikään kasvamaan, on tässä amatöörihortonoimisessa kuitenkin oma viehätyksensä. Uskon, että jotakin saamme vamasti ihan pihalle asti, sitten aikanaan...

Vihanneskrassi olkoon pääsiäisruohomme, ainakin niin kauan kuin sitä riittää, sillä käytämme sitä salaatteihin ja leivän päälle koko ajan. Njam.






Kun edelliset krassit uhkaavat loppua, laitan uutta kasvamaan.



PS:
Elkun kukka kuolla kupsahti. Ei ollut pitkäikäinen se...
Oli varsinainen kertakäyttökukkanen...  =/ 

Oh, downshifting

Joku joskus totesi, jotta meillä on tyypillinen vanha sauna. Itseasiassa se -jos meille kerrotut tiedot paikkansa pitävät- on vain viitisen vuotta vanha. Se on tehty talon uudempaan ns lisäosaan. Mutta millä tavalla, emme tasan tarkkaan tiedä. Ehkä ilman lämpöeristeitä ainakin, koska viime talvena se oli varsin kylmä kellari, paitsi saunapäivinä kiukaan lämmössä, ihan korkealla lauteilla.

Pihapiirin vanha, liekö ihan talon alkuperäinen The sauna löytyy piharakennuksesta. Korkea, erikoinen kiuas houkutti kurkkimaan syvyyksiinsä varovasti hiukan lähemmin. En halunnut koskea vuosien pölykerrokseen ja avasinkin siis vain varovasti kiukaan kivien päältä ruostuneen peltiluukun. Kiukaan mustat kivet ovat suoneet löylyjä hirsisessä saunassa kylpijöille varmaan aika monia vuosia...

Pesuvesi saunojille, on kuumennettu padassa.Toivottavasti jostakin pihamaalta löytyy sellainen vanha kaivokin, josta pataan on vesi kannettu, sitä pientä puutarhaa ja ensi kesää nääs ajatellen...

Edellinen asukas oli rakentanut saunaan tukevatekoisen koirankopin yms ja saunan pihaan ison koiratarhan niin, että koira kulki sisään ja ulos saunan ikkunaan tehdyn luukun kautta. Luukun, törkyä ja tarhaa olemme purkaneet pois sitä mukaa kuin sitä on paljastunut lumen alta. Ainoastaan verkon edellinen asukas oli leikannut pois, tukipuut jäivät meidän siivottavaksemme, samoin ihan kaikki muu, mitä suuren koiran olopaikassa oli.

Olen siivonnut kaatopaikalle vietäväksi auton peräkärryllisen likaisia, karvaisia, pölyisiä ja haisevia vanhoja mattoja, täkkejä, patjoja, koiran tuhoaman kookkaan nojatuolin ja vaikka mitä pois tästä vanhasta saunasta. Vanha sauna haisee kamalalle, kuin likainen iso koira olisi yhä siellä. Haisevaa, kosteaa tilaa ei voi käyttää edes remonttitarvikkeiden säilytyspaikkana. Poispurettavaa siis riittää. Yritämme purkaa piharakennuksen tiilet ja puuosat aikanaan niin, että kaikki jatkokäyttöön sopiva tulee tallennettua, esim kesäkeittiötä varten. Silti kaatopaikkakuormiakin tulee yhä löytymään...

Kun syljeskelin suustani pahaa makua ja pölyä siivousurakkani jälkeen pihamaalla, kuulin korkean kuusen latvasta mustarastaan laulun ja se toi taas valon sydämeeni. Ihanaa, että niitä kauniita tummia lintuja on täälläkin seudulla. Niitä jäin kaipaamaan edellisestä asuinpaikastamme.

Myös suloisia punarintoja kauniine lauluineen, olen bongannut, jopa lintujenruokintapaikaltamme, samoin viherpeippoja niiden siellä tavallisesti tättähääräävien tiaisten kera. Fasaaniherrakin käyskentelee päivittäin pihamaalla ja kiljahtelee välillä käheästi, varsinkin nähdessään kulkukissan hiipivän lähitienoossa.

