Eilen vihdoin saimme viimeisetkin ylimääräiset pölisevät hiekat pois tuosta entisen kuistin tilojen lattiasta. Nyt tilasta näkee tosiaan selvästi, miten siinä oli isot ikkunat, ja ulko-ovi fiksusti eteläpäätyseinällä.
Myöhempi remontoija siitä sitten teki saunan, kylpyhuoneen ja eteisen ja käänsi ulko-oven katonharjan alle, itäänpäin, niin että kaikki lumet aina valuvat ensin päätalon peltikatolta tälle lisäosan katolle josta suoraan mäjähtivät betonirappusille...
Jos remontoi kesällä taloaan, pitää muistaa että se talvikin on vielä tulossa.
Meillä nyt ei enää rappujen päälle niin kovasti tipu katolta lunta tuon viime kesäisen terassin rakentamisen myötä, kun se on katettu ja johtaa lumet alas eteläänpäin.
Mutta nyt siis olemme uurastaneet reilussa viikossa märkätiloista pois ensin sisäseinät, sisäkatot, eristeet, mm PAHOLAISEN KEKSINNÖN, ELI PUHALLUSVILLAN, lasivillaa erinäisissä erikokoisissa paloissa ja suorastaan lasivillasilppuna, lattioiden ja seinien kaakelit, seinälevyt, paksut lattiabetonit, joita oli kaksinkertaisesti koko n 14 neliön alalla ja muutaman kuorma-autolastillisen betonin alla maannutta hiekkaa.
Mamani on moneen kertaan tarjonut konkreettista apuaan, mutta emme me raaskineet mitään näin rankoista töistä hänelle antaa, koska nuo ulkoraputkin todellakin ovat korkeahkot ja hänellä on jalkavaivoja yms... Myös Pikkuveli ja Maman kaveri olisivat tulossa avuksi mm lattiavaluun ja Mama kehoitti minua kutsumaan lapsetkin auttamaan talkoisiin...
Näkymä olohuoneesta märkätiloihin ja eteiseen...
Purkaminen on jotenkin turhauttavaa. Pitää repiä pois paljon, nähdäkseen mikä kaikki on tehty väärin edellisen remontoijan toimesta. Tästäkin osiosta löytyi nyt purettuna epäkohtiakin niin kuin olimme aavistelleetkin.
Tuulettumattomaksi tehty alapohja oli ollut kostea varmaan jo rakennusvaiheestaan saakka, ja monituiset puuosat olivat tuhoutuneet ja homehtuneet ollessaan kosketuksissa joko suoraan maan tai betonin kanssa.
Hengityssuojaimia onkin kulunut tähä mennessä jo reilut puolensataa.
Merkillisiä muovituksia löytyi hautomasta rakenteita, kostuneita lasivilloja, liian tiiviitä styroksratkaisuja jne...
Erään tällaisen masentavan päivän jälkeen kun löytyi vain lisää ja lisää hometta ja purettavaa, ja tilanne vaikutti ihan hirveän epätoivoiselta, miulta pääsi ihan kamalana hyökyaaltona suuri itku ja romahdin täysin sinne syvän kuoppamme pohjalle.
Rakas Hani saapui, nosti minut maasta siitä lysystä johon olin romahtanut, toi takaisin tähän päivään ja valoi voimia ja uskoa meihin ja yhteiseen työhömme.
-Kyllä tästä vielä hyvä tulee!! Usko vaan! Me korjataan tämä!
Ja hän suukotti pois miun kyyneleet.... ♥♥♥♥♥
Hän ei enää jaksa ottaa yhteyttä asianajajaan jotta konsultoisimme uusista homeisista talon löydöistämme, ja jotta jälleen joku ylikallis asiantuntija tulisi tutkimaan, ottamaan kuvia ja pari näytettä ja jättäisi kamalan laskun käynnistään, jolla silläkin summalla olisi voinut korjata jonkin epäkohdan...
Ei oikeudenkäynneistä ole muuta hyötyä kuin että kehnommatkin asianajajat saavat niistä mahtavaa tuntipalkkaa...
Mutta me korjaamme tämän. Me puramme pahan pois. Me rakennamme tilalle uutta, tervettä ja puhdasta. Teemme kaiken hengittäväksi ja samalla ehjäksi, pienen rintamamiestalon pitkää elämää vuosikymmenillä jatkaen.
