Punamultaa

Eilispäivänä aloittelin uuden pihamökin maalausta. Keikuin tikkailla ja siirtelin katon päällä suojana olevaa pressua syrjään varovasti mustekaloilla sitä yhä tukien, ettei pihan ikuinen tuuli veisi sitä, koska se kattohuopa vielä siitä uupuu. Miun porukoita tulee ensi lauantaina auttamaan kattohuovan kanssa. Toivoa sopii ettei tässä välillä, eikä lauantaina sada.

Punamullanväriseksihän se uusi torppa tulee valkoisin ikkunanpuittein, ovin, ja pihtipielin... Vähän niinko tää pääkartanokin... köhöm.
Enpä siitä tullut kuvaa ottaneeksi, vaikka kännykkä takataskussa tikkailla heiluin. Kuvassa sen sijaan yhä vanhaa mörskää tai mitä siitä on jäljellä. 

Illalla Hanin saavuttua töistään veimme ensin muutaman kaatopaikkakuormallisen pois pihasta kaikkea mitä tuosta vanhasta möröstä (ja sen sisätiloista ex-asukin roinaa) on saatu esiin ja irti ja sitten pelkin hauisvoimin ja rukkasten suojaamin käsin kävimme liiteriosan kannatinpuiden ja katon kimppuun. No, oli meillä välillä suomalaista sisua, leka tai rautakanki apuna. Jopa lapiokin, kun koetin kaivaa tukipuun alustaa esiin...

Arvaa kuinka monesti hihkaisin, jotta oisipa meillä edes moottorisaha!

Me kiskoimme köydellä loppurötisköä voimiemme takaa yhdessä ja saimmekin sen heilumaan uhkaavasti, mutta... Hakkasimme sen tukipuita rautakangella ja lekalla. Hani jopa sahaili tukipuuta useista paikoista ja minä pelkäsin että hän jää koko hökötyksen alle ja kiskoimme jälleen köydestä voimiemme takaa! Mutta se oli sitkeä liiteri. Se oli sitkeä! 

Millään se ei meinanut NYT antaa periksi, vaikka oli katostaankin niin laho että vuoti vettä polttopuiden päälle samoin lumien sulamisvedet jne. NYT -ei hievaustakaan.- 

Kunnes saimme purettua palapeliä sopivista paikoista. Niinpä illanmittaan vanhasta pihamökistä on silkalla sisuvoimalla saatu aikaiseksi tuollainen nysä.

Saunan hirsistä oltiin jopa Hanin fb:ssa kiinnostuneita. Joo. Tulkaa vaan kiinnostuneet hakemaan nuo hirret. Ihan saatte ilmaiseksi kunhan ITSE puratte, hajotatte, pilkotte ja viette pois. Asap. 

Vaikka rohkeutta olisikin, en mene kiskomaan tuosta vanhasta tönöstä tänään yhtään lautaa irti. Keuhkot vinkuivat siihen malliin yöllä, etten koske mihinkään purkuhommiin. Illalla voi olla että avuksi tuohon jälleen joudun. Kerään ensin päivän voimia ja lääkitsen hengitystäni. Punamultamaali ei onneksi käy henkeeni. Jos sää sallii, muuntuu uudesta mökistä lisää ulkoseiniä vanhanpunaiseksi.

Punainen on myös miun toinen pohkeeni jota mäkärät söivät viime sunnuntaina. Toissa yönä pohje oli tosi turvoksissa ja kipeä ja viilensinkin sitä unettomana istumalla aamukolmelta kylmillä ulkorappusilla kuunnellen lähijoen satakielien voimaannuttavaa luritusta ja herätin tahtomattani ulko-oven kolinan kanssa miesparankin liian aikaiseen aamuun.