Joku kiskoi postilaatikostamme pois hienon, Apen tekemän nimikylttimme. Onneksi itse laatikko on vielä paikoillaan, mutta tosiaan sinne eivät kirjalähetykset mahdu, vaan ne joudun hakemaan keskustan postista, postiljoonin ensin turhaan niitä yrittäessä tunkea postilaatikkoon, jättäen viestin yrityksestään ja kutsun kipittää postiin. Jos hän tulisi ovelle niin hänen ei tarvitsisi viedä niitä takaisin postiin? Miehän olen niin usein kotosalla, kirjoitan ja kudon ja kurkin ikkunasta pihan lintuja. Tai sitten olen ihan pihalla keräämässä risuja, siivoamassa lumen alta löytyviä roskia ja tavaroita pois jne jne jne.

Olen toki työpaikkahakemuksiakin laittanut lähiseudulle, mutta koska minun pitää mainita crohnintaudistani työtä hakiessani, (JOS sitä ei mainitse jo siinä vaiheessa, sairaspoissaolot crohnin aktiivivaiheessa ovat hyväksyttävä syy irtisanoa työntekijä) ei usein työpaikoistakaan kuulu koskaan mitään. Crohnihan ei todellakaan tartu. Se on henkilökohtainen autoimmunisairauteni. Sen vuoksi en saa esimerkiksi vakuutusta vakavan sairauden varalle, koska crohn on jo sellainen. Se on pikkuhiljaa heikentävä sairaus, jolle ei oikein ole keksitty parantavaa lääkitystä. Minulla se luultavasti oireista päätellen on ollut jo melkein murrosiästä saakka. Sitä on hoidettu "närästyksenä", epäselvänä keliakiana, jne kunnes vasta nelisen vuotta sitten tähystyksessä (en ollut suostunut tähyyn aiemmin) löytyi syy sekavalle oikkuvatsalleni ja ikuisille vatsakivuilleni, eli crohnin tulehduttamaa ohutsuolta pitkät pätkät. Taas yksi uusi tähy ja mahdollinen ohutsuolileikkaus kummittelevat edessäpäin. Se tähy on aina yhtä kammottavaa. Olenkin todennut joskus nielaisevani mieluummin kameran, jolla kuvannettaisiin suolistoani. Mutta en kyllä tuota omaa suurta canoniani... Sitä Herra Fasaanikin pelästyi yhtenä päivänä pihalla ja juoksi tiehensä kuin maantiekiitäjä. Tiedän, tiedän, nielaistavalla kameralla ei saa otettua koepaloja. Herra Fasaani palasi kyllä pian takaisin, eikä pelkää minua ilman kameraa pihalla hääriessäni.

Herra Fasaani juoksee pakoon kameraa...

Tämä tyyni downshifting elämä sopii minulle. En tavoittelekaan statusta, valtaa enkä kunniaa...
Multapurkeista pilkistävät pienet vihreät lehdet ja punarinnan suloinen laulu sykähdyttävät minua enemmän kuin hektinen ja meluisa meno maailmalla. Tietenkin haluaisin tienatakin jotakin, saada palkkapussin ja olla mukana maksamassa tätä taloa...

Lumen alta paljastuu tosiaan kaikenlaista... Nyt olemme löytäneet peräti yhden rajapyykinkin. Uudemman saunan ikkunalaudan peltikin löytyi pihan lumihangesta. Laitoin sen talteen jotta mies saa kiinnittää sen paikoilleen. Yläkertaan on tulossa uudet ikkunat vanhojen kaksilasisten, tuulessa kolisevien tilalle. Mietimme rakennustelineitä, joiden avulla ikkunat saadaan paikoilleen ja peiteluukut vanhoille salmiakki-ikkunoille. Aina jotakin. Eteenpäin, sanoi entinen mummakin lumessa, ihan kaikessa rauhassa.

Nyt taidan mennä keittämään lounaakseni kaurapuuroa ja sen kanssa nautin mansikkahilloa... 



PS: Myöhemmin paljastui, että sauna onkin tehty lisäosaan jo vuonna 1996, ja REMONTOITU viisi vuotta sitten....

Talon sisintä etsimässä

Viikonloppuna kurkistelimme taloa. Kiskoimme pois lautoja Pikkutalon sisäseinistä, sieltä täältä, nähdäksemme mitä talon sisin on syönyt. Tukiparruja tuli esiin, aika hyväkuntoisina. Ne saavat sitten remontissamme jäädäkin esille. Irtirevityistä laudanpätkistä tuli takkapuita.

Likaisia villoja ei voi vielä poistaa tai alas valuu purua välikatosta...

