Vihreän tuoksua

♥

Kirppareilta tekee usein herttaisia löytöjä. 

Tuon suloisen sokerikon halusi Mama ostaa 

vanhojen astioiden kaappiimme, 

kun tässä eräänä päivänä 

piipahdimme taas muutamalla kirpputorilla.

Nypin illalla pois kuolleita kukkia ovenpielen orvokeista 

ja samalla vahingossa nyhtäsin nuppusenkin... 

Äkkiä nuppunen pieneen snapsilasiin 

keittiönpöydän minimalistiseksi somisteeksi... 

Pieni on kukka, mutta pieni on lasikin. 

Ja pöytä. Pöytäliinasta puhumattakaan 

tai koko talosta... =) 

Keittiön ikkunalaudalla viheriöi...

Persiljaa...

Basilikaa... 

Korianteria...

Ruohosipulia jne... 

Sattumuksia ja ilonpirskahduksia

Ovenpielen orvokkeja...

Perjantaina ruusuja putsatessani ja leikatessani kuulin, kun ison haavan siemeniä norkkoineen satoi peltikatolle ja siitä maahan ja rappujen eteen pyörteisessä tuulenpuhurissa. Oikaisin siinä selkääni ja jäin katselemaan. Sama tuuli pyöritti ruusunoksia pois pressun päältä jonne niitä olin kerännyt, kaatoi piikikkään roskakasani maahan, nostaen itse pressun kauas, korkealle ilmaan.

Katsellessani vihreää pressua taivaalla leijumassa, tuuli tarttui uudenuutukaiseen päivänvarjoomme heittäen sen piharakennuksen nurkalle. Siinä vaiheessa mie heitin ainoan työkaluni, joka miulla oli ruusujen kera hyöriessäni muutaman päivän, eli pikkuiset oksasakset pois käsistäni ja kipaisin nappaamaan päivänvarjosta kiinni. Vaan se oli jo myöhäistä, sillä minitrombi sai katkottua varjosta yhden tukipuun. =(

Sillä hetkellä en huomanut, että vastikään Maman antamalle puutarhatuolille pari tuntia aiemmin sisätiloista tuomani siihen kuuluva kukallinen istuinpehmustekin oli lähtenyt minitrombin mukaan. Pehmusteen puuttumisen havaitsin vasta kun Late saapui töistä ja hän minua pidempänä äkkäsi pehmusteen lojuvan kymmenien metrien päässä junaradalla... Onneksi radalla ei kulje kuin tavarajunia pari kertaa arkipäivänä, muuten pehmuste olisi ollut jo mennyttä, vain kasa täytettä...

Vihreää pressua ei näkynyt missään. Minne lie tuuli vei sen... Onko sitä näkynyt teilläpäin? Vai haamuko pihassamme riehui, suutahtaen kun koskin roskaisiin ruusuihin? Jaloissani ja käsivarsissani on ruusunpiikkien pistoksia siellä täällä.

Ruusunpiikkiennaarmuja hymiönä reidessäni... =)

Vaikka itse Pikkutalossa kaikenlainen remontti on nyt toistaiseksi stop-seis-pysähdyksissä, kuntotutkimusta ja koepaloja odotellessa, tehdään ulkona töitä sen minkä keretään, osataan ja jaksetaan. Välillä oli pakko mennä kauppaan ostelemaan talikko, kastelukannu, vesiletkunpää, oksasilppuri jne, jotta saatiin tehtyä mitä on aiottu.

Söpö pinkki kastelukannu... <3

Rutikuivilla, savisilla pelloilla näimme monta pientä pölypyörremyrskyä, paratiisimaispihaisella Maman mökki-reissullamme lauantaina. Tuulen viemää vihreää pressua ei näkynyt missään...

Appeloiden tuomat nokkakärryt olivat tässä pihassa tarpeen jotta saimme ruusutarhasta kaivettua pois  ikivanhan ja painavan puolilahon kannon pulleine valkoisine (yäk) toukkineen ja raahattua sen tontin rajoille. Kannon päälle tulee multaa ja se naamioidaan kasvualustaksi jollekin rönsyävälle rehupiiklesille.

Seuraava pihaostos on varmankin ruohonleikkuri. Se edellisten asukkien pihaan lumen alle jättämä ruohonpurija kun oli aivan rämä ja toimitettu jo pienjäteasemalle jonne se kuuluikin. Jäteasemalle meni muutama risukuormakin ennen kuin Late päätti että nyt ostetaan oksasilppuri, kun ei kellään ollut edes lainata sellaista. Me voidaan sitten vuokrata silppuria sitä muille tarvitsijoille. Kun nyt ensin saadaan nuo yhdeksän suuren puun oksat käsiteltyä sen avulla. Esitöiksi pitää nakutella oksia pienemmiksi ja yli 3 cm oksat pois, omiksi polttopuukasoikseen...

Seuraava ostos taloon saattaa olla ulko-ovi, koska edellinen oven virkaa toimittava kapistus taitaa vetää viimeisiään. Mies sitä korjailee & fiksailee vähän väliä, vaihtelevlla menestyksellä ja vielä monipuolisempien ärräpäiden säesteyksellä, kuin Suomi-Saksa lätkäkisan yhteydessä häneltä kuulemani...



