Jotain sotkuista ja jotain kaunista...

Pitäisiköhän ilmoittautua tuonne Suomen kaamein kämppä-ohjelmaan? =)
Nyt tämä ainakin sellaiselta paikalta kovastipaljon näyttää. Voi olla, että tuon ohjelman tekijät pyörtyä kopsahtaisivat jos tänne piipahtaisivat. Sanoisivat, etteivät hekään ihmeisiin sentään pysty. Ei vaineskaan, kyllä me yritämme edelleen tässä tehdä ihmeitä ihan itseksemme. Tosin nuo ilkeät yläkertaan menevät portaat joku voisi käydä täältä purkamassa ja rakentamassa meille uudet... =)

Keittiön uuden kamiinan tarpeita...

Odottelen että mies saapuu töistään ja menen vasta hänen kanssaan keittiöön, tai tuohon räjähtäneimmältä näyttävään talon osaan, ja hän saa poistaa mahdolliset hiiret loukuistaan... =P
Niitä on viriteltyinä lattialle, koska alapohja on joistain kohdin yhä hieman auki. Siinä tilassa on myös sähköinen hiirenkarkotin mutta joskus sitä luottaa enemmän sellaiseen jonka konkreettisesti näkee, karkotinta kun emme itse edes kuule. Vain punaisen valonleimahduksen näemme silloin tällöin tahi oikeammin -hyvinkin säännöllisesti- merkkinä laitteen toimivuudesta.


On muuten kuntotutkijoiden neuvojen mukaisesti talon ulkoseiniltä joka ikinen rehu poissa ja istutettuna uuteen paikkaan. Ruusut pistelivät kovasti piikeillään meitä kun niitä sunnuntaina kiskoimme irti seinän alta ja vieriltä. Uusissa paikoissaan ainoastaan piskuinen leppä on hiukan voinut huonosti ja mennyt oudon näköiseksi. Pahoinvointia? Vuorenkilvet ja vihreät kookkaat pensaat -joita en edes ole vielä tunnistanut- ovat ihan tyynesti suhtautuneet pikaiseen muuttoonsa tontin toiselta laidalta toiselle.

Syksy... ja pihlajanmarjat.

Kuntotutkijoista puheen ollen, täällä on nyt käynyt kaksikin tutkijaa muutaman päivän sisällä. Ensin perjantaina kunnan rakennustarkastaja ja maanantaina toinen aiemmin käyneistä kuntotutkijoista. Myyjän edustaja on ollut paikalla molemmilla kerroilla.

Syksy pullistaa ruusunmarjojakin...

Keittiöstä tulee poistaa mikrobihyökkäyksen kohteeksi joutunut maa- ja puruaines alapohjan alta. Muistan miten se kävi henkeeni hengityssuojaintenkin kautta löytäessäni tuon epäpätevästi remontoidun kohdan, mutta pakko se aines on pois sieltä lappoa. Ehkä tänä iltana aloitamme vihdoin sen poiston. Ei voitu tehdä oikein mitään ennen kuin tarkastajat olivat paikan nähneet. Eteisen ja ns uudemman osan kohdalla kuulema talo todellakin on maavarainen. Hyvä kun sekin asia tulee nyt kirjoihin ja kansiin, ja seuraavalle talon omistajalle aikanaan tiedoksi.

Retrokaakelit. Kuka haluaa? =)

Lauantaina etsimme jokaisesta mahdollisesta rautakaupasta maaleja yms ja keittiöön uusia tasopintoja.
-Aina pitää näköjään tehdä tuo sama kierros, ennen kuin löytää jotakin.
Nyt tasot odottelevat olohuoneessa keittiön valmistumista siihen pisteeseen, että ne voi asentaa. Samoin ovenkahvat löysimme tehtaanmyymälästä vanhoihin keittiönkaappeihin. Jotain uutta sentäs niihinkin uuden maalipinnan lisäksi stailataan.

Viikonloppuna ehdimme hieman huvitellakin Laten metallinpaljastimen kera. Kävelimme siellä täällä lapion ja paljastimen kanssa, ja löysimme tosi upeita aarteita.´; ruosteisen hevosenkengän, luodin hylsyn, sekä vanhoja sepän takomia nauloja, polkupyörän satulan jäännökset, kettinkiä, metallilevyn ja kasan pullonkorkkeja. Nyt meillä olisi siis hevosenkenkä, aika vino sellainen, jossa jopa nauloja kiinniruostuneena. -Toisikohan se onnea? =)

Eilinen päivä meni ensin aamulla kuntotutkijaa odotellessa, sitten Riihimäen suunnalla, ensin lauantaina (hups) kiveen kolhaisemani ruohonleikkurin terän oikaisussa (ihan varmasti siinä kohdassa ei ennen ole ollut sellaista kiveä, kun yritin juosta pihan nurmikot kuntoon, kun en sitten vähään aikaan niitä voi leikata) ja Hanin vanhempien luona kahvitellessa meni aikaa, Laten yrittäessä samalla auttaa heidän valokuviaan tietokoneelleen.

Paluumatkalla kävimme Riihimäellä Vahinkotavarakeskuksessa josta löysimme uudet ihanat peruskeittiölaatat, Made in Spain, todella edullisesti. Siis mitään erityistä ei kyllä etsitty mutta ne laatat vaan tulivat meitä vastaan. Kotona söimme vihdoin viiden aikaan illalla mikroaruokaa, kun oli jo vähän nälkä.

Laattoja keittiöön.

Tarkistuksen jälkeen kotona Late totesi vain yhden laatan särkyneen. Tuon, joka on nyt pinon päällimmäisenä. Vahinkotavarakeskuksessa kun kaikissa tuotteissa on jokin pieni vika jonka vuoksi ne tuotteet siirtyvät vakuutusyhtiöiltä sinne myyntiin. Kuljetusvaurio, vesivaurio, yms...

Kotimatkalla muuten ajelimme Googlen kuvausauton takana pitkät matkat... =)

Ai niin, Kärkölässäkin piipahdimme eilen kotimatkalla katsomassa vihdoin Pionia ja piironkia jota mieleni on tehnyt jo kauan käydä kurkistamassa. Oih hellanlettas, kun siellä oli ihanaisia juttuja, ihan kaikki! <3
Ostin sieltä yhden pienen kulhon, jossa kiertää koristeena ihania pionin nuppuja, lehtiä ja terälehtiä koristeena.

Pionikulho <3

Pionikulho käy vaikkapa sokerikulhoksi kahvipöytään, jonkun keräämäni valkoisen posliinisen kermakannun kera, eikö vain? Ei sieltä voinut poistua ostamatta yhtään mitään, ihan kannatuksen vuoksi. Ja pionithan ovat ihania! Me like. Toivon, että ensi kesänä nuo tänä keväänä istuttamani pihan pionitkin kukkisivat... Ah.