Onneksi kyypakkauksessa, jonka mies sitten löysi, oli yksi tabletti joka hiukan hillitsi rajua infektiota. Pitänee hakea uusi kyypakkaus. Ihan näihin ötökänpistämiin ne kaksi muutakin tablettia siitä viime kesänä kuluivat. Minä kun olin haaveillut mehiläistarhurin urasta, niin nyt kaikki pikkuötökät saavat aikaan näin ison reaktion... Apteekkiin siis. 

 Vien ensin kellosepälle kaksi Hanin rempoissamme hajonnutta rannekelloa...

Laitetaan nyt järkyttyneille kuvitukseksi jotain nättiäkin. 

Tällaisia vaaleanpunaisia tuomia kasvaa polkupyöräreittini varrella. 

Kuulemma rusotuomi.

Kun pysähdyin kuvaamaan tätä,
takanani koiraansa talutellut nainen tokaisi: 
-Kauniita noi syreenit mutta kumma kun eivät tuoksu... 

Piti oikein itsekin nuuhkaista.
Kyllä se ihan tuomelle tuoksui.  

Seinässä on reikä

Tämmöisiä saa meillä silloin tällöin palkaksi. Suukkoja ja jäätelöä ja jäätelösuukkosia.

Tässä blogissa ei ole kuvituksena söpösiä haavekuvia jostakin muualta netistä napattuna, jotta tuollaisen tahtoisin tai näin sisustaisin ja ihan pian kohta sisustankin! Tämä blogi on ihan raadollisen alkuperäisen arkista ja totaalista faktaa. Silkkaa realismia ja arkea. Vähällä rahalla. Kaikki kuvat ovat oikeasta elämästämme. Joskus jotakin hieman sensuroin ihan omaksi parhaaksenne sekä sielunrauhaksenne. =)

7.5.2013 alan jo aamusta kantaa pihan oleskelupaikalta pois sinne vastikään vietyjä pöytiä, pihatuoleja, grillin ja aurinkovarjon talomme eteläseinämälle.
Raahaan sinne myös vanhat puulaatat joiden päälle kokoan uuden tilapäisen oleskelupaikan. Se paikka on tuulinen ja lähitieltä liiankin hyvin nähtävissä. Ei hyvä. Siihen pihan kohtaan olen kyllä suunnitellut meille pergola/olopaikka/patiota. Olisipa vaan ylimääräistä rahaa, puutavaraa ja pari palaa muovikatetta niin sellainen suojainen oleskelunurkkahan siihen syntyisi. Auringolta olisi päästävä jotenkin varjoon ja tuulelta suojaan ja mie niin tahtoisin kiipeileviä kasveja sinne kasvamaan. Voisi se grillauspaikkakin olla siinä ihan liki...

Ajattelin tästä vähän repiä seinää...

Pihan entisen oleskelupaikan hiekkapohjaan vanhan pihamökin taakse, asettelen löytämämme (eräässä tehdaspihassa oli kuormalavojen kohdillä kyltti jotta saa ottaa ) hieman risat puulavat joiden puutteita klapeilla vähän tilapäisen pikaisesti korjailen. Irrotan pihamökin takaseinästä kaikki hassut riippakoivu- ja piikkilankakranssit. Alan purkaa pois liiterin kohdilta tönön takaseinää. Kiskon ensin lautoja vasaralla mutta muistan meillä olevan sen yleisavaimeksi kutsumamme härvelin jossakin edellisten remonttien tiimoilta ja pidän tauon. Jätän saappaat ja rukkaset rappusille. Juon purkillisen tehojuomaa ja löydän etsimäni sorkkaraudan. Lisään aurinkovoidetta naamaani, kiskon lippiksen päähäni ja johan alkaa lautoja irrota vauhdilla.

Ihan pian pääsen klapeihin käsiksi...

Haaveeni oli jotta pihamökin materiaaleja jotenkin voisi uusiokäyttää mutta ainakin seinälautojen kunto paljastuu purkaessa valitettavasti aika surkeaksi. Alaosistaan laudat ovat lahot ja muutenkin aika on tehnyt tehtävänsä. Kiskon meille armeliaasti vihdoinkin lainaksi jälleen luovutetun peräkärryn pihamökin viereen ja alan kasata kärryyn ronskisti kaatiskuormaa.