Sunnuntaina astioita tiskatessani yhtäkkiä astiankuivauskaapin hylly romahti alas, ja suurin osa siinä olleista kupeista ja laseista tippuivat tiskipöydälle, altaisiin joissa olivat pesu- ja huuhteluvedet, sähköhellalle ja lattialle... Se ainoa muumi-muki, vaaleanpunainen Rakkaus-muki josta pidin, ja jonka olin saanut aikoinaan Maman keräämillä Florapakettien kansilla, meni nyt rikki. =(

Samoin säpäleiksi hajosi toinenkin posliinimuki, kolme juomalasia ja neljäs lasi sai pitkän särön eli meni sekin käyttökelvottomaksi... Tuli hiukan ylimääräistä työtä sirpaleiden siivoamisesta. On kamalaa jos astuu lasinsirpaleeseen... Tiedän kokemuksesta.

Miksi se hylly nyt juuri tipahti kun on tähänkin asti kestänyt? Siirrän sitäpaitsi aina muihin kaappeihin kuivauskaapin hyllyiltä kuivat astiat, eli hylly ei ollut edes mitenkään ylipainava...
Hyvä, että olin hetkeä aiemmin, saatuani äitienpäivälounaaksi tarkoittamani kolmen lihan kastikkeen valmiiksi, laittanut kannen sen jättikasarin päälle. Muuten kastikekin olisi mennyt pilalle.

Viikonlopun ihana juttu oli, kun Jake-esikoinen ja Nunnukka nuorimmainen saapuivat äitienpäivävieraiksemme. =D Keskimmäisellä, Mishka-pojalla oli opiskelutenttikiireitä...
Iso palju kastiketta, riisiä, salaattia ja lopuksi mansikkakermakkua tekivät hyvin kauppansa. Nunnukka toi tullessaan lisäksi namnam-suklaakakkua ja kuningatar-rahkamuffinsseja. Ne kultaset lapset toivat suklaajäätelöäkin mutta unohdimme syödä sitä!
Noh, syödään seuraavalla kerralla kun saapuvat luoksemme. =)

Kiitos teille Muruset käynnistänne.
Toitte hyvän tuulen ja onnellisuutta mukananne. =)

Ruusuista ja ei niin ruusuista

Jouluruusuni, joka tuossa kuvassa vielä poseeraa keittiön ikkunalla, muutti ulos jo jokin aika sitten. Toivon, että se pärjäilee tilapäiskukkapenkissään muiden sinne siirrettyjen vihreiden kanssa.

Eilen oman työpäivänsä päätökseksi Late haki minut kotiin sairaalasta, kaupan kautta, sillä mieleni teki kovasti saarioisten kanakeittoa. Oi, mie rakastan sitä keittoa (ja tuota miestä!) Kanakeitto sopikin parin päivän vatsan tyhjennyskuurin jälkeen miun sisuksilleni oikein lempeästi. Sain kyllä jo sairaalassa teetä ja mehua operaatioiden jälkeen, joita silloin tällöin miulle tehdään crohnin vuoksi. Nukahdin jopa pienet päikkärit, kun pari-kolme tuntia piti maata tarkkailussa sairaalasängyssä isohkon lääkeainehumauksenkin vuoksi. Selvisi, että vaikka ohutsuoltani leikattaisiin pois se tulehtunut reilu puoli metriä, sairaus vaihtaisi vain paikkaa. Se ei lähde pois leikkaamalla. Se ei lähde pois millään. Ikinä. Crohn tulee aina olemaan osa minua, invalidisoiva tautini.
"Kokeillaan nyt taas vain näitä toisia lääkkeitä..." Parantavia lääkkeitä ei sairauteen ole keksitty, on vain sairautta aloillaan pitäviä tabuja, joista toiset sopivat toisille ja toiset meille muille...

Kun sain kotona kanakeittoni syötyä ja sen seuraksi sairaalassa saapuneen migreenini parantavaa energiajuomaa, (ihan totta, energiajuomalla miun migreenini usein katoaa!) jossa paljon b-vitamiinia, sain taas puhtia lähteä Laten kaveriksi sahaamaan puita pihamaalle. 

Oikeasti mieleni teki mennä aika hurjannäköisen villiintyneen ruusualueen kimppuun, joka näyttää siltä kuin Prinsessa Ruusunen olisi nukkunut niiden takana piilossa sata vuotta ja ruusut ovat saaneet kukoistaa ja kuolla itsekseen, puut kaatua niiden sekaan ja lahota sinne, paikkaa olisi käytetty pikkukaatopaikkana, jne... Mutta kyllä se siitä lähtee selkiintymään. Karkasinkin sillä aikaa ruusujen kimppuun, kun Late kiristi sähkösahan ketjuja. Karkaukseni huomatessaan Late alkoikin pilkkoa paksumpia sahattuja koivunrankoja klapeiksi.

Näiden polttopuiden kanssa auttoi Esikoinenkin yhtenä iltana meitä, tahtoessaan tehdä jotakin avuksemme ja kanssamme. Puita ei pätkitty Metsurin toimesta suoraan klapimittaan vaan näissä on vielä pätkimistä ja operoimista. Käsityötä ja harrastusta. Töitä olisi moottorisahamiehelle, joka tuntuu olevan kovin kiireinen. Kyseessä ei siis ole enää Metsuri, joka teki jo työnsä, vaan Laten velimies ja moottorisahansa Riihimäen suunnalta, vink-vink... Puukasat eivät vähään aikaan katoa minnekään, tekemistä riittää, mutta nyt tuntui olevan aika siivota ruusuja. Ruusut kutsuivat minua. Ihan totta. =)

Rohkeat varpuset istuvat toisinaan pisimmissä ruusuissa katselemassa pihapuuhiani. Ne tottuivat jopa kottikärryihin kun siivosin roskakasoja pihasta ja ohitin ruusuissa viihtyvät linnut kitisevien kärryjen kanssa moneen kertaan, täyttäen takapihan kuoppia etupihan haravointijätteillä. Varpusten vuoksi jätänkin ne suurimmat ja pystyimmät ruusupuskat rauhaan ja leikkaan matalaksi vain kaatuneet ja matalat ja poistan maatuneet. Otin kyllä kuvia alueesta ennen operointia, laitan joskus esille, jos ja kun alue on siisti, vertailukuvia... 