Keittiöttömyyttä punaisella kuorrutuksella

Tietenkin. Nyt kun ei ole sähköhellaa, tekee kovasti mieli uuniruokia. Alkaa kyllästyttää mikroruokien maku ja aromi. Tekee mieli leipoa mustikkapiirakkaa, omenamurupaistosta ja omia sämpylöitä. Kunnon muhitettu kastike ja perunatkin tekisivät hyvää. Ah...

Kun tänään tulin tk:sta hakemasta kyynärsauvoja, jotka pitää olla ensi viikolla mukana jo mennessä polvileikkaukseen, toin tullessani myös kauppatavaroita ja tottumuksen voimasta aioin mennä viemään jogurtteja yms keittiön jääkaappiin, muistaen samassa aurinkolasit päässäni muoviseinään törmättyäni, että jääkaappihan on olohuoneessa, sohvan takana... 

Tekee mieli laittaa tulet olohuoneen takkaan viileiden ja sateisten päivien iltoina, mutta ei sekään onnistu, koska keittiössä on yhä auki hormin röörit, ja savu pakkaisi vain sisätiloihin. Kiskon siis vaan villasukkia jalkaani ja säälin niiden pohjia. Vaikka täällä kuinka siivoaa, imuroi, pesee lattioita ja pyyhkii pölyjä, niin koko ajan lattioissa on silti nokista ja aivan kaikenlaista pölyä, kuten ihan kaikessa muussakin.
-Sähkölaitteet tuntuvat suorastaan imevän itseensä kaiken mahdollisen ilman mukana leviävän. Mikrokuituliinat ovat olleet niiden putsaamisessa korvaamattomia.

Puhallusvilla on muuten sitten aivan mahdoton materiaali. En tiedä, kuinka paljon (varmasti järkyttävästi!) se on pölissyt kun sitä on puhallettu rakenteisiin, mutta nyt purkaessa se ainakin levisi ilkeästi ihan koko taloon. Sitä on yhä muutamassa kohtaa piiloissaan tässä tönössä, eli niiden kohteiden remontissa tulee olemaan taas sama juttu. Pölyä. Kaikkialla. Eli jos aiotte laittaa taloonne puhallusvillaa niin miettikää toki hetkinen sitä sotkua...

Tein muutes itse tässä männäviikolla tutkimusretken lattian alle, tarkoituksenani saada selville, onko koko loppu talon lattia vasten maanpintaa. Varustauduin retkeen lapiolla, repussa olevalla kameralla, taskulampulla, saappailla ja pitkillä housuilla. Kipeä polvi ei yhtään tykännyt konttaamisesta, enkä siksi ruvennut kaivamaan lisää maata pois eteenpäin niiltä kohdilta, johon Late sai maanpinnan kaivettua makuuhuoneen lattiaa kunnostaessamme. Olohuoneen maavara piti kaivaa suuremmaksi sitten, kun kunnostetaan olohuoneen lattiaa, eli ensi kesänä. Kumpikin uskoimme että vain se kohta piti enää kaivaa, kuntotutkimusraportin mukaisesti, mutta eivät tutkijatkaan kaikkea ensimmäisellä kerralla huomanneet. Tiirailin taskulampulla lattian alusia. Selvää on, että lattia on maassa kiinni loppupäästä taloa, ainakin joiltain kohdin. Polvi muistaa retkeni, mutta piti miun itse nähdä, miltä talon alla näyttää...

Late on ollut niin kiireinen töissään tällä viikolla, ettemme ole saaneet aikaan Pikkukotikeittiössä paljoakaan. Keittiön lattiaan emme koske, koska sitä tullaan tarkastelemaan kahden eri henkilön tiimoilta. Ensimmäinen katselmus oli tänä aamuna, kun kunnan rakennustarkastaja kävi kurkistamassa lattiaa. Toinen katselmus on ensi maanantaina jolloin toinen kuntotutkijoista tulee samaa asiaa tutkimaan. Silloin paikalla pitäisi olla tämän talon myyjäkin. Tänään myyjää edustamassa oli hänen äitinsä.

Puuhellan-jämän seinästä törröttäviä tiiliä varten mies osti kulmahiomakoneen kiviterällä, jolla ne saa poikki. Osan hän jo eilen siistikin niistä törrötiileistä ja Pikkutalo sai punaisen pölykuorrutuksen tällä kertaa, tavallisen harmaan remppapölyn sijaan, sekä eräänlaisen palavan kiven tuoksahduksen.
Totta kai kaikille on selvää, millainen haju palavassa kivessä on? =)

Laastia pitää kohtapuoliin (huomenissa, kun kerrankin peräkärrykin on tyhjä) hakea kaupungista ylimääräisen hormiliitännän kiinni muuraamiseen muutaman tiilin kera. Samoin hellan takaisen keittiön seinän siistimiseen ja kunnostamiseen. Lattia- ja eristysmateriaalejakin pitänee hankkia. Onhan se keittiö kuntoon saatava. Niih.

Sen keittiön alkuperäisen pahan hajun ja niiden jäätyvien vesiputkien vuoksihan me avasimme keittiön lattian. No, niitä vesiputkia ei lattiasta löytynyt. Siellä kulki vain toimiva viemäri sekä katkaistu vanha viemäri -avoimena-. Lattian puhallusvillaosassa piileksi lojumassa (purkuroskan seassa) kaikenlaisia irtonaisia kupariputken pätkiä, muovisuojaputkia yms ja vain yhdessä niistä suojaputkista kulki sähköjohtoja ihan oikeasti ja kiinteästi. Miksi ne muut rahanarvoiset osaset oli piilotettu/hylätty puhallusvillan sekaan? Roskina? Vai velotettavina remppaan menneinä osina??? Kulukorvauksien toivossa? Hävikkinä? Miten lienee? Ei voi ymmärtää moista ajattelutapaa millään...

