Tänään pääsemme suihkuun!

Suihkunurkkaus tänään.

Eivät ne putkiasentajatkaan kuuntele asiakkaita. 
Vesiputket piti vetää niin, että ne tulisivat seinän läpi
tuolta seinän takaa...
Itse en olisi myöskään laittanut valkoiselle seinälle tuota
suihkunpidikettä.  Muuallakin kh:ssa asentaja veti putket
sellaisista paikoista että meinasi olla Hanilla tosi hankalaa
asentaa mm kattopaneeleja ja kylpyhuoneen ilmastointituuletinta.

Remontin tiimellyksessä oli kulunutkin 
sellaiset 50 vuorokautta ilman lämmintä vettä, 

suihkua ja pyykinpesukonetta.

Lämminvesivaraaja, nimeltään Alma
on juuri asennettu paikoilleen tulevien
saunan lauteiden alle. Onneksi sen päälle ja
eteen tulee lauteita ja niiden alusritilöitä...

Meillän on keväisestä etelän reissusta saakka ollut pieni pullo Cavaa jääkaapissa joka me voidaan avata Hanin kanssa illalla sitten, kun meillä virallisesti on jälleen lämmintä vettä. Juhlaahan tämä silti on, vaikka kh:ssa ei ole edes ovea, suihkuverhotankoa, verhoa, ei kattoa, jne.

Pyykinpesukonettakin on jo ikävä.
Pyykkivuori alkaa olla jo puolen Sallan kokoinen.
Melkein.

 T-paitoja ollaan jouduttu ostamaan äskettäin lisääkin, koska ne vaan yksinkertaisesti loppuivat kaapista. Remontissa likaantuneita emme tosiaankaan pese yhtään missään koneessa vaan se tavara on mennyt liasta kovetuttuaan suoraan roskiin. Samoin molempien lenkkarit, pitkiä housuja, sortseja, miun yhdet saappaat ja feikkicroksit, takki meni lasivillan kanssa pilalle jne...


Joudutaan vaateostoksillekin jossain vaiheessa.
Kumpikaan meistä ei pidä vaateostoksista,
ja siksi meillä onkin aika vähän vaatteita verrattuna
keskivertoihmisiin. :)

Olemme me viidesti ihan pakosti joutuneet pesemään pyykkiä Maman luona, mutta ei me kehdattu enempiä pestä siellä pyykkejämme. On ollut enemmän kuin onnellista, että olemme kohta kahdeksan viikkoa saaneet käydä suihkussa Maman luona.

Hän itse on viettänyt kesää, tätä kylmää sellaista, kesämökillään.
Niin ikään ulkovessan ja pihasaunan varassa. Voi ressukkarakas!
Hän tosin vannoo olleensa ihan onnellinen siellä luonnonhelmassa,
ihanan puutarhansa keskellä.

Tikkuaski joka putosi puruista eteisen yhtä seinämää pois purkaessa.
Hanin pappaa sanottiin Ukoksi...
Minusta ukko tosin on haukkumanimi... =(
Ihmettelen ihmisiä jotka ristivät lapsensa ukoksi...

Jos laastia tms jäi, teimme siitä sydämiä hiekkaan.

Pihabajamajamme on ollut korvaamaton kun vatsani on ollut miltein joka ikisen remonttipäivän ihan sekaisin. On jälleen aktiivivaiheessa tämä miun suolistosairauteni... Se ei pidä stressistä ja sitähän remontti on mitä täydellisimmin. En halua enää koskaan syödä kortisonia tähän tautiin, koska kortisoni ei vaan yksinkertaisesti ainakaan tablettimuodossa minulle sovi.

Kipeytyneeseen oikeaan olkapäähäni ja vasempaan polveeni voisin sitä vastoin piikkinä kortisonia ottaa vaikkapa heti. Mokomat eivät anna oikein nukkua kun remppa (ja crohn...) on ne ihan väsyttänyt.

Samoin särkee Hanin vasen nilkka
jonka hän nyrjäytti ulkoportaissa tokana remppapäivänä. 

Vanha kh-kaluste uudessa värissä.
Se pitää käsitellä vielä muutamaan kertaan.
Putkiasentaja vähän kolhi kantta tuon alelavuaarin kanssa...

Meillä on jälleen melkein kylpyhuone, 

jossa on toimiva wc-pönttö, 

ja lämmintä vettä kuulemma olisi varmasti 

jo illalla että pääsemme suihkuun. 

