18.8.2011

Ennen vanhaan




Ennen vanhaan, vaikkapa (kröhöm) joskus 1940-luvulla osattiin ajatella luonnonmukaisesti. Taloista tehtiin luonnonmateriaaleilla sopivasti hengittäviä. Eristeinä käytettiin puruja, sammalta, hiekkaa ja savea. Ihmiset rakensivat talonsa niin, että ne muodostivat seinämän pohjoistuulelle ja talven paksuille lumikinoksille. Rikkaammat tilalliset kokosivat pihapiirinsä suojaisaan neliön muotoon taloineen, saunoineen, riihineen, navettoineen sekä aittoineen. Siinä pihassa oli turvallista lasten leikkiä parin sukupolven silmäin alla, kuin vaikkapa kanojen kupsutella maata, kissan paistatella päivää.

Ikkunat torpissa olivat etelää kohden, että mahdollisimman paljon valoa ja lämpöä saataisiin tupiin kesällä. Eteisporstua rakennettiin katonharjaan nähden niin, etteivät talven lumet kasaantuisi oven eteen tahi rappusille. Kun pärekatto alkoi vuotaa, tehtiin lisää päreitä ja kiivetiin kuulaana kesäpäivänä katolle korjaamaan kattoa. Kun ovi tai ikkuna hajosi, tehtiin uusi. Joka torpan asukkaat olivat moniosaajia, joilta sujui elämä jouhevasti jopa hyvinkin eristäytyneessä asuinpaikassa.

Kuun ollessa oikeassa asennossaan kaadettiin talvella polttopuut, kylvettiin vilja, perunat ja nauriit maahan kevättuulten viedessä pois viimeisetkin jäälautat järvistä. Terva poltettiin omalla ajallaan, punamulta keitettiin taidolla omallaan. Vihdakset tehtiin juuri oikeaan, sukupolvesta toiseen suullisena perintönä opittuun aikaan, jotta niissä pysyivät lehdet kiinni kuivuessaan vintillä talven saunotusten iloksi. Syksyllä tuleentunut vilja puitiin talkoilla, samoin heinä. Lehmät eivät köyhän navetassa lypsäneet talvella, mutta sekin oli osa luonnollista kiertokulkua. Jos mehumarjat ja suolasienet olisivat olleet poimimatta vielä kurkiaurojen aikaan syksyllä, hukka olisi tiettävästi perinyt sen torpan.

Taloihin ei muodostunut homeita, koska sauna oli erikseen pihanperällä. Sieltä pesuvesi meni omaa reittiään pois ja uutta kannettiin sisälle puhtaana kaivosta, lammesta, järvestä tai vaikkapa lähteestä. Saunan räppänä päästi pois suurimmat höyryt ja savut, kuivattaen saunan. Kesäaurinko ja talvipakkanen kuivattivat pyykin tuoksuvaksi, haihduttaen koivuntuhkalipeän tuoksun pois, tuon aineen jäädessä vain punaisiksi muistoiksi pesijättärien käsiin aina seuraavaan pyykkipäivään saakka. Reikäleivät kuivuivat tuvan orressa leipomispäivän jälkeen, paukahdellen kotoisasti puulieden puiden rasahtelun kanssa. Mummo ja äiti kutoivat koko pitkän talven villaneuleita, pellavaisia kodin tekstiilejä ja mattoja. Miesväelle oli omat puhdetyönsä. Järvi ja metsä antoivat antia kesät talvet. Tuulikin oli raikkaampaa kuin nykyään...

Aika kului. Lapset, piiat ja rengit muuttivat kaupunkiin ja menivät töihin tehtaisiin. Torpan uudet sukupolvet kunnioittivat aluksi esivanhempiensa tiloja ja tietotaitoja jatkaen talonpitoa, kunnes tuli hetki, jolloin torppa sai kokonaan uusia asukkaita. Torppa myytiin sukulaiselle tai rikkaalle kaupunkilaiselle, joka nyrpisti nenäänsä kaikelle vanhalle, tahtoen päästä helpommalla elämässään kuin mennyt sukupolvi. Hän tilasi torppaan kunnan vesijohdon, täyttäen vanhan pihakaivon kivillä. Pihasauna sai lahota hylättynä paikoilleen kun taloon tehtiin sisätiloihin sauna, vaikkapa siitä mummon eteisporstuasta jossa ennen huivipäiset mammat kesällä kahvittelivat, virkkasivat ikkunoihin ja lakanoihin pitsiä puheenpajatuksellaan maailmaa parantaen.

