Translate

13.5.2013

Enemmän kuin reikä seinässä


 Purettujen kattotiilien uusiopaikka voisi olla vaikka 
ruusupenkin reunuksena oleskelu... 
Siihen niitä nyt ainakin toistaiseksi tuli ladottua 
kuin minikiinanmuuriksi. 

Harmi vaan kun useat kattotiileistä meni 
rikki niiden pudotessa sentääs jonkinmoisen matkan. 

Äitienpäivänä Muruset auttoivat purkamaan 
kanssamme puuliiteriä pois! 

♥   
Kiitos ihanat 
Nunnukka, Jake 
Miihkali sekä Satunen  
♥ 
 


Niin,
tiedän: 
Joku olisi peräti kunnostanut tämänkin tönön.
Nostellut sen kalliisti ilmaan killumaan
ja sahannut reilut puoli metriä alaosistaan mätiä lautoja pois,
tehnyt uudet perustukset, lattian, jne, jne, jne.

Tai joku olisi vaan maalannut ja stailannut ja somistanut tönön
kaikenmaailman krääsällä sekä
uudella maalilla, virnistellyt ja kiitellyt itseään ja
luullut (kuvitellut) kaiken olevan hyvin.

Purku oli tässä tapauksessa kyllä ainoa vaihtoehto.
Olisi ollut jo silloin kun tämä paikka hankittiin.


Uuden (tuolta vasemmalta pilkottavan) 
pihamökin kattoa emme päässeet 
vielä lauantaina tekemään, 
koska viallisia puutoimituksia ei oltu 
toimitettu meille eikä rautakauppaan 
viime perjantaihin mennessä. 
Rautakaupassa vieriteltiin vastuu 
valmistajalle, jne...

Nyt on enää jäljellä,
niin kuin kuvasta voi havaita,
 noin puolet vanhasta piharakennuksesta: 
vanha, erittäin homeinen sauna, 
sekä puucee, joka nimestään huolimatta on 
raikkaampi kuin tuo sauna. 
Sauna tulee olemaan hankalin, 
koska jokainen siihen koskeva tarvitsee 
hengityssuojaimen... 


Onneksi tuon pihakaaoksen vastapainoksi 
voi ihailla vaikkapa parivuotiaita helmihyasintteja, 
jotka ovat monistuneet sitten viime kevään. 




 Minitulppaanit ovat vähentyneet, 
varmaan myyrien ja f-linnun avustuksella... 


 Supermininarsissit olivat jonakin keväänä 
ruukussa josta siirsin ne pihalle.


Hopeapaju on jo hiirenkorvilla. 
Vai oisko se pajunkorvilla?

♥ 



4 kommenttia:

Sari K / Kapteenilla kirjoitti...

Kuva että Satu teki jotain, tai sitä ei tapahtunut! :D

Hallatar kirjoitti...

Tapahtui! :) Ei miulla ollut juur silloin kameraa tai kännykkää ulkona mukana... Varmaan Nunnukalla ois kännykkäkuvia... Ainakin videota katonpurkauksesta.... :-D Täytyy kysyä... Mutta usko vaan! ;)

Maireanna kirjoitti...

Mieleistä työtä vaikka pitää olla hengityssuojaimet..omaa kun tekee niin pölyt ei haitanne? Eihän?
Kun kaikki on valmista, niin silloin on varmaan upea tunne?

Hallatar kirjoitti...

Maireanna

No ei kyllä todellakaan ole mieleistä. =(

Keuhkot itkee...
Mutta ajatus siitä että tämä rehkiminen ja mätien paikkojen purkaminen varmaan joskus loppuu, pitää meidät kasassa.