Vieläkin tuntuu, että jokainen lihas 
on remonttirehkinnästä kipeänä ja varsinkin alaselkä jne. 
Mutta jos me tosiaan kannoimme märkätilasta 
ulos yli 5 tonnia törkyä, niin ei kai ole ihme, 
että vähän on vieläkin kroppa kipeä? 

Millaistahan olisi käydä hierottavana?  

---------------------

On tuo Hani ollut aika taikuri.
Hän on ollut sitkeä, säntillinen ja uuttera tämänKIN remontin kanssa.

Kuulemma nyt tulevana viikonloppuna saadaan nukkua aamulla pitkään.
Sekin on historiaa, sillä kahdeksisen viikkoa me painelimme töitä
viikonloppuisinkin ihan yhtä lailla kuin arkenakin.
Aikaisinn ylös ja säätämään ja sitten lounas, jälleen töihin, kahvitauko, töihin,
ja juomataukoja väliin ja minulla vessassajuoksemista ja illalla lopetimme työt,
kun emme enää jaksaneet enempää.

Sellaisia 7 - 11 tuntisia päiviä me kahdestaan teimme.

Remontti ei suinkaan loppunut vielä tähän.

Kylpyhuoneesta puuttuu vielä paneelikatto, se uuden harmaan värin saanut peilikaappi, lamput, koneellinen tuuletin, pyykinpesukone, pyyhekoukut, ovi, suihkuverhoteline jne.

Saunasta puuttuu kiuas, siitä kivet, lamppu, sekä seinä-  ja kattopaneelit ja lauteet. Niistä vanhoista lauteista tehdään terassille sellaiset haaveksimani penkit, ja vanhan metallisängyn pohjalaudoista tehdään terassille pöytä.
Joskus...

Kuvan eteisestä puuttuvat lattialaatat, seinistä lasikuitutapetti + maalia, kattopaneelit, suurentuneesta oviaukosta aulaan puuttuu vähän kaikkea, kattolamppu, pistorasiat... Tarvitaan myös uusi kynnyspuu ulko-ovelle, koska tuo raukka on kärsinyt kaikkien vuosien remonttien jaloissa ja haljennut kun niin on tästä tykännyt...
Ja niin, eteisestä puuttuu myös ilpu. Sitä on ihan ikävä.
Se lämmittää kun on kylmä ja viilentää kun on kuuma.
-No joo, viime kesänä viimeksi oli kuuma. =)

Keittiöstä puuttuu kattolistaa, tapetinpaloja
ja siellä pitää kiinnitellä sähköjohtoja ja siirtää pistorasioita jne...

Aulan seinästä puuttuu putkien alta palanen.
Eteisen ja aulan välillä pitänee uusia muutama lattialaminaatti.
Onneksi niitä on tallella kokonainen paketti
tämän talon lattiaremonteista.
Jonkinlaisen kynnyksenkin se aukko tarvitsee. 

Mutta, tämä loppuremontti ei ole enää paniikinomaista
ja jostain päivämäärästä kiinni.
Nyt saamme jatkaa leppoisammin.

Takarajana tälle lopulle korjaussaneeraus- ja uudistustyölle
voisi olla vaikkapa ensi joulu. 

Jospa saisin talonkin siivottua siihen mennessä 

hieman pölyttömämmäksi...
Tätä remppapölyä löytyy kyllä yleensä remonttien
jälkeen vielä kuukausien ajan mitä
ihmeellisemmistä paikoista. 

Putkimies käväisi

 Tämä kuva on Maman kylpyhuoneen lampun päältä. =) 

Kun seisoo ammeessa suihkussa, näkee nämä kaikki ihanat ankat 

ja päivän väsymyskin katoaa samalla. =) 

Putkimies ei vielä eilen ennättänyt tehdä koko urakkaansa, jonka olimme hänelle varsin helpoksi tehneet, eli kytkeä meille uusia putkia. Mutta hän varsin ripeästi ainakin aloitti. Nyt on kauniit valkeat, miltein huomaamattomat vesiputket jotka lähtevät keittiöstä pitkin seiniä kohti märkätiloja niin, että sinne putkien yläpuolelle saa vielä laitettua kattolistankin, joka tähän mennessä puuttui keittiön eteläseinämältä.

VESIPUTKET näyttävät tosi siistiltä. Ihan toista kuin ennen. 