Vanhoihin lattioihin ja seiniin työnnettiin muovia, styroksia ja muutakin fylliä, vaikkapa vanhat patjat, jotta veto ei veisi sukkiakin jalasta. Lattialle liimattiin korkki- tahi muovimatto, seiniin naulattiin pari kerrosta lastulevyä ja niiden päälle lasikuitutapettia ja niiden päälle se suvun vanha ryijy. Tupaan puhkaistiin reikiä viemärille ja puhtaan veden putkistolle, eikä tarvinut uuden emännän enää juosta hakemaan vettä kaivolta.

Uudet ulkorappuset laitettiin huvin & muutoksen vuoksi uuteen paikkaan, ajattelematta kesällä talven säitä ja sitä, että lumet holahtaisivat katolta suoraan rapuille, aiheuttaen lisätyötä joka kerran katolta liu'uttuaan. Pohjoisen seinälle puhkaistiin ikkunoita. Pitäähän sitä nyt valoa olla joka sopessa. Kumman kylmäksi se vaan talon veti... Ptänee laittaa silikonia ikkunan pielihin niin eivät enää vedä! Pärekaton päälle naulattiin peltikate, siihen reikä televisioantennille ja kesähuoneista tehtiin talviasuttavia. Usein kaikki tämä aiheutti torppiin arvelluttavia tuloksia. Talo ei enää hengittänyt. Se tukehtui ja tikahtui uudistuksiinsa...





Ps: 
On vieläkin olemassa vanhanaikaisesti hämärissä torpissaan eläviä, 
elämäänsä tyytyväisiä, luontoa kuuntelevia ihmisiä. 

Aina pitäisi muistaa, ettei talon ikä ole sinänsä huolestuttava seikka, 
vaan sinne tehdyt remontit... 


16 kommenttia:

Nimma kirjoitti...

Voi miten kaunista kirjoitusta. Ihan sielun silmin näin tuon kaiken, entisen elämän, rauhallisuuden. On todella surku että sellaiset ihmiset päästetään korjaamaan taloa, jotka eivät tiedä korjaamisesta mitään.

Niina kirjoitti...

Kirjoititpa hyvin. 1800-luvulla rakennetuissa taloissa voi edelleenkin asua, ovat kestäneet aikaa, jollei joku paholainen ole päässyt "korjaamaan" sitä. Nyt 40 vuotta on jo sellainen ikä, että pitää peruskorjata, joskus jopa purkaa. Porissa Satakunnan Keskussairaalassa suunnitellaan 70-luvun alussa rakennetun synnytyssiiven purkamista, koska se on jo niin vanha eikä sitä kannata muka peruskorjata. Oikein järjen köyhyyttä ja yhteiskunnan rahojen tuhlaamista. Puhumattakaan yksityisten ihmisten tekemisistä.

Isäni, joka on ammatiltaan rakennusmestari, on laittamassa joka paikkaan silikonia. Täälläkin kerkesi jo vetää olohuoneen lattialistojen päälle ennen kuin kerkesin puhua pukahtaa. Argh! Ymmärrän silikonin silloin kun pitää estää veden pääsy tiettyihin paikkoihin, mutta joillekin se tuntuu olevan ihmeaina, jota laitetaan joka paikkaan.

Entistä enemmän kunnioitan Panu Kailan ajatuksia vanhoista taloista.

Allu kirjoitti...

Muistui mieleen, että saksalaisissa puuristikkotaloissa käytettiin aikanaan seinien välissä mm. savea ja kanankakkaa. Olikohan ne teidän talon rakentajat kuulleet sellaista jostain ja matkineet.

Olivia kirjoitti...

Hienosti kirjoitettu, ajatuksella tehty postaus, kiitos!!!

Sesse kirjoitti...

Tosi ihana kirjoitus!

John kirjoitti...

Hyvä kirjoitus ja muistutus elämän menosta! Tykkäsin!

isopeikko kirjoitti...

Niin se on. Remonteilla ja tietämättömyydellä on pilattu monta asiaa. Talo voi elää satoja vuosia, eikä kahtakymmentä, niinkuin sen nykyään lasketaan elävän.

Mk kirjoitti...

Harmi vain ettei tuohon aikan ole enää paluuta.
Vaikken voi olla ajattelematta sitä valtavaa työmäärää joka ihmisillä ennen oli, niitä kulumia ja vaivoja joita raskas työ jätti.
Ja kukapa haluaisi palata aikaan jossa pesulla käytiin vain saunapäivinä, eikä vaatteita vaihdettu läheskään sitä tahtia kuin olemme tottuneet.

