Lumitöiden ohessa

♥

♥

Eteisen kangaspussukassa on villasukkia vierailijoille.

♥

Lumitöiden ohessa maalasin (lue sutasin) valkoisella tämän talon seiniä. Ensin maalasin makuuhuoneen seinät. Näin "väliaikaisesti" sillä niillekin tehdään joskus myöhemmin jotakin. Yhden maalauskerran jälkeen jätin vielä maalarinteipit paikoilleen kysyäkseni tuolta armaaltani illalla, saako makkari jäädä maalaisromanttisen kirjavaseinäiseksi vai pitääkö mun maalata se uudelleen? En tosin käyttänyt tuota sanaa maalaisromanttinen siinä kysymyksessäni, koska vastaus olisi saattanut ollakin kielteinen. Nyt sain kuin sainkin kiskoa illalla listojen päältä maalarinteipit pois.

Ensimmäisenä päivänä kekkuloin villasukissani tikkailla ja kai kipristelin jalkapohjiani tikkaiden astinlautojen ympärille kuin apina, koska illalla jalkapohjani olivat hellinä. Toivoin välillä osaavani hyppiä tikkailla paikasta toiseen, kuin sirkuspelle, koska en olisi millään malttanut aina kavuta alas siirtämään tikkaita uuteen paikkaan, ja siinä kurkotellessani tikkaiden avulla kauemmas ja kauemmas, niksautin selkäni, ja valkoista maalia tipahteli pitkin tikapuita.

Vähän tuo mies myöhemmin illalla katseli noita alumiinitikkaita, että olenpa sitten maalanut nekin. Mie väitin etteivät ne olleet ennen katu-uskottavat, kiiltäessään uuden uutukaisena tuossa olohuoneen seinällä epämääräisen lauta- + rimakasan sekä työkalulaatikoston vierellä. Nyt tikkaatkin ovat uskottavat. Yhtä uskottavat, kuin valkoisten maalipisaroiden täplittämät hiukseni ja kasvoni. =)

Kaarieteisen käsittelemättömiä puupaneeleja maalatessani sain keskisormeni helläksi pideltyäni paneelien pikkuvälejä maalatessani sivellintä kuin kynää. Toisena päivänä opin jo käyttämään Hanin minulle ostamia kauniita työhanskoja (oi ne oli sääli ottaa töihin!) jotka helpottivat maalaamista kummasti. Aloin myös käyttää isoa sivellintä jolloin työ sujui joutuisammin ja omasin muitakin siveltimen käsittelyasentoja.
Tikkailla temppuilukin muuttui rutinoituneemmaksi enkä enää  koko ajan pelännyt putoavani niiltä. Onneksi paneeleja ei oltu käsitelty millään niin ne saivat vaaleamman ja valoisamman ilmeen, joka sekin on tilapäinen, sillä kaaretkin tullaan jossain vaiheessa poistamaan.

Seuraavana päivänä sutiminen ja telaaminen jatkui. Keittiö oli jonkin aikaa kuin hävityksen kauhistus kun siirtelin vaan sivuun huonekalut yms että pääsin alumiinitikkaiden kanssa hösselöimään. Minulla oli kaverikin seuranani. Sellainen pitkäsäärinen hyttynen. Jättihyttis? Hän meinasi tarttua välillä kiinni maalattuun seinään ja se piti muutamaan kertaan pelastaa hellävaroin maalista. Lopulta se jäi läähättämään tiskialtaan kaakeliseinään.
-Ihan selkeesti se läähätti. =)

Hioin kissan kynsien teroituksia ikkunalaudasta ja seinästä. Päälle valkoista maalia, ikkunanpieliinkin. Siis oikeammin sanottuna pohjamaalia, ja samaa tavaraa meni kokopaneloituun, käsittelemättömään ja tummuneeseen eteiseenkin, kun ensin irrotin sieltä palapeilit sekä jättikokoisen puunaulakon. Tämän pohjamaalin päälle nyt joku kiva sävy? Noup. Tämä maalaus toi vain valoa ja raikkautta tupaamme, ja mietintäaikaa kesän isoa remonttia varten, ei sen päälle tule mtn. Väliaikaista valontuojaa siis.  
Hani kiinnitteli illalla palapeilien tilalle omatekoisen jättipeilimme sekä takaisin seinään sen edellisten asukkaiden jälkeensä jättämän naulakon.

Mikä parasta, tuo monitaitoinen rakas mies laittoi kylpyhuoneeseen ihanan uuden hanan ja suihkutelineen. Entisen hanan suihkuletkun putki oli paikoin ruostunut puhki, suihkuletku oli kiinnitetty suoraan hanaan eikä suihkutankoa ollut seinässä lainkaan...  Kuka sitä nyt aina olisi suihkussaolijan kaverina, pitelemässä suihkua kun toinen pesee hiuksia? Tietty olisimme voineet ottaa koko suihkuletkun pois ja käyttöön vanhan kunnon pesuvatisysteemin, mutta Hani päätti hiukan modistaa kylpyhuonetta. 

Uusi suihkusetti paikoillaan.

Torstaina sain vierailijaksi tuttavan vuosien takaa. Me jutustelimme ja kaffittelimme ja Maman tupaantuliaisiksi ostama kahvinkeitin tuli ekaa kertaa käyttöön tässä asunnossa. Ihan hyvin pannukahviporot käyvät suodatinkahviinkin. Melkein paremmin kuin ne liian hienoksi jauhetut suodatinkahviporot. =)
Oi, ystäväni kehui niin ihanasti valokuvakirjoihin ottamiani kuvia, että olin vallan häkellyksissäni. Tuntuu aina tosi hyvältä jos joku antaa positiivista palautetta jostakin. Oli mukava nähdä ystävää. =)

Ystävän vierailun kunniaksi laitoin pitsireunusliinan keittiöpöydän virkaa toimittavalle puutarhapöydälle.

Tällä viikolla en ole ehtinyt eksyä mihinkään kaupungissamme. Mie keskityin sutimaan seinistä retromaisen kirjavia. =)  Hassua, että juuri kun edellinen kaupunki alkoi tuntua tutulta ja alkoi oppia kaikki paikat, muutettiin muualle jossa taas sama opettelu edessä. Mutta ainakaan aikani ei tule pitkäksi. Eksyttyäni voin sitäpaitsi soittaa Hanille ja kysyä tietä. Hänellä kun on sielussaan se automiesten sisäinen kartta. =)

Remppanurkkaus olohuoneessa.

Vaikka talon saisi muuten aika siistiksi, jää tämä yksi paikka muistuttamaan iänkaikkisuuteen jatkuvasta remontista. Remppanurkan taustalla ongelmanurkka, joka puretaan rappusineen ensi kesänä. Rapun viereen jää aina tavaroia, jotka ovat matkalla yläkertaan -Vie mennessäs, tuo tullessas- periaatteella.

Tuosta Hanin työkalulaatikostosta tulee aina mieleen se Yksin kotona-leffa, jossa saman oloinen mutta suurempi punainen laatikosto pomppi pitkin rappuja alakertaan. Noita kapeita rappuja pitkin ei tätä laatikostoa saisi edes yläkertaan. =)

♥

♥

...

Huonosta suuntavaistosta huolimatta perillä

...

♥

Kirppislöytö...

Herään liian aikaisin sunnuntaiaamuna kellon näyttäessä vasta aamukuutta. Tähän aikaan arkena kello yleensä soi Hanin töihinlähdön merkiksi. Kohta haukottelen vessassa. Hiippailen takaisin ihmeen lämpimästä kylpyhuoneesta. Suojasää vaikuttaa talon sisälämpötilaankin? Hani tulee pimeässä eteisessä vastaan ja antaa aamupusun. Mie hiivin narisevia lattialautoja pitkin pimeään keittiöön. Ulkona sataa räntää ja keittiön ikkuna on oikeastaan kaunis saatuaan jäisiä koristeita.

Kääriydymme yhdessä viltin alle sohvalle silmät ristissä katsomaan televisiota ja kumpikin miettii ääneen, pitäisikö mennä oikeastaan takaisin nukkumaan. Kummankaan ei tee mieli vielä aamupalaa. Hani meneekin takaisin peiton alle ja nukahtaa saman tien. Minä menen kohta perässä mutta en saa unta. Hiippailen takaisin olohuoneeseen mutta makuuhuoneen lattialaudat narisevat Hanin hereille. En ole oppinut vielä kävelemään niissä narisemattomissa kohdissa. Onneksi mies nukahtaa helposti uneensa uudelleen.

Kaadun sohvalle ja kiskon viltin päälleni. Avaan uudelleen telkun selatakseni nauhoituksia, mutta minuakin alkaa unettaa ja silmät lupsahtavat väkisin takaisin umpeen. Herään hassuun ääneen, kuin seinän takan rapisisi jotakin. Hiivin seinän viereen hormia kuuntelemaan, ja Hani herää makuuhuoneessa. Luulen ensin ääniä hiiren sipsutuksiksi ja näytän käsimerkein Hanille jotta hänen pitää olla hiljaa ja tulla tänne luokseni. Osoitan seinää.
-Mitä siellä on? Hani kuitenkin kysyy ääneen.
-Ihan kuin hiiriä... Tai, hei...
Hani on noussut jo ylös ja on tulossa kohti olohuonetta.
-Katso hei sataako siellä, huikkaan hänelle.
-Sataa, Hani vastaa lyhyesti vilkaistuaan ikkunan verhosta ulos.
Hani menee keittiöön ja minä ikkunaan. Ulkona sataa karvahatun kokoisia lumimöhkäleitä.
-Se taitaakin olla lumisade jonka ääni kuuluu piipunhormista? Mietin ääneen.
-Niin se voi olla.
-Piippuun tarvitaan sellai hattu, pohdin vielä.
-Niin tarvitaan, mies myöntelee kahvinporojen kimpussa. Hän tykkää pannulla keitetystä vanhanaikaisesta pannukahvista. Miun vatsalleni pannukahvi on joskus liian vahvaa, mutta päätän kuitenkin juoda sellaista tänä aamuna Hanin kysellessä veden kiehuessa, juonko kahvia vai... Yleensä juon teetä ja Hani kaataa veden kiehuessa ensin vettä minun kupppiini ja loppupannuun hän tekee itselleen kahvia.

Niin se alkoi aamu kahdesti. Päivällä Appi ja Anoppi saapuvat koiransa kanssa. Koirimus itkee sisälle päästessään ja on rauhaton. Haistaa ehkä sen kissan ja koiran tästä asunnosta yhä. Koiran nenähän on hirmun tarkka ja vaikka täällä on pesty lattiatkin moneen kertaa, uskon koiran ja kissan hajua sekä hilsepölyä olevan silti ilmassa, seinissä, katossa, taloon jääneissä kattolampuissa ja tietenkin yhä lattiassa.
Koirimus rauhoittuu mutta ei pidä Apen mukanaan tuomista työkaluista. Hani ja Appi aikovat laittaa paikoilleen sen hienon Apen makuuhuoneeseen kierrätyksestä löytämän välioven. Juomme ensin kaffetta ja lämmitän muille karjalanpiirakoita. Itselleni voitelen pari gluteenitonta leipää.

Keittiökaapin alkuperäiset vetimet.

 Lähdemme kahvin jälkeen Anopin kanssa kirppis- ja kierrätyskierrokselle. Eksymme heti alkuunsa ja joudumme kyselemään tietä puhelimitse Hanilta jolla on ihmeellisesti kaikenmaailman kartat mielessään. Löydämme kierrätyksen, erään vanhan maatilan pihapiirin, josta löytyy monesta rakennuksesta ja huoneesta vaikkas mitä, enimmäkseen miehisiä aarteita. Mie löydän parittomien kahvikuppien kokoelmiini kukkakuvioisen kupin lautasineen sekä keittiöpyyhkeen, joita ei koskaan voi olla kellään liikaa. Yhdessä huoneessa on kankaita ja huomaan vanhan valkoisen puuvillapöytäliinan johon on ristipistoin kirjailtu vaaleansinisiä ruusuja ja jonka reunoissa on kauniit pitsit. Ihailen liinaa aikani, enkä löydä sille hintaa ja samassa muistan miten Anoppi pitää kaikesta sinisestä.
-Tykkäisitkö sinä tästä, kysäisen Anopilta joka ottaa liinan helmasta kii ja alkaa ihailla sitä kanssani.
-Onhan se kaunis mutta mikäs sen hinta on, hänkin etsii hintalappusta jota emme kaksillakaan silmäpareilla löydä.
-Se on ihana. Siinä tosiaan on sitä jotakin, mie huokailen. Liina vaihtaa pitelijää.

