Kirppisruusumuki ja salaatinsiemeniä odottelemassa
että pari viikkoa ensimmäisestä salaattikylvöstä
on mennyt, ja on seuraavan kylvön aika.
Tämä on ollut epätietoisen ja hiukan epätoivoisenkin pitkää viikkoa
odotella virallista kuntotutkimusraporttia, jota siis odottelemme
saapuvaksi ensi viikolla...
Olen aamuisin öljynnyt puutarhakalusteita ja jutellut kukkien aluille,
laitellut niille aurinkosuojia, siirrellyt iltaisin loput kasvit sisätiloista
pihamaalle kohopenkkeihinsä, kastellut kovasti niitä
ja tehnyt risusavotan loppuun Hanin kanssa,
mutta mihinkään sisäremontteihin emme ole koskeneet.
Maman lahjoittama vesuri nopeutti oksien karsimista ja eilen viimenenkin
jättimäisen oksakasan oksa oli karsittu ja viimoinen kuorma risuja odottelee
Appelan pikku peräkärryssä pääsyä pienjäteasemalle. Uskomattoman paljon
tuleekin oksia noin yhdeksän vanhan ja suuren puun kaadosta...
Karsittuja oksia ja suurin osa puiden rungoista odottelee
yhä pätkimistä uunipituisiksi.
Appelan sähkösaha teki jonkinmoisen lakon aikamme näreitä pätkiessämme
ja kun sitä sahapukkiakaan ei ole Hani vielä tehnyt on pokasaha jäänyt ilman töitä.
Voisin tietenkin sahata pidellen pokasahaa jalkaterien
ja vatsan välissä ja sahata sillä tavoin,
mutta muutenkin kiusaantunut
(ei saisi olla huolia eikä murheita...)
crohnvatsani ei tykännyt sahasta.
Moottorisahamies on tulossa
pätkimään isoja runkoja reilun viikon päästä...
We hope so...
Olemme niin kiintyneet tähän taloon, että toki haluaisimme korjata sen,
mikäli mahdollista. Kuntoraportista on nyt niin paljon kiinni ja
sen korjauskustannuslaskelmasta. Kuka maksaa väärin remontoitujen talojen
korjauskustannukset, joista tässä tapauksessakin on kyse? Ja se homeen
olemassaolo pelottaa. Entä jos puramme kohdan, jossa onkin valtavasti
hometta ja koko talo saastuu homeitiöistä? Vakavia asioita... varsinkin
kun minulla on historiassani hometalokokemus ennestään.
-Silloinkin oli tällainen pattitilanne: kuka korjaa ja mistä kaikkialta pitää korjata
ja ennen kaikkea kuka korvaa?
Niinpä olen päivisin vaihtanut ajatukset vapaalle,
vaeltanut lippis silmillä kirppiksillä ja iltaisin kastellut istutuksia,
sykertyen sitten Hanin töistä saavuttuaan pihatöiden jälkeen kainaloonsa sohvalle
miettimään eessuntaas talo-ongelmia.
Kyllä tämä asetelma syksyllä näyttää ihan komealta,
vaikka pelakuut nyt hieman oikuttelevatkin...
Ahkerat Liisat kasvavat silmissä.
Tai amppelissa...
Kirppikseltä bongattuja, söpöjä, painettuja
tyynyliinoja.
Samaisesta kirpputoripöydästä lampaita tyynyliinassa.
Kirppikseltä seinälampetti joka sopi talon tyyliin...
Kirppismukissa mansikkakiisseliä
kuuman päivän lounaaksi.
Siirretyistä syreeneistä suurin osa lähti kasvamaan
tosin vettä koko ajan janoten näillä helteillä.
Tuulen rikkoma päivänvarjo suojaa kukkapenkkejä
paahteelta.
Emme erityisesti pidä raparperista, muuta kuin kiisselinä,
ja tässä on ollut muuta ajateltavaa, niin että nekin pääsivät
kukkimaan ja kukkiessaanhan raparperi muuttuu puisevaksi.
Kukkikoon. Ne kasvoivat melkeinpä entisen omistajan
koiratarhassa, joten ei haittaa vaikka vain kukkivat komiasti.
Kasvaapahan jotakin silläkin suunnalla pihaa...
Appelasta saadut kivat nimikyltit
odottelevat liitua...
PS: Me sanomme pokasahaksi siis
kaarisahaa...
Pokasaha on koottava jännesaha, joka koostuu sahanterästä ja puisista pää- ja välipuista sekä pääpuita yhdistävästä kiristysnarusta puukapuloineen. Sahapuut veistettiin useimmiten itse ja valmiina ostettiin vain sahanterä ja kiristysnaru. Pokasahaa alettiin käyttää 1920-luvulta alkaen metsätyömailla pinotavaran sahaamiseen ja se oli käytössä aina 1940- ja 1950-luvuille saakka jolloin sen korvasi ensin metallirunkoinen kaarisaha ja sitten moottorisaha. Järeät tukit kaadettiin justeerilla. Pokasahaa kutsuttiin myös sirnikaksi tai nälkäviuluksi.
-Wikipedia-