Hallatar kirjoitti...

Kiitokset

Nimma
Niina
Allu
Olivia
Sesse
John
Isopeikkonen
Mk

=)

Välillä vähän muutakin kuin tämän talon remonttia... =)

Tiina kirjoitti...

Monesta ajattelen samoin. Uusien menetelmien hurmiossa on unohdettu tietyt lainalaisuudet remontoinnissakin ja rakentamisessa. Toisaalta ne ennen huonosti rakennetut tönöt eivät ole säilyneet,hyvät ovat.
Edellisen kommentaattorin kanssa olen samaa mieltä,etten kaipaa vanhoista ajoista raskasta raadantaa tai ihmisten turvaverkkojen ohuutta sairauden iskiessä, kuten Tuula-Liina Varis kuvaa kirjoissaan.

Hallatar kirjoitti...

MK ja Tiina,

ei tarkoitukseni ollutkaan hekumoida millään entisaikojen raadannalla, vaan hymyillen pohtia arjen kiireettömiä hetkisiä, todellista yhteisöllisyyttä, monien sukupolvien läsnäoloa samassa taloudessa. Tiedän toki että sellainenkin elintapa voi aiheuttaa pahaakin kitkaa ja murhetta... Meitä kun on niin moneksi.

Raadanta, raskas työ ja kulumaviat eivät ole poistuneet maailmasta, kaikista apuvälineistä ja koneista huolimatta.

Yksinäisyys puolestaan voi iskeä kerrostalossakin, monen naapurin asuessa ihan liki. On niin tuhansia yksinäisiä tarinoita yksinäisyydestä nyky-yhteiskunnassa. Vähän väliähän me saamme lehdistä lukea kuinka joku on löydetty muumioituneena omasta kodistaan. Kukaan ei ollut häntä kaivannut... Kerrostalossa...

Totta kai huonosti on osattu rakentaa ennenkin, en sitä kiellä. Osataan tosin nykyisinkin rakentaa kunnollakin. Ja remontoida...

Tahdoin kait jutullani oikeastaan kyseenalaistaa muutamien remonttireiskojen toimintatapoja.

-Mutta tämä mun kirjoitushan olikin vaan sellaista liirumlaarumia. =)

Anonyymi kirjoitti...

Useamman sukupolven toimiva yhteiselo on kaunis ajatus. Toivottavasti sellaista on vielä olemassa.

Suomalainen perinnerakentaminen takaisin!

Miellyttävä kurkistus menneeseen :)

Hallatar kirjoitti...

Voi kiitos Zeus. =)

Mekään emme tosin ihan perinteisillä tavoilla remontoi tätä talovanhusta, vaan koetamme kaiken epäkuntoisen ja viallisen laittaa hieman nykyaikaisempaan muotoon, kuitenkin niin, ettei talo siitä kärsisi, eikä tulisi lisävaurioita.

Nunnukka kirjoitti...

Oli hienosti kirjoitettu ja ihana teksti. Harmi että jollekin ääliölle on annettu lupa kajota taloon tietämättä mitä on tekemässä. :< Toivottavasti te saatte siitä hiukan elävämmän.

Jotenkin tekisi mieli palata semmoiseen aikaan, jolloin ois isona pari lammasta ja vuohi, kissat voisi uskaltaa pitää pihalla (ainakin vaikka lasitetulla terassilla, semmoinen on tulevaisuudentaloon suunnitelmissa) oisi joku koira, vaikkapa labradori, kultainen noutaja tai lapinkoira vahtimassa lapsia ja pihan rajoja ketuilta ja muilta metsän eliöiltä.

Hallatar kirjoitti...

Kiitos Nunnukka-tyttöseni =)

Ääliöt eivät lupia kysele. =/ Eikä kukaan tarkastanut mitä tekivät. Toivotaan että me saadaan tästä eheämpi talonen.

Muistatko kun meillä oli joskus tosiaan haaveena lampola? Tai mulla oli, ja höpötin teille mussukoilleni. =)

Nytkin tykkäisin niistä, mutta tämän talon tontti on liian pieni lampaille. Eikä voi ottaa vain yhtä lammasta, sillä sille tulisi kamalan yksinäistä ja ikävää olla yksin ainoana... =/

Hallatar kirjoitti...

PS: se yksinäinen lammas itkisi koko ajan... =(