Kassalla myhäilee vanhempi mieshenkilö. Kerromme hänelle, ettei liinasta löytynyt hintalappua ja samassa Anoppi löytääkin sellaisen. Liina maksaa 16 euroa ja huomaan Anopin innon lopahtaneen hieman.
-No sen saa kympillä, mies tokaisee hyväntahtoisesti. Ojennan omat ostokseni miehelle ja Anoppi ojentaa sen kympin kahtena vitosen setelinä omasta ostoksestaan. Mies etsii lompakkonsa ja antaa euron kolikon takaisin Anopille ja sanoo minunkin ostosteni olleen jo siinä samassa summassa. Siis alennusta alennuksen päälle? Kiittelemme ja kipitämme ulos, eikä Anoppi huoli miun tavaroistani maksua ja mie saan vielä hetken kantaa sitä ihanaa pöytäliinaa autolle asti. =)

Kirppislöytöjä: kaksi kukkakahvikuppia ja keittiöpyyhe.

Eksyilemme miun huonon suunnistustaitoni vuoksi vielä toisen kerran, etsiessämme kirpputoria ja joudumme jälleen soittamaan Hanille joka kertoo selkeästi kuin itse olisi mukana autossa, kaikki maamerkit joiden avulla pääsemme kirppikselle. Sieltä löydän sydänlaatan, jossa lukee että "Koti on paras" ja jota olen aiemminkin samalla kirpparilla ihaillut, postikortteja sekä toisen kukkakahvikupin lautasineen kokoelmiini. Anoppi löytää tuikkukynttilöille kivat aluset. Kotimatkalle emme enää eksy. =)

Makuuhuoneessa on nyt oikea ovi! =)
Se pitää tosin vielä maalata ja etsiä yksi kpl peitelevyjä...
niin ja nuo seinätkin kaipaavat pintaremppaa...

Pikkutalolla Appi ja Hani ovat saaneet makuuhuoneeseen sekä oven, ovenpielet, että ikkunanpielet aikaisemmin poistamiensa haljenneiden ikkunapielilautojen tilalle. Appi toi muassaan sen ihanan keittökaapin alkuperäiset vetimetkin ja ihastun niihin ikihyviksi. Ei mistään kaupasta olisi parempia löydettykään. Oli onni kun hän oli tallettanut ne. =) Yhden uuden tekemänsä jakkarankin Appi oli tuonut mukanaan. =)

Oi, meillä on nyt makuuhuoneessa ovi. 

Suurkiitos taasen Appi ja Anoppi! 

Varmaan nyt nukumme lämpimämmin. =) 

♥♥

...

Me olemme siunattuja... ♥

 ...

♥

♥

 

Onko sinua adoptoitu? Onko sinua siunattu? Minut on. Siis leikillisesti adoptoitu nettiystäväni toimesta, ihanan Sallin ansiosta. Hän on nyt miun Salli-mummoni. Sellainen tärkeä henkilö, jolle olen voinut kertoa salaisuuksia, iloja ja huolia ja hänkin on voinut kertoilla sellaisia asioita minulle. Olemme myötäeläneet toistemme arkea jo pidemmän aikaa. Minusta on kunnia-asia olla luotettu. On suloista olla kaivattu ja tärkeä. Niin hänkin on tärkeä minulle ja jos vähään aikaan ei hänestä mitään kuulu, on jo ihan ikävä Salli-mummoa. Näin ihmeellisiä asioita voi tapahtua nykypäivänä netin aikakaudella. 

Myös Hani on nyt siunattu miun laillani ja kaikkien jotenkin tähän taloon ja meihin liittyvien lailla, sillä saimme ihanan Onnea uuteen kotiin-kortin sekä herkistyttävän, taustapuoleltaan kukkien terälehtien elävöittämän taivaansinisen kirjeen joka sisälsi kauniin siunauksen tälle kodille ja sen asukkaille. Sain Salli-mummolta luvan laittaa kirjeen siunauksen tänne blogiini. Itse kortin sisältö on vain meidän ja Salli-mummon välinen kirjesalaisuus. ♥ 

"Jumalan hymyilevä katse 
helliköön tätä kotia ja 
sen asukkaita 
innoittaen ja houkutellen 
heidät tueksi toisilleen 
-ilon lähteeksi, 
arjen voimavaraksi, 
elämän syväksi mieleksi. 


Jumalan hymyilevä katse 
tervehtiköön tämän kodin 
sukulaisia ja rakkaita 
heitä, jotka ovat kanssamme 
ja heitä, jotka elävät enää sydämissämme, 
myös tämän kodin edellisiä asukkaita, 
jotka nyt rakentavat elämäänsä muualla 
ja ystäviä, heitä jotka ovat nyt täällä 
ja niitä, jotka eri puolilla maata 
ja maapalloa muistavat 
-ovat osa yhteistä matkaa. 


Jumalan hymyilevä katse 
siunatkoon tämän kodin tulevat päivät 
puhaltakoon avaran armon tuuli, 
jotta tämä paikka säilyy kotina, 
jossa jokaisen perheenjäsenen on hyvä olla. 
Kotina, jossa voi levätä ja 
tehdä työtä 
nauraa ja iloita 
pyytää ja saada anteeksi. 
Kotina jossa rakastetaan 
-yhä uudelleen rakastetaan, 
innostutaan, yllätytään."

Tämä Salli-mummun lähettämä siunaus 

oli lainaus Irja Askolan kirjasta Jos olet, ole nyt. 

Kiitos ♥ Salli-mummu tästä ihastuttavasta uuden kodin siunauksesta.

Olkoon sinunkin kotisi yhtälailla siunattu, kuin myös siun perheesi. 

