Translate

3.1.2011

Kolme yötä pikkutalossa

Olohuoneen kaakelitakka luo ihanaa lämpöä...



Niin me nyt sitten ollahan täällä pikkutalossa nukuttu jo kolme kokonaista yötä. Se ensimmäinen oli uuden vuoden aattoyö, ja ympärillä räsähteli ja paukkui ja taivas oli kirjavana kauniita ilotulituskukkia. Mutta me olimme niin poikki muutosta että vaan nukuimme. Laskeskelimme sinä iltana, että meillä oli ulkokengätkin jalassa muuton vuoksi 11 tuntia. Siitä se alkoi kun ne laitoimme yhdeksän maissa aamusella jalkaamme ja aloimme kantamaan takaterassilta pois kukkaruukkuja ja pihakalusteita, ja siihen päättyi kun illalla seitsemän maissa olimme jälleen pikkutalolla, siivottuamme loppusilauksen sinne Keravan taloon. Jalatkin olivat ihan poikki muista jäsenistä puhumattakaan.

Lähtöpaikassa meitä oli muuttopuuhissa vain kolme; mie, Hani ja muuttoauton kuskina Hani veli, mutta muuttokohteessa oli sitten enemmän porukkaa, mm Hanin vanhemmat jotka ovat koko muuttoruljanssin aikana olleet suurena apuna ja tuoneet tänne pikkutaloon mm yhden tarpeellisen välioven, ihanan söpöisen apen kunnostaman, kierrätyksestä löytyneen keittiökaapin, remppatarvikkeita sekä pitäneet meitä jopa ruuassa!!! =)
Esikoinen saapui myöhemmin kytkemään meille mm tämän nettiyhteyden ja kokoamaan kaikki kolme tietokonettamme. =)

Itse en ole koskaan ostanut muutes yhtäkään rakettia. Miulla on lapsuudesta huonot kokemukset uudenvuodenvietoista etten koskaan ole halunnut itse ostaa yhtäkään rakettia. Sain tosin pienen palovamman täällä heti ensimmäisenä iltana saunassa kun otin lauteille kivutessani kiinni kaiteesta jossa olikin kaksi jumalattoman suurta ruuvia kannat koholla ja iskin niihin kämmeneni... Kohta Hani meinasi koskea ihan samaan kohtaan kaiteessa ja sain juuri ja juuri kiellettyä häntä koskemasta, toisen Uuden Vuoden palovamman välttämiseksi.

Perunasalaatti ja nakit eivät muuten mielestäni sovi yhteen lainkaan joten niitäkään ei meillä ollut. Hani ei pidä perunasalaatista lainkaan. Nakit ovat kyllä ok molempien mielestä. Sellaiset sinisen pakkauksen aidot nakit. En muista kenen valmistamia ne ovat, muistan paketin kun näen sen. =P
Ollaan syöty täällä pikkutalolla viikonloppuna vähän sitä sun tätä ja Hanin äidin tuomia evästyksiä, kun ei malta oikein laitella ruokaa tai tiskata, kun tahtoisi laittaa tavaroita paikoilleen pikavauhtia ja tuota remppaakin pitäisi jo aloitella ja on jotain aloiteltukin...








Rautakaupan tuliaisina löytyi sunnuntaina pyyhekoukkuja, suihkuteline, wc-papruteline, valokatkaisijoita, lukkopesä, väliovien kahvoja yms. Jo aiemmin on ostettu hanoja ja suihkutankosetti, sekä yksi kappale öljytäytteisiä lämpöpattereita. Kaikki nämä tulevat tarpeeseen...

Nyt on yläkerrassa korjattuina ovenkahvat, Apen tuomaan makuuhuoneen oveen laitettu kahva, (sen oven kun saisi vielä paikoilleen karmeineen) kylpyhuoneessa on nyt tanko suihkulle (sellaista ei ollut lainkaan) pyyhekoukkuja kylpypyyhkeille (niitäkään ei ollut) käsipyyhkeille uudet koukut uudessa paikassa, wc-paprulle teline ja saunan seinällä uusi lämpömittari. Hanat odottelevat vielä asennustaan. -Ne saunan kaiteen ruuvitkin täytyy muistaa vaihtaa heti kun mahdollista...

Lämpöpatteri oli tarkoitettu alunperin yläkertaan mutta alakerrassakin oli sille tarvetta kun havaitsimme toisen olohuoneen sähköpatterin toimimattomaksi.



---








...

Ei kommentteja: