Lahden Kettu ja Loviisan hanhia

Mie en tahtonut kaupasta muuta, kuin tuoksukynttilöitä.

Kävimme lauantaina aamupäivällä jällehen rautakaupoilla hakemassa kakskakkosia, eli puuta lissää keittiön sisäkaton koolaukseen. Yhdestä tehtaanmyymälästä kävimme kurkkimassa myös astiankuivauskaapin runkoa se entisen lahoneen tilalle, mutta ei tällä kertaa ollut sellaisia saatavilla. Noh, ensi kerralla sitten.

Jake-esikoinen laittoi viestiä jotta saapuisi remppakaveriksi mutta hänen autossaan oli hiukan  pakoputkiongelmaa. Käväisimme siinä samalla sitä ongelmaa katsomassa jolloin lahtelainen city-kettu käveli muina kettuina ohitsemme. Minulla oli mukanani vain kännykkä, jonka kuvan laatu on ihan surkea, mutta yritin tietty söpöä kettua miekin kuvata.

Kaunisturkkista, koivikon reunamaa kiertelevää kettua kuvailivat muutkin. Tuolla kokonainen nuorten miesten joukko kuvasi kettua kännyköillään. Eräs mies käveli vihreässä t-paidassaan (kuvassa oikealla) pitkät matkat ketun matkassa, kylmässä tuulessa, kunnon kameransa kanssa kettua kuvaten. Tiedän kyllä itsestäni, ettei silloin edes palele, kun on jotakin ihmeellistä muuta mielessä. Niin kuin vaikkapa kaunis luontokappale kuvattavana. =)

Myöhemmin lauantaina Late kiristeli Jaken auton pakoputkea meidän pihallamme lisää, kun poika itse antoi sille ensin omassa pihassaan ensiavun.
Poikanen oli suurena apuna kaverinamme keittiön sisäkaton teossa. Nyt on siinä huoneessa sisäkatto paikoillaan, reunalistojaan odottamassa. Sen harjakaisten kunniaksi maistelimme illalla Laten kanssa muutamia espanjalaisia juustoja sellaisesta kolmen euron paketista ja avasimme yhden joululahjaksi saamistamme punaviineistä. Miekin sitä vähän maistoin ja minua alkoi nukuttaa saman tien.

Sunnuntaina saatoimme hiukan hengähtää remontista ja viettää aikaa hetken vapaammin, kuin muutkin viikonloppua viettävät, joten ajelimme Laten kanssa kuvauskeikalle Loviisaan. Nyt näin ne voimalan työläisten parakitkin...

Olipas paljon hanhia kerääntynyt merenlahdelle...
Aurinko paistoi, mutta mereltä tuuli ilkeästi ihan miun vaatteiden läpi. En osaa koskaan pukeutua oikein kun menen meren lähelle... Joimme rannalla lämpimiksemme suojaisemmassa paikassa kaakaota termospullosta. Ihailimme hanhiparvia jotka välillä pyrähtivät lentoon, ja meren pinnan alla sukeltelevia pikkukalojen parvia, joita jokunen lokki koetti lennosta pinnan alle syöksyen nokkaansa toisinaan napata.

Ja eikun pian takaisin tämän remppaharrastuksen pariin.
Kotopihallakin oli hiukan tehtävää ensimmäisen oikean pakkasyön jäljiltä. Kaivoin dahlian juurakot suureen ämpäriin odottelemaan talvisäilytykseen pääsyä. Meillä ei ole sellaista kellaria tms tilaa, jossa ne voisivat pikkutalossa talvehtia, mutta Mama-armas lupasi ottaa ne kellariinsa. Ihana Mama. Koetin tosin sanoa, kun hänellä on kesämökillä meidän pihaamme uusia kasveja, että tehdään vaihtokauppa ja hän saisi nämä dahliat. Se kävisi hyvin sillai päinsä...

Sunnuntain aamua. Piharakennuksen katto kuurassa...

Raparperien kolmas tuotantokausi tältä kesältä...

