Järkyttävän tuulinen päivä!

Pinkkejä kosmoskukkia pinkin kannun kastelemana... 

Ei kyllä pysyisi tänään kastelukannu tyhjänä pihassa vaan tuuli veisi sen tiehensä. Tuuli kaatoi ja rikkoi kelloköynnösten metallikaaren. Sen kaaren jätti edellinen asukas tänne. Koetin nostaa kaaren muutamaan kertaan pystyyn, tuin sitä kepakoilla sekä isoilla saviruukuilla, mutta se kaatui uudelleen tuon aivan järjettömän tuulen ansiosta. Annankin siksi kaaren nyt maata maassa ja koetan pystyttää sen sitten, kun tuuli hieman laantuu. Tältä puolelta, jonne kaari kaatui, sen jalatkin taipuivat inhottavasti... Oli kai sen kaaren menoa. =/

Tuuli katkaisi myös komeimman dahlian ihan katkipoikki. Sen, jota tännekin kuvasin. Upea punainen kukka kumppaneineen on nyt maljakossa tuossa olohuone/keittiö/makuuhuone/yhdistelmähuoneessamme.

Varmasti nämäkin olisivat tippuneet nyt, ellen olisi niitä jo aikapäiviä sitten kerännyt pois ulkoa. Huoneenlämmössä ne kypsyvät kyllä. Onneksi esikoinen otti niitä mukaansa, ettemme ihan huku tomaatteihin. Apelle ja anopillekin niitä tarjosimme mutta eivät he huolineet niitä.

Sokerimaisseista jäi keväiseltä peltomyyrien varastelulta vain kaksi maissintähkäpäätä kasvamaan. Luulen kuitenkin että Suomen syksy saapuu niin aikaisin etteivät nämä ainokaiset maissintähkät ehdi valmistua. Snif.

Minä tyttö olen tänään kokeillut muuraamista. Kun tuo Late ei tykkää muuraamisesta ja tänne ei saa takkaan tulta koska keittiössä oli ne röörit auki, mie kokeilin, osaanko mie muurata ne tuhkaluukut ex-puuhellan ylimääräisiin hormin aukkoihin, ja lisätiiliä sellaiseen koloseen... Mutta saneerauslaastipussin lopputippa otti ja loppui juuri kun pääsin oikein vauhtiin. Tilasinkin sitä hanilta lisää, jos vaikka töistä tullessaan toisi...

Ei tänään kannatakaan muurata lisää. Vähän päivässä, paljon viikossa, vai kuinka se kuuluikaan? Täytyy antaa edellisten muurausten kuivua ensin rauhassa, ennen kuin menee laittamaan lisää painoa tekeleelle.

Mieluummin sitä tänään olikin sisätöissä kuin ulkona, koska maailma on ihan harmaana ja pihan pari isoa pihapuuta kallistelee uhkaavasti justiin minua kohti koko ajan, enkä pääse kottikärryjen kanssa takapihalle sen kaatuneen kaaren ohi, viemään ojamultakuomasta eroteltua multasavihiekkaa jonnekin penkkiin... Seli-seli.

Pitäisköhän etsiä kutimukset ja suklaatia esiin, niin kuin ihana Norjan ystäväni kertoi fb:ssa tehneensä sadepäivän kunniaksi? Da-Capo-suklaita jo onkin harmaan päivän ilona, hanin työkeikan tiimoilta Vironreissulta tuomina. Harvoin hän muuten edes ehtii ostaa mitään, koska aikataulu on kireä, mutta viimeksi ehti ja mun makunikin tietää hyvin...<3


PS: Viisitoista yli kolme alkoi sade...