Pikkutalon ulkoseinälle löysi tiensä
lähimarketin puutarha-alesta soma teline kahdelle ruukkukukalle.
Koristeina ruukuissa on 71 vuotta talon eristeissä ollutta sammalta,
-vielä ihan käyttökelpoista sellaista. =)
Syklaameja ja pikkulintuja...
Meillä on pihassakin utelias ja rohkea
mutta hyvin yksinäinen varpunen.
Se ei mene varpuslauman joukoon,
kun muut varpuset saapuvat syömään
kaurahiutaleita pihamaalle.
Se puuhailee yksinään ja seuraa
mitä me täällä puuhaamme.
Tuntuu, että se on aina takapihalla jossakin.
Toivottavasti se pitää varansa
kulkukissojen suhteen...
Sille pitäisi tehdä jonkinlainen yölinnunpönttö.
Tässä pihassa ei olekaan yhtään linnunpönttöä...
Ojankaivajat saapuivat sitten vihdoin tiistaiaamuna.
Nyt meillä on matala oja,
ja hieman siistimpi tienoon ulkonäkö maantien suuntaan.
Se maa, joka ojasta kaivettiin
odottaa kasoina, että lajittelen sen
ja kuskaan maanparannukseksi
eri puolille pihaa.
Aloitin kuskaamisen jo heti tiistaina kun ojamiehet
poistuivat. Peitin pihan koloja maaseoksella
ja ujutin sekaan kaikki kuivat kukkasipulit.
Rankkasade ajoi minut illalla sisätiloihin.
Uusia kukkasipuleita on tilauksessa.
Pihalla ei ennestään ollut
Pihalla ei ennestään ollut
yhtäkään kevätkukkaa.
Nyt en voi hetkeen aikaan varmaan
tehdä pihallakaan juuri mitään,
sillä polveni kierukkarikko leikataan
ja korjataan huomenna, torstaina.
ja korjataan huomenna, torstaina.
8 kommenttia:
Ihana kukka-astelma, syklaamit on nyt ihania.Voi sitä pientä varpusta, kun erakkona vaeltaa.
Tsemppiä operaatioon, sitten on entistä ehompi polvi.
:)
Tsemppiä leikkaukseen täältäkin!
Voimia leikkaukseen ja toipumiseen!
Onnea leikkaukseen ja enkeleitä matkaasi <3
Kiitokset, sydämelliset sellaiset Tuijalle, Sirutuulelle sekä Zeukselle.
Vähän jännittää...
Siivoan ja tiskaan että ei heti tarvitse kainalosauvojen kanssa sitten...
Paitsi ettei remontin keskellä mikään pysy siistinä. =)
Samoin Sesselle kiitokset. Ollaan ihan samaan aikaan oltu täällä kirjoittamassa. =)
Laitan tähän vielä uuden kommentin, kun tietskan yhteys takkuili, niin en tiedä tuliko perille... Siis onnea leikkaukseen ja enkeleitä matkaasi <3
=)
Saapui kyllä edellinenkin, sydämellinen kiitos Sesse. =) Nyt miulla on kokonainen lauma enkeleitä huomenna matkassani! =) <3<3<3
Lähetä kommentti