Punamultaa

Eilispäivänä aloittelin uuden pihamökin maalausta. Keikuin tikkailla ja siirtelin katon päällä suojana olevaa pressua syrjään varovasti mustekaloilla sitä yhä tukien, ettei pihan ikuinen tuuli veisi sitä, koska se kattohuopa vielä siitä uupuu. Miun porukoita tulee ensi lauantaina auttamaan kattohuovan kanssa. Toivoa sopii ettei tässä välillä, eikä lauantaina sada.

Punamullanväriseksihän se uusi torppa tulee valkoisin ikkunanpuittein, ovin, ja pihtipielin... Vähän niinko tää pääkartanokin... köhöm.
Enpä siitä tullut kuvaa ottaneeksi, vaikka kännykkä takataskussa tikkailla heiluin. Kuvassa sen sijaan yhä vanhaa mörskää tai mitä siitä on jäljellä. 

Illalla Hanin saavuttua töistään veimme ensin muutaman kaatopaikkakuormallisen pois pihasta kaikkea mitä tuosta vanhasta möröstä (ja sen sisätiloista ex-asukin roinaa) on saatu esiin ja irti ja sitten pelkin hauisvoimin ja rukkasten suojaamin käsin kävimme liiteriosan kannatinpuiden ja katon kimppuun. No, oli meillä välillä suomalaista sisua, leka tai rautakanki apuna. Jopa lapiokin, kun koetin kaivaa tukipuun alustaa esiin...

Arvaa kuinka monesti hihkaisin, jotta oisipa meillä edes moottorisaha!

Me kiskoimme köydellä loppurötisköä voimiemme takaa yhdessä ja saimmekin sen heilumaan uhkaavasti, mutta... Hakkasimme sen tukipuita rautakangella ja lekalla. Hani jopa sahaili tukipuuta useista paikoista ja minä pelkäsin että hän jää koko hökötyksen alle ja kiskoimme jälleen köydestä voimiemme takaa! Mutta se oli sitkeä liiteri. Se oli sitkeä! 

Millään se ei meinanut NYT antaa periksi, vaikka oli katostaankin niin laho että vuoti vettä polttopuiden päälle samoin lumien sulamisvedet jne. NYT -ei hievaustakaan.- 

Kunnes saimme purettua palapeliä sopivista paikoista. Niinpä illanmittaan vanhasta pihamökistä on silkalla sisuvoimalla saatu aikaiseksi tuollainen nysä.

Saunan hirsistä oltiin jopa Hanin fb:ssa kiinnostuneita. Joo. Tulkaa vaan kiinnostuneet hakemaan nuo hirret. Ihan saatte ilmaiseksi kunhan ITSE puratte, hajotatte, pilkotte ja viette pois. Asap. 

Vaikka rohkeutta olisikin, en mene kiskomaan tuosta vanhasta tönöstä tänään yhtään lautaa irti. Keuhkot vinkuivat siihen malliin yöllä, etten koske mihinkään purkuhommiin. Illalla voi olla että avuksi tuohon jälleen joudun. Kerään ensin päivän voimia ja lääkitsen hengitystäni. Punamultamaali ei onneksi käy henkeeni. Jos sää sallii, muuntuu uudesta mökistä lisää ulkoseiniä vanhanpunaiseksi.

Punainen on myös miun toinen pohkeeni jota mäkärät söivät viime sunnuntaina. Toissa yönä pohje oli tosi turvoksissa ja kipeä ja viilensinkin sitä unettomana istumalla aamukolmelta kylmillä ulkorappusilla kuunnellen lähijoen satakielien voimaannuttavaa luritusta ja herätin tahtomattani ulko-oven kolinan kanssa miesparankin liian aikaiseen aamuun.

Onneksi kyypakkauksessa, jonka mies sitten löysi, oli yksi tabletti joka hiukan hillitsi rajua infektiota. Pitänee hakea uusi kyypakkaus. Ihan näihin ötökänpistämiin ne kaksi muutakin tablettia siitä viime kesänä kuluivat. Minä kun olin haaveillut mehiläistarhurin urasta, niin nyt kaikki pikkuötökät saavat aikaan näin ison reaktion... Apteekkiin siis. 

 Vien ensin kellosepälle kaksi Hanin rempoissamme hajonnutta rannekelloa...

Laitetaan nyt järkyttyneille kuvitukseksi jotain nättiäkin. 

Tällaisia vaaleanpunaisia tuomia kasvaa polkupyöräreittini varrella. 

Kuulemma rusotuomi.

Kun pysähdyin kuvaamaan tätä,
takanani koiraansa talutellut nainen tokaisi: 
-Kauniita noi syreenit mutta kumma kun eivät tuoksu... 

Piti oikein itsekin nuuhkaista.
Kyllä se ihan tuomelle tuoksui.