Seinän reikää suurennettu ja yli puolet puista pihalle kannettu, jyrsijäyhdyskunta paljastettu...

Tarvitsen jossain vaiheessa sahaa katkaistakseni poikkilautoja klapikasojen tieltä. Tarkoitus on saada polttopuut pois purettavasta mörskästä. Hani saapuu illalla töistään, vaihtaa siistit työvaatteet vähemmän siisteiksi kotityövaatteiksi ja viemme yhdessä ekan roskakuorman kaatikselle.
Onneksi purkulaudat saa viedä sinne ilmaiseksi. Late kysyy kaatopaikan hoitajalta, voiko sähköhellan tuoda ilmaiseksi keräilypisteeseensä ja saa myöntävän vastauksen.
-Se jäi sähkäriltä viemättä pakullaan pois, hänen asentaessaan meille vuoden vaihteessa uuden hellan paikoilleen, naarmuttaen samalla sen uuden lieden keraamista tasoa uudekseltaan. Njäh... Kaikki sähkärit ovat Hanin mukaan idiootteja. Taidan olla samaa mieltä.

Tämän kesän remontin ekaa kaatiskuormaa.

Seuraavassa kaatiskuormassa viemme vanhan hellan puuliiteristä, jossa se odotti sijoitusopaikkaansa muutaman kuukaudern, pois sekä kaikenlaista sälää pihamökin päädystä. Latekin irrotteli muutaman laudan seinästä, kunnes kielsin, ettei hökötys kaadu niskaamme. Ei vielä...

Kohta Hani virittelee grilliä syttymään ja puhdistaa grillausritilää. Mie kiertelen tonttia lapio olkapäälläni ja mietin, minne pihamökin vierestä voisi istuttaa ne kaksi komeaa vanhaa raparperipuskaa... Ne saattavat muuten kärsiä kipeää vanhaa pihatönöä purkaessa. Yksi orapihlajapuukin on vailla uutta olopaikkaa. Se kyhjöttää yhä tönön seinällä. Löydän samalla monta terttuseljan tainta. Mie tykkään siitä pensaasta. Se kasvaa nopeasti isohkoksi näkösuojaksi.

Toisella kerralla kaatiksella muutes oli puoli pitäjää viemässä pois pihansa haravointi- ja risujätettä ja joudumme auton ja kärryn kanssa sumppuun. Kun tulee vuoromme heitellä rojut valtavaan läjään, mie kaadun likaiselle kaatiksen pihalle nostaessani ylipainavaa vettynyttä lahotukkia Laten kanssa. Vähän kyynärpää tekee kipeää mutta homma jatkuu. Meidät saarretaan uudelleen auton kanssa sumppuun ja joudumme hieman odottelemaan jotta pääsemme pois kaatikselta. Siihen aikaan arki-iltana ei kannata mennä kaatikselle...



Illemmalla peittelemme pihan klapit, syömme grillitassuja, jotka eivät ole sellaisia niin kuin ennen ja -makkaraa, juomme kokista ja kipitämme saunaan. Hot Shots 2:sta ei jaksa enää millään katsoa. Silmät lupsivat...

Sellainen päivä se. 

Seuraavana päivänä (keskiviikko 8.5.2013) korjasin loputkin klapit pois liiteristä ja oikea käsivarsi oli moisen jälkeen ihan kipiä ja mustelmilla. Sillä käsivarrellahan mie jokaikisen puun kannoin. Puita oli syksyllä ollut varmaankin kolme kertaa enemmän kuin mitä niitä nyt on jäljellä. Niin paljon puuta menee talvisin punaisen tuvan lämmitykseen.

