Punainen Pikkutalo : Ovi auki!

Tämän talon ulko-oven uloin ikkunan lasi oli rikottu silloin kun kävimme taloa katsomassa. Kuiskasin Latelle, että toivottavasti ne korjaavat tuon oven ikkunan, ennen myyntiä... Late tosin epäili. Sanoi etteivät varmaan korjaa...

Samoin oli rikki eteisen ikkuna, siitä oven vierestä. Se ikkuna oli tosin kokonaisen oloisena paikoillaan, säröjen kartoittamana, mutta ulko-oven lasi oli pahoilla ja vaarallisen näköisillä irtosäleillä. Näkkyy alakuvasta...

Oven lasinsirujen taakse oli humoristisesti tiputettu puinen kyltti jossa luki:
"Tervetuloa"...

Eipä oltu korjattu laseja kun teimme tänne muuttoa.

Muuttopäivänä kuvasin ulko-ovea ja esitin Latelle toiveen, että ainakin oven lasi pikapuolin korjattaisiin tai ainakin poistettaisiin.

Ihan noloa, kun ensimmäinen näkymä talosta on rikkinäinen ovi.

Kuvattu sisäpuolelta muuttokuormaa tuotaessa.
Ripustin kranssin säröjen päälle jouluna 2010.
Muutimme taloon vuodenvaihteessa 2010-2011.

Late korjasi alustavasti ovea poistamalla ikkunasta ristikon, rikkinäisen lasin, lasin reunalistat ja laittamalla lasin paikalle ruskeaksi petsatun vanerilevyn. Oli heti paljon turvallisempi olo. Sisäpuolella oli se ehjä toinen lasi yhä, ja jotkut kysyivätkin, miksi siinä on lasi, josta ei näe ulos. No, siksi kun, -ja saimme selittää koko jutun, moneen kertaan.
Eteisen ikkunan lasin korjautimme keväällä 2011.

Koko ovi tuntuu olleen kastunut moneen kertaan; ovi oli kiero ja vääntynyt niin, että yläosasta paistoi päivä sisään sen kiinni ollessa. Oven pieli näytti siltä, kuin sitä olisi avattu joskus väkivalloin jollain apuvälineellä... Kun oven karmiin tai itse oveen yritti pakkasella laittaa tiivistettä, ei ovi mennyt enää lainkaan kiinni. Ne tiivisteet tipahtivat pois aina hetikohta. Paras keino pakkasta ja viimaa vastaan oli laittaa kaksi paksua verhoa päällekkäin tankoon oven eteen ja toivoa, että rautakauppoihin tulisi alennusmyynti ulko-oviin.
Oven lukko myös oikutteli. Välillä ovi meni lukkoon, vaikka sen ei pitänyt mennä. Välillä se ei mennyt lukkoon vaikka sen piti mennä.

Kerran miun tehdessäni huushollihommia keväällä, Late otti koko lukkopesän ja alkoi korjata vikaa. Edellisenäkin iltana ovi oli oikutellut, ei auennut vaikka sen ei pitänyt mennä lukkoon ja miun piti hakea vara-avain jolla sain oven ulkoa auki.
Mie sain siinä tiskit ja muut puuhat tehtyä ja menin pihalle, katselemaan mitä voisin siellä tehdä. Kantelin vettä kastelukannulla istutuksilleni, kun Late yhtäkkiä katsoi minua rappusilta:
-Sä olitkin ulkona? Onhan sulla avain?
-Ei ole, vastasin. Minulla oli päälläni takki, jonka taskussa ei ollut mitään avaimia. Ei sitä tavallista, jonka taskuun vara-avain oli vahingossa jäänyt...
-Tää on nyt nimittäin lukossa, mies selitti ovea kohden nyökäten.
-Haetko sen vara-avaimen, mies jatkoi.
-En mä voi, kun se vara-avain on mun eilisen takin taskussa... mie aloitin nolona.
-No mitä sä sen sinne jätit?
-Mä unohdin! Ois pitänyt heti viedä se takaisin...
-Niin ois! Mites me nyt sisään päästään, mies mutisi.