Nyt vesiputket eivät kulje enää missään kylmätiloissa eivätkä jäädy enää.
Muuten täällä todellakin on, kuten näkyy hieman töitä vielä... 

Putkimiestä vaan tarvittiin eilen vielä toiseenkin kohteeseen joten työ jatkuu.

Tänään olisi tulossa myös sähkömies, joka katsoo, voiko lämminvesivaraajalle tehdä oman liittymän sähkötauluun. Ja jos voi niin sen saisi kytkeä saman tien ja saisimme vihdoin taasen lämmintä vettä... Näin seitsemän viikon jälkeen...

Näin painajaisia koko yön ja nyt yritän jatkaa tunnin verran uniani sohvalla. 

Lattiavalu ja väsymyksenpurskahdus

Näkymä eteiseen olohuoneesta. 

Oviaukko on vähän laajentunut... 

Mama, Pikkuveli ja Maman kaveri tarjoutuivat remonttiavuksi, esimerkiksi lattianvaluun, mutta me emme tienneet tarkalleen koska valu olisi, koska sitä ennen oli tehtävä vielä kaikenlaista...
Jos valu olisi viikonloppuna, koko kolmikko voisi siihen osallistua avuksi.

Kahdestaan nyhertämällä aikaa oli liian vähän ja työtä liikaa, jotta olisimme olleet valuvaiheessa viime viikonloppuna. 

Miehen kesäloma, josta siis tuli tosi rankka kuntoisuusleiri, jonka aikana hän on laihtunut niin kauheasti että nyt housunsa ja paitansa ihan lepattavat ulkona tuulessa hänen päällään... niin se kesäloma siis loppui viime sunnuntaina, mutta me pääsimme saman päivän iltapäivällä vasta siihen vaiheeseen jossa valu olisi voinut alkaa, mutta olimme liian väsyksissä samantien valua aloittaaksemme, eikä kämppään pääsisi sisälle takaisin vähintään kolmeen tuntiin valun jälkeen...

Mies kysyi yhden päivän lisää kesälomaa töistään ja se hänelle myönnettiin. -Oikeastaan se kuuluikin hänelle, se oli se Juhannuksesta saatava vapaapv.

Iltaisin olemme niin väsyneitä ettemme jaksa oikein edes jutella.
Nukkuminenkin on molemmilla niin ja näin.

 Hanin työkaveri lainasi meille betonimyllyn. 

Onneksi. 

Emme millään kehdanneet emmekä raaskineet kertoa Mamalle ja kumppaneille, että valu olisi nyt maanantaina, vaan mies laittoi herätyskellon aamukuudelta soimaan ja jo aamuseitsemältä olimme betonimyllyn kimpussa ja pilvisen päivän pimeydessä me teimme valunkin kahdestaan.

Lattipintojen valu saunaan, kylpyhuoneeseen ja eteiseen oli valmis iltapäivällä.
Pesimme sateessa työvälineet, myllyn, saappamme ja meillä oli terassilla vaihtovaatteet joihin työvaatteet äkkiä vaihdoimme ja ajelimme kohti Maman kaupunkiasuntoa. Matkalla jotenkin tuli sellainen olo että nyt siellä voisi olla Mamakin itse paikalla ja kävimme sitä silmällä pitäen kaupassa ostamassa kahvileipää ja kun sitten näinkin Maman siellä kotoisesti ovea avaamassa, niin tuli ihan itku. Sellainen haikea helpotuksenitku. Vai väsymyksenpurskahdusko lie?

Hän oli harmissaan, kun emme kertoneet valusta, kun siihen olisvat mielellään tulleet avuksi ja hän olisi laittanut talkooporukalle ruokaa... Ihana ajatus se olisi ollut, mutta emmehän me nyt sydänsairaita raaski laittaa urakoimaan meidän urakoitamme. Mamallakin jalat ovat todella kipeät. Ovathan he muuten meille tervetulleita koska tahansa, mutta eivät rehkimään.

On hyvin kuvaavaa, koska Mama on ihminen joka antaisi oikeasti ainoan paidan päältään sitä tarvitsevalle, että juuri hän ja he porukalla, tarjoutuivat avuksi. Annamme tarjoukselle  arvoa hyvin paljon. Avunantotarjous jo sinällään lämmittää ja saa hymyn huulille.