Se hauska veikko, se remppaaja vai mikä lie täällä sitten onkaan huseerannut, oli heitellyt puuliiterin pohjille ylimääräiset lasivillat, jotain rättejä ja niiden päälle vaatteita sekä vanhat väliovet, lastulevyä yms... Kiitos vaan siitäkin moisesta älynväläyksestä hänelle. Olipa vaan sitten hurjan loistavat paikat siellä lämpimässä ja turvassa sen suuren myyrä- ja hiiriyhdyskunnan asua ja kaivella käytäviä omassa rauhassaan. Sen, jota me nyt sitten olemme muutaman vuoden yrittäneet hävittää tältä tontilta. 

Ei ollut yhtään ihanaa lapioida sitä myyrä-hiiripesä-käytävä-puusälä sotkua peräkärryyn ja niiden jyrsijöiden kuivettuneita raatoja, joukossa jopa surullisesti ja merkillisesti sinitiaisen ruumis, ja yrittää hengityssuojain naamallaan kuumana päivänä selvitä muutenkin tuosta liiterishowsta. Mä NIIN toivoin jotta oispa tässä nyt kauhakuormaaja joka kaataisi tuon vanhan mörskän ja nostelisi sotkun siirtolavalle, ettei sitä kaikkea tarvitsisi lauta ja hirsi kerrallaan purkaa ja hengittää homeista sotkua kaikkine pienine raatoineen!!! 

Mutta pienellä budjetilla on rajansa ja meillä on vaan omat hartiat. Kummallakin vaan käy niin kehkoihin tuo kaikenlaisen mömmön hengittely... Astmalääkettä ja energiajuomaa kului sinäkin päivänä. Illalla oikea käsivarsi ja olkapää tarvitsivat särkyvoidetta.

Liiterin alusmössöstä löytynyt vanha tarjotin. Kaatikselle menossa. En koskenut paljain käsin...

Huoh.

Eilen, Helatorstaina heräsimme kahdeksalta, katsoimme telkkua vierekkäin sohvalla nököttäen pari tuntia jotain nauhoittamaamme Da Vinci-sarjaa, joimme ohessa ainakin kolme kuppia kahvia per nuppi, menimme pihalle kymmenen maissa ja kävimme uudemman pihamökin kimppuun.

Siinä uudessa on nyt sitten eilisen ansiosta terassikuisti sekä lattiat. Terassin lattiassa on söpösti joka toinen naula Hanin ja joka toinen mun naulaama. Hani näet naulasi ensin ne yhdet naulat kun mallasimme terassilaudat paikoilleen. Ne toiset naulat jäi sitten sillai että kukahan nuo toiset naulais...?
Joku sitten naulasi niitä sillaikaa kun Lari mallasi sisälle mökkiin lattialautoja. Ensin yhdessä sirkkelöitiin sopivamman pituisiksi ne kaikki laittialaudat. Siinä me käytyämme välillä sisällä syömässä mikroateriat, yhdessä naputeltiin paikoilleen sisälattiakin, mutta siellä vaan noin yksi kolmasosan nauloista on miun naputtelemiani. Hani naulaa nopeammin.


Vain katto puuttuu. Ja huopa. Ja maali. Ja listat... Ja polttopuille uusi puuliiteri... 




PS:
Perjantaina sain Kela:lta postia. Nyt astmani on virallista. Lähettävät uuden Kela-kortin kunhan ehtivät. Olen merkitty nainen. Kiitos homeen...
Tänään en halunnut tehdä enkä hengittää mitään mistä saisin oireiluja...
Siksipä haahuilin vaan pihalla. Leikkasin kaikessa rauhassa ensimmäistä kertaa nurmikkoa, kitkin kukkapenkkejä, lisäilin niihin multaa, silittelin pieniä syreenin hiirenkorvia, ihailin ensimmäisiä tulppaaneja, huomasin scillojen saaneen jo aikaan jopa siemeniä, kuiskuttelin päärynäpuulle, ettei se nyt vaan kuolisi vaan jäisi meidän kanssa tänne...

♥