On hämärää keskellä päivää. Ulkona sataa vettä hurjasti. Kylläpä sitä nyt saadaankin oikein urakalla, ja kesä oli täysin rutikuivaa aikaa.
Takan päällä pahvilautasen peittämässä kupissa poksahtelee ja rasahtelee epäsäännöllisin väliajoin. Violettien orvokkien talteen keräämäni siemenet ne siellä poksuvat. Jokaisessa poksahduksessa on kuiskaus keväästä, jatkuvuudesta ja luonnon kiertokulusta.
Takan toisella reunalla vihreät tomaatit saavat väriä poskiinsa, niitä vartoivan alakuloisen oloisen alelaarilintusen siipien suojassa. Tomaatit eivät ole enää niin makoisia, kuin ne ensimmäiset, auringon kypsyttämät tomaatit olivat. Mutta kyllä näitä syö ihan onnellinen virne naamallaan. Kuvaan tomaatit, ja nappaan mukaani kaksi pienintä puraisten miltein mansikan makuista punaista herkkua. Ihania omia tomskuja... Om nom nom.
Nenäkäs tomaatti... =) |
2 kommenttia:
Omat tomaatit ovat kaikista parhaimman makuisia:)
Näin on Yaelian.
Tulee mieleen lapsuudenkodin kasvihuone ja Maman upeat tomaatit... <3
Lähetä kommentti