Crohnilääkitykseni, jota pitäisi syödä tabletti säännöllisesti aamuin illoin, väheni huolestuttavasti elokuun puolella ja otin vähenevistä tableteistani enää vain yhden iltaisin, säästääkseni niitä, koska Kela on lopettanut kuukausirahani jo muutama kk sitten ja olin rahaton. En halunnut Laten joutuvan maksamaan miun lääkkeitäni. Syyskuun alussa oli kuitenkin pakko mennä apteekkiin reseptin kanssa, koska lääke loppui kokonaan ja alkoi olla voimaton ja huono olo. Vatsaan koski taas koko ajan. Lisäksi niveleni särkevät crohnin vuoksi, ja tämä lääke auttaa siihenkin särkyyn. Stressiähän miun tautini ei myöskään yhtään tarvitsisi, mutta millä sellaisen välttäisi?

Paikallisessa apteekissa kuitenkin väitettiin (Päijät-Hämeen reseptisotkuko?) jotta minulla pitäisi olla vielä lokakuun 14 päivään asti tätä lääkettä, eikä annettu uusia. Itse tiesin ettei minulla ole yhden yhtäkään lääkettä kotona. Kuka näitä solunsalpaajia nyt huvikseen ja liikaa söisi, että ne loppuisivat ennen aikojaan? En mie ainakaan, sillä vaikka lääke auttaa vatsaani, se vie samalla koko ajan lisää hiuksiani... Seikka, josta olen hyvin surullinen... Eli päinvastoin haluaisin syödä lääkettä niin vähän kuin mahdollista...

Kerrankin taudin nimi oikein lääkepurkissa...

Late huolestui miun tosi väsyneestä ja kivulloisesta tilastani ja antoi miulle lääkkeisin rahaa ja lauantaina kävimme Lahdessa apteekissa jossa sanottiin että tietenkin annetaan tämä lääke! -Näkyyhän reseptistä selkeästi, ettei sitä voi olla enää yhtään jäljellä! Huh! Huokaisin helpotuksesta niin, että meinasin itkeä siinä apteekin tiskillä. Apteekkari vielä muistutti, etten saa enää jättää syömättä näitä solunsalpaajiani, koska sairauteni voi pahentua ja muuntua joksikin muuksi, vielä -jos mahdollista- pahemmaksi...

Nyt on siis sillä saralla kaikki ok. Hiukset lähtevät jälleen, mutta vatsaan ei koske...

Kynttilöiden valo rauhoittaa illat ja mielen...

Hani teki sunnuntai-illalla meille vielä kunnon puisen lintujen ruokailulaudan, viimetalvisen muovisen ja hajonneen tilalle. Hän on tosi kiltti mies. Vaikka hänen sukulaisensa toivovatkin fb:ssa että hän saisi uuden keittiön myötä myös uuden kokin... =)

Syksy saa saapua.


PS: Pikkutalo-blogi on ollut olemassa vuoden... 

Voisin keittää puuroa...

Siemenistä kasvatetut rönsyilijät... <3

Sähkömies kävi sitten tänä aamuna ja laittoi VIHDOIN kiinni sähköistyksiin takaisin sähköhellan sekä keittiön lämpöpatterin... Jotenkuten.

Maanantaina olisikin tullut täyteen 9 viikkoa ilman keittiötä. Tai siis ilman sähköhellaa. Ei meillä varsinaisesti keittiötä vieläkään ole. Asunnon vanha sähköhella näköjään siinä vaiheessa viikkoja sitten, kärsi hieman maalivaurioita, kun se irrotettiin huoneesta. Mutta nyt se on kuitenkin siis sähköistyksessä kiinni...

-Sähkömies tosin oli ihan turhaan naulanut sähköjohtoja kiinni käsittelemättömiin seinien kipsilevyihin sekä lattian lastulevyihin?? Luulikohan herra Sähkäri että ne jäävät sellaisenaan meidän keittiömme pintamateriaaleiksi?
(Noh, ne kiinnikkeet meidän piti sitten jälkeenpäin irrotella, kun maalasimme seiniä ja kun Late asensi laminaattilattiaa. )Olisi varmaan pitänyt mennä katsomaan, mitä ihmettä se siellä keittiössä naputteli. 
Aina pitäisi olla itse paikalla, seisoa selän takana, kun joku muu on täällä jotakin tekemässä...

