Translate

14.4.2011

Näinä viime päivinä

Uusia huonekasveja...


Ensi järkytyksestä hiukan toettuani ja jotain konkreettista tehdäkseni aloin maanantaina sahata kaadettavaksi aiotun jättikuusen alempia oksia pois. Ne maata vasten makaavat oksat, jotka veivät tilaa pienestä pihasta olohuoneemme verran. Jospa se nyt kaatuessan ei osuisi pihan ruusupensaaseen. Sahaan pihapihlajienkin kuivia oksia, jotka ovat puoliksi katkipoikki koska niissä on kipeilty. Suren puuressukoita, joihin joku on iskenyt nauloja ja ruuveja...

Puuparka...


Kiskon pois adrenaliinimyrskyssäni edellisen asukkaan pihaan jättämät 16 mustaa jätesäkillistä piharakennuksen taakse, pois etupihalta kaikkien nähtäviltä. Nyt ne mokomat vihdoin lähtivät irti maasta, johon olivat jäätyä pätkähtäneet. Säkeissä on osin maatunutta multaa, risuja, haravointijätettä yms. Niistä saisi maantäyttöaineksia tai muuta sellaista. Uusimmista haravointijätteistä saisi vanhanaikaisen kompostin aineksia... Osassa on tavallista roskaa, jotka olisivat edelliset asukkaat voineet hyvin itse viedä kaatopaikalle. Lisää roskasäkkejä löytyy mm puuliiteristä ja lisää törkyä mm siitä koirankidutuspaikasta...

Kerään maahan tipahtaneet puiden oksat kasalle, samoin ne kuusen valtavat oksat. Heti tulee paljon siistimmän oloista. Koiratarhan pohjalta löytyy päivä päivältä lisää roinaa jonka heitän peräkärryn roskakuormaan. Kaikki roinat eivät lähde vielä irti. Jäässä yhä.

Mies soittaa ja sanoo olevansa kotimatkalla ennen aikojaan. Menen sisälle, vaihdan pois likaantuneet pihavaatteet, niistän, pesen kuraisen naamani ja käteni oikein kunnolla, ja käyn sitten eilisen päivän tiskien kimppuun.


Ihana enkelinsiipi <3

Tarkastaja jonka piti antaa suostumuksensa pihapuiden kaadolle, saapuu myös kohta. Hän kulkee Laten kanssa tontin rajoilla ja antaa luvan kaataa suunnittelemamme puut. Talon asioihin hän ei puutu mutta antaa neuvon kutsua paikalle terveystarkastajan ja lähtee pois.

Mielessä pyörii koko ajan, että jos talon alla oleva löytö osoittautuukin pahemmaksi niin mitä me sitten...

-Ei saa vielä heittää kirvestä kaivoon, sanoo Mama puhelimessa kun kerron hänelle mitä tänne kuuluu. Hän toivoo että saamme puolueettoman neuvonantajan tähän pulmaamme.



Tiistaina havaitsen pihalla sitruunaperhosen. Kierrän piharakennuksen ihan vaan huvikseni, ja näen maassa auringossa myös nokkosperhosen. Se lentää tiehensä kun astun lähemmäksi. Jossain peipot laulelevat. Koiratarhan pohjasta ei lähde vieläkään irti sinne heitetyt ja jäätyneet polkupyörän ja mopon kumirenkaat. Astun kuitenkin auringon pehmentämään koiranjätökseen ja kuljen sen vuoksi lopuissa lumipenkoissa kauan aikaa, jotta saisin lällän irti ainoista pihakengistäni, eli vaelluskengistä jotka tuo rakas mies osti miulle köyhimykselle ennen viime syksyn lomareissua, ja joilla olen kulkenut kiltisti koko talven. Eihän ne nyt saa mennä pilalle!

Lankakori uhkaa käydä pieneksi...


Olo on voimaton ja pahoinvoiva. Menen sisälle, istun sohvalle kutomaan sukkaa. Paikalliselta kirpparilta olen löytänyt muutamat Seitsemän veljestä alehintaan. En sitä kirjaa, vaan aloittamattomia villalankoja. Ajatuksissani neuloessani sukkaan tulee kamalan pitkä kärki ja joudun purkamaan sitä pitkät pätkät. Päätä särkee ja etova olo jatkuu. Laitan kutimen pois ja käperryn lyhyelle sohvalle kipeälle oikealle kyljelleni. Lueskelen Mamalta saamiani ihania puutarhalehtiä. Nukahdan siihen sohvalle kauniiden puutarhojen mielikuvia mielessäni. Unessani on patio, jota ympäröivät valkoiset syreenit, aurinko paistaa, linnut laulavat ja minä istun pation katosta riippuvassa valkoisesssa korikeinussa jotain raikasta ja kylmää juomaa pitkässä kapeassa lasissani, ja olen onnellinen...

Puutarhaunelmia...