Vesiputket näyttivät koukkaavan seinässä ylöspäin. Kulkevatko ne kenties seinien yläosassa? No, Late purki seinää, eivät menneet sielläkään. Seinissä oli lastulevy päällimmäisenä, sen alla oli koolaus ilman mitään eristyksiä. Koolauksen alla on vanha persikanväriseksi maalattu lastulevyseinä, jossa oli jopa vanha talouspaperirullatelinekin yhä paikoillaan sekä retrohenkiset seinälaatat vesipisteen kohdilla. Sen vanhan, mutta kelvollisen lastulevyn taakse emme ole katsoneet. Se saa jäädä paikoilleen ja siihen päälle tulee sisäseinäksi puhdas ja raikas kipsilevy. Retrokaakelit kyllä savat lähteä! =)

Minä pitelin tikkaita ja Late purki ja purki, etsien vesiputkia. Laudat ja lastulevyn kappaleet heitimme ikkunasta pihamaalle, josta ne on kuljetettu pihan perälle odottamaan kuljetustaan eteenpäin ja viety kaatiskuormia aina kun Laten aikataulu ja kaatopaikan aukioloajat ovat sen mahdollistaneet. Auto siinä kyllä likaantuu työvaatteista ihan turhaan. Olisipa se vanha auto (ford-Özi) jäänyt miun käyttööni niin mie olisin voinut itsekseni viedä roskakuormia sen avulla...

Katossako ne vesiputket sitten kulkevat? Jotta seiniä sai purettua, Laten oli pakko purkaa pois käsittelemätöntä lautapaneelia katosta. Katon panelit oli tehty seinien jälkeen... Siispä sieltä saattoi jatkaa purkua. Katossakin on koolaus jonka alla pilkistää vanhaa kattolevyä, reunoilla kulki n: 50 cm villaa ja muu osa on tyhjää täynnä... Ja ne vesiputket?

Jatkoa seuraa kun tiedämme paremmin... =)

PS: Niin, se meidän sähköhella, 

se on eteisessä, mutta ei kiinni seinässä. =)

Ennen vanhaan

Ennen vanhaan, vaikkapa (kröhöm) joskus 1940-luvulla osattiin ajatella luonnonmukaisesti. Taloista tehtiin luonnonmateriaaleilla sopivasti hengittäviä. Eristeinä käytettiin puruja, sammalta, hiekkaa ja savea. Ihmiset rakensivat talonsa niin, että ne muodostivat seinämän pohjoistuulelle ja talven paksuille lumikinoksille. Rikkaammat tilalliset kokosivat pihapiirinsä suojaisaan neliön muotoon taloineen, saunoineen, riihineen, navettoineen sekä aittoineen. Siinä pihassa oli turvallista lasten leikkiä parin sukupolven silmäin alla, kuin vaikkapa kanojen kupsutella maata, kissan paistatella päivää.

Ikkunat torpissa olivat etelää kohden, että mahdollisimman paljon valoa ja lämpöä saataisiin tupiin kesällä. Eteisporstua rakennettiin katonharjaan nähden niin, etteivät talven lumet kasaantuisi oven eteen tahi rappusille. Kun pärekatto alkoi vuotaa, tehtiin lisää päreitä ja kiivetiin kuulaana kesäpäivänä katolle korjaamaan kattoa. Kun ovi tai ikkuna hajosi, tehtiin uusi. Joka torpan asukkaat olivat moniosaajia, joilta sujui elämä jouhevasti jopa hyvinkin eristäytyneessä asuinpaikassa.

Kuun ollessa oikeassa asennossaan kaadettiin talvella polttopuut, kylvettiin vilja, perunat ja nauriit maahan kevättuulten viedessä pois viimeisetkin jäälautat järvistä. Terva poltettiin omalla ajallaan, punamulta keitettiin taidolla omallaan. Vihdakset tehtiin juuri oikeaan, sukupolvesta toiseen suullisena perintönä opittuun aikaan, jotta niissä pysyivät lehdet kiinni kuivuessaan vintillä talven saunotusten iloksi. Syksyllä tuleentunut vilja puitiin talkoilla, samoin heinä. Lehmät eivät köyhän navetassa lypsäneet talvella, mutta sekin oli osa luonnollista kiertokulkua. Jos mehumarjat ja suolasienet olisivat olleet poimimatta vielä kurkiaurojen aikaan syksyllä, hukka olisi tiettävästi perinyt sen torpan.

Taloihin ei muodostunut homeita, koska sauna oli erikseen pihanperällä. Sieltä pesuvesi meni omaa reittiään pois ja uutta kannettiin sisälle puhtaana kaivosta, lammesta, järvestä tai vaikkapa lähteestä. Saunan räppänä päästi pois suurimmat höyryt ja savut, kuivattaen saunan. Kesäaurinko ja talvipakkanen kuivattivat pyykin tuoksuvaksi, haihduttaen koivuntuhkalipeän tuoksun pois, tuon aineen jäädessä vain punaisiksi muistoiksi pesijättärien käsiin aina seuraavaan pyykkipäivään saakka. Reikäleivät kuivuivat tuvan orressa leipomispäivän jälkeen, paukahdellen kotoisasti puulieden puiden rasahtelun kanssa. Mummo ja äiti kutoivat koko pitkän talven villaneuleita, pellavaisia kodin tekstiilejä ja mattoja. Miesväelle oli omat puhdetyönsä. Järvi ja metsä antoivat antia kesät talvet. Tuulikin oli raikkaampaa kuin nykyään...

Aika kului. Lapset, piiat ja rengit muuttivat kaupunkiin ja menivät töihin tehtaisiin. Torpan uudet sukupolvet kunnioittivat aluksi esivanhempiensa tiloja ja tietotaitoja jatkaen talonpitoa, kunnes tuli hetki, jolloin torppa sai kokonaan uusia asukkaita. Torppa myytiin sukulaiselle tai rikkaalle kaupunkilaiselle, joka nyrpisti nenäänsä kaikelle vanhalle, tahtoen päästä helpommalla elämässään kuin mennyt sukupolvi. Hän tilasi torppaan kunnan vesijohdon, täyttäen vanhan pihakaivon kivillä. Pihasauna sai lahota hylättynä paikoilleen kun taloon tehtiin sisätiloihin sauna, vaikkapa siitä mummon eteisporstuasta jossa ennen huivipäiset mammat kesällä kahvittelivat, virkkasivat ikkunoihin ja lakanoihin pitsiä puheenpajatuksellaan maailmaa parantaen.

Vanhoihin lattioihin ja seiniin työnnettiin muovia, styroksia ja muutakin fylliä, vaikkapa vanhat patjat, jotta veto ei veisi sukkiakin jalasta. Lattialle liimattiin korkki- tahi muovimatto, seiniin naulattiin pari kerrosta lastulevyä ja niiden päälle lasikuitutapettia ja niiden päälle se suvun vanha ryijy. Tupaan puhkaistiin reikiä viemärille ja puhtaan veden putkistolle, eikä tarvinut uuden emännän enää juosta hakemaan vettä kaivolta.