Sormet syyhyävät kun tekee mieli aloittaa purkaminen, mutta ei se niin vaan käy. Pitää ensin etsiä paikat yläkerran kaappien tavaroille, siirtää sinne kylmästä alakomerosta vaatteet, pakata ylimääräiset koriste-, yms esineet takaisin laatikoihin ja viedä ne jonnekin remontilta turvaan, ja jos puramme nyt jo portaikon, joudumme kulkemaan tikapuita pitkin kerrosten välillä, jne jne...

Pajunoksia käsissäni ajatuksissani rinkulaksi vääntelin...

Silmänräpäyksiä ulkona ja sisällä...

Pihlajista putoilee lunta...

Oravan jäljet Maman ikkunan takana...

Omat joulukukat- ja kukkasipulit koottuina odottamaan "puutarhaan" pääsyään...

Kaikkea pientä yläkerrassa...

Yrttejä tulossa...

Tämä kasvi on matkamuistosiemenistä...

Multapurkeissa aarteita...

Jotkin alut ovat vielä niin kovin hentoisia...

Valoa kohti... Välillä purkkeja pitää käännellä...

Lähikaupasta narsisseja 99 snt/ruukku, vaikka en keltaisista kukista juuri pidäkään...

Ikkunoista puheen ollen, ikkunaesittelijä kävi kurkistamassa yläkerran hataria ikkunoita ja teki tarjouksen, joka on kolmasosa koko remppabudjetistamme... Huoh...
-Jos tähän tyhjään pihaan istuttaisi rahapuita niin alkaiskohan lisää rempparahaa kasvaa puissa, kun se rempparahasaldo ei ole suuren suuri?

Mie olen hajottanut voimieni mukaan sellaisella innolla pihan koiratarhaa ja sitten sormet ovat olleetkin niin sekaisin, ettei edes kutomisesta ole meinanut tulla mittään. Viikonloppuna mies varmaankin vahvemmakseen purkaa kanssani pois niitä merkillisiä rakennelmia pihasta. Jos ja kun se uusi autotalli taitanee siirtyä hamaan tulevaisuuteen, niin tehdään edes siistiksi tuo olemassaoleva piharakennus ja sen ympäristö.

Tosiaan, sain Laten kanssani purkamaan koiratarhan jäännöksiä. Tuli hieman siistimpi piharakennus...
 Tai sanotaanko että vähemmän rehjulook? Ehkä jopa romuromanttinen? =) Njäh, ei ehkä vielä mutta jos yhden ikkunalasin saisi siihen vaikka korjattua...


Miksiköhän roska-autot käyvät miten sattuu? Meillä oli tilaus roska-astian tyhjennyksestä kerran kuukaudessa. No, nyt viiden viikon aikana roskat on viety kolmesti?

Nyt voisi taas laittaa oksia maljakkoon...

Tuli mieleeni noin vuoden takainen jonkun korkean auton irtirouhaiseman, miun 
talteen ottamani ja veteen laittamani silloisen pihamme kirsikkapuun oksan kukinta
ja siihen liittyvä runoseni. (ohos, tulipa pitkä lause!) Kas näin se meni:

Miten maltan odottaa
koko puun kukkivan
kun jo yhden kirsikkapuun oksan
maljakossa avautuneet kukat 
saavat olemassaolollaan 
näin onnelliseen
keväiseen nirvanaan 



-Una Reinman-

Eilen illalla ajelin Hanin perässä sillä vanhalla autolla kohti autopurkaamoa. Crohn on taas muutamia päiviä kiusannut entistä enemmän ja vatsani oli kipeänä. Olin päivällä piipahtanut pikku-Maman luona, samoin edellisenäkin päivänä, kun vielä pääsin tuon reilut parikymmentä kilometriä suuntaansa autolla ajellen kulkemaan. Nyt sitten ajelin Hanin ajoratoja seuraten, samalla tavoin kaarteissa kaarrellen (mies on joskus todennut miun ajavan autoa hänen laillaan)  ja samalla tiirailin bensamittaria, joka oli miltein punaisella. Ei ollut viime päivinä enää kannattanut tankata autoressukkaa...

Pihalla lojui kolarivaurioituneita ja lumen peittämiä autoja. Mie luovutin vanhan fordin avaimet Hanille joka meni edeltä purkaamon pimeään toimistoon ja minä perässä haikein mielin. Purkaamon omistaja kirjoitteli paperit valmiiksi, Hani allekirjoitti, sai käteensä 50 euroa ja lähdimme pois. Ihan väkisin minua alkoi itkettää, kun se vanha autoressu jäi sinne kun istuin Hanin viereen hänen uuteen autoonsa ja kaarsimme pois pihasta. Hani sipaisi lohduttavasti kylmää kättäni ja tokaisi, ettei auton vuoksi kannata vetistellä... Hän ei ihan ymmärtänyt että siinä samalla meni miun hetken aikaa omaamani vapauden tunne liikkua paikasta toiseen helposti.





















