Translate

7.9.2011

Tänään on kuukausi tullut täyteen putkaria



Ehkä hengityssuojain olisi ollut illalla taas paikallaan teräsharjalla hormin tiilejä putsatessani. Näin seuraavana päivänä tuntuvat keuhkot tosi ritisevän raskailta. Mutta kylläpä terracotta on kaunista. Tämän kummemmin en halua tiilejä puhdistettavan. Tämä putsi riittää. Tulos on rustiikin kaunis, rosoinen, samalla siliteltävän sileä.

Tuo paikoin vain tiilien paloista muurattu pinta on ollut piilossa Pikkutalossa 71 vuotta. Nyt se saa jäädä esille, tämän keittiön operaatio putkiremontin laajennuttua kokonaisvaltaiseksi saneeraamiseksi jäljiltä.

Tänään on sähkömies tulossa poistamaan keittiöstä sähköjohdot. Hän kävi tähän "kohteeseen" jo maanantaina tutustumassa. Hän tokaisi heti, jotta olette siirtäneet ilmalämpöpumpun toiselle seinälle, loikatessaan pakettiautostaan ulos pihassamme. Kertoi aina katselleensa ohi ajellessaan sitä ennen tien varren seinämällä nököttänyttä ilmalämpöpumppua, koska se pisti silmään. =)
Hän olikin kuulema jo miettinyt että tämä paikka on varmaan vaihtanut omistajaa kun piha on siistiytynyt.

Näistä sanoista voimme jo hiukan röyhistää rintaamme.
Mie omaan rohisevaani ja Late sitä ahkeraa, leveää ja turvallistaan. =) 

4 kommenttia:

Jovelan Johanna kirjoitti...

Röyhistely on paikallaan! Remontti edistyy ja muutkin sen huomaavat. Tsemppiä!

Hallatarinoita kirjoitti...

Nikkari, oikeastaan on paljolti paikallisen metsurin ansiota että pihamaa on siistimpi kuin ennen. Itse ollaan mm purettu kamala koiratarha yms. Sisäosan remontit eivät (onneksi) näy ulospäin. =P

Jovelan Johanna kirjoitti...

Älä yhtään vähättele!! Sinnikkäitä te olette. Ihailtavasti. Mua rassaa niin kun uutta kotia ei meinaa löytyä. Sun blogi pistää asiat aina ruotuun oman turhautumisen suhteen ;oD

Hallatarinoita kirjoitti...

Nikkari =)

Kiitos, sitä välillä ei osaa sanoa tuota kiitosta, vaan sortuu tapansa mukaan vähättelemään itseään. =) Meillä tosin käy välillä ihmisiä, jotka säälivät tuon miehen "yksinään remontoimista". =P
Silloin mie meinaan jurputtaa ihan pikkuisen vastaan. =D
Mutta ei se mtn.


Kodin etsintä käy tosiaan ihan työstä. Niin mekin viime, eikun toissa kesä etsittiin kaikki viikonloput melkeen, kerättiin esitteistä kansiollinen papereita, vertailtiin, nuuskuteltiin, laskettiin, huokailtiin...
Ja tähän me sitten päädyttiin...

Vaatikaa te kuntotutkimus...


*neuvoo kokemuksen syvällä... tai äh, piipittävällä rintaäänellä* =)