Uudet ulkorappuset laitettiin huvin & muutoksen vuoksi uuteen paikkaan, ajattelematta kesällä talven säitä ja sitä, että lumet holahtaisivat katolta suoraan rapuille, aiheuttaen lisätyötä joka kerran katolta liu'uttuaan. Pohjoisen seinälle puhkaistiin ikkunoita. Pitäähän sitä nyt valoa olla joka sopessa. Kumman kylmäksi se vaan talon veti... Ptänee laittaa silikonia ikkunan pielihin niin eivät enää vedä! Pärekaton päälle naulattiin peltikate, siihen reikä televisioantennille ja kesähuoneista tehtiin talviasuttavia. Usein kaikki tämä aiheutti torppiin arvelluttavia tuloksia. Talo ei enää hengittänyt. Se tukehtui ja tikahtui uudistuksiinsa...

Ps: 

On vieläkin olemassa vanhanaikaisesti hämärissä torpissaan eläviä, 

elämäänsä tyytyväisiä, luontoa kuuntelevia ihmisiä. 

Aina pitäisi muistaa, ettei talon ikä ole sinänsä huolestuttava seikka, 

vaan sinne tehdyt remontit... 

Nokihajua

Pinkopahvia, muutama kerros tapettia, lastulevyä jne...

Puretun puuhellan -ei mikään mukava- noenhaju, sekä jotakin muutakin outoa lemua, leijuu sitkeästi vieläkin pikkutalossa ja jopa pihamaalla. Vai onko haju tarttunut nenääni ja siksi tunnen sen ulkonakin. Keittön lattian eristeiden poiston kanssa urakoidessamme olemme kuluttaneet loppuun monta hengityssuojainta. Pöly on ihan mahdotonta ja leviää väkisin joka paikkaan.

Kaatopaikalla meidät tunnetaan jo ulkonäöltä. Se onkin ainoa paikka tällä paikkakunnalla jossa on tullut asioitua enemmän. Olemme kiikuttaneet sinne jätepuutavaraa, noukkien keittiön lattiaeristeistä niihin kuormiin ne eniten muovisia säkkejä puhkovat naulaiset lastulevyn kappaleet, yms sekä omina kuorminaan noin sata jätesäkillistä eristettä ja purua.

Eristeiden sekaan piilotetut jätteet olivat... elämys...

Tai niin, ollaanhan me haettu muutamatkin työhansikkaat ja jätesäkkejäkin ihan hirveästi, tuosta lähistön sekatavarakaupasta. Ja niitä hengityssuojia. Ja laastaria apteekista.

Keittiössä on tiedossa lisää haastetta. Sieltä on jo miltei siististi kaikki ylimääräinen poissa, ainakin lattiatasosta, niin kuin esimerkiksi eristeen sekaan piiloon jätetyt putket ja johdot, jotka eivät oikeasti olleet missään kiinni. Sekä putket, jotka olivat vain toisesta päästä jossain kiinni. Oliko remonttiurakoitsija ehkä laskuttanut ne, eikä ollutkaan sitten oikeasti tarvinut/kiinnittänyt mihinkään? + ne kaikki jätteet...

Lainaan Laten fb-kirjoitusta sunnuntai-illalta:

Keittiön lattia melkein tyhjennetty puruista ja puhallusvillasta ym. törystä. Lattian juoksutkin puolilahot eikä missään kiinni, joten ei ihme jos vähän lattiat notkui.Seiniin lyöty vanhan lastulevyn päälle 100mm koolaus ja siihen päälle uusi lastulevy. Mitään ei välissä. Seuraavaks lähtee seinien lastulevyt ja loput lattian juoksut.

Seinätkin sitten täytyy keittiössä laittaa uusiksi ja poistaa nuo tilaa kaventavat ylimääräiset lastulevysalaseinät. Mutta lastulevyä ei seiniksi tule. Saimme mukavalta puutavarantoimittajaltamme lisää lankkuja. Tulevat tosi tarpeeseen keittiön lattiassa.

Tämä oli erittäin pölyävää puuhaa. Tauollakin pölisee... 

Kauppalappu laajenee. Remonttibudjetti ei pidä enää paikkaansa, kirstun pohja pilkottaa. Sitä kaivattua uutta sähköhellaa ei nyt saada. Se tämän talon vanha pilalle liattu liesi tullaan ottamaan toistaiseksi sähköhellaksi. Alunperin uusintasuunnitelmiin kuului uusi hana ja sähköhella keittiöön. Se suunnitelma on vähän nyt muuttunut & laajentunut.

Pöytätasoja ollaan käyty kyllä kurkkimassa lähikaupungin rautakaupoista ja löydettykin komeita, puisia sellaisia. Pieni tiskiallas on tilattu edellisen jättikokoisen tilalle. Joitain keittiökaappeja joudutaan rakentamaan uusiksi mutta muuten vanhat vielä käyttökepoiset pääsevät keittiöön takaisin ja ne niiden ovetkin kunhan ne on hiottu ja maalattu. -Paitsi että nyt se syksy taisi alkaa ja on hankalampaa maalailla ulkona...

Makuuhuoneen ovikin on edelleen vaiheessa. Se otettiin heinäkuussa irti paikoiltaan maalattavaksi, mutta se olikin hankalampi tapaus, kosteusvaurion kärsineenä ovena. Ei saisi koskaan ostaa käytettynä mitään kosteusvaurioisia... varsinkaan, jos joku siinä perheessä on jo ennestään kärsinyt kosteusvauriotalossa asumisesta ja saanut siitä astman. Me saimme sen oven lahjaksi. Tai siis joutuihan Late sen lahjan jopa maksamaan. Kierrätystä tulee suosia, mutta ei kosteusvaurioisia. Piste.

Muutenkin meille on siunaantunut ylimääräisenä mm samanlaisia ikkunanpielilistoja yms, yms, joita talossa on jo nyt, koska eräs liian innokas apulainen on niitä tänne toimittanut kysymättä, haluammeko me välttämättä juuri samanlaiseksi tätä taloa remontoida kuin tämä nyt on. Voin vastata, ettemme me tahdo tästä entisen kopiota, vaan aivan omannäköisemme. 

Vuosikymmenet kertovat seinissä tarinoita...

Mh:n oviaukossa on jälleen ollut muovi, kun olemme keittiötä siivonneet puolen metrin paksuisesta lattiatörystä. Keittiön purkaminen pölisee enemmän kuin makuuhuoneen lattia. Se puuhellan nokinen purkupöly oli hankalaa. Sitä on täällä yhä joka puolella, ihan väkisin.

Niin, ne helteet menivät, eivätkä pakkelit ja maalit enää kuivu. Suomen kesä on aina... kokemus. =)

Keittiön lattian alla

Hiirillä ja rotilla oli ollut keittiön lattian alla mukavat oltavat. Niillä oli siellä pieni salainen kylä, pyöreitä pikku pesiä kymmenittäin. Oikein sisustettuja sellaisia. Joku oli vienyt pesäänsä pikkuruisen räsymaton. On siinä ollut lämmintä pienten jalkojen tepastella.

