Translate

8.11.2011

Saako olla teetä?


Keittiön minikamiina <3 lämmittää 
ihan yhdellä pesällisellä 
teevettä pannussa 
ja meitä pöydän ääressä istuvia viluisia.

Tasan neljä kuukautta sitten keittiöremonttiruljanssi alkoi ensin kalusteiden poistolla ja lattian purkamisella ja heti kohta vanhan, sisuksistaan murtuneen puuhellan purkamisella. Sen korvaajaksi hankitussa kamiinassa paloivat eilen ensimmäiset hiukan isommat tulennokset.

Syysperhosemme taisi karata sillä aikaa ovesta ulos, kun käväisin eilen ajamassa kolmeen kertaan fasaanit tiehensä popsimasta kukkasipuleitani. Näköjään myös ukkofasaani syyllistyy moiseen eikä yksistään sen haaremin tyttöfasaanit. Mokomat. Toivottavasti maa jäätyy pian eivätkä moisten strutsien terävät nokat enää pääse nävertämään sipulien keskustoja tai paloja muualtakaan sipulista.
Pelkään tosin, että keväälläkin linnut ovat kukkasipulien tuoreiden nuppusten kimpussa. Täytyisi hankkia sellainen muovinen pelote-haukka, tai parikin, jotka pelottaisivat f-linnut tiehensä.


Keittiö valmistuu hitaasti, mutta varmasti. Pikku fiksaamista siellä on kyllä vielä, listaa sinne ja listaa tänne. Jospa viikonloppuna saisimme laatat seiniin, työtasojen päälle ja liesituulettimen oikein kunnolla asennettua, kun se nyt on vain ns valeessa tuossa seinällä, hiukan riisuttuna mallina.

Lattialistat pitää ottaa vielä pois muutamasta paikasta ja nävertää kipsilevyseiniä niin, jotta ainakin toinen vanhoista paksuhkoista sähköjohdoista mahtuisi vaeltamaan lattialistan alla. Toisen johdon joutuu kenties naputtelemaan harmittavasti listan yläosaan, seinään kiinni. Niin, johtojen upotus olisi säästänyt tältä ongelmalta mutta tämä tuli nyt tehtyä näin, niin kuin vanhaan taloon sopi.
Harmittaa vaan ihan pikkuisen, kun nätti lattialista ei nyt ole edukseen johtojen vuoksi. Samoin keittiön katossa hiukan pistää silmään ne johdotukset, mutta kyllä kai niihin tottuu.

Meidän molempien sydäntä lämmittää suuresti makuuhuoneen lattian eilinen valmistuminen. <3
Mies naputteli töiden jälkeen siihen huoneeseen kauniin lattian. Mies toi lisää pakkelia miulle jotta voin häivytellä tänään loput ruuvinjäljet kipsilevyseinistä ja niiden saumat. Ja sitten etsimään tapettia...









9 kommenttia:

Herttuanmäen elämää kirjoitti...

Ompa niin kotonen kuva. tuli takassa ja kahvi/tee hautumassa pannussa. Melkein haistaa tuoksun...

Hallatar kirjoitti...

Kiitos Anna! =)

Kotoisasti tuo kiltisti palaakin. Jo yksi pesällinen lämmittää koko keittiön, toisin kuin se edellinen vanha hella, joka lämmitti vain sen kannellaan olleen vesipannun. Eli oikein hyvä ostos tuo kamiina on. Lämmitysteho on 70-80 m2, eli melkeinpä koko pikkutalon verran. ;D

Vanhat pellit ovat muistona vanhasta uunista. Täytyy maalata ne mustiksi niin niihin ei lyö päätänsä...

Jovelan Johanna kirjoitti...

Onko tuo Sissi niminen liesikamiina? Meillä on sellainen mökillä ja näyttää aivan samalta. Olen poltellut siinä vaan kynttilöitä, kun mökillä ei ole vielä hormia, mutta kaunis se on niinkin <3

Hallatar kirjoitti...

Hei Nikkari =)

Sissihän se on. Meillä on toinen erivärinen varattuna yläkertaan, sen vanhan rikkinäisen pönttöuunin tilalle, eli se remontti tulee olemaan ensi kesänä. Huh, kuinka ensi kesälle onkin jo paljon suunnitelmia... =)

Rekkakuski joka toi molemmat Sissit, pilaili pihassa että missäs se sissiteltta on johon nää sissikamiinat tulee. =)

Sissi-nimi merkitsee meille naisille muuta, kuin miehille. =)

Nunnukka kirjoitti...

Ihana tuo minikamiina kyllä on. :) Tuli ihan lämmin olo kun mietti, miten kotoisaa ja lämmintä sen ääressä on. :)

Hauskaa iltapäivänrattoa vois olla istuksia kukkapenkin nurkalla maastoutuneena vesipyssyn kanssa ja täräyttää mokomia kananaivoja (siis niistä fasaaneista nyt puhun) lanttuaivoiseen kalloonsa, jotta ottavat aivoonsa ettei niitä sovi syödä. (aivo aivo aivo)

Hallatar kirjoitti...

Nunnukka-pieni. =)

Kyllä se on mukava. Eilenkin se nopiasti lämmitti keittiön ja puoli tönöä ihan pikaisesti.

Onneksi maa kohta jäätyy niin että nuo isot tirppanat eivät saa kiskottua kukkasipuleita enää pois kukkapenkeistä. Niitä verkkoja sipulikukkien päälle olisi pitänyt askarrella...

Daphnion kirjoitti...

Onpa suloinen kamina! Kyllä tuolla kelpaa teevesiä keitellä. :)

Hallatar kirjoitti...

Daphnion

Ja mikä parasta, se lämmittää tupaa oivasti. =)

Anonyymi kirjoitti...

Ihana tunnelma!


Sini