Mielessä on vilahtanut muutamaan kertaan, 

että ehkä meidän häät ja tuparit olisikin pitäneet olla nyt, 

tänä kesänä, tai syksynä, kun talo alkaa olla ehjempi ja kunnollisempi... 

Tai en mie tiijä. 

Heinäkuun 11. oli ja meni. 

Sinä aamuna halasin työvaatteissani 

Hania ja toivotin hänelle hyvää hääpäivää. 

Ja taas tuli itku.  

Puitteet olivat niin apeat. 

Tänään näyttää jo taas valoisammalta. 

Minulta meinaa vaan välillä usko loppua siihen 

että me pärjätään, jaksetaan ja ehditään... 

Lattialämmityskaapelit paikoillaan

Lattiavanerin päälle tuli erikoiskova kipsilevy ja kylpyhuoneen 

seinille tuli kylpyhuonekipsilevyt.

Tässä lämmityskaapelien kohdat ensin piirrettynä tasan tarkkaan niille kipsilevyn
kohdille, joihin Hani ne suunnittelikin alunperin kulkemaan.

Kaavionsa mukaan piirtämilleen kohdille hän sitten teippasi varsinaisen lämmityskaapelin, 

lämmittämään tällä kertaa myös saunanlattiaa, ja pesukonenurkkausta, kylpyhuoneen ja eteisen lisäksi. Viimeksi lämmitystä ei ollut kuin osittain kylpyhuoneessa ja eteisessä.
- Ja sen huomasi... 

Siellä ne nyt johdotkin kulkevat, kerallaan kylpyhuonekipsilevystä tehtyjä 

soiroja, jotka suojaavat johtoa mm valuvaiheessa kun maakostea valuaines
pitää tampata jaloin tiiviiksi. 

Kaikki on nyt valmiina lattiavalua varten. 

Villaa joka paikassa

Hanirakas rakensi lähinnä minua varten siltoja 

lattiakannakkeiden päälle,

joka yöksi ulko-ovelta aulan oviaukolle, 

etten putoaisi...

Kannakkeelta ei saa astua villan päälle koska villan alla 

on herkkä ja huokoinen tuulensuojalevy...

Joka sitten on mäsänä jos osuu jalka vika paikkaan. 

Siellä villan sisällä ne uudet viemäröinnitkin nyt kulkevat lämpimässä.

Ah, mikä hetki, kun vanerien peittämällä lattialla pystyi taas 

kävelemään ihan normaali-ihmisen tavoin, eikä tarvittu siltoja 

tai keikkua pelkillä kannakkeilla. Kannakkeilla kävelystä 

tuli pohkeet kipeäksi ja siitä niiden kautta työskentelystäkin.

Tässä kuvassa näkyy uusittuja kattokannakkeitakin jo paikoillaan. 

Sähköjohdot ovat entiset, ja ne roikkuivat välillä hiukan tiellä, 

remontin tuiskeessa. 

Ja sitten eristystä. 

Villaa ensin ylle ja polyuretaanilevyä päälle. 

Mie villoitin ja villoitin ja palkaksi sain sitten lasivillasta tosi pahan 

ja jopa ikävännäköisen ihottuman. 

Kutisee kuin vietävä ja käsivarret ja rintakehä ovat rakkuloilla 

ja mie raavin unissanikin tätä ihottumakutinaa...  

On kuulemma jokin nokkosrokko joka joillekin saattaa lasivillasta tulla. 

Lääkkeeksi suihkuttelua viileällä vedellä, 

- no eihän meille muuta tulekaan - 

perusvoidetta, ja yöksi kutinaa hillitsevää antihistamiini 

ataraxia, jota annettiin mm lapsille kun heillä pienenä oli vesirokko, 

etteivät raapineet niin itseään.

Hani lupasi, etten enää koskaa tarvii olla villoittajana.
-Tämän jälkeen. <3 br="" nbsp="">

Silti piti lasivillaa laitella vielä kaikkiin seiniin
ja niiden päälle Hanilla oli mukavampi puuha
kiinnittää polyuretaanilevyjä, että tästä talosta tulisi lämmin ja tuuleton.

Uusia kattokannakkeita oli helpompi tehdä ja niitä vanhoja lahoja purkaa, 

kun oli tukevampaa lattiaa jalkojen alla.

Nyt tässä tilassa tuoksuu jo puhtaalle, ja uudelle ja puulle...
Painajainen alkaa helpottaa. Taloa ostaessamme emme
todellakaan tienneet, miten paljon tässä oli korjattavaa. 

