Tänään on parempi päivä

Viherpeippo lauleskelee jo ihanasti lirkutteluitaan 

ja yksi niistä tankkasi kauan kupuaan yhdellä lintulaudalla. 

Eilen Hanin tullessa töistä hän nappasi mut mukaansa ja mentiin apteekkiin. 

Tottakai, ilman muuta, ja tietenkin, siellä oli kirjoitettuna miulle resepti sille ainoalle antibiootille, jolle olen allerginen eli Amorionille. 

Noh, se asia piti muuttaa, mutta lääkkeen muutos hoitui onneksi puhelimitse apteekista käsin. 

Kotiin tullessani nappasin heti veden kanssa yhden tabletin koska todellakin haluan edes tämän tulehduksen pois. 

Kohta miulle tuli oksettava olo. Makailin sohvalla, hengittelin pitkään ja koetin ajatella sinisiä ajatuksia, jotta kuvotus menisi pois, kun eihän sitä nyt heti voisi yökätä hyvää lääkettä pois... 

-Ehkä olisi pitänyt syödä jotakin sen vahvan antibiootin kanssa. Ehkä... 

Onneksi Jake-poika soitti ja jutteli kanssani niitä näitä pitkät tovit. Se paha olo unohtui ja katosi siinä jutellessa. Kiitos poikanen kun veit ajatukseni muualle. <3 

Illemmalla uskalsin kokata munakokkelia itselleni kun tuntui pitkästä aikaa siltä että oli näläntunne. En yökännyt, mutta kuumepa nousi yhtäkkiä taas ja makoilin kohta jälleen sohvalla Hanin kainalossa ja hän sanoi miun kuumentavan häntäkin. 

Yleensä iltaisin miun sormet ja varpaat ovat jääkylmät ja mä kylmetän häntä niin että toinen kiljuu, kun koetan sormiani lämmittää vaikka tunkemalla ne hänen paitansa alle. =P 

Ihana  ♥  Tuija  ♥  lähetti miulle reikihoitoa etänä siinä sohvalla pää Hanin sylissä makoillessani ja tunsin miten kroppa rentoutui ja tuli uninen olo. Kuumeinen tosin ja kuumeilin yöllä taas tyynyni ja yöpaitulini märiksi. Sohva sai aamuyöstä mut taas kaverikseen yöpaitulin vaihdon jälkeen, mutta nyt aamulla on huomattavasti parempi olo, kuin oli vaikka eilen. 

Sydän on melkein normaalisykkeessä. Ei lyö enää ollenkaan niin hurjasti.  

Aurinko paistaa. 

Tilillä on tänään hieman rahaa ja saan maksettua laskuja pois. 

Panttilainaamostakin voisin lunastaa ne sinne jotain tärkeää laskua varten pantatut koruni, jos vaan jaksaisin lähteä Lahteen. En ehkä ihan tänään mutta jos huomenna? 

Mutta on, on. Paljon parempi päivä tänään on. 

Ihan varmaan suuri merkitys on ollut eilisellä 

Tuijan etäreikihoidolla! 
 ♥  Kiitos Tuija.  ♥  
♥  
♥  

   

Siinä ekassa Murusten miulle tilaamassa Kodin kuvalehdessä oli tällainen Atrian mainos, jossa leikkelekinkkujen sijaan miun huomioni veivät nämä virnistelevät sämpylät. =) 

Oli pakko vähän väliä palata katsomaan näiden hassuja naamoja. =) 

PS: Näin lähellä vilkas maantie on taloamme, että rekka-auto roiskii ikkunat ja myös ne uuden ihanat seinät kuraan ohi ajaessaan, kun eiväthän ne aja 50.iä niin kuin siinä pitäisi ajaa... Kuraa lehtää melkein 2/3 ikkunan koosta. Se on laaja osa seinää... Siellä ne uudet ikkunapellitkin ovat ihan kuraisena. Siksi sitä suoja- ja meluaitaa olisimme haaveilleet tien reunaan. Aura saa aikaan saman efektin. Kura lentää.

Tuo kaikki, mitä ikkunasta näkyy, (metsiä lukuun ottamatta) on palolaitoksen aluetta. Sininen rakennus joka näkyy keskellä, on se nyt toiminnassa oleva palotalo. Siitäkään emme tienneet ennen kauppoja mitään. Uudet palotalot tulisivat lähemmäs meidän taloamme ja se harjoitusvaunu... =/

Melkein soitin peloissani muutes palokuntaan, kun ekan kerran näin siitä talosta tupruavan savua kamalasti tänne muutettuamme, ennen kuin huomasin lähemmäs käveltyäni että siellä olikin miehiä ympärillä palovarusteissaan. Ja sen erehdyksen kautta vasta opimme, että se olikin  palolaitoksen ns  palotalo. Kiitos vaan myyjälle kovasti kun ei sitäkään kertonut.

Tuo näkymä ei ollut samanlainen tänne muuttaessamme. Viime joulukuussa eräänä päivänä kaksi metsuria kaatoi kaikki puut ja pensaat palolaitoksen alueen reunoilta pois. =( Kaikki tuuheat pajut yms, jotka toimivat hiukan näköesteenä paloasemalle, sekä tuulenvastuksena, ovat poissa. Vain nuo muutamat koivut jätettiin joiden oksat ovat pilvissä.

Edellisten asukkaiden iso piski on repinyt nuo ikkunanpokat...

Mamani kanssa juttelin puhelimessa. Hän oli huolissaan voinnistani. Sanoin jotta kohta meen paukuttamaan rautakangella pihasta poispäin sellaista pikkupuroa ettei vesi jää rappujen eteen lillumaan niin äitini henkäisi ja kielsi moisen. Ehdottomasti.
-Tänään sä et edes tunne sellaista ku rautakanki, Mama vannotti.
-Okei, en mä sit viel tänään mee tekemään pikkupuroa, mie kiltisti lupasin.