Lohdutukseksi sain Plantagenista 10 suloisenerikoisenihanan vaaleanpunavioletin orvokin tainta. Mie pyyhin kyyneleet pois. Tuntui että niiden heleiden kukkien myötä vatsan kipuilukin olisi hieman helpottanut ja mieli piristynyt. Voi tuota rakasta miestä!



Kohta menen kiskomaan vaaleanpunaisen pyöräni esiin varastosta ja kokeilen ovatko sen renkaat ajokunnossa. Täytyy miettiä, miten sillä voisi tuoda kotiin taas uuden säkillisen multaa...
Polkupyöränkin selästä on maailmaa ihan mukava katsella. Tosin hieman kylmempi kuin autovanhuksella ja matkan tekoon menee pidempi aika. Olen tosin alkanut haaveilla skootterista... Sanotaan ettei ole väliä päämäärällä vaan itse matkalla... Ja huomennahan on jo huhtikuu ja kevät alkaa toden teolla. Näinhän eilen jo kaksi joutsentakin lentelemässä huutaen länteen päin.

Maaliskuun loppua ja sirkkalehtiä

Eräänä päivänä suuntasimme vahinkotavaroiden myymälään ja saimme mukaamme uudenuutukaiset tikapuut. Sunnuntaina mies pystytti tikapuut talon seinälle ja kiipesi ruuvaamaan irronneen räystäskourun takaisin. Hän ei erityisemmin pidä korkeista paikoista, eikä mikään ihme, en miekään, ainakaan tikapuiden päällä seisten. Painava ruuvinväännin kulki miehen mukana narun avulla, että hän sai tikkaista tukevan otteen kaksin käsin. Räystään kiinnitys onnistui hyvin, ja mies saattoi huokaista helpotuksesta. Samoin mie, tikkaiden alimmalla askeleella koko ajan sydän pamppaloiden seisseenä ja tikkaita rystyset valkoisina rutistaneena.

Mietimme yhdessä näitä pihan poiskaadettavia pihapuita. Kaatotuomion sai vielä yksi pihakuusi jonka aiemmin olimme ajatelleet säästää, mutta tarkemmin ajateltuna senkin voisi nyt poistaa samalla kun muutama muukin vanha pihapuu kaadetaan metsurin toimesta huhtikuussa. Mutta tuumitaan vielä tämän kuusen kohtaloa..

Pienestä tontista turhan paljon tilaa vievät ikivanhat (varmasti jo lahot) jäkälöityneet puut, joista osa on kuivunut pystyyn, osa haljennut pahasti ja joku makaa vaarallisesti jo talon katon päällä. Kaadettavien, vanhojen riippakoivujen oksat laitan visusti talteen, koska miulla on askartelusuunnitelmia niiden oksien varalle. Polttopuitahan me tulemme tarvitsemaan täällä koko ajan, joten mikään ei mene hukkaan näistä kaadettavista puista. Paitsi ne ihan lahoimmaat kohdat.

Sahasimme pihan kauniista hopeapajusta torson paksun jo ammoin puoliksi poikki sahatun oksan pois ja puu näytti heti siistimmältä. Minä polleasti aloitin tikkisahalla sen oksan sahaamisen mutta pian mies tuli, otti sahan ja jatkoi siitä mihin mie jäin. Pihamaa on risuinen kovien tuulenpuuskien kiskottua puista oksia sinne tänne. Keräilin oksia roskienpolttopaikalle. Näillä kovilla tuulilla ei voi polttaa yhtään mitään, ettei tuli karkaa.

Muovinen punainen, selkäpuoleltaan vihreäksi sammaloitunut postilaatikko tien reunassa oli halki ja rikki pohjastaan ja siinä postit kastuivat ja liikaantuivat. Nyt sain vihdoin luvan Hanilta kiskoa laatikon pois paikoiltaan. Laatikko oli lyöty siihen kahdella linttaan isketyllä piiitkällä naulalla... =)

Mies auttoi asentamaan lahjaksi saamamme vihreän peltisen kirppispostilaatikon irtiotetun muovisen tilalle. Lukollisen laatikon varsinainen postiluukku on aika pieni, ja minulle usein postitse saapuvat kirjalähetykset eivät tule mahtumaan siitä, jotenka joudun varmasti hakemaan postista ne lähetykset tästä lähtien. Vaan eiköhän tämä laatikko olekin tilapäinen.