Sähköhellan pistorasian hän oli kiinnittänyt kummallisen kauas hellanpaikasta, vaikka olin näyttänyt lastulevylattiaan piirretyn hellankohdan huoneen nurkassa ja Late oli piirtänyt seinäänkin sitäpaitsi neliön jossa luki sähköhellan pistorasia. Se kohta on puolen metrin päässä siitä kohdasta johon Sähkäri tuon rasian kiinnitti. Pistorasia on jopa vinossakin. =P

Sähkömies oli sitäpaitsi jotenkin kiukkuisen oloinen tällä kertaa, joten siksi mie kirjoittelin toisessa huoneessa, kun hän kolmisen varttia kolisteli ja naputteli keittiössä. Ehti hän kirotakin, kun näytin millaiset yksinkertaiset lamput olimme hankkineet jo valmiiksi kaapistojen alle asennettaviksi.
-Noista tulee h***in ruman näköiset, mies tokaisi synkkänä.
-Miksi ette valinnut sellaisia lamppuja joissa on pistorasia samassa?
-Kun me emme halunneet sellaisia, mie vastasin hämmentyneenä.
Pistorasiat tulisivat ihan toisiin paikkoihin. Ja vaikka me olisimme halunneet seinällemme vaaleanpunaisen elefanttilampun, niin hänen olisi se mielestäni pitänyt mukisematta luvata asentaa...?
Hän oli myös siitä kiukkuinen, kun kaapistoja ei oltu vielä asennettu. Viimeksi hän oli sanonut vaan, että soittakaa sitten hänet tänne uudestaan, kun kipsilevyt ovat seinissä...
Nyt sanoi sitten tulevansa uudestaan kun kaapit ovat paikoillaan.


Ensi viikonloppuna pitäisi saada kattolevyt kattoon? Mutta apuva!
-Meiltä puuttuu sellainen vempele, jolla ne kattolevyt saadaan kiinni kattoon...

PS:
Vedenkeittimellä sitten kuitenkin sen miun lounaspikapuuroveteni keitin.
Menee jo rutiinilla.

Sitäpaitsi kattilat ovat jossakin laatikossa makuuhuoneen tavarapaljouteen pakattuina... =)

Eilisiä hetkisiä remontin keskeltä...

 Jo kauan sitten alasleikattu Ahkera-Liisa 

jatkaa kukkimistaan... ♥ 

 ♥  Kaikki Liisathan OVAT tunnetusti ahkeria. =) ♥

Muratti, 

-murheen kukka- 

valtaa makkaria,

joka näyttää edelleen muuttajan varastolta. 

Pitkittynyt muutto? 

Keittiön työtasot vielä muoveissaan... 

Kukahan sahaisi nuo ylälaudat? 

Tikkisaha ei toiminut alhaalta ylöspäin 

enkä uskalla käyttää sähkösahaa... 

Huoh. 

Jotain tarttis tehrä... 

Pakko odotella sähkömiestä, 

joka ei eilen ehtinytkään meille 

mutta ei ehtinyt ilmoittaakaan 

ettei ehdi saapua... 

Miekään en sitten ehtinyt postiin 

viemään tämän päivän nimpparisankaripojalle nimpparikorttia... =/

Pintoja eilen aamusella... 

Tuo tiilipinta tosin ei ole enää näkyvissä... 

Siinäkin on nyt sitten laastia päällä... 

Eräs nurkka... 

Edellisen remontoijan taidonnäytteitä... 

Meillä onkin tänään muuten 

jälleen asianajajareissu...

Keittön kaapistoja pinossa eteisessä, 

kuten myös keittiön hana ja kattolamppu... kohta 9 viikkoa... 

Pakkelia kipsilevyn pintaan... 

Ulkona on raikasta hengittää... 

♥  Viimeiset dahliannuput turvassa sisätiloissa...
Samoin tuo posliinilintunen, ettei sekin murtuisi
pilalle, niin kuin se enkelini sateessa...

Kun me lähdemme Laten kanssa jonnekin, 

niin se jokin 

on kiertää ne kaikki 5 - 6 rautakauppaa 

ja etsiä jotakin... =)

Pikku kaappi Pikkutaloon

 Valkoisen pikkukaapin tarinaa... 