Late osti miulle ruusushowta varten erityisen vahvat hitsaajan hanskat, mutta ruusunpiikit kyllä tunkevat niidenkin läpi, niin sinnikkään ärhäköitä ne ovat. Piikit kiskovat minua housuista, raapivat jalkojani, repivät takinhihoista ja hiuksista kyyristellessäni niiden vierellä, mutta hiljaa hyvä tulee. 

Varpusten lörpötys on hauskaa kuultavaa. Samoin ihanan punarinnan laulu korkealla koivun latvassa ihan kesken kaiken pihatöiden, jopa sähkösahan äänen voittavalla lurituksellaan.

Illalla tulin sisälle vasta kun Late houkutteli saunalla ja oloni tuntuikin jo pikkuisen heikolta. Saunan jälkeen, saatuani pois kutiavat EKG-tarraläpysköjen liimat iholta ja saadessani lisää voimaannuttavaa energiajuotavaa, kaivoin taas tyytyväisenä sukankutimuksen esille, kasteltuani ensin taimihuoneen vihreät pienet alut, joiden varalle minulla olisi niin paljon suunnitelmia... 

Step by step... 

Arki jatkuu...

Eilinen päivä meni reissussa meren takana rakkaan kanssa.

Nyt kotona suursiivousta, matonpiiskausta, lattianpesua ja pihan oksien raivausta.

Valmistautumista pikkuhiljaa sairaalapäivään... 

Tontti laajeni vapuksi

Lauantaina säntillisesti, niin kuin edellispäivänä Laten kanssa olivat sopineet, saapui Metsuri ja parissa tunnissa teki hienoa työtä. Hän kaatoi juuri sentilleen puut oikeaan suuntaan, pätki pienemmiksi ja salamana lähtivät oksatkin pois. Me Laten kanssa ihailimme miehen työtä ensin kauempaa, ettemme olisi tiellä, ja kun mies siirtyi toiseen päähän pihaa, me menimme jo lastaamaan kuusen ja männynoksia suureen kekoon joka suureni ja suureni suurenemistaan. Ihmeellisen paljon niissä oksia olikin. Onneksi en ole ainakaan tähän mennessä löytänyt yhtään linnunpesää maasta. Olin kyllä tarkkaillut puita aiemminkin, enkä havainnut kenenkään niissä pesivän. Lintupönttöjähän niissä ei ollutkaan.

Yläkuvan koivut oli aikakin kaataa...

Kävin välillä sisällä kurkistamassa miten hoitokoirimus Heta pärjää, koska se pelkää ukkosta, takassa palavia puita, ohi kulkevia ajoneuvoja, ääniä metsässä jne, mutta aina kun avasin oven koirimus oli ovella vastassa häntäänsä heilutellen. Kuvittelin ettei koiralla olisi mitään hätää ja lakkasin käymästä tarkistelemassa tilannetta Metsurin siirryttyä talon lähelle, vanhojen koivujen kimppuun, jotka toden totta olikin jo korkea aika kaataa niiden lahovian vuoksi.

Kun Metsuri näkyi olevan viimeisen koivun puolessa välissä, lähdin sisään risusavotasta, keittelemään pullakahveja miehille. Yllätyksekseni koirimusta ei näkynyt missään. Se ei ollut kylpyhuoneessa, ei makuuhuoneessa jonne sitä oli tosin kielletty menemästä, ei keittiössä, ei siis missään!
Yläkerran kaposia ja hankalia rappujahan se ei koskaan ollut suostunut edes kokeilemaan, mutta mie hokasin nyt yläkerran olevan ainoa mahdollisuus missä Heta voisi olla, sillä eihän se uloskaan ollut juossut, olisihan siltä jäänyt toki ulko-ovi auki ja olisimme me sen huomaneet...

Kiipesin vintille Hetaa kutsuen ja sieltähän tuo kurkisti, rappujen yläpäästä, ihan nolon näköisenä. Koetin houkutella sitä alas, mutta se ei halunnut kävellä rappuja vaan se piti kantaa, ja sen kaikki neljä tassua haroivat kapeassa käytävässä vastaan, mutta sain kuin sainkin kannettua sen alakertaan. Ulkona moottorisaha oli lakannut pörräämästä ja koirimus heilutteli taas häntäänsä tutusti.

Keittelin ison pannullisen pannukahvia. Metsuri istui hetken rupattelemassa ja kahvittelemassa kanssamme, lupasi lähettää laskun postitse ja lähti pois, peltotöiden jo painaessa hänellä päälle. Me menimme Laten kanssa poistamaan koivun oksia ja runkopaloja naapurin puolelta, jonne ne oli ollut lupa kaataa. Siinä auringossa alkoi migreeni kolkosti jomotella ja päätimme pitää voileipätauon, kun suurin osa oksista ja puidenosista olikin jo tonttimme sisäpuolella.

