Translate

24.12.2011

Jouluaatto


Eiliseen mennessä saapui joulukortteja ihanasti. Puolet siitä, mitä me lähetimme maailmalle. =) Mie niin <3 rakastan <3 JOULUN lisäksi kovastipaljon joulukortteja. Ja niiden lähettämistä. Minusta se korttikin on pieni lahja.

Ihania tosin ovat myös ne kaikki puhelinsoitoin, tekstiviestein ja netinkin kautta saamani/saamamme hyvänjouluntoivotukset. Pieniä lahjoja ja onnenmurusia kaikki. =) 

Late, joulun-inhoaja-mies ei oikeastaan olisi alunperin edes halunnut lähettää kellekään kortteja mutta sain hänetkin innostumaan korttien ostosta & niiden kirjoittamisesta kaikille yhteisille tutuillemme. -Plus sitten tietenkin erikseen omat tuttuni, juttuni ja korttini. Valitettavasti minulla ei kaikkien ihanuuksien osoitteita, mutta toivon heidän näkevän täältä blogeistani joulutoivotukset kaikille, joille ei korttia saapunut.

Olkoon teidän joulunne siunattuja valolla ja ilolla. <3

Kuvassa toisen Pikkuveljeni lähettämä ihana kortti. <3

Koska oikea, ihana Jouluruusu oli ihan liian kallis miulle 
 tein huovasta "jouluruusuja" ja 
somistin niillä olohuoneen pienen pitsiliinan...




Tyhjänä mukanamme asuinpaikasta toiseen kulkenut 
pajukranssi sai ihka oikeat omat joulupiparikoristuksensa. <3





Mie lähdin vihdoin ostamaan uusia pitkiä housuja 
näiden viimeisten & hajonneiden tilalle, 
mutta kuinka kävikään? 
Mie ostinkin keittiön ikkunalle kolme valkoista,
vielä kovin nuppuista amaryllistä 
ja jouluaaton iloksi kimpun vaaleanpunaisia ruusuja... <3 

Olen kai ihan parantumaton... =) 
Pidän sitten pitkiä kalsareita pitkiksien alla 
jos palelee 
ja ostan ne housut tammikuussa... =)


Valkoisia amoja!
<3<3<3 



Mie muuten sain kuin sainkin joululahjakseni
sen kovasti kaihoamani Lauri Tähkän uusimman. 
Late nimittäin huomasi tässä jokin aika sitten 
lahtelaisen autoliikkeen mainoksen, 
jossa koeajamalla uuden Fordin 
sai ilmaiseksi mukaansa Lauri Tähkän Polte cd:n... 

Kauppareissulla kävimme siis 
samalla tuossa autoliikkeessä, 
koeajoimme foortin joka oli varsin 
kiikkerä nykyiseen vanhaan foorttiimme verrattuna. 
Liikkeeseen palatessamme 
Late ilmoitti, ettei kauppoja kyllä nyt tullut 
ja myyjä nyökkäsi.
-Selvä juttu,
ja ojensi minulle tuon cd:n toivottaen hyvää joulua. 
Voitte uskoa kuinka miun naamani suli 
hymyyn korvasta korvaan
tuon aarteen vastaanottaessani. <3 

Kiitos <3 Late 
ja kiitos kiltti autokauppa. <3 


Ilmassa leijailee omenan ja kanelin tuoksua... <3

 Sekä eilen paistettujen 
joulupiparien sydämellistä tuoksua...



Omatekoisia joulusuklaita...
 Näitä on talletettuna myös uuden vuoden vastaanottajaisiin, 
jolloin loput Muruset tulevat kyläilemään. =)

Maailmalta saapunut lahjapaljous
on ilmestynyt odottelemaan 
olohuoneen nurkkaan tätä iltaa
ja vuoden vaihtumista heillä, 
jotka eivät nyt tänään päässeet Pikkutaloon...

Tervantuoksuinen sauna on lämpenemässä...



Meillä varmaan yhä tuoksuu 
myös eilen paistetulle kinkulle.

