Sisäänpäin hymyilyä

Mustanmerenruusuna ostettu, luultavimmin PEGONIA, availee kukkiaan... <3

Ei. Kyllä se on uskottava, että se hektinen rutikuiva & kuuma hellekesä alkaa olla ohi ja on syksyn & sadonkorjuun aika. Maanantai-iltana tuli jo niin vilu, johtuneeko sitten lämpöasteista vaiko siitä että makuuhuoneen lattia oli tavallaan yhä auki, ja sieltä pääsi tuuli kahisuttamaan tuota oviaukkonsa muovia ja puskemaan sitä kuin haamu konsanaan, vai juuri niistä haamuista, mutta villasukat oli laitettava jalkaan. =) Tulipa pitkä lause. ;D

Olohuoneen uuniinkin piti laittaa jo ihan elävä valkea. Tuli poltettua samalla uunin viereen kasaantunutta paperi-pahvi-roskakasaa pois. Ei se toki hyvä ole paperia poltella uunissa. Tulee nokea, karstaa ja tuhkaa... mutta... ei niitä tuolla rutikuivassa pihassakaan voi missään poltella, kun sitä kesäkeittiötä ei kai tänä kesänä vielä valmistukaan. Pallogrillissäkin niitä on ikävä poltella. =) Ja nyt on metsäpalovaroitus tälläkin seudulla joten takka oli paras vaihtoehto. Samalla siinä meni pikkuisia kakkosnelosen kappaleita, joita oli ihan sääli piisiin työntää, mutta niitä ei kuulema muualla tarvittu. (Harmi kun olen surkee puutöissä!)

Latekin kiskoi tiistaiaamuna oikein viltin jaloilleen kurkkiessaan läppäriltä uutisia ja säätilaa, ennen töihin lähtöään. Mie menin johonkin aikaan aamusta pihalle sortsit jalassa, hain postin ja palelin. Kaapista löytyy kyllä lämpimämpiäkin vaatteita joita kiskoa päälleen, joten testasin, joko voi pitää pitkiä housuja ja pitkähihaista paitaa. Jo vain!

Ne olivatkin mukavat sisätiloissa kun istuin olohuoneessa läppärin ääressä makuuhuoneen oven muovin kahistessa säännöllisin väliajoin. Kirjoittelin ystävän kanssa pitkään, saaden ystävän sanoista iloa ja voimaa. Voimissani päätin tehdä kukkapenkkeihin, tai siis öh-kukkapenkkeihin jonkinlaiset reunukset ohuista rungonpätkistä, etteivät fasaanit ja muut isommat siivekkäät koko ajan kaivaisi öh-penkkejäni ja sortaisi sitä kallisarvoista, Mäntsälästä saakka tuotua multaa pois kukilta. Tuo rakas mies on töistä tullessaan tuonut tosi hyvää multaa säkkikaupalla pihallemme kesän mittaan. Jotenkin se multa vaan ihan katoaa tänne kuin ei mtn missään olisikaan...

Mona Lisa lilja aamukastelun jäljiltä. <3

Sahailin siinä muutaman ohuen, portinpielestä pois katkomani pihlajan, vein kalikat pionipenkin luo, jossa tosin ei näy pioneista kuin varsia, harsokukkaa ja orvokkeja sekä muutama ihanan tuoksuinen Mona Lisa-lilja. Naputtelin oksan tapit kirvestä apuna käyttäen riviin multapenkin viereen ja iskin siinä sillä (onneksi) pikkukirveellä sitten vasemman kämmenen päällekin, (onneksi) hamarapuolella. Loput tapit menivätkin sitten ihan vinoon ja epätasaisesti kun piti varoa kättä. Mun pitää näköjään tykkänään unohtaa nuo kaikenlaiset työkalut! Sattuihan se. Kipiästi kävi. Työn jäljestäkin tuli loppujen lopuksi ihan pöhkön näköinen, mutta annan kalikoiden olla paikoillaan nyt jonkin aikaa, estäväthän edes suurinta auringon porotusta ja pitävät kasteluveden kauemmin kasveilla. Noihin muihin penkkeihin en edes taida yrittää laittaa tällaisia...

Osa hassusta kukkapenkin reunuksesta...

Päätin oksien loputtua mennä juomaan jotakin sisälle, kun aurinko mokoma olikin lämmittänyt taas kuumaksi maailman ja takapihan. Sen pitkähihaisenkin olin jo oksia sahatessani riipinyt päältäni puukasan päälle.
-Ne pitkikset kyllä pidin jalassa samoin T-paidan päälläni.

Heitin rappusilla pois pihatossukat, tiputin käsistäni viereensä hanskani ja menin pesemään käteni. Ah, jääkaapissa oli loppupullo keltaista jaffaa! Ei kun korkki auki ja suoraan pullonsuusta, niin paljon kallistusta että juoma oli kaula-aukossa... Huoh. Työkalujen varomisen lisäksi en saa juoda suoraan pullonsuusta. *Laittaa muistiin*

Kesämalvikki

Eilinen oli nyt toinen päivä kun odottelin, koska ojantekijät saapuvat. Ei näy eikä kuulu. Tosin osaavathan ne itsekin kaivaa sen ojan, mutta kun tahdoin sen multasavisekoituksen meidän pihaamme, niin olisin mieluusti paikalla näyttämässä minne sen saa kipata... Miulla on käyttöä mullalle. Perustan sillä paljon uusia kukkis-öh-penkkejä, tai täytän pihan kuoppia. Niitä kuoppia riittää vielä, vaikka makuuhuoneen sammalet ja talon alustamultiakin niihin kuoppiin on sommiteltu.

Sellaisessa vielä pelkässä sammalkasassa lepäili eilenkin vaalea isohko kissa, joka ollahan useana päivänä nähty tässä tontilla myyriä vaanimassa. Se tulee ja syö makkaraa jos laitan sitä paloina jonnekin sille, ja menen itse sisälle, ikkunasta kurkkimaan. Se syö muutaman palan vieden loput mennessään suussaan pois pihasta.... Ehkä sillä on poikasia jossakin. Mutta jos sitä lähtee seuraamaan, se katoaa vikkelästi koko kissa.
Tai jos se piilottaa osan ruoasta pahan päivän varalle kuin tiikeri? Tai ehkä se vaan haluaa syödä jossain ihan omassa rauhassaan. Onhan sekin mahdollista.

Olenkin antanut kissan olla ihan rauhassa, jos sen huomaan makailevan jossakin. Se katselee puuhiani, ja voin kuvitella että välillä se hymyilee kissamaisesti. Miekin hymyilen itselleni.