Translate

4.3.2012

Maaliskuun ensimmäinen viikonloppu

Pikkusiskon kortti...

Rempparintamalta ihan vaan sen verran uutta, että ikkunapellit tultiin laittamaan loppuviikosta ikkunoihin. Nyt on siistit ikkunat pelteineen. Kun sää vielä hiukan lämpenee, on minulla edessä aikamoinen ikkunanpesutalkoo, koska ikkunoiden lasit ovat seinäremontin jäljiltä aika hurjassa kunnossa. Kerään ensin voimia moiseen.

Olen kuntoutustukilainen näillä näkymin syyskuun loppuun, mutta olenpahan ympäristöstä jo monesti saanut kuulla jotta tuo mies on ihan parka ja ressukka-raukka kun hän vaan yksin joutuu töissä käymään... 
Tämän asian surijoille tiedoksi, jotta onneksi miun menot on aika pienet.
Aina on olemassa ihmisiä, jotka osaisivat elää mielestään paremmin jonkun muun elämää. =P

Napattu keittiön ikkunasta...

Kuukauden takaisesta tällistä jäänyt pää-, niska- ja olkapääkipuilu vaatii viimeistään iltaisin särkylääkettä sekä mobilaattia tms särkyvoidetta. Maaliskuun ensimmäisen päivän illalla juuri kun laitoin särkyvoidetta olkaan ja niskaani, telkusta sattui tulemaan uutiset joissa maamme uusi Herra Tasavallan Presidentti Sauli Niinistö astui virkaansa ja kuuli kansan kera ensimmäisen kerran armeijan tervehdyksen ylipäällikölleen, niin minusta se oli jotenkin niin hieno hetki että tuli ihan kyyneleet silmiin.
Voi miten edustavan näköinen tuo uusi hallitsijaparimme onkaan.
Meidän oma kuningas ja kuningatar. 

-Sain sitten molempiin silmiinikin mobilaattia...
Voin kertoa, etten suosittele sitä silmävoiteeksi, en ollenkaan.

Kahden Murusen ihana kortti...

Tokana päivänä lähisuku ja perhe onnittelivat synttärien johdosta puhelimitse, kortein, suklaalevyin, aikakauslehtilahjakortein, ja netissä ja ja ja... Sain onnitteluja myös ihanilta nettiystäviltä. Kiitos teille kaikille!

Illalla söin kahdestaan palat laktoositonta + gluteenitonta synttärikakkua Hanin kanssa. Kävimme myöhemmin kaupoilla asioilla ja mie ostin Pikkusiskon lähettämällä lahjarahalla meille uuden muovisen postilaatikon, koska postinkantaja kuulema inhoaa postilaatikkoamme. =)

Haastattelin postiljoonia perjantaina ja hän väitti jotta hän oli antanut postit työmiehille koska ei päässyt autolla ajaen postilaatikkomme viereen ja että työmiehet heittivät postit pihallemme...  Peltinen postilaatikkomme on kuulema hankala ja kamala. 
Siksi varmaan se laatikko on yritetty postiauton toimesta murskata ja postit ovat olleet siellä niin luvattoman usein rutussa, kuvalehdet rikki ja koko postinippu märkänä, kun postit ovat tursuneet ulos laatikosta ja peltilaatikon kansi on jätetty auki...

Lahjarahasta jäi vielä sen verran, että ostin itselleni tulppaanikimpun. <3
Kiitos Pikkusiukkunen. =)





Mutta miulle tuli loppujen lopuksi sitten niin huono olo kauppareissulla että jouduin viettämään osan aikaa kaupan vessassa. Kivaa. Koko loppuilta kotona oli samanlaista. Että semmonen synttäri-ilta. Tuntuu etten voi mihinkään lähteä, kun vessa pitäisi olla koko ajan vieressä. En sentäs tällä kertaa pyörtynyt, mutta oli yhtä huono olo kuin silloin kun pyörryin. Nyt tiedän, miltä tuntuu, ennen kuin pyörtyy ja toivottavasti osaan varautua.

Vessapassi on kaltaisilleni oiva keksintö ja kulkee lompakossa 
ajokortin paikalla. Tai siis ei paikalla, vaan ajokortin päällä.