Hän koetti rämpyttää kahvaa, jos se sattumalta taas aukeasi kuten se joskus yllättävästi teki vaikka sen piti olla lukossa. Tällä kertaa ovi kuitenkin oli tiukasti lukossa, kun Late sen juuri oli korjannut...
Hän manasi. Kiroili aika lailla. Mie hain hänelle työkaluista ruuvimeisseliä, talttaa ja viimein sorkkaraudan, jolla ovi sitten aika pahannäköisesti saatiin auki. Tuntui kamalta rikkoa oman kämpän ovea. Siis mitä tahansa ovea! Ovien kuuluu olla turvallisia ja lujia. Mutta asukkailla pitää olla avaimet mukana tai ainakin vara-avain paikoillaan...

Noh. Pääsimme vihdoin sisään ja mie kipitin viemään kiltisti vara-avaimen paikoilleen. Entistä runnellumman oviparan lukko ei enää sen käsittelyn jälkeen jäänyt siihen asentoon, että ulkoa olisi vain kahvaa kääntämällä päässyt sisään. Se oli nyt koko ajan lukossa, joten ulos mennessä piti muistaa joko ottaa avain mukaansa tai jättää avain oven ulkopuolelle lukkopesään... Tai pönkittää koko ovi auki...

Eräänä päivänä päätettiin mennä ja ostaa kaunis valkoinen, tukevatekoinen ovi tässä jokin aika sitten ja laitettiin se talteen odottelemaan Laten kesälomaa. Varmuuden vuoksi. Aluperin uusi ulko-ovi ei kuulunut remppasuunnitelmaan mutta nyt kuului. Nyt uusi ovi tuli tarpeeseen.

Muistin avainpakon viime torstaihin asti. Sinä aamuna lähdin yöpaitulissani aamuvarhaisella Laten, -kesälomalaisen- vielä nukkuessa, puoli seitsemän maissa ulos katsomaan pikku takapihaa, sen kukkia ja haistelemaan raikasta tuulta... joka pamautti ulko-oven räsähtäen kiinni!

Menin oven taa, kuvitellen että kun Late takuulla oven rämähdykseen heräisi, hän tulisi kurkkimaan keittiön ikkunasta, näkisi miut yöpaidassani rappusilla ja avaisi oven. Ei näkynyt miestä ikkunassa eikä kukaan avannut ovea. Hain siis vara-avaimen piilostaan, jätin sen eteisen pakastimen päälle ja hiippailin keittiöön ja siellähän se kulta keitteli jo kahvia. Ei tosin kovin iloisena varhaisesta herätyksestä.

Samana aamuna yhdeksän maissa mies lähti kaupunkiin asioille. Mie kipitin tapani mukaan perään häntä suukottamaan ja vilkuttamaan. Kun Laten auto kurvasi pihasta mie kurkotin kokeilemaan, onko myyriltä turvaan siirrettyjen keijunmekkojen multa kuivunut, ja samassa tuuli jälleen paiskasi takanani sen OVEN KIINNI!

Hetken päässäni välähti vain, ettei tämä voi olla totta! Taas! Toisen kerran tänään?! Onneksi miulla oli rappusilla feikkicroksit jotka kiskaisin jalkaani ja kirmasin tielle, yöpaitulissani, mutta Laten autonperä juuri katosi mutkan taa. Enhän mie nyt tällaisena voi olla pihalla! Minulla ei ollut edes miulle tosi tärkeää aurinkovoidetta ihollani, naamassani varsinkaan ja hellepäivää oli luvattu! Nyt miun melasma suuttuisi! Tiedä kuinka kauan Latella menisi kaupungissa! Sisään miun oisi päästävä!

Menin ovelle ja rämpytin kahvaa, toivoen vanhan vian palaavan siihen jotta vaikka ovi oli lukossa, se aukeasi kun vähän aikaa kahvaa rämpyttäisi. Ei auennut. Menin seuraavaksi talon taa kurkkimaan vessan korkealla avoinna olevaa ikkunaa ja hain tikapuut liiteristä. Kiipesin ikkunalle ja kiskoin vanhan ötökkäverkon pois ikkunasta. Vessan avoin pönttö sijaitsi juuri ikkunan alla monen metrin päässä. Ainakin siltä miusta tuntui ikkunasta kurkkiessani.