Sydämellisin kiitoksin, Una ja Hani 

♥

...

Kaurapuuroa ja mansikkaa

Puut on kannettu, lumityöt tehty kahteenkin kertaan, pää isketty yläkertaan menevien rappujen yläosaan puita ylös viedessä (Hani iskee siihen ihan koko ajan päänsä. Minulle tämä oli vasta eka kerta, koska olen niin lyhyt, mutta puukuorman kanssa jotenkin menin erilailla portaista ja niin se kopsahdus kävi...)

Myöhäinen lounas on muhinut keittiön hellan kulmalla valmiiksi. Tänään se on kaurapuuroa jota vatsani muista viljoista poiketen joskus sietää ja jonne sekaan ujutin monta monta kukkurallista lusikallista Maman antamia, eilen jääkaappiin sulamaan otettuja pakastemansikoita. Ah.

Vielä koskaan en ole itse ollut loppukesällä niin rikas että olisin saanut omaan pakastimeen mansikoita litroittain, edes itsepointahinnalla. =) Nämä Maman suorastaan väkisin tässä kerran luonaan poiketessani mukaani laittamat mansikat olivat tänään kuin lohtua, silitys kuhmuiselle päälaelle äidiltäni ja kaurapuuroni sielu.

Pakastimeen jäikin vielä tätä punaista makeaa herkkua...

En ole vieläkään oppinut kokkailemaan pieniä annoksia, kun vuosia pyöritin kolmen lapsen yh:n taloutta. Nytkin keittelin sitten aikas reilusti kaurapuuroa ja mietin kattilanloppua hellan reunalle jättäessäni jotta oisipa joku kanssani tätä puuroa syömässä. Tuon ensimmäisen lautasellisen jälkeen masuun vielä mahtui puuroa lisää ja hain ne loputkin sieltä hellankulmalta kattilanpohjalta ja jääkaapista lisää nam-mansikoita.

Kaurapuuro nyt ei varmaan ole monenkaan mielestä kovinkaan gourmet-ruokaa, ei hohdokasta, ei kaunista eikä top-herkku-syötävää, eikä ole mikään loistava idea kirjoittaa siitä oikein kuvan kera... =)

Luulen, että omat lapsenikaan eivät tahdo enää koskaan syödä kaurapuuroa. Eikä keitettyjä kananmunia. Ne kaksi kun olivat usein meidän pääruokaamme silloin joskus... Mie syön niitä yhä. Masu on niihin tottunut ja kaipaa niitä. Joskus ainakin.
En tiedä johtuiko ruuan niukkuudesta vai onko kyse geeneistä jotka ovat jostain syystä hypähtäneet miun ylitseni, mutta kaikista lapsistani tuli hyviä kokkaajia. =) 

Ja mansikat. Mmmm...
Niitä varten tulee tälle pikkuriikkiselle tontille kyllä jonkinlainen alue. =)


PS: Luomuhernekeittokin ihanasti lämpeni omassa rauhassaan seuraavana päivänä lämmittämään ulkona vaeltaneita. ♥♥ On se ihana kapistus tuo puuhella. ♥♥

Löytöjä

Paikallisessa marketissa oli alelaarissa joulutavaroita. Tällainen "joulu"tyynykin joka tuntui sopivan pehmeänpullerolta poskea vasten. Kokeilin tietty. =) 

Se piti ottaa kainaloon kun sen sai puoleen hintaan. 

Hani ei vastustellut löytöäni. Hän etsi kylppäritarvikkeita. 

Heti pikkutalolla hintalappu niks pois, ja tyyny sohvalle ja kokeilemaan. On se hyvä. Ja söpö. 

Toiselta puolelta pikkutyyny on punavalkoruudullista puuvillakangasta.  

Tuo kuusi muuten ei ole sisällä. Se kasvaa olohuoneen ikkunan takana ja 

me suunnittelimme laittavamme ensi jouluna siihen valot.

Tämän ihanan romanttisen ruusunaulakon saimme Mamaltani. 

Ja mie kuljetan naulakkoa paikasta toiseen enkä tiedä, mihin raaskisin sen laittaa. =) 

Hani löysi eräänä päivänä töistä kotiin ajellessaan marketista takkasetin.

Ei sen ihan noin pramea olisi tarvinut olla mutta ihan hauska tämä on ja hyödyllinen. 

Tukkimiesten keksin näköisellä koukulla saa uuninluukut auki ja voi möyhentää hiiliä. 

Etsimme tavallista peltipönttöä. Ei löytynyt. 

Etsimme sinkkiämpäriä. Ei löytynyt. 

Löytyi kyllä maalattu peltipönttö kannella isoon hintaan. 

Ja tämä peltinen pikkuämpäri. 

-Se sai luotamme kodin pientä nokista työtä vastaan. 

Loppiaista uusvanhalla tuvalla

Loppiaisaamu alkoi lauhkealla säällä, ja ulkona melkein jo tarkeni ohukaiseksi käyneessä kirppistakissani. Pihalla ei ollut miulle kummempia tekemisiä kuin rappujen lakaisu lumesta. Huomasin rappusilla kissantassujen jäljet. Kuka lie kisu siinä käynyt istuskelemassa? Me kyllä varmaankin tarvitsisimme tänne hiirikissan... =)

Hani korjasi pois risan ovikellon surulliset jäännökset, sekä ulko-oven lasin, joka lienee ollut säleinä jo kauemman aikaa. Onneksi ovessa oli vielä kaksi lasia sisäpuolella jotta ovi edes toimitti ulko-oven virkaa. Nyt rikkoutuneen lasin tilalla on petsattu puulevy ja heti tuntui ovikin vähemmän kylmältä kuin ennen korjausta. Kyllä se vaatii vielä sisäoven ennen kuin lämmin pysyy sisäpuolella ja kylmyys ulkona, tai kokonaan uusvanhan ulko-oven, jollaisia me kyllä jo olemme kierrätyspaikoista metsästelleetkin mutta kehnolla tuloksella. Ei olla nähty sellaista ovea, joka kolahtaisi sydämeemme. Siksi korjataan tätä vanhaa ovea.