Esikoisen piti tulla töihin kanssamme, tai alunperin viettämään synttäreitään myöhästyneesti, grillauksen merekissä, mutta hän ilmoitteli että tuleekin iltapäivällä. Oli toivonut juustokakkusta ja sellainen jääkaapissa jo odottelikin poikasta. Me söimme leivät ja mehua istuen hetkeksi paikoillemme. Mie nappasin pari särkylääkettä toivoen migren menevän pois. Kävin sitten joutessani, suolaisen leivän ja särkylääkkeiden parannellessa jo hieman päänsärkyä, kurkistamassa oliko Heta saanut yläkerrassa mitään aikaan.

Multaa olikin siellä täällä jo heti ylös saavuttuani. Koira-parka oli kai yrittänyt hyppiä katsomaan ikkunoista, mitä siellä ulkona tapahtuu, tai oli muuten vain panikoinut, outoon paikkaan saavuttuaan, sillä se oli tiputtanut lattialle multapurkkeja ja niissä olleet rehut tietenkin hajalla. Mutta vain muutaman purkin. Ei muuta, kuin siivoamaan.

Esikoinenkin ehti vielä saapua, mutta suunniteltua grillaamista ei siinä tuulessa suoritettu vaan uuni paistoi possun kasslerit keittiössä. Juustokakkunen teki kauppansa ja laitoin loput kakusta illemmalla pojan mukaan.

Etupihaa ennen...

Ja jälkeen...

Laitoimme Hetaa ajatellen siitä lähtien yläkerran rappujen alkuun isohkon tuolin, jos molemmat menimme ylös. Tosin seuraavana yönä, oman kroonikkosairauteni taas pahennuttua, juostessani vähän väliä vessassa oksentelemassa ja pöntöllä istuksimssa ja yrittäessäni niiden tauoilla lepäillä olohuoneen sohvalla, jotta Late saisi paremmin nukuttua makkarissa, huomasin Hetan tulevan eteisestäkin esteeksi laittamastani puutuolista huolimatta tökkimään minua kuonollaan aina, kun hetkeksi nukahdin vatsakivulta ja oksennusaallolta. Tietenkin vatsalääkkeetkin olivat loppuneet jo edellisen pahemman olon aikaan enkä ollut muistanut ostaa uusia, mutta vointini parani hieman aamuviideltä ja hiivin Laten viereen oman kylmän täkkini alle. Täkki lämpeni pian. Saadessani jalatkin kunnolla nyt lepoasentoon lyhyen sohvan sijaan, miekin nukahdin muutamaksi tunniksi.Eikä koirimus enää päässyt herättelemään unenrippeitäni. =)


Sunnuntaiaamuna pakkasin Hetan tavarat, Late antoi sille viimoset aamuantibiootit tässä talossa. Mie tiskailin ja odottelimme appelalaisia hakemaan koirimustaan. Oma oloni oli vielä hiukan hutoinen. Toisaalta teki mieli mennä jo pihan odottavaan risusavottaan, paljon suuremmalta näyttävälle tontille, toisaalta teki mieli vain lepäillä ihan hiljaa yöllisestä yökkäilystä kipeän vatsan kanssa, katsellen kun Late pelasi jääkiekkoa pleikkarilla...

Appelasta saapuivat puoliltapäivin iloiset koirimustaan ikävöineet lomalaiset, tuoden tuliaisina mm munkkeja ja simaa, auttaen meitä etupihan havupuiden oksien siistimisessä ja runkopätkien pinoamisessa siinä kovassa kylmässä tuulessa ja lopuksi veivät hoitokoiran mukanaan, joka näköjään ei pidä autossa olostakaan, koska ei halunnut edes lähteä mukaan. =)

Heidän lähtiessään satoi miltei vaakatasossa räntää ja rakeita. Tyypillinen suomalainen vappusää. Me laitoimme tönössämme puita sekä ylä- että alakerran uuneihin nyt, kun ei ole enää uunissa paukkuvia puita säikkyvää hoitokoiraa. Kylmä tuuli kun huuhtoi talon aika viileäksi vapun kunniaksi. 

Myyrien karkottajia

Vanha kunnon ekologinen myyrän karkotin on tietenkin komea Keisarinpikarililja, tai Keisarinkruunu, jolla nimellä se myös tunnetaan. Sen myrkyllinen sipuli haisee vahvasti valkosipulille, joka onkin toinen hyvä keino suojata sipulikukat myyriltä; istuttele syksyllä kukkasipulien läheisyyteen valkosipulinkynsiä. Kynsilaukat voit kevään mittaan siirtää vaikkapa yrttimaalle kasvamaan syysherkuksi, ja taas uusia kynsiä syksyllä kukkapenkkiin.







Olen tehnyt puhtaimpaan pihan kolkkaan sellaisen tilapäiskukkapenkin, johon olen laitellut Anopin mökiltään tuomia neilikoita ja talvioita, kukkalähetyksenä saapuneet maanpeittomuratit ja sisältä ulos muuttaneen jouluruusuni.
Mahdollisen, siirtyneen, ehkä joskus toteutuvan puidenkaatoperaation tieltä olen siirtänyt niin ikään muualle tilapäisesti paikkaansa odottelemaan piikkisiä ruusuja ja vielä pidempi piikkisen orapihlajan alun, joka olisi väistämättä jäänyt suuren koivun alle. Orapihlajan siemenen on joku lintu joskus tuonut sille paikalle... Oli hauska löytö.

Tiedän nyt myös missä kasvaa kieloja.  ♥


Kuva: Wikipedia

Eläimellistä

Possurinsessa...

Ensimmäiset ampiaiset ja mehiläiset
yrittävät pyrkiä sisätiloihin josta ne häädetään
varovaisesti auttamalla takaisin ulos.