Kipitin takaisin liiteriin ja juoksin yöpaidassani sorkkaraudan kanssa. Kiipesin takaisin ikkunalle ja yritin pitää sorkkaraudalla katon reunasta kiinni ja ujuttaa toisen jalkani ikkunasta. Kiskoin sen samantien pois. Miunhan pitäisi mennä jotenkin takaperin? Vilkaisin välillä tielle jossa ohikulkevista autoista kurkki naamoja, mutta kukaan ei edes pysähtynyt katsomaan, olenko ihan oikeilla asioilla. Oisinkin lainanut heiltä kännykkää ja soittanut Latelle jotta tuu äkkiä takaisin, mie jäin oven taa ulos... taas..

Mietin, laitanko ensin kipeän polven sisälle pikkuikkunasta vai sen terveen? Vaiko ujuttaudunko pää edellä? Loppujen lopuksi en uskaltanut mennä ikkunasta mitenkään päin. Liian monta metriä pudotusta... Ja se äkkipysähdys... Menin siis sorkkaraudan kanssa jo ennestään ruhjotun oven kimppuun mutta ei se miun voimillani auennut.

Aamu ei ollutkaan kovin lämmin ja minua alkoi yöpaitulissa paleltaa. Mitä mie sitten tekisin? Noh, kaikki risut olivat kasalla takapihalla pätkittyinä odotelleet pinoamistaan jo jonkin aikaa. Mie pinosin ne klapipinon jatkeeksi, jotain tehdäkseni. Muutama tunti mennä hurahti kun laitoin risuja ja oksia pinoon ja manasin sitä vara-avainta jota en ollut taaskaan muistanut viedä heti aamusella oven kertaalleen avattuani, takaisin paikoilleen...

Late saapui muutaman tunnin päästä ja jotenkin arvasi mitä oli tapahtunut, kun näki miut yhä yöpaidassa, tukka hapsottaen puupinon kimpussa. Nauroi miulle tuo kulta, sillai hyväntahtoisesti. Mutta nyt se ovi ei meinanut aueta edes avaimella. Ovi oli ihan kaput.

Late sai sen lopuksi auki, mutta nyt se ei mennyt enää lukkoon lainkaan. Sisäpuolelta sen sai säppiin omalla tavallaan, mutta jomman kumman olisi oltava kotosalla tästä lähin. Ovea ei saisi ulkoapäin lukkoon.

Haimme uuden ulko-oven varastosta ja Late mallaisi sitä paikoilleen, todeten tarvitsevansa siinä apua. Sellaista joka on ennenkin ovia paikoilleen laitellut. Muistin samassa Maman kaverin, melkein isäpuoliehdokkaan, joka on kirvesmies ja varmaan muutaman ovenkin paikoilleen asentanut. Soitin Mamalle ja hän lupasi kysyä Ipen aikatauluja.

En uskaltanut kertoa, että meidän ovi oli niin rikki, ettei täältä voinut olla molemmat yhtaikaa poissa, koska ovea ei saanut ulkoapäin lukkoon. Mama kuitenkin soitti Ipen luvanneen saapua lauantaina ovea katsomaan. Hienoa! Jeejee! =)

Mamaa ja Ipeä odotellessa...

Niin koitti lauantai, ja Mama ja Ipe saapuivat onneksemme! Me Maman kanssa istuskelimme "puutarhassa" ensin, poissa miesten tieltä kun he purkivat entisen oven pois. Uuden oven asennuksessa oli pulmia, koska oviaukosta puuttui puuainesta johon uuden olisi saanut ruuvattua. Onneksi oli pieni lautakasa pihassa...

Söimme välillä ja kahvittelimme ja taas miehet jatkoivat uurastamistaan, kunnes uusi ovi oli paikoillaan. Ihana valkoinen, tiivis, puhdas, ääntäkin vaimentava, ehjä ja kaunis...!!! <3<3<3