Minä laitoin tulet olohuoneen takkaan sekä keittiön puuhellaan ja kaivelin eilen ostamamme possunkyljykset esille jääkaapista, huoneenlämpöön. Eilispäivänä oli myös espanjalaista tomaattia ollut harvinaisessa K-kaupan tarjouksessa ja olin onnellisena kerännyt vihannestiskistä ihanan ison pussillisen tomskuja. Otin nyt niistä kolme ja paloittelin viipaleiksi odottelemaan pikkulautaselle pöydälle. Laitoin hellalle kattilan jonne valutin sentin verran vettä pohjalle. Se kattila odotteli jauhomuusiannostaan. Muusia oli tehnyt mieli, mutta jauhona se oli huomattavasti kevyempi kantaa kotiin tällä kertaa kuin kokonaiset perunat jotka kuitenkin ovat suuria suosikkejani. =)

Kun keittiön uunissa puut olivat jo miltei palaneet, livautin puuhellalle suuren paistinpannun ja lirautin sille tilkan rypsiöljyä, voita, hieman juustokuminaa, viipaloidun keltasipulin sekä kolme possunkyljystä tirisemään.  Paisteltuani alapuolen sopivaksi, käänsin kyljykset ja ripottelin kaikkiin hieman valkopippuria, pippurisekoitusta myllystä sekä suolaa himpun verran. Löysin kaapista sopivan matalan keramiikkavuoan jonka niin ikään laitoin hellan kulmille odottelemaan kyljysten kypsymistä. Kyljykset odottelivat siinä sen aikaa kun valmistin varsinaisessa paistinpannussa gluteenittomista jauhoista ruskean kastikkeen. Upotan kyljykset kastikkeeseen muhiutumaan ja lisäsin sekaan muhimaan joulusta jääneet kuivatut luumut, sillä possu ja luumut sopivat hyvin yhteen. Valmistin jauhomuusin kiehauttamalla kattilassa maitoa, sekaan voita ja suolaa. Välillä piti lisäillä puita hellanpesään. Siinä ne muhivat kyljykset kastikkeessaan ja muusi hymisi lämpimässä kantensa alla hellan reunalla. Lisäksi aina puuhellalla on kuumenemassa jättikattilallinen vettä josta saa sitten kiehuvan tiskausveden helposti, säästäen näin lämminvesivaraajan vettä.

Hani korjaili ulko-ovea ja kulki keittiön editse muutaman kerran ees taas etsien työkalujaan ja nuuhki ilmaa kulkiessaan ja saapuikin kohta ilman eri pyyntöä, ilman ulkovarusteitaan, kädet pestyinä, etsimään meille lautasia pöytään ja söi hyvällä ruokahalulla oman annoksensa. Hanille kaksi ja minulle yksi kyljys, ja lasiin pommacia kiitos. Mie kuvasin oman annokseni johon Hani tokaisi:
-Ounou.
Mutta on hän jo oikeasti tottunut elämään bloggaavan naisen kanssa. =)

Ruokakauppojen auettua puoliltapäivin menemme etsimään ulkolämpömittaria sekä hiirenloukkuja mutta varsinaisten rautakauppojen ollessa kiinni, päädymme paikalliselle kirpputorille etsimään uunipataa. Löydän kirppikseltä sinikukkaisen valkoisen pienen kesäpöytäliinan kesän kaffitteluhetkiä varten. Yläkerran toisessa kylmässä vintissä on vanha neliskanttinen pöytä jota sormeni syyhyävät päästä muokkaamaan käyttökuntoiseksi... Pikku pöytäliina olisi ihan sille pöydälle sopiva. =) Uunipata jäi vielä löytymättä...

Illemmalla purkaamme yläkerrasta erään huojuvan kaapin pois ja tilalle Hani kokoaa oman mappihyllykkönsä. Olimme kunnostaneet mappihyllykön edellisessä paikassa asuessamme. Nyt se sopi kuin nakuteltu tuohon uuteen paikkaansa. Unohdumme molemmat ylös tietokoneillemme istuksimaan. Kuulen jossain vaiheessa alakerrasta jotakin ääntä mutta luulen että se kuuluu auki jääneestä radiosta. Kohta mukanani yläkertaan kuljettamani kännykkä soi ja siellä Anoppi ihmettelee kun Hani ei vastaa puhelimeensa. Olivat Apen kanssa ohikulkumatkalla ja poikkesivat samalla kurkistamaan onko tämä talo asutun näköinen. Oli se kuulemma. =)
Keittössä kulkee paikasta toiseen punainen tarjotin, jossa on tavaroita, jotka eivät ole vielä löytäneet paikkaansa.

Kahvittelemma ja sovimme jotta ensi sunnuntaina he saapuvat jotta Appi voi neuvoa Hania makuuhuoneen ovenkarmien laitossa. On samalla siinä kaverina. Onhan sekin taito hyvä oppia jo nyt, koska niitä ovia saattaa olla menossa vaihtoon enemmänkin...

Olohuonetta loppiaisena...

Iltasella heidän lähdettyään kuuntelen olohuoneessa ihmeellistä ulinaa. Tuuli ulisee talon rakenteissa. Keittiöstäkin kuuluu ihmeellisiä aavemaisia poksahduksia tai kopsahduksia. Kierrämme kuuntelemassa Hanin kanssa mistä poksahtelu kuului ja syykin selviää: keittiön rikkinäisessä liesituulettimessa on jokin osanen joka reagoi tuulen aikaansaamaan ilmanpaineeseen poksahtelemalla. Talo elää omia aikojaan. =)

Puuhellalla kiehunutta teevettä

Ensimmäinen kiireetön aamu tässä kodissa.
Keittiön puuhella on ritissyt aikansa ja sen lämmössä
on kiehunut pannussa vettä.
Kohta kupissa on kolmas kupillinen teetä.
Saan kiivetä
hassut kapeat rappuset yläkertaan
mukanani riisikakkusia, päällystettynä juustolla,
niiden alla murkinaksi mukillinen pähkinöitä ja rusinoita,
toisessa kädessä teemuki.
Jalassa kotoiset taskuttomat lökähousut
ja päällä vielä yöpaituli,
joten kännykkä
on sujautettava yläkertaan menon ajaksi liiveihin.
-Saattaahan se soida yläkerrassa ollessani...