Ajokorttiakin joskus sentääs tarvitaan. Joskus saan luvan ajella Hanin autolla. Silloin tuntee itsensä ihan tavalliseksi ja normaaliksi ihmiseksi, kun pääsee itsekseen ajelemaan, musiikkia kuunnellen, saa pysäköidä auton kaupan pihaan ja kantaa auton kuljetetavaksi kauppatavarat selkäreppuun sullomisen sijaan ja pääsee kotiinkin inhimilliseen aikaan jalkojen nääntymättä. Ei sitä iloa varmaan huomaa sellainen, joka aina istahtaa autoonsa ja huristelee sillä paikasta toiseen. =)

Pihalta korjasin viimein synttäripäivänä pois jouluvalokuusen. Jo ne valot oli siitä poistettu kohta vuodenvaihteen jälkeen mutta itse kuusi oli jäänyt aiemmin sojottamaan paikoilleen. No, pois on.

Piha on nyt muuten aika hurjana remppasotkujen vuoksi. Haravan kanssa pittee kulkea siellä täällä ohi ajavien autoilijoiden kummastukseksi. Ei nimittäin maisemassa näytä vielä ihan haravakeliltä. Vaan haravalla kun saa kerättyä esiin sulavaa törkyä ja purua helposti lapioon ja kiikutettua sotkua jonnekin muualle...






12 kommenttia:

Allu kirjoitti...

Happy belated birthday♥
Tuo vessapassi on hieno keksintö, yksi työkaverini tarvitsisi myös tuollaista kun sairastaa jotain kamalaa Crohnin tyylistä suolistojuttua. Suomalaiset on kekseliäitä, ei tuollaista Saksasta löydy.

Hallatar kirjoitti...

Kiits Allu. =)

Ehkä muualla on helpompi päästä asiakkaana vessaan? Tuo korttihan on olemassa siltä varalta, jos vaikka jossain paikassa, jossa ei ole yleisvessaa, tuleekin hirveä hätä näitä sairauksia sairastavalle. Silloin ei todellakaan voi lähteä kovin kauas etsimään vapaata yleisövessaa... Tuon kortin näyttämällä henkilökunnan pitäisi ymmärtää, että asiakkaalla on tosi kyseessä. Itse en joutunut perjantaina käyttämään tuota, vaan siinä isohkossa kaupassa oli onneksi yleisövessa.

Nuo molemmat OVAT tosiaan kamalia tauteja. =(

Muissa maissa asuvien sairastajien kannattaa kääntyä tällaisen kortin ideassa vaikkapa jonkin liiton puoleen, joka ajaa heidän etujaan. Sellainen tämänkin kortin on saanut aikaiseksi.

Sari K / Kapteenilla kirjoitti...

Onnittelut myös täältä! Upean kimput löysit kaupasta, tulppaanit sopivat minusta sopivasti kevääseen :)

Sesse kirjoitti...

Mua ärsyttää ihmiset, jotka päivittelevät toisten asioita. Eikö jokainen saisi rauhassa elää omaa elämäänsä haluamallaan tai olosuhteiden muovaamalla tavallaan..."mitä se muille kuuluu mitä oma väki tekee" tähän sopiva sanonta :)
Kaunista sunnuntaita sinulle!

Hallatar kirjoitti...

Kiitos, kiitos Kapteeni =)

Jotain kukanpuolta teki mieleni ja näiden väri oli niin vallan lämmin. =)

Hallatar kirjoitti...

"Kukat
ovat
sielujen
laastaria" =)))

Hallatar kirjoitti...

Kiitos Sesse =)

Sunnuntai on tässä kulunut kastiketta kamiinan päällä haudutellessa ja rallimiestä kotiin odotellessa. =)

Sauna on kuumenemassa ja potut kiehumassa. Ei ole mitään hätää... =)

Hallatar kirjoitti...

http://www.youtube.com/watch?v=OV0GFYCZVfc&feature=share

Lotta kirjoitti...

Mulla ei ollut silmälaseja hetki sitten päässä kun luin "mulla oli pää kamiinassa hautumassa"...
Argh.

Sinulla on ollut syntymäpäivä! Paljon onnea! =)

Hallatar kirjoitti...

Haha, Lotta-armas! =D

Ja kiitos, kiitos. Vielä tänäänkin kävi yksi synttärivieras, joka toi lahjoi miulle ja tyttärelle, jolla myös hassusti syntymäpäivä samana päivänä kanssani. =)

Salka kirjoitti...

Myöhästyneet onnittelut Unalle! <3

Hallatar kirjoitti...

Voi kiitos Salka! <3