Sähköjohdot säilyivät miltein vanhoilla paikoillaan. 

Vain yksi uusi johto vedettiin seinien läpi sähkötauluun 

vesivaraajaa varten.

Sähköasentaja saa tulla asentamaan sille oman 

sulakkeen. Vesivaraaja oli ennen vaarallisesti
saman sulakkeen alla saunan kiukaan kanssa... =/
Sekin seikka paljastui nyt purkutöissä.

Hani teki väliseinien runkoja. 

- Kirjoitin ensin että runoja... 

Voihan sitä niinkin sanoa. =)  

Hani runoilee talonrakennuksella, 

mie sanoilla. 

Tosin nyt ei ole runoiluttanut edes sanoja, 

kun on stressi tästä rempasta... =(

Ehditäänkö määrä-aikaan, 

että putkari pääsee... ?

 Kulmiosaunamme alkaa muotoutua ja hahmottua esiin.

Kiusasin Hania että ei tehdäkään saunaa, tehdään 

tähän isoon tilaan poreammeelle paikka ja 

vain pelkkä suihku sen lisäksi. 

Mutta ei mies innostunut ajatuksesta. 

Mie kalanaisena tietty oisin
tykännyt sellaisesta lököilypaikasta. 

Sininen vesijohto tuo kylmää vettä keittiöön.
Punainen lämminvesijohto ei ole enää kiinni missään. Tuo pätkä poistetaan piakkoin...

Hani tahtoi meille isomman oviaukon eteisestä olohuoneeseen
ja aulaan joten, se me sitten purettiin tuohon.
Nyt ilpukin pääsee kunnolla eteisen takaseinältä puhaltamaan lämmintä
paremmin tähän taloon. 

Nyt tosin tavallaan keittiön seinätila väheni ja 

joudun miettimään uudelleen,
miten ihmeessä nyt keittiön kalusteet sijoitan,
mutta on minulla jo idea.

Ideasta lisää myöhemmin... =)

Väsyneimpinä päivinä tuli lausuttua jopa ääneen jonkun Murusen nimi

Kutsuin kaihoisasti ❤️ ❤️  ❤️ heitä kutakin ❤️ ❤️  ❤️ vuorollaan sekä mielessäni että ääneen monesti, kun raahasimme jotain älyttömän painavaa kaksin tai yksin ulos ovesta roskalavaan, kottikärryyn tai henkilöauton peräkärryyn.

Kaatopaikkalaskun perusteella voin todeta
että raahasimme pitkälti yli 5 tonnia törkyä eli vanhaa märkätilaa monessa muodossa,
ulos talosta...

Päivittäin tuli tilanteita, 
joissa meidän neljä kättämme eivät riittäneet.

Mutta telepatiani ei enää toimi...

Joinakin umpiväsyneinä n kymmentuntisina työpäivinä juttelimme, 

että voi kun joku edes tunniksi saapuisi, 

ja kysyisi 
miten voisi auttaa... ❤️

Tai kunpa joku tulisi edes grillaamaan pihaamme
ja antaisi meillekin vähän jotain. 

Vatsa alkaa olla hämillään päivittäisistä mikroruuista, 

mutta emme jaksaneet kokkailla kunnon ruokaa.

Joskus on niin väsynyt, ettei jaksa
edes kissaa sanoa,
ja sitten kuitenkaan
ei saa nukuttua... 

-Una Reinman- 

Kuvan kortti löytyi purkutöiden yhteydessä 

ja mie hörähdin sen löytäessäni ihan nauramaan, 

kun tosiaan,  

jos nyt tämän yhden kerran vielä tätä taloa korjattaisi...  

 

Viemäröintiä, tuulensuojalevyjä ja lattiakannakkeita

Äsken juuri FB:iin päivitin: Remonttipäiväkirjaa; nyt kaksi viikkoa ja yksi päivä ilman kylpyhuonetta, sisävessaa, pyykinpesukonetta, lämmintä vettä, puhdasta kotia, saunasta nyt puhumattakaan... Todennäköisesti menee kuulema vielä KOLME viikkoa että nuo mukavuudet ovat meillä taas, vaikka joka ikinen päivä me kyllä kahdestaan pitkää päivää aherretaan, mies varsinkin, kun mie välillä karkailen pihan kimppuun ettei sekin varsin metsittyisi...