Voin istua jopa hetken aikaa koneella
kirjoittaen jotakin... 

Rauhoitella hiukan taas oikuttelevaa vatsaa. 

Katsella ulos vanhasta ikkunasta,
jonka ulkolasin alareunaa koristaa jää.


Kohta pitää mennä hakemaan puita,
tekemään lumitöitä ja laittamaan linnuille lisää ruokaa.
Ja huokaista
aikas onnellisena.

♥

♥

Jotain uutta jotain vanhaa...

Sydänpaperia... =) 

Rautakaupan tuliaisina asensi Hani kylpyhuoneeseen 

näitä erittäin tärkeitä vekottimia.

Tästä se remppaaminen alkaa, pikkuhiljaa. 

Step by step. =)

Keittiön ikkunalla könöttävät amaryllispurkit odottelemassa uusia kukkia. 

Jouluruusu oikoilee vihreitä lehtiään niiden vieressä
ilman kukan kukkaa...

Muuttorumbaa

...

 Tällainen kaaos oli pikkutalossa muuttopäivän iltana.

Keittiöön tuskin näkee eteisestä.
Banaanilaatikoita poikineen... =)

 Olohuoneessa Hani yritteli saada nettiä näkyviin huonolla 

menestyksellä, heti muuttopäivän iltana.

Ikkunoissa on väliaikaiset verhokyhäelmät. 

Miun mielestäni verhot ovat ensimmäisiä asioita uudessa 

kodissa. Jotain pitää olla ikkunoissa. 

Verhot luovat turvallisuuden tunnetta ja hieman jopa estävät kaikumista. 

Seuraavaksi tärkein asia on peti. 

Peti ja petivaatteet pitää olla jossain löydettävissä olevassa 

paikassa, pussukassa tai laatikossa, että pääsee yöksi nukkumaan. 

Seuraavana aamuna on aikaa etsiä sitten kaikkea muuta 

uusin voimin...

 Tässä hieman jo kaaos kesytettynä olohuoneen puolella.

Kattolampun olivat edelliset asukkaat jättäneet. 

Seinällä (oikealla ylhäällä) oleva ilmalämpöpumppu on rikki ja 

menee vaihtoon. Keväällä laitatamme Hanin veljellä 

(joka työkseen niitäkin asentelee) uuden ilmalämpöpumpun 

pikkutalon eteisen puolelle.

Keittiö kolmantena päivänä.  

Pikkuhiljaa tavarat löytävät paikkansa, 

kun niitä ensin pyörittelee mielessään ja 

käytännössä paikasta toiseen. 

Keittiökin menee jossain vaiheessa remonttiin, 

mutta nyt se on tämän näköinen jonkin aikaa.
Jonkin aikaa, tai niin kuin me nyt monesta asiasta
sanomme: "väliaikaisesti" keittiön pöytänä
on jälleen puutarhapöytä, isomman
pöydän odotellessa keittiön
ensi kesäistä laajentumista...

Hiukan huolta aiheutti se, että muuton keskellä havaitsimme 

keittiön vesiputken sekä kylpyhuoneen käsienpesualtaaseen 

johtavan vesiputken jäätyneen... 

Vaikka olimme muuttotavaroita tuodessamme monena 

päivänä ennakkoon varautuneet koviin pakkasiin jättämällä 

keittiön hanan hiukan valumaan, niin silti sekin jäätyi. 

Hani lisäsi lattialämmitystä ja keittiön hana alkoi toimia. 

Kylpyhuoneen jäätynyttä vesiputkea sulateltiin maltillisesti 

öljytäytteisen lämpöpatterin avulla. 

Nyt molemmat hanat toimivat. 

...

Kolme yötä pikkutalossa

Olohuoneen kaakelitakka luo ihanaa lämpöä...

Niin me nyt sitten ollahan täällä pikkutalossa nukuttu jo kolme kokonaista yötä. Se ensimmäinen oli uuden vuoden aattoyö, ja ympärillä räsähteli ja paukkui ja taivas oli kirjavana kauniita ilotulituskukkia. Mutta me olimme niin poikki muutosta että vaan nukuimme. Laskeskelimme sinä iltana, että meillä oli ulkokengätkin jalassa muuton vuoksi 11 tuntia. Siitä se alkoi kun ne laitoimme yhdeksän maissa aamusella jalkaamme ja aloimme kantamaan takaterassilta pois kukkaruukkuja ja pihakalusteita, ja siihen päättyi kun illalla seitsemän maissa olimme jälleen pikkutalolla, siivottuamme loppusilauksen sinne Keravan taloon. Jalatkin olivat ihan poikki muista jäsenistä puhumattakaan.

Lähtöpaikassa meitä oli muuttopuuhissa vain kolme; mie, Hani ja muuttoauton kuskina Hani veli, mutta muuttokohteessa oli sitten enemmän porukkaa, mm Hanin vanhemmat jotka ovat koko muuttoruljanssin aikana olleet suurena apuna ja tuoneet tänne pikkutaloon mm yhden tarpeellisen välioven, ihanan söpöisen apen kunnostaman, kierrätyksestä löytyneen keittiökaapin, remppatarvikkeita sekä pitäneet meitä jopa ruuassa!!! =)
Esikoinen saapui myöhemmin kytkemään meille mm tämän nettiyhteyden ja kokoamaan kaikki kolme tietokonettamme. =)

Itse en ole koskaan ostanut muutes yhtäkään rakettia. Miulla on lapsuudesta huonot kokemukset uudenvuodenvietoista etten koskaan ole halunnut itse ostaa yhtäkään rakettia. Sain tosin pienen palovamman täällä heti ensimmäisenä iltana saunassa kun otin lauteille kivutessani kiinni kaiteesta jossa olikin kaksi jumalattoman suurta ruuvia kannat koholla ja iskin niihin kämmeneni... Kohta Hani meinasi koskea ihan samaan kohtaan kaiteessa ja sain juuri ja juuri kiellettyä häntä koskemasta, toisen Uuden Vuoden palovamman välttämiseksi.