Lehmuksenvihreä pikkukaappi lojui hylättynä vanhan piharakennuksen seinällä, vanhassa saunassa, eli paikassa, jossa edellinen omistaja piti koiraansa. Keväällä siivottuani kamalaa sotkua siitä tilasta useita peräkärryllisiä kaatopakkatavaraa, ihastuin pieneen kaappiin, sen tilan ja sekasotkun ainoaan silmäniloon ja luulin sitä vanhaksi renginkaapiksi. Late otti kaapin irti sieltä yhä koiralle löyhkäävästä piharakennuksen seinästä. Mie kannoin kaapin pihatelttaan.

 Tätä pintaan...

-Muista käsitellä tätä ainetta
hanskat käsissä... 

...ja hetken päästä lähtee kupliva vanha maali
ja myös pahat hajut 

tosi helposti pois kaapimella... 

Mutta hetkinen, 

se ei siis ollutkaan renginkaappi, 

vaan vanha lääkekaappi.

Tahdoin silti sen itselleni. =) 

Tässä sinisen ristin kaappi odottelee varsinaisessa eteisessämme, keittiön kaappien ja mattopätkällä suojatun keittiöön pääsyä odottavan sähköhellan kainalossa seuraavaan käsittelyään. Ei sitä vanhaa maalia tarvitse aivan täysin saada poistettua. Minulle ainakin riitti kun sain halkeamat, yms kohdat siistittyä ja hiottua.  En ole niin turhan tarkka perfektionisti. =)

Se käsittelyhän oli tietenkin pari kerrosta valkoista kalustemaalia pintaan, ja entisestä lääkekaapista ei ollut tietoakaan. Kaappi näyttää jälleen renginkaapilta, tai yleensä vaan maalatulta vanhalta kaapilta, niin kuin sen pitikin näyttää.

Olikohan piioilla muuten omia kaappeja...? =)  

Kuivaa puuta pesään

Kipsilevyt ovat nyt keittiön seinissä. <3

Takassa palaa tosi kuivaa puuta. Puut ovat olleet Pikkutalon seinässä sellaset 71 vuotta ja palavat tosi reippaasti. Joku entisöijä voi nyt saada tästä nyt vaikkapa halvauksen, mutta meille se on haisevaa jätepuuta, jota ei kannata poiskaan heittää jos sen voi käyttää energianlähteenä. Lauta on peräisin alakuvan pikkuseinästä, jossa se oli poikkilaudoituksena uudemman mäntypaneelin alla. Tämä edellinen remontoija on rakastanut mäntypaneelia. Sitä on kaikkialla... Vieläkin. 

Tästä pikkuseinästä lähti aamulla purut...

Olen tähän aamuun kello kymmeneen mennessä hihhuloinut täällä heti Laten lähdettyä töihinsä jo vaikkas mitä. Olen purkanut purut pois pikkuseinästä eteisen ja olohuoneen väliltä. Tai kakkoseteisen? Tai osan keittiön ja olohuoneen välistä seinää? Sellaiseksi sen pitäisi nimittäin nyt muotoutua ja talosta poistuu käsite kaksi eteistä...  No anyway, purua valahti siis lattialle neljättä jättijätesäkillistä. Soon kaikki nyt siivottu ja säkit pihalla. Purujen esteenä oli paksu pahvitus joista takimmainen osio on yhä paikoillaan. Tekisi mieli kiskoa sekin pois, samoin sen takana oleva vanha laudoitus, mutta ei saa hötkyillä. Laten pitää ensin nähdä tämä ja sanoa voiko ne kiskoa. Kakkosvitonen vasemmalla ei liene kantavaa rakennetta. Oikealla näkyy keittiön kantavaa (ja vinoa) puutukkia. Ja hormia...
Kiskoin irti myös sen viimeisen kaarioven kaaren olohuoneen oviaukon päältä. (Kuvassa ylhäällä vasemmalla, ei ole enää kaarta, jee!) Heti tuli avaramman näköistä, kun oviaukko tuli korkeammaksi. Yes.

Tuohon aukkoon tulee keittiökamiinan savuputki...