Mieskin laittanut kuvia remontin vaiheista ja häntä on kehuttu, kuinka hän on yksinään täällä ollutkin tosi ahkera.
Nyyh. Joka ikisenä päivänä näinä vuosina, olen ollut hänen kanssaan tätä kotiamme remppaamassa voimieni ja taitojeni mukaan. On pari asiaa joita mies jopa ei halua tehdä olleskaan koska mie muka osaan ne paremmin, kuten vaikkapa maalaus, villoitus, rappaus ja laatoitus. Saumauksesta hän ei vaan pidä, sekin ehkä jäänee minulle... Kaikessa muussa Hani on minua pätevämpi. 

Pari päivää on mennyt vähän hukkaan ensinnäkin vesisateen vuoksi, koska pihalta ei voinut hakea pressujen alta mitään koska kaikki olisi kastunut, eikä voinut esim sahata mitään sateessa sähköisillä työkaluilla...


Juhannuksena meni hyvä työpäivä hukkaan kun ei kaupat olleet auki eikä saatu lisää niitä riivatun hengityssuojaimia. Ilman niitä oli kummankin mahdoton jatkaa pölisevän maapohjan kaivamista ja roudaamista ulos. Kyllä se maa niin järkyttävästi pölisi.

Pesukonesyvennyksessäkään ei oikeastaan ollut yhtään tervettä puuta lattiassa. 

Vähän niin kuin koko märkätilojen lattia... 

Nyt lattioissa on kuitenkin jo tukiharkkoja ja laattoja ja ekoja lattiakannattimia ja 1/3 tuulensuojalevyistä on paikallaan ja viemäröintiäkin on suunniteltu takaisin paikoilleen uusilla ihanilla puhtailla putkilla.

Kukahan saataisiin sähkömieheksi? Ne pari jotka olen nähnyt näiden tämän talon remonttien aikana, ovat olleet sotkuisia, välinpitämättömiä ja huolimattomia.
Mistä löytyisi siistejä, huolellisia, asiantuntevia sähkäreitä?
Kelt-kelt-kelt-keltaisilta sivuiltako?
 

Lainaperäkärryäkin kovisteltiin meiltä jo pois eräältä taholta kahden viikon jälkeen, ja närkästyneinä kilahdettiin 
-Etkö sä ole jo valmis!?

Tässä kun ei todellakaan ollut kyse mistään pienestä pintaremontista, vaan tässä laitettiin yksi osio talosta matalaksi, katosta lattiaan jota ei todellakaan pistetä kasaan niillä vanhoilla ja viallisilla osilla vaan ihan kaikki mahdollinen uusitaan. Lisäksi koko ajan on pitänyt kuskata kaatopaikalle jätettä ja hakea rautakaupasta lisää uutta materiaalia, varsinkin kun korjaamista olikin enemmän kuin aluksi oletimme... Se betonimyllykin pitää vielä hakea... ja viedä pois...

On minun ihana Mamani kyllä luvannut meille peräkärryn lainaksi, jos tuo toinen taho tahtookin omansa pois. Tulkoon ihan itse hakemaan. Meiltä menisi kolmisen tuntia hyvää työaikaa hukkaan kärryä poisvietäessä.

Remontit ovat aina arvoituksia etukäteen.

Saharaa lastaamassa

Eilen vihdoin saimme viimeisetkin ylimääräiset pölisevät hiekat pois tuosta entisen kuistin tilojen lattiasta. Nyt tilasta näkee tosiaan selvästi, miten siinä oli isot ikkunat, ja ulko-ovi fiksusti eteläpäätyseinällä. 

Myöhempi remontoija siitä sitten teki saunan, kylpyhuoneen ja eteisen ja käänsi ulko-oven katonharjan alle, itäänpäin, niin että kaikki lumet aina valuvat ensin päätalon peltikatolta tälle lisäosan katolle josta suoraan mäjähtivät betonirappusille...

Jos remontoi kesällä taloaan, pitää muistaa että se talvikin on vielä tulossa.

Meillä nyt ei enää rappujen päälle niin kovasti tipu katolta lunta tuon viime kesäisen terassin rakentamisen myötä, kun se on katettu ja johtaa lumet alas eteläänpäin.