Jollain perheellä oli siskonpetinä vanha villasukka, ihan vähän vaan purettu. Hyvin pidetty. Mustasta viltistä oli riittänyt moneen pesään peittoja pikku hiiribabyille. Joillakuilla oli rivitalossaan mummon vanha virhreävalkoruudullinen mekko pyöritettynä monen hiirulaisen pesän seinäkankaaksi. Pitäähän se seinävaate olla hiirelläkin. Sisustustietoisia vallan olivat olleet. Värit sopivat hyvin yhteen vihreiden sammalien ja keltaisen purun kanssa.

Jonkun hiiren pesue oli leikkinyt styrokspallosilla. Leikkien jälkeen pikku hiirulaiset olivat laittaneet kaikki pallonsa siististi yhteen kasaan. Hyvin oli hiiriäiti opettanut lapsosiaan.

Hiirten laskettelu- & huvittelualueen sekä yleisen käymälänkin löysimme kaivauksissamme entisen kellarin kiinni naulatun luukun alta. Varsin kehittynyt pikku yhteiskunta oli piilotettuna lattian alle, ilman että kukaan tiesi heistä mitään ja nyt he ovat kadonneet jonnekin.

Toisaalla lattiassa, siinä leikisti remontoidussa osassa, jossa joku ihminen oli myllertänyt ja täyttänyt tilan kummallisella pölyävällä harmaalla, pitkästä putkesta puhallettavalla tomumaisella aineella, eivät hiiret olleet juurikaan uskaltaneen liikkua. Ne olivat kai saaneet yskän ja nuhan moisesta joka paikkaan tunkeutuvasta aineesta, ottaneet toisiaan pikku tassuista kiinni ja päättäneet muuttaa muualle...
Minne lie ovat mennet. Emme tiedä, palaavatko he koskaan takaisin...

Tällainen kiertää fb:ssa

...ja se on aikamoisen osuva:

Tärkeää elämässä on nöyryys ja intohimo. Minkä teetkin, tee takapuoli savuten, syöksy siihen suorin vartaloin, kahdella kierteellä, koska vain siten lunastat itsekunnioituksesi. Ja jos kaadut, nouse ylös, pane heftaa polveen ja etene taas. Jos kaadut aina vain, ajattele, että kukaan ei kaadu niin komeasti kuin minä, niin suoraan mahalleen ja näköalapaikalle. Sillä autuaita ovat ne, jotka osaavat nauraa itselleen, koska heiltä ei tule hupia puuttumaan.  


Aino Suhola: Korva tämän elämän kyljessä 

Kyllä se vielä tästä...

Ns puutarhassamme kukkii pari Mona Lisa-liljaa. Niiden tuoksu pistää hymyilemään, niiden ohi kevellessään. Iltaisin ja aamuisin tuulen ollessa tyynempi, tuntuu liljojen tuoksu parhaiten.
Harmi kun en saa liitettyä sitä tuoksua tämän kuvan mukaan... 

 Ihan totta. 

On se JOSKUS 

ihan oikea puutarha. 

Ihan varmasti. =) 

 Kelloköynnökset kukkivat. 

Ne ihanat. =) 

 Nuppuinakin ne lumoavat... 

 Kellään ei ole aikaa istuskella... 

Siksi rikkaruohot yrittävät valloittaa

maailmaa
ja muratti meinaa karata
pihalöytöruukustaan...

 Nämä piti siirtää pois rappujen pielestä, 

koska remonttiroskaa heitellään 

keittiön ikkunasta. 

En halunnut kaiken peittyvän pölyyn.  

Hentoista keijunmekkoa ei voi 

siirtää ulko-oven pielestä, 

sillä se on jo asettunut taloksi 

ja pitää seinistä lujasti kiinni.

Kosmoksia takapihalla. 

Salaattilaatikko siirrettiin turvaan 

remppapölypilveltä.

Ensimmäinen olkikukka nupullaan.

 

 Hempeitä malvoja...  

Saapa nähdä, 

aukeaako näihin dahlioihin 

punaiset kukat, 

niin kuin pitäisi. 

Nuput näyttävät uhkaavan keltaisilta. 

Toivottavasti se on vain harhaa, 

sillä en pidä keltaisista kukista... 

Siinä se pihakierros tällä kertaa... =)

Onni (kahvi?) on joskus pienestä kiinni

Late osti meille toissa päivänä vedenkeittimen. Se on oiva vekotin, kun meillä ei ole nyt keittiötä... Vedenkeitintäkään ei ole ollut pariin vuoteen vaan olen keittäny kattilassa hellalla veden.
Latella on hankalampaa kun hän on tottunut aamuisin juomaan oikein kunnon pannukahvia, jota ei nyt vähään aikaa meillä voi valmistaa. Hänen mielestään suodatinkahvi ei ole olleskaan hyvää. Itse taas en pidä erityisesti pannukahvista koska vatsani ei tykkää siitä. Usein suodatinkahvikin tökkii. Mie juon mieluusti aamuisin teetä ja päivemmällä lempeetä pikakahvia, illalla on taas teen vuoro.

Operaatio puuhella

Kyllä ikiaikaisen puuhellan purkaminen onkin sitten nokista ja pölyistä puuhaa! 

Miten nuohoojien keuhkot ovatkaan täynnä nokea?!

Eikä noki meinaa lähteä iholtakaan pois kunnolla, vaikka minulla oli hanskat käsissäni, mutta noki meni läpi niistä. Jopa yläkerran rappusissakin oli nokipölyä, muovisesta keittiönoven suojauksesta huolimatta, purkaessani keittiön puuhellaa pois tänään. Puuhellan pellitykset on jätetty aikanaan keittiön seinälevyjen väliin, joten niitäkin on purettava. Kaakelit piti myös purkaa seinästä, koska hellan kansi oli jäänyt reunoistaan pahasti kaakelien alle. Kaakeleista olen saanut ehjänä useimmat. Jotkut hajoavat eikä sille voi mitään. Emme aio näitä kaakeleita ainakaan tässä tilassa käyttää kuitenkaan. On ollut suorastaan hätävarjelun liioittelua laittaa kaakelit seinälle kattoon asti, puuhellan reunustoille. Vähempikin olisi riittänyt. Otetaan ne nyt samalla siis pois. 

Kurkottelin tikkailta kaakeleita pois seiniltä.

Täytyy laittaa lisää muovia pari kaistaletta keittiön oviaukkoon, koska lattian vanhat eristeet pölyävät myös hurjasti sitten kun niitä aletaan poistaa tämän puuhellan purun jälkeen. Joka ilta saa imuroida ja pestä lattiat muutenkin tämän remontin tiimoilta. Voi miten odotan sitä, että purkaminen ja pöllyttäminen loppuu ja sukat pysyvät jaloissamme jälleen puhtaampina.