Keittönpuoleiseen palohormiin olen lääppinyt taasen yhden kerroksen tiilitasoitetta. Soon sitä mun muuraukseksi kutsumaani hommaa. Sitä pitää tehdä pikkuhiljaa, pieni kerros kuivumaan jättäen vähän kerrallaan, kunnes sekin kerros on kuiva ja on uuden kerroksen aika. Ensi alkuun se olikin enempi muuraamista kun puuhellan purun aiheuttamia koloja piti tiilenpaloin muurata saneerauslaatilla hormiin. Nyt työ on enempi tasoitusta, mutta niitä koloja on vieläkin paikattavana. On mielenkiintoista vaeltaa niitä tiilejä pitkin, jotka joku on siihen paikoilleen muuraillut yli 70 vuotta sitten...
Olen alkanut epäröidä tuon tiiliseinämäosion esiin jättämistä... Jospa nekin tiilet peittäisi tiilitasoitteella niin tulisi yhtenäisemmän näköinen keittiö? Tiilitasoite maalataan sitten aikanaan jollain mukavalla sävyllä. Oikealla ylhäällä näkyy nyt luukulla peitettynä sen ns. hukkaneliö, eli entinen uuninpanko, jolle ei oikeastaan löytynyt mitään käyttöä, varsinkin kun sen eteen tulee tavallaan keittiökaappeja, jatkumaan tänne oikealle...

Late oli viime viikolla Virossa työpaikkansa virkistysreissussa pari päivää. Mie en oikeastaan saanut täällä sitten yksinäni aikaan kuin tuota hormin tasoittelua aina kun se kuivui. Keksin myös tuon, että olohuoneen takassa voi polttaa puita, kun tukkii keittiöstä mineraalivillalla tulevan kamiinan aukon. Muissa hormin ylimääräisissä, puuhellan purun paljastamissa aukoissa onkin nyt muurattuina tuhkaluukut.

Keittiö kasvoi korkeutta n 30 cm kun ed remontoijan paneelit poistettiin katosta.

Lauantaina Late ja mie kävimme jälleen Lahdessa rautakaupoilla, tuoden mukanamme laatat tulevan kamiinan alle, sekä ensi kesän olohuoneen remonttiin takan edustalle, lisää laastia ja tiilitasoitetta, kipsilevyille omaa tasoitettaan, ja muutaman parin työhansikkaita. Ne kun meinaavat mennä rikki ja pilalle aivan alta aikayksikön. Niiden peseminenkään ei oikein kannata, olen kokeillut...

Erään kaupan pihassa kovassa tuulessa vanhempi mies koetti myydä meille muovikassillisen komeita perunoita 5 euron hintaan. Late puisti päätään miehelle ja meni vauhdilla kauppaan. Minä huikkasin miehelle:
-Meillä ei ole nyt keittiötä. Ei voida keittää perunoita...
-No, paistakaa ne? mies huikkasi takaisin mutta me ravistelimme päätämme itseksemme hihitellen ja jatkoimme matkaamme. Eihän silloin voi paistaakaan jos ei ole hellaa.

Nyt jälkenpäin ajatellen tunnen huonoa omaatuntoa. Mies saattoi olla tosi rahapulassa. (Tuttu tunne itselleni.) Miksi en ostanut häneltä muovikasillista niitä komeita perunoita sillä taskussani olleella omalla vitosellani, odottelemaan jotta meillä joskus on tuo eteisessä odotteleva hella keittiössä omalla paikallaan... =/ 

Tänään on muuten 8.s viikko ilman sähköhellaa, mutta hellan paikka on jo piirretty keittiön vasempaan takanurkaan lattian lastulevyihin. Lauantaina saimme loput kipsilevyt keittiön seiniin eli seinätkin ovat nyt ok. Niihin Late piirsi valmiiksi paikat pistorasioille. Sähkömies on luvannut tulla keskiviikkona katsomaan taas keittiötämme. Kattoon pitäisi seuraavaksi mennä etsimään rautakaupasta materiaalia, kunhan ensin tyhjennetään kaatikselle tuo peräkärryn roskakuorma...
Kyllä se keittiö siis siitä, hitaasti mutta varmasti valmistuu.

Näkymää keittiöstä ns kakkoseteiseen. Ahdistava ja kutistava kaari on poissa...