Herään kun Late tulee töistä, vaikka mieluummin olisin jäänyt uneni maailmaan. Hani on jälleen kotona tavallista aikaisemmin koska tiistaina meidän oli määrä viedä kaatopaikalle se peräkärryn jätekuorma. Kaikea mitä pihasta ja vanhasta saunasta on löytynyt. En jaksaisi lähteä. Etoo yhä. Vatsakin on sekaisin, mutta lähden sitten kuitenkin kaveriksi.

Kaatopaikalla poistettuamme pressun romuista lähtee niin ällöttävä lemu että meinaan väkisinkin oksentaa muutaman kerran hajun iskettyä päin kasvojani. Late ottaa itse kuormasta ne iljettävimmät ja heittelee kaatopaikkajätteeseen. Kotiintulomatkalla mies ostaa miulle keltaista jaffaa. Löydämme pari poikki kaadettua terijoensalavaa pellolta ja mie haen niistä muutaman oksan peräkärryyn. Mieli piristyy hiukan miettiessäni laitanko ne veteen vaiko suoraan kosteaan keväiseen maahan? Salava samoin kuin pajukin, on herkkä lähtemään kasvamaan, jos sille päälle sattuu ja maaperä on sopiva. Illalla saan edellisen sukkaparin valmiiksi ja aloitan uuden hassun sukkasen, hiukan vaikeusastetta itselleni nostaen.

Siistimpi kärkikavennus...


Keskiviikkona pahoinvoinnin aalto yhä kuljettaa minua mukanaan. Herra Fasaani huutelee ulkona talon nurkalla jo aamuviiden jälkeen. Saan ihanan viestin eräältä nettiystävältä. Vastailen hänelle ja mieleni hiukan piristyy. Ikään kuin seestyn. Haravoin hiukan pihaa. Nyt ne renkaat irtoavat koiratarhan pohjasta kun jätekuorma on jo viety. Tai itseasiassa jo toinen jätekuormallinen. Pitää kai alkaa kokoamaan kolmatta kuormaa?

Menen tökkäämään suoraan märkään maahan salanvaoksat. Lähtevät ne sitten kasvamaan tahi eivät. Havaitsen, että Herra Fasaanin mukana on peräti kaksi tyttöfasaania. Tytöt juoksevat päätä pahkaa edestakaisin mutta Herra Fasaani on tyynenä siinä ihan lähellä kun tökin salavan oksia märkään multaan. Pelästyttää se kerran minut rääkäisemällä ja räpsyttelemällä siipiään. Mokoma. Meinaan katkaista salavan oksan kun sen äänen niin läheltä yhtäkkiä kuulen.

Tomaatin taimet voivat hyvin...


Täksi päiväksi, torstaiksi, on meille tulossa terveystarkastaja tsekkaamaan tilannetta. Oloni ei ole enää niin kamalan etova kuin näinä kolmena edellisenä päivänä, mutta vatsa on edelleen kipeänä, liekö pelokkaista ajatuksista...




5 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Voi sinua, luin ja surin puolestasi, ihan itku tuli silmään minullakin, kun tiedän miten iloinen olit/olet pikkutalostasi.
Kyllä sitä kaikkea roinaa ihmiset jättävät nurkkiinsa, toiseten korjattavaksi, heittäkää se trampoliini hemmettiin, jos eivät kohtuuajassa hae. Toivaan,että kaikki menee kuitenkin parhain päin.

Una, toivon sinulle kuitenkin aurinkoista viikonvaihdetta .

Krisse kirjoitti...

Sinulla on taito kertoa...ikävistäkin asioista..
Mulle tuli ihan kyyneleet silmiin kun luin.
Toivon todella että kaikki kääntyy hyvälle mallille. Älä sure kyllä asiat järjestyy...pidän peukkuja..ja laitan kädet ristiin...
-Krisse-

Hallatar kirjoitti...

Kiitos Tuija ja Krisse, ystäväiseni, lohdullisista ja ystävällisistä sanoistanne.

Miekin itkin maanantaina itseni kirjavaksi talon alla ensin ryömittyäni, siksi naamanikin oli kurainen tuossa päiväkirjassa... Istuin rappusilla ja itkin, ettei salama VOI iskea kahteen kertaan samaan kohtaan?! Soitin sitten Hanille joka tosiaan lähti töistään aiemmin ja vanhempansakin tulivat kurkkimaan talon alle...

Vatsan kipumöykky ei suinkaan tänäänkään kadonnut terveystarkastajan käynnin myötä. Hän "ei ollut nyt varautunut kuin tutustumaan paikkaan ja oli unohtanut kaikki paperitkin, mutta jos haluamme hän voisi tulla ensi kuussa kirjaamaan jotain lausuntoja asian tiimoilta, mutta ei voi antaa mitään kovin kummoisia lausuntoja kun ei ole rakennusalan ihminen" jne...

Mk kirjoitti...

Toivottavasti saatte sinne mahdollisimman pian myös sen rakennusalan ihmisen.
Jospa ne vedet olisivat vain kevään sulamisvesiä, aika monen kellarissa uivat tvart keväisin.
Kaikki peukut ja isovarpaat pystyssä!

Hallatar kirjoitti...

Kiitos MK