Ikkunoiden väleissä nukkuu yökkösiä. 
Aamuauringon herättäminä ne yrittävät tunkea
itsensä takaisin pimeisiin piiloihin nukkumaan.

Hoitokoira paimentaa meitä kuuliaisesti
ja se oppi jo reitin jota pitkin Late häntä
taluttelee, ja eilen koira opetti minullekin
sen saman maisemapolun.

Heta ei tykkää nukkua pimeässä, vaan 
jokin valo pitää olla palamassa yölläkin. 
Jos valoa ei ole, se hiipii hiljaa meidän 
sänkymme alle nukkumaan. 

Pihalla Heta seuraa maamyyrien hajuja.
Niitä karvaisia otuksia tuntuu tällä tontilla
olevan ihan liikaakin. Ilmankos yhtään tulppaania
narsissia tms sipulikukkaa ei näy mistään...

Kastelukannuja ei ole koskaan liikaa...

Pääsiäisenä

Löysin sattumalta yhden ruukullisen Bridal Crown narsisseja 

ihastuttamaan tuoksullaan pientä keittiötämme. 

Ruukun ainoa yksinkertainen kukka...

Kävimme katsomassa Laten iäkästä isoisää, 

esikoinen käväisi grillailemassa kanssamme, 

ja lopun pääsiäisen siivoilimme pihaa.

Saimme seuraksemme Laten vanhempien 

Heta-koirimuksen, joka on toipilaana toisen, 

itseään paljon suuremman koiran hyökkäyksestä, 

omistajiensa ollessa nyt ansaitulla lomareissulla.

Minulla ei ole vuosiin ollut saappaita.
No nyt on. Pihatöissä tarvii...



Aina pitää huvikseen kokeilla,
voiko pihan haravointijätteistä,
eli hienommin sanottuna "askartelumateriaaleista"
vaikkapa väsätä jotakin...

Pajuista jotakin...

Männyn kaarnaa...

Maahan karisseita riippakoivun oksia...




 

Jotakin

Tämä kuva ei ole tästä pihasta.
Täältä olen bongannut vain muutaman raparperin alun.
Onhan sekin jotakin.
Raparperikiisseliä puoliksi sulaneen vaniljajäätelön kera, mmmm...

Hetkisiä

Mama-rakas kävi kanssani eilen läpi talon alapohjaa niiltä osin kuin pääsimme sitä kurkkimaan. Revimme irti ristikoita ja rautalankaesteitä, joita kissaluukuissa oli muurattuina esteinä. Pesuun menossa oleva matto talon seinämälle ja siihen pitkälleen, vain siten näki hiukan talon alle kuten myös seinälaudoituksen alustan... Mama-pieni sai hengitykseensä ne pahimmin ulkoilmaan pölynä tupruilevat tuhoutuneiden lautojen keltaiset pilvet... =/

Maman joskus kauan sitten tekemä ruusuasetelma... 

Illalla tein selvitystä löydöistämme Latelle ja hän laittoi pyörät pyörimään eteenpäin. Oma hengitykseni on ihan tukkoinen. Nenua piti käydä niistelemässä kaiken yötä ja yrittää nukkua liian lyhyellä olohuoneen sohvalla, etten häiritsisi Laten unta. Unilääkkeenä toimi boxille taltioitu Täydellisten naisten viimekertainen jakso. Heräsin kun se loppui. Mie en haista nyt mitään ja kurkku on karheana.

Tänään pitäisi uusien kamiinoiden saapua...

Viikonloput kuluvat aina nopeasti

Keskityimme viikonloppuna olemaan paljon ulkosalla. Saimme pihaa siivottua jälleen hieman lisää. Suuremmin ei kannata haravoida ennen kuin nuo puut on kaadettu, jotka kaadettaviksi nyt on merkitty. Sitten onkin siivoamista aikalailla.

Olohuoneen ikkunalla räpiköi nokkosperhonen. Molemmat tahdoimme siitä kuvan ja mie yritin houkutella sen syömään hunajaa pieneltä korkilta ikkunalaudalla, mutta ei se havainnut sitä. Se katseli vaan ulos ja räpiköi lasia vasten ja Late sai sen kävelemään pahvikortin päälle, jossa se matkusti ulos ovesta ja voi kuinka iloisesti se lensi tiehensä. Kevään houkutus oli perhosellekin niin suuri, ettei syömään malttanut ruveta. Ulos vaan piti päästä, vapaana lentelemään. Ymmärränhän minä sen...
Se istahti hetkeksi vielä talon ulkoseinälle aurigon lämpöön ja sain siitä vielä yhden kuvan näpättyä ennen poislentoaan. 

Kävimme vaihtamassa Laten autoon kesärenkaat. Hänen harraste- ja tallipaikkansa on aika kaukana, kymmenien kilometrien päässä, muutamien kaupunkien ja peltoaukeiden takana, joten otimme kamerat mukaan, jos vaikka bongasimme joutsenia vihdoin peltojen sulavesissä ja niin me bongasimmekin! Kolmisenkymmentä lintua yhteensä. Oi että ne ovat uljaita. Mutta ei niitäkään kovin kauniilla lauluäänellä ole siunattu, niin kuin ei tuota pihafasaaniammekaan...

Viime torstaina muuten, samaan aikaan kun tt oli pihassamme, lensi viisi joutsena huudellen ja rivissä ylitsemme, ja sain jopa tt:n katsomaan taivaalle kun osoittelin lintuja ja hihkuin:
-Katsokaa! Joutsenia!