Mutta nyt siis olemme uurastaneet reilussa viikossa märkätiloista pois ensin sisäseinät, sisäkatot, eristeet, mm PAHOLAISEN KEKSINNÖN, ELI PUHALLUSVILLAN, lasivillaa erinäisissä erikokoisissa paloissa ja suorastaan lasivillasilppuna, lattioiden ja seinien kaakelit, seinälevyt, paksut lattiabetonit, joita oli kaksinkertaisesti koko n 14 neliön alalla ja muutaman kuorma-autolastillisen betonin alla maannutta hiekkaa.


Mamani on moneen kertaan tarjonut konkreettista apuaan, mutta emme me raaskineet mitään näin rankoista töistä hänelle antaa, koska nuo ulkoraputkin todellakin ovat korkeahkot ja hänellä on jalkavaivoja yms... Myös Pikkuveli ja Maman kaveri olisivat tulossa avuksi mm lattiavaluun ja Mama kehoitti minua kutsumaan lapsetkin auttamaan talkoisiin...

Näkymä olohuoneesta märkätiloihin ja eteiseen... 

Purkaminen on jotenkin turhauttavaa. Pitää repiä pois paljon, nähdäkseen mikä kaikki on tehty väärin edellisen remontoijan toimesta. Tästäkin osiosta löytyi nyt purettuna epäkohtiakin niin kuin olimme aavistelleetkin.

Tuulettumattomaksi tehty alapohja oli ollut kostea varmaan jo rakennusvaiheestaan saakka, ja monituiset puuosat olivat tuhoutuneet ja homehtuneet ollessaan kosketuksissa joko suoraan maan tai betonin kanssa. 

Hengityssuojaimia onkin kulunut tähä mennessä jo reilut puolensataa.

Merkillisiä muovituksia löytyi hautomasta rakenteita, kostuneita lasivilloja, liian tiiviitä styroksratkaisuja jne...

Erään tällaisen masentavan päivän jälkeen kun löytyi vain lisää ja lisää hometta ja purettavaa, ja tilanne vaikutti ihan hirveän epätoivoiselta, miulta pääsi ihan kamalana hyökyaaltona suuri itku ja romahdin täysin sinne syvän kuoppamme pohjalle.

Rakas Hani saapui, nosti minut maasta siitä lysystä johon olin romahtanut, toi takaisin tähän päivään ja valoi voimia ja uskoa meihin ja yhteiseen työhömme.

-Kyllä tästä vielä hyvä tulee!! Usko vaan! Me korjataan tämä! 

Ja hän suukotti pois miun kyyneleet.... ♥♥♥♥♥ 

Hän ei enää jaksa ottaa yhteyttä asianajajaan jotta konsultoisimme uusista homeisista talon löydöistämme, ja jotta jälleen joku ylikallis asiantuntija tulisi tutkimaan, ottamaan kuvia ja pari näytettä ja jättäisi kamalan laskun käynnistään, jolla silläkin summalla olisi voinut korjata jonkin epäkohdan... 

Ei oikeudenkäynneistä ole muuta hyötyä kuin että kehnommatkin asianajajat saavat niistä mahtavaa tuntipalkkaa...

Mutta me korjaamme tämän. Me puramme pahan pois. Me rakennamme tilalle uutta, tervettä ja puhdasta. Teemme kaiken hengittäväksi ja samalla ehjäksi, pienen rintamamiestalon pitkää elämää vuosikymmenillä jatkaen. 

Juhannus pahuksen roskalavan kera

Näiden lattioiden betonikerrokset piti hakata raaálla käsivoimalla ja hakulla ensin pienemmiksi palasiksi ja sitten palat väännettiin rautakangella ja sorkkaraudalla irti alemmasta betonikerroksesta ja roudatiin pihalle. Joka ikinen murunen betonia oli tiukasti kiinni talossa ja pisti hanttiin irroitustaan... Ensimmäisen betonikerroksen alla oli toinen, vielä paksumpi kerros, ja jossain näiden kahden välimaastossa kulki ei-toimiva lattialämmityskaapeli ja muutama kerros raudoitusverkkoa, hankaloittamassa purkamista.

Sitten lohkare ämpäriin tai sementtiämpäriin ja
pihalle ämpärin kanssa, kippaus kottikärryyn
ja kun kärry oli täysi se kipattiin lavaan.

Siirtolava niiden betonimöhkäleiden poisvientiä varten tuotiin kun olimme minun hammaslääkärissäni, ja jätettiin väärään paikkaan.