Perunasalaatti ja nakit eivät muuten mielestäni sovi yhteen lainkaan joten niitäkään ei meillä ollut. Hani ei pidä perunasalaatista lainkaan. Nakit ovat kyllä ok molempien mielestä. Sellaiset sinisen pakkauksen aidot nakit. En muista kenen valmistamia ne ovat, muistan paketin kun näen sen. =P
Ollaan syöty täällä pikkutalolla viikonloppuna vähän sitä sun tätä ja Hanin äidin tuomia evästyksiä, kun ei malta oikein laitella ruokaa tai tiskata, kun tahtoisi laittaa tavaroita paikoilleen pikavauhtia ja tuota remppaakin pitäisi jo aloitella ja on jotain aloiteltukin...

Rautakaupan tuliaisina löytyi sunnuntaina pyyhekoukkuja, suihkuteline, wc-papruteline, valokatkaisijoita, lukkopesä, väliovien kahvoja yms. Jo aiemmin on ostettu hanoja ja suihkutankosetti, sekä yksi kappale öljytäytteisiä lämpöpattereita. Kaikki nämä tulevat tarpeeseen...

Nyt on yläkerrassa korjattuina ovenkahvat, Apen tuomaan makuuhuoneen oveen laitettu kahva, (sen oven kun saisi vielä paikoilleen karmeineen) kylpyhuoneessa on nyt tanko suihkulle (sellaista ei ollut lainkaan) pyyhekoukkuja kylpypyyhkeille (niitäkään ei ollut) käsipyyhkeille uudet koukut uudessa paikassa, wc-paprulle teline ja saunan seinällä uusi lämpömittari. Hanat odottelevat vielä asennustaan. -Ne saunan kaiteen ruuvitkin täytyy muistaa vaihtaa heti kun mahdollista...

Lämpöpatteri oli tarkoitettu alunperin yläkertaan mutta alakerrassakin oli sille tarvetta kun havaitsimme toisen olohuoneen sähköpatterin toimimattomaksi.

---

...

Muuttomatkan maisemia

 

 Kun saimme tavarat lastatuksi muuttoautoon, aurinko pilkisti esiin 

ja paistoi heleästi pitkästä aikaa. 

Joulukuussa ei ollut montaa aurinkoista päivää. 

Vuoden viimeinen eli muuttopäivä sattui olemaan sellainen. 

Ensimmäisiä muuttokuormia vietynä

...

Keittiö puuliesineen odottaa meitä.  

Tästä se alkaa, elämä vanhassa talossa.
Mieli täynnä suunnitelmia 
ja sydän intoa puhisten...

Raput yläkertaan...
Niitä pitkin kannetaan 
viikon päästä tavaroita...

...

Vanhanaikaista ja edullista koristautumista

 ...

Ei tunnelmanluojien tarvitse olla kalliita,
eikä kestää ikuisuuksia...
 

PS: 

Paperitähdet irrotin pois keittiön ikkunasta 29.12.2010 

jotta saan pestyä ikkunan sisältäpäin... 

Ulkoa en edes yritä pestä. Pakkasta on ihan liikaa.

Jäälyhdyt annoin yhdelle mukavalle naapurille...
Hän saa perheineen niistä vaikkapa uudenvuoden juhliin pihavalot. =)

...

Jotain punaista uuteen kotiin

...

Pikkusiskoni ennätti jo lähettämään meille tupaantuliais/joululahjan, jossa on kaksi joulunpunaista sohvatyynyä, kaksi viinilasia, kullanvärisiä tähtiä, suuri punainen pöytäkynttilä kullanvärisine alustoineen ja pullollinen Sisilialaista punaviiniä. =)
Sisko oli evästänyt Mamaa, jonka luona viime viikolla käydessäni sain tämän lahjan,  
kun muuton jälkeen olemme ihan poikki, voimme avata paketin, sytyttää kyttilän ja nauttia rauhassa uuden kodin huomassa lasilliset viiniä...

♥

Suuri sydämellinen kiitos Pikkusiskolle!

Sisko vaan ei tiedä,
ettemme me juo punaviiniä.
Hanilla se närästää
ja minulle iskee punaviinistä heti migreeni. 

♥

♥

 

...

Uuden kodin avaimet

 ...

Amaryllis on ihanan kuninkaallinen kukka. Eräs marraskuun puolella multaruukkuun istuttamani yksilö kasvatti viime viikolla kolme kukkaputkea joissa oli yhtäaikaa jopa 11 ihanaa isoa kukkaa auki! Oi mikä ihana näky se olikaan. Sellainen hengästyttävän ihana silmänilo. Vieläkin siinä törröttää kahden kukkaputken voimin monta ihanaa joulunpunaista kukkaa.

Toisessa  ruukussa on tulossa viimeinen kukkaputki oranssinpunaisesta yksilöstä ja kolmannessa ruukussa kaksi putkiloa nuppuineen ennestään avaamattomasta vaaleanpunaisesta (ensimmäistä kertaa koskaan vaaleaanpunainen!) amarylliksestä, jonka toivon, oi niin toivon, aukeavan jouluksi.

Muutama (niin ikään itsekasvattamani) hyasinttikin näyttelee jo vaaleanvihreitä kukkanuppujaan ja niidenkin soisin aukeavan ja tuoksuvan joululta tulevana viikonloppuna. =)

Olohuoneessa palaa joka ilta tuikkukynttilä 

tuossa sydänystävän kynttilälyhdyssä... 

Hani ei oikein pidä joulusta. Niin hän väittää...
Huokaisee syvään jos kuulee miun laulavan tai hyräilevän joululauluja. =) Kun televisiosta tulee joulumainoksia, manaa hän itsekseen: "Joulu-joulu-joulu..." =) Kun otan joulutavarat (niitä on siis useampi laatikollinen joulunrakastajilla) hän voivottelee ihan ääneen:  "Voii eii! Joko se taas alkaa," mutta mie vaan virnistelen hänelle.

FB:n puolella eräs ystäväni totesi: "Hei Una, kyllähän Hani tiesi sut saadessaan että mukana tulevat joulukoristeet eikä 2,5 kuukautta vuodessa joulukoristeita nyt niin pitkä aika ole - jestas sentään!" 