Säilytettäviä hellanosia ja kaakeleita...

Puuhella oli sisuksistaan aikamoisen laho, joten siitä säästetään vain kansi, ritilä ja luukut yms, mahdollista pihakeittiötä varten. En ole saanut tähän mennessä kuin kolme ehjää tiiltä talteen hellasta. Työkaluina miulla oli vasara ja katkennut puukko. Löysin kyllä muurarinvasarankin, mutta siitä -yllätys-yllätys- lähtee terä irti varrestaan, ollen aivan viraton. Mutta useat tiilet ovat tähän mennessä olleet melkein irti, murtumisensa lisäksi, eli oikeastaan hellan peltinen kuori piti kasassa suurta osaa ylimmistä tiilistä.

Tulin nyt mehutauolle ja päivitän tämän päiväistä hommani ihan melkeinpä reaaliajassa. Menen toki kohta takaisin ja siivoan nuo esiin tulleet tuhkat peltipönttöön, siirtäen ne ulos, etteivät leviäisi enempää. Hah, miten naisellisen näköinen olen itsekin tuhkaisine hiuksineni ja pölyisine paitoineni. Yritän tässä istua ihan paikoillani etten karista yläkertaankin tomua.

Lisää säilytettäviä...

Ulkona kottikärryissä odottelee jo kuorma rikkinäisiä ja mustia tiilenpaloja sijoituspaikkaansa pienessä vesisateessa.
Takaisin töihin siis hop hop ja heip. =)

Miun työvarusteet...

Jatkettu seuraavana aamuna, 12.8.2011:
MELKEIN sain purettua koko hellan pois kerralla! Muutama tiili jäi tiukasti kiinni koska ne alimmaiset menevät limittäin seinään muurattujen kanssa, enkä uskaltanut enempää purkaa savuhormiin päin. Hengityssuojainkin alkoi olla aikamoisen likainen vaikka välillä olin ravistellut sitä ikkunastakin. Leikattava polvi alkoi lisäksi morsettaa kipuilupiipityksiä. Se oli kai saanut hieman likaa kiertoliikkeitä kun pihalle tiiliä heittelin.

Tiilit menevät odottelemaan pihakeittiön paikkaa...

Joka puolella leijui, niin sisällä kuin pihallakin 

sellainen hyvin nokinen tuoksu. 

Sisätiloissa piti imuroida 

ja illalla vielä pestä lattioita.

Hellan paikka seuraavana aamuna...

Töistään tultuaan Late hihkui ovella 
-Oot sitten laittanut tuulemaan.
Ilostui, kun risa hella oli kadonnut ja nyt tiilikasana pihassa. Mies kiskoi omatkin työvaatteet ylleen hengityssuojaimineen ja poisti vielä muutaman tiilen ja pidemmäkseen koputteli laattoja irti seinästä ja savuhormista. Seinä olisikin kivan oloinen ihan tiilipintaisena. Kumpikin meistä ilostui niiden tiilien tullessa esiin. Esimerkiksi rapattu pinta ei miellytä kumpaakaan. Sellaisiakin pintoja täällä on...

Entistä hellan paikkaa pitää vielä siistiä ja sulkea ylimääräinen hornin aukko. Toiseen aukkoon sovelletaan pikkuinen mutta pippurinen ja lämpövoimainen söpö kamiina. Hellan ympäryspelti pitänee leikata dremelillä oikean puolen lastulevyseinältä, jonne kaapit saapuvat takaisin. Vasemmalta puolelta seinän välissä kiinni oleva pelti saadaan irti, kun sitä seinää vähän puretaan ja tutkitaan, missä menevät kannatinpuut... Suunnitelmia, suunnitelmia... Kauppalappuun on kirjattu laastia, palolevyä ja lattiamateriaalia...Viikonloppuna pyrimme saamaan tuon vanhan lattian pois...

Illalla mies saunanpuhtaana kirjoitti fb-statukseensa:

-Joku oli töissä ollessani rikkonut hellan...

=)

PS: Puuhellan muurari oli ollut armoton tupakkamies. Tupakantumpit hän oli tunkenut muurilaastin sisään, muistoksi jälkipolville...

PS2: Nuo tiilet mie laitoin pihalle kukkapenkkien reunuksiksi ja yllätys-yllätys, suurin osa niistä mureni seuraavassa vesisateessa ihan atomeiksi... Niin haperossa kunnossa ne olivat...! =/


PS3: Nuo kaikki komeat puulieden rautaisen kansiosat myin puhdistuksen ja öljyämisen jälkeen paikalliselle miekkoselle joka rakensi juuri omaan remontoitavaan taloonsa appensa kera uutta puuhellaa. Puuhellan kansi näin ollen, ei kauaksi joutunut alkuperäisestä paikastaan linnuntietä... <3 nbsp="" p="">
Lämmittäköön se uuden kotinsa asukkaita sydämellisesti.

Keittiön vuoro

Väsäsin rustiikin naulakon... 

Eteiseen piti tehdä uusi vaatenaulakko, ilmalämpöpumpun vietyä seinästä suuren osan. Muistin löytäneeni pihasaunan vintiltä leveän harmaantuneen laudan, josta päätin tehdä uuden naulakon, tehtaanmyymälästä talvella löytämieni koukkujen pohjaksi. 
Lauta löytyi uudelleen ja tällainen siitä naulakosta sitten tuli, lyhyempi kuin mitä alunperin oli tarkoitus, mutta kun se pumppu vie seinätilaa. Lauta on harjattu teräsharjalla ja hiottu reunoja sekä sahauspintoja hiekkapaperilla ja siinä se. 
Laten pitää vielä porata naulakkoon reiät ripustusruuveja varten. Jos mie koskisin poraan, saisin sen poranterän varmaankin tän laudan ja jonkun muun esineen kanssa solmuun tai jotain muuta vastaavaa... =)

Vieraiden vaatteita varten olemme suunnitelleet hankkivamme eteiseen sellaisen seisovan naulakon, esim tuollaisen... Jos jollain olisi sellainen huushollissaan ihan ylimääräisenä niin vinkatkaa...

Pikkukeittiöstä on nyt jo poissa nuo kaikki kaapit sekä muovimatto lattiasta.

Keittiö vähän ennen kuin kaapit purettiin pois

Vain sähköliesi on enää keittiössä näistä kalusteista.   

Ja puuhella...  

Oviaukko on suljettu muoveilla, 
eristykseksi muista huoneista. 