 Äänestämässäkin kävimme. Pakkasesta kaivelin kakkupohjan ja kasasin sille mansikkaisen vaalikakun, jonka mansikat tosin olivat vain mansikan näköisiä, eivät makuisia.
-Mutta aikomus oli hyvä. 






Kokosimme pihalle jo tilapäisen terassipaikankin, pallogrillin, pöydän, vanhan päivänvarjon ja kahden tuolin avulla. Kova tuuli teki kuitenkin äkkiä lopun vanhasta varjosta, jonka olin jo kahtena menneenä keväänä saanut pelastettua roskalaatikolta. Nyt luonto viimeisteli varjon risaisuuden, ennen kuin ehdimme istahtaa hetkeksikään sen alle tänä keväänä.

Täytyy myöntää, että ulkona puuhailu väsyttää mukavasti. Pallogrilliä ei jaksettu ottaa enää illalla ensikäyttöön, kun Uniteppo jo kutsui katselemaan unikuvia.

Lievää paniikkia

...

Vasemman käden etusormen päällinen alkaa olla paikka paikoin nahaton ja hellänä terävien sukkapuikkojen päiden tökkiessä sormeani tämän -käsille jotain työtä- kampanjani vuoksi. Sama vaikutus on virkkuukoukulla miun sormiini. Tarvitsisin varmaan puiset koukut ja puikot. 

Terveystarkastaja sortui eilen selittämään jotain omia asioitaan ja jaarittelemaan, kun mie tahdoin puhua tästä talosta ja sen löydöksistä. Joskus tk-lääkärissä käy samalla tavalla, aikaa potilasta kohden on 15 minuttia ja lääkäri kertookin omista sairauksistaan tai tuttaviensa sairauksista, ja siinä potilas odottaa ymmyrkäisenä, mitä ihmettä tämä on...

Tt kurkisteli kyllä pyynnöstämme talon alle ja tokaisi jotta on siellä joskus varmaan jotain kastumista tapahtunut, huomatessaan ne muutamat lattian lahot ja osittain alaspäin törröttävät puuosat, sekä uudemman ulkovuokrauksen alle jätetyt lahot seinälaudat, "Mutta nyt se on ainakin kuiva!" hän totesi tyytyväisesti hymyillen. Alhaalla kivijalan juuressa ja sokkelia pitkin märkyytenä ylöspäin kiipeävästä, syvällä talon alla seisovasta sulamisvedestä hän ei piitannut. 

Hänellä kun sattumalta ei ollut muistiinpanovälineitä (meiltä olisi saanut pari riisiä paperia ja monta asuntomessukynää!) eikä hän ollut varautunut tarkistuskäynnille (sellaiselle olin hänet pyytänyt!) niin ei hän sitten tehnytkään muuta kuin piti käsiään taskuissaan ja selitti hitaasti jotakin muuta, jonka monesti epäkohteliaasti keskeytin ja kyselin tästä meidän ongelmastamme malttamattomana.

Hänet pitää tilata erikseen varsinaiselle tarkistuskäynnille, jolloin hän saattaa kirjata varovaisesti jotakin paperille, mm talon ilmanvaihdosta. Mutta vain varovaisesti, koska hän "ei ole mikään rakennusalan asiantuntija. " No mitenkäs, eikö sitä olisi voinut kertoa jo puhelimessa asiastamme selostaessani tiistaina?

Kokemuksesta tiedän, että se kuivunutkin kosteusvaurio eli kuiva home, aiheuttaa oireilua. "Ei täällä haise homeelle", mies toteaa hymyillen miulle ja Latelle sisätiloissa.
Voih, minusta hymy ja home-sana, eivät sovi ollenkaan samaan lauseeseen! Tässä taannoin televisiossakin esiintyi ns home-expertti, joka hymyillen selitti homeista otettuja makrokuvia, sanoen niitä söpöiksi ja näteiksi ja miun sydämeeni ihan koski sitä esitystä katsellessani ja kuunnellessani.


Möykky vatsassani velloo yhä. Kuin olisin nielaissut kaksi tiiliskiveä. Ne jauhavat toisiaan vasten sisuksissani ja aika ajoin tulee tunne, että pitäisi yökätä.

Ikkuna- ja ovitilaus, joka onneksi oli vasta tarjouspyyntöasteella, on laitettu jäihin. Kamiinat ovat jo tulossa, niitä ei voinut perua. Appi on saanut varmaan valmiiksi kylpyhuoneen uuden kalustuksen. Kylpyhuoneen lavuaari odottelee eteisessä, uusi liesituuletin vintillä, sisärappujen kuvia lojuu monella pöydällä. Ne kaikki miun minitaimet odottavat pääsyä pihalle, muuttumista puutarhaksi tontille, jolla ei ennestään ole ainoatakaan kukkapenkkiä, lukuunottamatta niitä vuorenkilpiä jotka takaseinustalla sijaitsevat kiinni talon takaseinässä, muualle pihaan siirtoa odottamassa.

Kolme hengityssuojainta vartoo, että lattian purkutyö aloitetaan jostakin. Mutta minä valvon taas öitäni, pelkään ja panikoin, mitä purkaessa paljastuu, ja ne tiiliskivet vatsassani työntävät aamupalaa ylöspäin...

Näinä viime päivinä

Uusia huonekasveja...