Oli tarkoitus että se jätetään lähelle terassia, joten voisimme terassilta pudottaa betonipalat yms sinne. Hani ei suostunut soittamaan jätelavan tuoneelle jotta tulisiko hän laittamaan lavan oikeaan paikkaan.

Lava jäi siis kauas, ja jokaikisen murikan olemme siis kiipeilleet hiukan korkeiksi jääneissä terassinrappusissa edestakaisin miljoonasti...

Hani nyrjäytti nilkkansa niissä samaisissa rapuissa toisena remonttipäivänämme.

Lava piti viedä pois viimeistään perjantaina, juhannusaattona, alkuperäisen suunnitelman mukaisesti. Mutta me saimme rehkittyä raa'alla voimalla sen täyteen jo torstaina ja mies soitteli roskalavamiehelle joka oli kuulemma jo kolmelta torstaina lähtenyt juhannuksen viettoon... Niinpä roskalava jäi iloksemme juhannukseksi... Mitä jos meille olisi vaikka joku ollut tulossa jussiksi?

Koska lava oli keskellä pihaa, ei perjantaina, aattona, jolloin mm rekkamiehet yhä olivat töissä, päässyt kukaan tuomaan tilattuja, kaivattuja uusia rakennusmateriaaleja pihaamme, vaan joiltakin oli pakko pyytää, josko toisivat sitten maanantaina kuormansa.

Maanantainakaan ei juhannusjuhlija ottanut mitään yhteyttä eikä hakenut lavaa pois.

Tiistaina Hani otti vihdoin itse yhteyttä lavantoimittajaan joka lupasi illalla hakea lavan...

Siihen mennessä meidän oli pakko ottaa vastaan jo mm erittäin kookkaat ja painavat kylpyhuonekipsilevyt, jotka oli ihanasti kyllä pakattu sateenkestävään pakkaukseen, mutta koska sitä lavaa ei saanut kokonaisena millään roskalavan ohi lähemmäs pihaa, meidän oli pakko pyytää kuskia jättämään se portille, avata hyvin pakattu paketti ja kantaa jättilevyt kahteen pekkaan lähemmäs remonttikohdetta ja koettaa suojata ne pressuilla parhaamme mukaan.

Samoin kävi betonisäkkien kanssa. Nekin oli pakattu mukavasti mutta nekin piti siirtää ja uhrata vähiä voimiaan ylimääräisiin töihin. Nekin piti kantaa suojaan muualle. Pahuksen roskalava!!!

Minusta tuntuu, että käsivoimat ovat joko kasvaneet
tai sitten kadonneet, kun yli viisi tonnia raahasimme
roinaa kaatopaikkakuormaankin plus ne kaikki
puujäte- ja maapohjan hiekkakuormat...

Toivottavasti roskalavakuski ei laskuta viidestä ylimääräisestä päivästä, 
jotka eivät todellakaan johtuneet meistä.

Purkaminen on ollut rankkaa kahteen pekkaan... 

Puhallusvilla on paholaisen keksintö!

Emme tykkää puhallusvillasta. 

Sitä on hirveää purkaa pois rakenteista, 

sen erityisen pölyävyyden ja hengitykseen käymisen vuoksi. 

Se tukkeaa hetkessä hengityssuojaimen, 

ja silmälasit, ja menee piilolinssien alle silmiin... 

Se ei tee hyvää astmaattisille keuhkoille.  

Se yskitti ihan väkisin
vaikka oli kunnollinen hengityssuojus...

Tämä pöly menee kämpän jokaiseen nurkkaan ja soppeen, 

vaikka kuinka muovittaisit ja suojaisit oviaukon muualle taloon... 

Välikattoon oli edellinen remppaaja tunkenut niin lasivillan paloja 

kuin puhallusvillaakin. 

Kattopaneelien takana ei ollut tuulensuojalevyä, 

vain muovi jonka päällä lasi- ja puhallusvilla nökötti. 

Sen sai tiputettua sieltä helposti. Mutta ei se kyllä lämpöä ollut antanut, 

eikä eristänyt taloa...

Tämä on ihan tavallisen oravan skeidaa. 

Yksi orava tykkäsi nukkua tuolla välikatossa,
ennen kuin ulkoseinäremontissa 

sen reitti sulkeutui.

Eipä ihme että vesiputket joka talvi jäätyivät. 

Niiden ympärillä oli vain lasivillan palasia 

ja hiiret jne olivat tykänneet asustaa lämminvesiputken vieressä...