Ihana nainen!! ;D
Ja toinen ystävä neuvoi:  "Nooh ainahan voi jättää yhden huoneen ihan ilman mitään jouluista? Jos toinen ei meinaa tottua :D" Näin on! 

Olen jättänyt tosiaan ilman joulunhiventä täällä meillä yhden huoneen, tämän "toimistoksi" kutsumamme, jossa molempien tietokoneet kököttävät. Tämä huone siis on "jouluvapaata vyöhykettä." =P 

Mutta kyllä se on kuitenkin Hani, joka laittaa valot iltaisin tekojoulukuuseemme ja usein sytyttää ton olohuoneen kynttilänkin ja muutenkin itsekseni salaa hymyillen huomaan, että asuu se pikkuinen joulunhenki siellä Haninkin sielussa. ♥  =)




Tätä huonetta on jo muutenkin tyhjennetty esim mappihyllykön tavaroista eilen, kun pikkutalo (vihdoin!!!) oli iltaneljältä tyhjänä ja saimme viedä sinne innoissamme ensimmäisen kuormallisen (niin paljon kuin escorttiin mahtui) tavaraa ja siivousvälineitä, pölynimurin ja kahvitarpeet, kamerat ja muistiinpanovälineet. 

Kurkimme joka huoneen ja kaikkialla näytti erilaiselta, kuin silloin kun siellä oli vielä entisen omistajan tavaroita.
Yhtään kuvaa ei kumpikaan meistä muistanut eilen ottaa... Kamerat palasivat repussa takaisin ilman yhtään uutta kuvaa pikkutalosta... Mutta kyllä niitä vielä ehdimme napsia! =) 

Olemme saaneet uuteen kotiin mattoja Mamalta, verhoja enoltani, ihania puutarhalehtiä ja puutarhakirjoja Mamalta jne... =) 


Oi joi tätä ihanaa aikaa! Eikö ole vallan hassunkurisen hauskaa ja erikoista, että saa yhtaikaa nauttia jouluntunnelmista, tulevasta opiskelijoiden joulunviettoon saapumisesta, tapaamisesta yhden opiskelijalapsosen luona, ja uuteen kotiin muuttamisesta? =) 

Oli ihana hetkinen 

kun molemmat laitoimme 

uuden kodin avaimet avainrimpsuumme... =)

♥ ♥

Odotusta on ilmassa, kaikenlaista... =)

...

Kuusta katselemassa

 ...

Olen joka joulu koettanut jo vuosien ajan löytää yhden uuden kuusenkoristeen joulukuuseemme. Tänä vuonna uusia koristeita olivat puiset valkoiset sydämet joissa toisella puolella oli herkkä kuva. Nuo muut koristeet ovat jo vanhoja. Osa koristeista on mennyt eteenpäin opiskelijoille heidän koteihinsa jo silloin kun muuttivat opiskelijaelämiinsä.

Kaikilla ei ole yhtä intohimoinen suhde jouluun kuin minulla.
Mie rakastan joulun lapsenomaista tunnelmaa, valoja ja värejä.
Kanelin ja neilikan tuoksua.
Joulukoristeiden hypistelyä...
-ja noita kullanvärisiä helmiä kuusessa... =) 


...

Kuusen tuoksu puuttuu

Voisikohan joulukuusen jo kantaa varastosta sisälle ja koristella? Sen joutuu nyt muuton vuoksi joulun jälkeen niin pian riisumaan ja laittamaan koristeet pois, että jos ottaisi jonkinlaisen varaslähdön jouluntunnelmiin jo etuajassa? Nauttisi runsaasti koristellusta bling-blingistä ja jouluvaloista nyt kaikessa rauhassa muutaman viikon? Vai kyllästyisikö siihen koreuteen jo ennen aikojaan? Meidän kuusestamme sitäpaitsi puuttuu aito kuusen tuoksu ja neulaset, se kun on muovia. Feikkikuusi vallan. Mutta säästetään nyt sellaisessa hetken aikaa ilonamme olevassa asiassa kuin joulukuusessa ja laittakaamme sekin raha vaikkapa joulupöytään. (Tai remppakassaan?) Jospa tämä tekokuusi nyt kerran vielä seisoisi tyynesti nurkassaan kaikki helyt hartioillaan meitä ja Murusia ilahduttamassa ja ehkä vuoden päästä jouluna kuusenamme olisi oikea puu, kuusi tai pihta, vihreine metsäntuoksuineen...

Vihreydessäkin 

on oma tuoksunsa...



PS:
Pikkuhiljaa tässä aletaan tavaroita pakkailemaan...

Ovi

...

Näen oven

luokseen kutsuvan

Varovasti astelen

kokonaan avaamaan sen

Kynnysmattoa

eteensä suunnittelen

-Una Reinman- 

Olen tuon pikkurunosen kirjoittanut jo kauan sitten mutta nyt vasta se sopii tunnelmiini hyvin. Aika ei meinaa kulua millään. Aika suorastaan vetkuttelee kulkuaan.

Tekee mieli malttamattomana jo pakata muuttotavaroita, mutta mihin mie niitä pakattuja laatikoita kasaisin? Ne olisivat tiellä joka paikassa! Joulun me joka tapauksessa vietämme vielä tässä vuokrakodissa, joka on sanottu nyt irti ja vuokravastuu on enää tämän joulukuun. Uutta vuotta otamme vastaan jo uudessa kodissa. =)

Rautakaupoissa kierrellessämme ostimme mm palo- ja häkävaroittimen tulevaan kotiin ja katselimme maalien sun muiden tarvikkeiden hintoja. Hani perusti remonttitilin taloa varten. Hän on taloudellisesti tarkka mies.

Etsimme sopivan isohkoa muuttoautoa, jolla muutto onnistuisi yhdellä kertaa niin ei tarvitsisi montaa kertaa ajella näiden talojen väliä. Muuttoautovinkkejä otetaan vastaan. =)

Mustarastas huhuilee takapihan tuntumassa. 

Niitä lintuja tulee tältä asuinpaikalta ikävä... 

Toivottavasti mustiksia 

on tuolla seuraavassakin asuinpaikassa... 

...