Ensi järkytyksestä hiukan toettuani ja jotain konkreettista tehdäkseni aloin maanantaina sahata kaadettavaksi aiotun jättikuusen alempia oksia pois. Ne maata vasten makaavat oksat, jotka veivät tilaa pienestä pihasta olohuoneemme verran. Jospa se nyt kaatuessan ei osuisi pihan ruusupensaaseen. Sahaan pihapihlajienkin kuivia oksia, jotka ovat puoliksi katkipoikki koska niissä on kipeilty. Suren puuressukoita, joihin joku on iskenyt nauloja ja ruuveja...

Puuparka...

Kiskon pois adrenaliinimyrskyssäni edellisen asukkaan pihaan jättämät 16 mustaa jätesäkillistä piharakennuksen taakse, pois etupihalta kaikkien nähtäviltä. Nyt ne mokomat vihdoin lähtivät irti maasta, johon olivat jäätyä pätkähtäneet. Säkeissä on osin maatunutta multaa, risuja, haravointijätettä yms. Niistä saisi maantäyttöaineksia tai muuta sellaista. Uusimmista haravointijätteistä saisi vanhanaikaisen kompostin aineksia... Osassa on tavallista roskaa, jotka olisivat edelliset asukkaat voineet hyvin itse viedä kaatopaikalle. Lisää roskasäkkejä löytyy mm puuliiteristä ja lisää törkyä mm siitä koirankidutuspaikasta...

Kerään maahan tipahtaneet puiden oksat kasalle, samoin ne kuusen valtavat oksat. Heti tulee paljon siistimmän oloista. Koiratarhan pohjalta löytyy päivä päivältä lisää roinaa jonka heitän peräkärryn roskakuormaan. Kaikki roinat eivät lähde vielä irti. Jäässä yhä.

Mies soittaa ja sanoo olevansa kotimatkalla ennen aikojaan. Menen sisälle, vaihdan pois likaantuneet pihavaatteet, niistän, pesen kuraisen naamani ja käteni oikein kunnolla, ja käyn sitten eilisen päivän tiskien kimppuun.

Ihana enkelinsiipi <3

Tarkastaja jonka piti antaa suostumuksensa pihapuiden kaadolle, saapuu myös kohta. Hän kulkee Laten kanssa tontin rajoilla ja antaa luvan kaataa suunnittelemamme puut. Talon asioihin hän ei puutu mutta antaa neuvon kutsua paikalle terveystarkastajan ja lähtee pois.

Mielessä pyörii koko ajan, että jos talon alla oleva löytö osoittautuukin pahemmaksi niin mitä me sitten...

-Ei saa vielä heittää kirvestä kaivoon, sanoo Mama puhelimessa kun kerron hänelle mitä tänne kuuluu. Hän toivoo että saamme puolueettoman neuvonantajan tähän pulmaamme.



Tiistaina havaitsen pihalla sitruunaperhosen. Kierrän piharakennuksen ihan vaan huvikseni, ja näen maassa auringossa myös nokkosperhosen. Se lentää tiehensä kun astun lähemmäksi. Jossain peipot laulelevat. Koiratarhan pohjasta ei lähde vieläkään irti sinne heitetyt ja jäätyneet polkupyörän ja mopon kumirenkaat. Astun kuitenkin auringon pehmentämään koiranjätökseen ja kuljen sen vuoksi lopuissa lumipenkoissa kauan aikaa, jotta saisin lällän irti ainoista pihakengistäni, eli vaelluskengistä jotka tuo rakas mies osti miulle köyhimykselle ennen viime syksyn lomareissua, ja joilla olen kulkenut kiltisti koko talven. Eihän ne nyt saa mennä pilalle!

Lankakori uhkaa käydä pieneksi...

Olo on voimaton ja pahoinvoiva. Menen sisälle, istun sohvalle kutomaan sukkaa. Paikalliselta kirpparilta olen löytänyt muutamat Seitsemän veljestä alehintaan. En sitä kirjaa, vaan aloittamattomia villalankoja. Ajatuksissani neuloessani sukkaan tulee kamalan pitkä kärki ja joudun purkamaan sitä pitkät pätkät. Päätä särkee ja etova olo jatkuu. Laitan kutimen pois ja käperryn lyhyelle sohvalle kipeälle oikealle kyljelleni. Lueskelen Mamalta saamiani ihania puutarhalehtiä. Nukahdan siihen sohvalle kauniiden puutarhojen mielikuvia mielessäni. Unessani on patio, jota ympäröivät valkoiset syreenit, aurinko paistaa, linnut laulavat ja minä istun pation katosta riippuvassa valkoisesssa korikeinussa jotain raikasta ja kylmää juomaa pitkässä kapeassa lasissani, ja olen onnellinen...

Puutarhaunelmia...

Herään kun Late tulee töistä, vaikka mieluummin olisin jäänyt uneni maailmaan. Hani on jälleen kotona tavallista aikaisemmin koska tiistaina meidän oli määrä viedä kaatopaikalle se peräkärryn jätekuorma. Kaikea mitä pihasta ja vanhasta saunasta on löytynyt. En jaksaisi lähteä. Etoo yhä. Vatsakin on sekaisin, mutta lähden sitten kuitenkin kaveriksi.

Kaatopaikalla poistettuamme pressun romuista lähtee niin ällöttävä lemu että meinaan väkisinkin oksentaa muutaman kerran hajun iskettyä päin kasvojani. Late ottaa itse kuormasta ne iljettävimmät ja heittelee kaatopaikkajätteeseen. Kotiintulomatkalla mies ostaa miulle keltaista jaffaa. Löydämme pari poikki kaadettua terijoensalavaa pellolta ja mie haen niistä muutaman oksan peräkärryyn. Mieli piristyy hiukan miettiessäni laitanko ne veteen vaiko suoraan kosteaan keväiseen maahan? Salava samoin kuin pajukin, on herkkä lähtemään kasvamaan, jos sille päälle sattuu ja maaperä on sopiva. Illalla saan edellisen sukkaparin valmiiksi ja aloitan uuden hassun sukkasen, hiukan vaikeusastetta itselleni nostaen.