Eilen, sunnuntaina söin toisen kerran kotiruokaa tänä kahdeksana keittiöremppaviikkona, kun oli rakkaan Mamani syntymäpäivät. <3  Saimme kotiinviemisiksikin ihanaa pizzapaistosta, Maman leipomia korvapuusteja ja kinuskipiirasta. Ah, Nam ja Om nom nom. Hyvä ruoka, parempi mieli. <3

Keittiö valmistuu

Keittiön seinät olivat kamalan vinot, joten kipsilevyihin piti rakennella lovetuilla laudoilla ja pikku laudan paloilla uusi pohja vanhan lastulevyseinän päälle. Ikkunan alapuolella ei ollut juuri mitään eristettä aiemmin, nyt on, joten ehkä ensi talvena ikkunan luona ei ole enää niin kylmä. Ja lattiassa on nyt kunnon fyllit, joten varpaatkaan eivät enää palele.

Laten isä on lainanut meille paljon työkaluja. Tämä laser oli näppärä apuri kun seinien kallistuskulmia tarkisteltiin. Samoin lattian teossa tästä oli paljon apua.

Noille paikkelle se uusi kamina sitten tulee, keittiön ovelta kurkisteltuna. Kamina on vaan noin 1/6 entisen puuhellan koosta, mutta luulenpa että sen lämpövoinma on paljon suurempi kuin sen ex-hellavanhuksen. 

Puutarhan kaipuuta...

En enää muista,
koska olen tämän runosen kirjoittanut...

Koti...

Joka päivä ei ole jotain uutta kerrottavaa remonttirumbasta. Joinakin päivinä se edistyy. Eteenpäin se menee vaikka fiksun ja kiltin nuoren miehen muodossa joka hylkää seuraelämänsä ja saapuu meitä kahta tänne auttelemaan niin pitkäksi aikaa iltaisin, ettei enää kerta kaikkiaan näe tehdä mitään. Kiitos rakas esikoinen! <3

Silloin rumba notkahtaa ihan pikkuruisen askeleen lähemmäs valmistumistaan ja jonakin toisena päivänä remontti taas ikään kuin hyppää taaksepäin, ison askelen. Remppaletkajenkkaa?

Ja ihan syystä me molemmat hypähdimme paikoillamme, kun kaivattu kirje saapui vihdoin myyjältä tahi siis hänen asianajajaltaan, jossa tosin kieltäydyttiin kaikista mahdollisista korvausvelvoitteista ja jossa esitettiin merkillisen sekavia väitteitä mm että talo täyttää 1940-luvun rakennusvaatimukset (?????) sekä annetaan meille vastausaikaa vajaat kaksi viikkoa, TAI koko asian katsotaan rauenneen....

Melko reilua toimintaa, kun itse olemme odotelleet kiltin tyynesti noin puoli vuotta myyjän vastausta jo huhti- toukokuusta asti.

Samalla jatkuva vesisade kastelee niitä muutama vuosi sitten jonkun kädettömän remontoimia, homehtuneiden eristeiden täyttämiä ulkoseiniä ja pelkään, kuinka nopeasti home voikaan levitä rihmastoineen tuosta vain kaikkialle taloon, ellei sitä jo olekin täällä muualla...

Keuhkoni rahisevat jälleen ja tunnen jossakin sydämen tienoilla pistoksen hengittäessäni sisäänpäin. Pelko, on ikävä elimistön lamaannuttaja.

Tajusin pari päivää sitten istuttaneeni myös tänne pihalle särkyneitä sydämiä. Muistin, mihin aiemmin niitä olin joskus istuttanut... Kas tuonne, 12-vuoden takaiseen evakkopaikkaamme...

Tv:sta napattua:

"Rankinta 

ei ole itse remontti 

vaan sen lieveilmiöt."

Tv-sarja: 

Uusi elämä maalla 

Piha nyt

Jake-Esikoinen toi eilen tullessaan kameraani uuden objektiivin. 

Sen oli hänelle toimitettavaksi lähettänyt keskimmäisemme Miihkali
joka oli hankkinut itselleen päivitetymmän version
ja lähetti entisen kuvaputkensa äidille. <3

Kuulemma korvaukseksi siitä,
etteivät ole päässeet remonttiavuksi meille. <3 

Oi... <3 

Kiitos ihanat muruset.
<3<3<3

Leikin heti eilen uudella objektiivillani 

syksyisellä pihamaalla
kuvaillen oravaa 
ja syyspuita
sekä kasveja... 

Vielä on kesää jäljellä...