Osa kalusteista kelpaa uudelleenkäytettäviksi 

mutta osa on jo vaihdon tarpeessa. 

Vanhat kaapinovet saavat tässä vaiheessa 

hionnan ja uutta maalia pintaansa.

Keskeneräinen makuuhuone on tilapäisesti varastona

Makuuhuone on täyttynyt keittiökaappien rungoista, huonekaluista ja astioista... 

Tätä kuvaa ottaessani huoneeseen oli kannettu vasta meidän runkopatjamme, 

astioita ja keittiön pöytä + tuolit...

Muonitustukikohta olohuoneessa

Omituisesti muriseva jääkaappipakastin seisoskelee nyt olohuoneessa sohvan takana. Sohvan vieressä lipaston päällä stereoiden vieressä könöttää kahvinkeitin ja muutama kahvipaketti, miun teepussukoideni ja hunajapurkkieni seurana. Mikrouuni odottelee tuolin päällä. Siinä väliaikainen muonituspisteemme. Astioiksi ollaan kaivettu esille kertakäyttöastioita, koska tiskaaminen tapahtuu nyt kylpyhuoneessa... Toistaiseksi. 

Salaatti kasvaa hyvin kukkalaatikossakin...

Miun tämänpäiväinen tehtäväni on irrottaa nuo kaakelilaatat seinistä. Tai oikeastaan loput niistä, sillä eilen kaappeja irrotettaessa lähti jo paljon kaakeleitakin irti. 
Pihalla odottelee epämääräinen kasa. Osa keittiön kaapistoista ja huonokuntoisista sokkeleista vartoo miun kasaavan ne peräkärryyn poisvietäviksi. Vanha tiskiallas viedään kierrätykseen... 

Kun sisällä tuntuu ahtaalta, 
voi aina mennä pihatöihin... 

Ovistoppari löytyi puutarha-alesta...

Yksi etappi

Pikkutalossa eleltiin viime viikko luvattuja kunnan ojankaivajia odotellen.
Joka aamu ajattelimme, että tänään he lupauksensa mukaisesti saapuisivat, mutta ei. Koko viikon pysyin aamupäivät kotosalla josko vaikka saapuisivat, enkä päässyt asioille enkä kaupoille sen vuoksi. Ei näkynyt ojankaivajia...

Late laittoi makuuhuoneen lattiaan viikolla eristevillaa, sen jälkeen kun sai laiteltua tuulensuojalevyt paikoilleen. Vaikka materiaalien menekkiä oli kaksi insinööriä alkujaan laskemassa, niin eristeet loppuivat silti kesken, joten niiden lisähaku vei hiukan aikaa. Loput villat olivat paikoillaan tänään, sunnuntain aamuna. Enää ei tuuli kahisuta oviaukkonsa muoveja, koska muovit ovat poissa! Kiitos apelle tämänpäiväisestä avusta lastulevyjen kanssa! Ja anopille seurasta. =)

Jess. Nyt makuuhuoneessa on lattia todellakin lastulevy-vaiheessa, ja siellä on jo sähköpatteri seinällä, siellä on astioita pahvilaatikoissa, ynnä muita tavaroita ja keittiön kalusteet... Siitä tuli nyt tilapäinen varasto.

Aloin pakkailla keittiön astioita pahvilaatikoihin viikon puolivälissä. Laatikot sijoitin ensin olohuoneeseen, vaikka jo muutenkin pieni pikkutalo oli olohuoneestaan enemmän kuin ahdas, koska siellä on mm meidän sänkymme. Mutta kyllä me kahdestaan tänne silti hyvin mahduttiin. Tänään tosiaan laatikot iltasella siirtyivät sitten puolivalmiiseen makuuhuoneeseen.

Huomenissa alkaa keittön remontti kaapistojen purkamisella. Kaappien ovet Late jo irroitteli. Mie puolestani lupasin tyhjentää kaiken pois kaapeista & keittiöstä maanantaina.

Kaikki tämä on nyt varastoituna...

Kuivuus kuumuuden kera, poltti nurmikon vihreyden jalkojen alla katkeileviksi, rahiseviksi vaaleiksi tuuleentuneiksi törröttäjiksi ja joidenkin puiden lehdet alkoivat kellastua. Syksyn sävy iski maisemaan. Olen kyllä katsellut, että tällä seudulla on muillakin ihan kuolleet nurmikot ja vaaleat pihat. Me kun emme sitä sadevettä saaneet tälle seudulle kuin nimeksi koko heinäkuussa, eikä sitä elokuun alkupäiviin mennessäkään meille taivaalta tipahdellut.

Onneksi lauantaina, juuri kun uusi ilmalämpöpumppu oli asennettu eteiseen ja se vanha hirvitys olohuoneen seinältä sekä tien reunasta poistettu, kaikki tämä Laten veljen ansiosta, KIITOS =), alkoi taivaalta tihuttaa vesipisaroita, pitkästä aikaa! Sadepilvet LÖYSIVÄT sitten kuitenkin tännekin! =)

Luonto oli jo ihan ritissyt kuivuuttaan ja huokasi sateelle:
-JO OLI AIKAKIN! =)

Aamujen ja iltojen ilahduttajana on pihassamme vieraillut ihana lörpöttelevä varpusparvi, joka kiltisti on syönyt pihamaalta kaurahiutaleita ja mysliä. Harakat söivät meidän mansikat. Ai miten niin? No, mie yllätin harakan itse teossa, nokka mansikassa... Pitänee hankkia verkkoa? Tai ei kai niille muutamalle mansikalle... Mutta ois me itsekin niistä tykätty.

Suruvaipat ovat käyneet ahkerasti perhosbaarillaan ja entistä enemmän tuntuu haikealta, että sekin koivu pitäisi oikeasti kaataa, ihan jo turvallisuuden tähden.

Tällä seudulla vaeltelee suuri naakkalauma, ilmestyen aina jonnekin päin kylää, ja väistäen autojakin ihan viime tingassa kun sattuvat vaikkapa tieltä jotakin mieleistään porukalla löytämään. Hupsunrohkeita?

Illat ovat alkaneet olla ilahduttavan viileitä. Nyt näkee jo kynttilän valonkin iltaisin, toisin kuin keskikesällä. Kesä on ihanaa, mutta liian kuumana & kuivana se ei rentouta, ainakaan minua.
-Eikä puutarha-haavetta...

Jos vahingossa kitkee harsokukan, se on laitettava veteen...

Kuivuuden keskellä vielä jotain vihreää...