Siistimpi kärkikavennus...

Keskiviikkona pahoinvoinnin aalto yhä kuljettaa minua mukanaan. Herra Fasaani huutelee ulkona talon nurkalla jo aamuviiden jälkeen. Saan ihanan viestin eräältä nettiystävältä. Vastailen hänelle ja mieleni hiukan piristyy. Ikään kuin seestyn. Haravoin hiukan pihaa. Nyt ne renkaat irtoavat koiratarhan pohjasta kun jätekuorma on jo viety. Tai itseasiassa jo toinen jätekuormallinen. Pitää kai alkaa kokoamaan kolmatta kuormaa?

Menen tökkäämään suoraan märkään maahan salanvaoksat. Lähtevät ne sitten kasvamaan tahi eivät. Havaitsen, että Herra Fasaanin mukana on peräti kaksi tyttöfasaania. Tytöt juoksevat päätä pahkaa edestakaisin mutta Herra Fasaani on tyynenä siinä ihan lähellä kun tökin salavan oksia märkään multaan. Pelästyttää se kerran minut rääkäisemällä ja räpsyttelemällä siipiään. Mokoma. Meinaan katkaista salavan oksan kun sen äänen niin läheltä yhtäkkiä kuulen.

Tomaatin taimet voivat hyvin...

Täksi päiväksi, torstaiksi, on meille tulossa terveystarkastaja tsekkaamaan tilannetta. Oloni ei ole enää niin kamalan etova kuin näinä kolmena edellisenä päivänä, mutta vatsa on edelleen kipeänä, liekö pelokkaista ajatuksista...

Uusia kevään merkkejä

Eilen oli Eliaksen nimipäivä. Eliaksen kukan violetti lapa on vaihtanut väriä ikkunalla, eikä se mokoma kuki? Tämä hortoileva hortonomi ei varmaankaan osaa hoitaa sitä oikein?












Herra Fasaani esitteli meille vihdoin lauantaina tyttöystävänsä. Viehko ja ujo Neiti Fasaani tepasteli katsomaan pihan ruokintapaikkaa ja Herra Fasaanin oleskelusoppea suuren kuusen alla. Toivottavasti ne olivat Neiti Fasaanille mieluisia. =)

Olen jo päiväkausia sitten poistanut sen kuusen ympäriltä nauhan, joka merkkasi puun kaatoa. Ei sitä puuta kaadeta. Mustarastaatkin tykkäävät istuskella sen puun oksilla ja katsella maailmaa. Selkeästi säilytettävä puu.  ♥ ♥

Muita kevään merkkejä ovat olleet töyhtöhyypän näkeminen tienvierustalla ja kiuruparvi pyrähtämässä lentoon pellolta. Kuvaa ei kummistakaan ehditty nappaamaan, auton pysähdyttyä linnut lesivät tiehensä.

Vetisiä peltoja, mutta ei joutsenia...

Oikeastaan Late lähti kanssani autoilemaan siksi, että bongaisimme joutsenia paikalliselta pellolta jonka tulvavedessä on keväisin aina nähty laumoittain noita ihania valkoisia lintuja. Nyt ei nähty yhtäkään. Tulvavesiä kyllä nähtiin ja koettiin. Joissakin kohdissa tulva oli vienyt osan tiestäkin mukanaan virratessaan ylemmältä pellolta tien yli alemmalle pellolle.

Lattialistat odottelevat olohuoneessa... 

Kamiinat sekä keittiöön että yläkertaan on nyt valittu. Sellaiset pienet, lämpötehokkaat. Hengityssuojaimiakin on nyt varattu purkutöitä varten ja mietitty saunan seinäpaneeleihin uutta sävyä. Vanhat saunan lauteet voisi vaikkapa hioa jolloin niistä tulisi ensi alkuun ihan käypäsät, puhtaan ja uuden oloiset

Naulakkokoukkuja.

Eteiseen tulee reiluja kunnon koukkuja vaatteita varten. Näitä ollaankin sitten metsästetty ja eräästä tehtaanmyymälästä löytyi oikeanlaiset... =)

Pari uutta siemenpussukkaakin on taas tuotu kotiin, jossa ikkunalaudat ja valoisat paikat alkavat olla kohta kortilla... Mutta kun ne pussukat ovat niin ihania ja, ja, ja edelliset basilikat eivät oikein itäneet, ja kasvun ihmeen seuraaminen on aina yhtä hengästyttävän ihanaa! Vaikka kaikki nyt eivät niin hyvin lähtisikään kasvamaan, on tässä amatöörihortonoimisessa kuitenkin oma viehätyksensä. Uskon, että jotakin saamme vamasti ihan pihalle asti, sitten aikanaan...

Vihanneskrassi olkoon pääsiäisruohomme, ainakin niin kauan kuin sitä riittää, sillä käytämme sitä salaatteihin ja leivän päälle koko ajan. Njam.






Kun edelliset krassit uhkaavat loppua, laitan uutta kasvamaan.



PS:
Elkun kukka kuolla kupsahti. Ei ollut pitkäikäinen se...
Oli varsinainen kertakäyttökukkanen...  =/