Pöytä on katettu kolmelle.
Latelle, Esikoiselle ja miulle. 
Kaikkien nälkä kasvaa jouluruokien tuoksusta.
Saunan jälkeen syödään. 

<3<3


8 kommenttia:

sorvatar kirjoitti...

Voi mikä tarina tuon levyn suhteen. Hyvää joulua. (Me naureskelimme puolison kanssa juuri asenteellemme, kun kissalle voisi harkita yli satasen kiipeilypuuta, mutta samaa rahaa ei raaski omiin housuihin tai kenkiin laittaa. )

Sesse kirjoitti...

Ihanaa joulun jatkoa sinulle Una!
Olen samaa mieltä, että kaiken kauniin voi (ja pitää) säästää :)
Tuo alempana kehyksissä oleva kuva mulla on seinä tauluna.

Mk kirjoitti...

Ihanan tunnelmallinen olikin joulunne!
Nyt on kukkien aika, tammikuussahan ne housualetkin vasta alkavat.

Mie tunsin piston nyt mielessäin, tänä vuonna laitoin kaikki kortti- ja lahjarahat hyväntekeväisyyteen.
Olisinhan voinut sentään muutaman kirjoittaa.
Mutta ehkäpä lämpöiset ajatukset sentään tulivat perille.

Maireanna kirjoitti...

Sydämeeni joulun tein! Nyt sitten on jo Tapani, ja sekin illassa. Ihania, rauhallisia vuoden viimeisiä päiviä Sinulle!

Hallatarinoita kirjoitti...

Oih, anteeksi, muutamaan päivään en päässyt omaan blogiini kommentoimaan kommentoijien kommentteja! Esikoinen korjasi koneemme liian turvalliseksi. =) Mutta hän muokkasi tilannetta ja nyt jälleen pääsen tänne. =)

Sorvatar,
totta kai kisua nyt joskus haluttaisi hiukan hemmotellakin. =) Me ihmiset voimme kulkea hyvin paikatuissa kamppeissa, ainakin jonkin aikaa. Muodin vuoksi mie en vaatteita ostelekaan. =)

Kiitos Sesse, samoin siulle. =)
Mitä kuvaa sie tarkoittanet? =)


MK-armas! Ei mitään syytä pistoksiin, sillä mehän olemme muuta kautta toivotelleet jouluja moneenkin otteeseen, ja blogeissakin tiuhaan tapailtu. =)))))
Tämä miun postaus ei millään muotoa ollut tarkoitettu moitteeksi kortittomuudesta!! :D
Mie tunnen siun lämpöiset ajatuksen aina, usko vaan.

*halitusrutistus*



Samoin Annalle halitus. =)

Täällä meillä oli kamala myrsky, eikä yhtään rauhallista, mutta jospa se tästä sääkin rauhoittuisi! =)

Sesse kirjoitti...

Hei Una! Tarkoitin kuvaa joka oli äitisi joulupaketin päällä. Mulla on se tauluna, koristeelliset kehykset ja vanhanaikainen kuva...
kierrätyksestä...

Hallatarinoita kirjoitti...

Sesse =)

Niin miullakin on nyt tauluna, koska ostin itsellenikin sellaisen. =) Näissä nämä kehyksetkin lumosivat. 09

Hallatarinoita kirjoitti...

Nunnukka-Murunen. =)

Eikö oo hieno kaneliomena. =D

Latehan ei itse oikeasti edes pidä Tähkä-musiikista, mutta on se niin murunen, kun ajatteli heti minnuu kun sen mainoksen huomasi. <3

Ja foorttejahan tuo mies ajelee mieluusti. =))))

Oli muutes aika ihmeellistä, ettei siellä koko isossa liikkeessä ollut ketään muuta meidän lisäksemme. Mie olin aatellut, jotta siellä on mahtavat jonot foorttien koeajoihin mutta eipä vaan ollut...

Jos siellä ois ollut jonoa, ei Late olisi varmasti malttanut jäädä omaa ajovuoroaan odottamaan, joten kaikki jumalat olivat miun puolellani. =D