Sisäänpäin hymyilyä

Mustanmerenruusuna ostettu, luultavimmin PEGONIA, availee kukkiaan... <3

Ei. Kyllä se on uskottava, että se hektinen rutikuiva & kuuma hellekesä alkaa olla ohi ja on syksyn & sadonkorjuun aika. Maanantai-iltana tuli jo niin vilu, johtuneeko sitten lämpöasteista vaiko siitä että makuuhuoneen lattia oli tavallaan yhä auki, ja sieltä pääsi tuuli kahisuttamaan tuota oviaukkonsa muovia ja puskemaan sitä kuin haamu konsanaan, vai juuri niistä haamuista, mutta villasukat oli laitettava jalkaan. =) Tulipa pitkä lause. ;D

Olohuoneen uuniinkin piti laittaa jo ihan elävä valkea. Tuli poltettua samalla uunin viereen kasaantunutta paperi-pahvi-roskakasaa pois. Ei se toki hyvä ole paperia poltella uunissa. Tulee nokea, karstaa ja tuhkaa... mutta... ei niitä tuolla rutikuivassa pihassakaan voi missään poltella, kun sitä kesäkeittiötä ei kai tänä kesänä vielä valmistukaan. Pallogrillissäkin niitä on ikävä poltella. =) Ja nyt on metsäpalovaroitus tälläkin seudulla joten takka oli paras vaihtoehto. Samalla siinä meni pikkuisia kakkosnelosen kappaleita, joita oli ihan sääli piisiin työntää, mutta niitä ei kuulema muualla tarvittu. (Harmi kun olen surkee puutöissä!)

Latekin kiskoi tiistaiaamuna oikein viltin jaloilleen kurkkiessaan läppäriltä uutisia ja säätilaa, ennen töihin lähtöään. Mie menin johonkin aikaan aamusta pihalle sortsit jalassa, hain postin ja palelin. Kaapista löytyy kyllä lämpimämpiäkin vaatteita joita kiskoa päälleen, joten testasin, joko voi pitää pitkiä housuja ja pitkähihaista paitaa. Jo vain!

Ne olivatkin mukavat sisätiloissa kun istuin olohuoneessa läppärin ääressä makuuhuoneen oven muovin kahistessa säännöllisin väliajoin. Kirjoittelin ystävän kanssa pitkään, saaden ystävän sanoista iloa ja voimaa. Voimissani päätin tehdä kukkapenkkeihin, tai siis öh-kukkapenkkeihin jonkinlaiset reunukset ohuista rungonpätkistä, etteivät fasaanit ja muut isommat siivekkäät koko ajan kaivaisi öh-penkkejäni ja sortaisi sitä kallisarvoista, Mäntsälästä saakka tuotua multaa pois kukilta. Tuo rakas mies on töistä tullessaan tuonut tosi hyvää multaa säkkikaupalla pihallemme kesän mittaan. Jotenkin se multa vaan ihan katoaa tänne kuin ei mtn missään olisikaan...

Mona Lisa lilja aamukastelun jäljiltä. <3

Sahailin siinä muutaman ohuen, portinpielestä pois katkomani pihlajan, vein kalikat pionipenkin luo, jossa tosin ei näy pioneista kuin varsia, harsokukkaa ja orvokkeja sekä muutama ihanan tuoksuinen Mona Lisa-lilja. Naputtelin oksan tapit kirvestä apuna käyttäen riviin multapenkin viereen ja iskin siinä sillä (onneksi) pikkukirveellä sitten vasemman kämmenen päällekin, (onneksi) hamarapuolella. Loput tapit menivätkin sitten ihan vinoon ja epätasaisesti kun piti varoa kättä. Mun pitää näköjään tykkänään unohtaa nuo kaikenlaiset työkalut! Sattuihan se. Kipiästi kävi. Työn jäljestäkin tuli loppujen lopuksi ihan pöhkön näköinen, mutta annan kalikoiden olla paikoillaan nyt jonkin aikaa, estäväthän edes suurinta auringon porotusta ja pitävät kasteluveden kauemmin kasveilla. Noihin muihin penkkeihin en edes taida yrittää laittaa tällaisia...

Osa hassusta kukkapenkin reunuksesta...

Päätin oksien loputtua mennä juomaan jotakin sisälle, kun aurinko mokoma olikin lämmittänyt taas kuumaksi maailman ja takapihan. Sen pitkähihaisenkin olin jo oksia sahatessani riipinyt päältäni puukasan päälle.
-Ne pitkikset kyllä pidin jalassa samoin T-paidan päälläni.

Heitin rappusilla pois pihatossukat, tiputin käsistäni viereensä hanskani ja menin pesemään käteni. Ah, jääkaapissa oli loppupullo keltaista jaffaa! Ei kun korkki auki ja suoraan pullonsuusta, niin paljon kallistusta että juoma oli kaula-aukossa... Huoh. Työkalujen varomisen lisäksi en saa juoda suoraan pullonsuusta. *Laittaa muistiin*

Kesämalvikki

Eilinen oli nyt toinen päivä kun odottelin, koska ojantekijät saapuvat. Ei näy eikä kuulu. Tosin osaavathan ne itsekin kaivaa sen ojan, mutta kun tahdoin sen multasavisekoituksen meidän pihaamme, niin olisin mieluusti paikalla näyttämässä minne sen saa kipata... Miulla on käyttöä mullalle. Perustan sillä paljon uusia kukkis-öh-penkkejä, tai täytän pihan kuoppia. Niitä kuoppia riittää vielä, vaikka makuuhuoneen sammalet ja talon alustamultiakin niihin kuoppiin on sommiteltu.

Sellaisessa vielä pelkässä sammalkasassa lepäili eilenkin vaalea isohko kissa, joka ollahan useana päivänä nähty tässä tontilla myyriä vaanimassa. Se tulee ja syö makkaraa jos laitan sitä paloina jonnekin sille, ja menen itse sisälle, ikkunasta kurkkimaan. Se syö muutaman palan vieden loput mennessään suussaan pois pihasta.... Ehkä sillä on poikasia jossakin. Mutta jos sitä lähtee seuraamaan, se katoaa vikkelästi koko kissa.
Tai jos se piilottaa osan ruoasta pahan päivän varalle kuin tiikeri? Tai ehkä se vaan haluaa syödä jossain ihan omassa rauhassaan. Onhan sekin mahdollista.

Olenkin antanut kissan olla ihan rauhassa, jos sen huomaan makailevan jossakin. Se katselee puuhiani, ja voin kuvitella että välillä se hymyilee kissamaisesti. Miekin hymyilen itselleni.

PS:

Kääks... 

Muokkasin joitakin blogin asetuksia
ja kommentit katosivat viimeisimmistä postauksista...!

Siinä katosi parit ihanat kommentit, 

sekä yhdet herneet...

Kuvan herneet kasvavat Mamani
mökin ikkunalla... =)