Yläkerran huoneessa lakkasi vastikään (8.3.2011) ostettu kasvilamppu yhtäkkiä toimimasta. Onneksi lamppuun sai ostettaessa takuun, joten lamppu meni vaihtoon. Toivottavasti kyläläiset eivät omaa liian vilkasta mielikuvitusta, kun yläkerran ikkunasta heijastuu violettia valoa... =)

Nyt multapurkeissa on Keravan asunnon pihamaalta ja niityiltä kerättyjenkin kukkien siemeniä. Saa nähdä mikä kukka jaksaa lähteä itämään. Anopin antamista siemenistä laitoin multaan viimeiseksi neilikoiden siemenet. Hänen kellokukkansa eivät lähteneet itämään, mutta hänen antamissaan akileijoissa sekä malvoissa näkyy pieniä sieviä alkuja. Omat villiorvokkini eivät myöskään lähteneet itämään, mutta ostetut monivuotiset orvokit ovat onneksi pienillä sirkkalehdillä. Pieniä alkuja niinikään on Mallorcan reissulta mukaamme ottamissamme, multaan työntämissäni siemenissä. Onpa hauskaa seurata, millaisia kasveja niistä tulee, jos tulee...

Tässä kuvassa on vain osa multapurnukoistani... =)

Tilatuissa siemenissä on ollut sekä erinomaisesti itämään lähteneitä että kokonaan näkymättömiin jääneitä siemeniä. Mintut esimerkiksi eivät itäneet lainkaan, eivätkä ruusunätkelmät eikä myöskään koreankärhöt. Niiden olisi jo toki kuukaudessa pitänyt itää, eikö vain?

Olohuoneessa on yksi uusi koirankorvilla oleva siemen-ja kasvikuvasto, jota innoissani selailen ja haaveilen. Viime viikolla piipahtaessani Mama-armaan luona, käväisimme kaupoilla ja kirpparillakin ja kaupassa ihailin sinisten lobelioiden ainoaa siemenpussukkaa, kun muista kaupoista se on ollut jo loppu, ja niinpä Mama osti sen miulle. Sunnuntaina en voinut taaskaan vastustaa Hanin seurana ollessani, hänen ostaessaan kattoruuveja, sen kaupan siemenpussukkatelinettä vaan mukaan lähti myös (ah, vihdoin!) kelloköynnöstä ja puistolemmikkejä ynnä muuta mukavaa. Pujotin kelloköynnösten siemenet ruusunätkelmien ruukkuihin, joten jos niistä putkahtaa nätkelmiä esiin kuitenkin joskus, mikä tosin on varsin epätodennäköistä, niin molemmat köynnöstävät mahtuvat kyllä kasvamaan yhdessä, kylki kyljessä. 


Minä saan vielä ihan hetkisen nauttia siitä, millaista olisi, jos minullakin olisi auto, sillä kuun loppuun mennessä tuo Hanin vanha auto menee sitten romuttamoon, kun sitä ei kukaan ostanut. Pari päivää vielä voin ajella Maman luona ja käydä sillä autolla asioilla. Voin kuvitella hetken vielä olevani keskivertokaduntallaaja. Enkä köyhä kuntoutustukilainen... Keskiviikkona se ajamisen ilo loppuu. Miun pienillä tuloillani kun ei autoa pidetä.

Vähän päivässä

Mies mittailee ihme kylmäkomeroa eteisessä. Luultavasti ulko-ovi on ollut ennen sillä seinällä, ja komero on ollut eräänlainen konttoori, jossa tavattiin entisaikaan ruokia säilyttää viileässä. Nyt kylmätila on meidän hätäapuvaatekomerona ja vaatteet olivat pakkasella hyisen kylmiä sieltä pois otettaessa.

Tai siis oikeammin miehen vaatteet, sillä hänellä on enemmän vaatteita kuin miulla. Miun vähäiset vaatteeni mahtuivat makuuhuoneessa olleeseen pieneen kaappiin, ja sinne mahtuivat lisäksi vielä liinavaatteetkin. =) Miehen jäätyä talvella saunaan viimeisenä pesulle, mie kiirehdin ottamaan kylmästä komerosta hänelle yövaatteet ja pitelin niitä takan lasiluukkujen edessä, jotta ne lämpenisivät, ennen kuin ojensin ne saunasta tulleelle kultaselleni.


Mies tahtoisi nyt tietää, mitä on komeron alaslasketun katon sisuksissa. Hän puhuu itsekseen, koputtelee, naputtelee pintoja, pohtii ja laskee. Mittanauha vilahtaa moneen kertaan monessa paikassa. Minä istun polvet koukussa sohvalla ja katselen toisella silmällä Emmerdalea ja toisella miehen puuhia. Välillä on noustava pitelemään mittanauhaa miehen avuksi ja samalla vilkuiltava televisiosta, ettei se Andy tee enempää pahaa vaimolleen...

Komeron yläpuolella menee raput, ne hassut ja vaaralliset, yläkertaan. Seinämä olohuoneen oviaukosta rappujen pieleen on pidempi kuin minun pituuteni. Mies kiskoo irti muutamasta paikasta rimoja ja astinlautaa rappusista. Hän tahtoo tietää mitä nekin ovat syöneet. Alta löytyy puhallusvillaa. Hän nappaa irti pienen laudan paneeliverhoillusta rappujen seinämästä. Samasta tilasta, mutta eri tavalla ja eri kohdasta ovat raput ennen vanhaankin yläkertaan menneet, ennen tuota viimeistä remonttia joitakin vuosia sitten. Me taas aiomme siirtää raput kulkemaan ihan toisella tavalla. Irtirevästyn paneelin alla on vanhaa seinää ja tervapahvia. Olohuoneen puoleiselle sisäseinälle on naulattu lastulevyä. Sillekö minä täällä oireilen? Lastulevyä on löytynyt aika monesta paikasta täällä...

Mies aukoo rappujen vieressä sijaitsevan sähkö"kaapin" luukun ja tutkii kookasta aukkoa. Minäkin kipitän uteliaisuuksissani kurkistamaan. Itse en ole vielä koskaan saanut auki tuota luukkuviritelmää omin avuin, vaikka yrittänyt kyllä olen. Olen pelännyt koko seinämän paneeleiden romahtavan, jos kiskon luukun irti, ovat heiluneet sen verran pahasti...

Kurkistan sisään luukusta, jossa edelliset asukkaat ovat näköjään säilyttäneet myös tavaroita. Pölyisillä laudoilla lojuu nurin ja oikeinpäin muutama lasten pelikortti ja tussikyniä. Pohjan laudat irtoavat helposti. Puhallusvillaa on sielläkin, polyuretaania sähkötaulun ympärillä ja muovia siellä täällä. Silti rappukäytävästä selkeästi kovalla tuulella tuulee sisään ja pakkasella käytävä oli kylmänä...

Rappujen seinämään jää muistoksi pieni purettu aukko. 

Purkuremontti pian alkakoon. Vähän päivässä, paljon viikossa... 

Minipuron lirinää

Kevään tulon huomaa siitäkin kun vettä menee kenkiin ja sukat kastuvat. Kivirapuilla oleva kynnysmatto on suojasäällä koko ajan litimärkä, koska lumet toivat katolta mukanaan puolet räystäskourustakin joten vesi lirisee nyt katolta suoraan rappusille. Matto pitää tämän tästä heittää rapun kaiteelle valumaan.

Kuivuessaan tarpeeksi kynnysmatto onkin seuraavaksi tuulen leluna jolloin tuuli vie sen mukanaan joko pihaan tai heittelee sen rappusille poikittain. Ovikranssin tuuli nappaa mattoakin useammin mukaansa mutta sinnikkäästi mie haen kranssin ja laitan sen oven naulaan takaisin. Kisailen tuulen kanssa.

Koetan paukutella pihan jääkerrokseen rautakangella ojia vedelle jotta se vaeltaisi vapauteen pihalta lojumasta ja kenkiä kastelemasta. Rautakanki alkaa käydä pian painavaksi ja otan hieman kevyemmän rautalapion avuksi ja niin niitä pieniä ojia syntyy.

Aloitan pikkuojat niiden loppupäästä ja avaan ihan viimeiseksi lätäkön reunaman, jotta pääsen katselemaan kuinka vesi juoksee uutta solaa pitkin purona kohti alavampaa maata ja jo madaltuneita lumikinoksia. Pian lätäköt alkavat huveta silmissä ja aurinko lämmittää pihan jäätiköstä lisää sulavettä.

Tulee hinku tehdä minikaarnaveneitä seilaamaan minipurosissa...