Voisin keittää puuroa...

Siemenistä kasvatetut rönsyilijät... <3

Sähkömies kävi sitten tänä aamuna ja laittoi VIHDOIN kiinni sähköistyksiin takaisin sähköhellan sekä keittiön lämpöpatterin... Jotenkuten.

Maanantaina olisikin tullut täyteen 9 viikkoa ilman keittiötä. Tai siis ilman sähköhellaa. Ei meillä varsinaisesti keittiötä vieläkään ole. Asunnon vanha sähköhella näköjään siinä vaiheessa viikkoja sitten, kärsi hieman maalivaurioita, kun se irrotettiin huoneesta. Mutta nyt se on kuitenkin siis sähköistyksessä kiinni...

-Sähkömies tosin oli ihan turhaan naulanut sähköjohtoja kiinni käsittelemättömiin seinien kipsilevyihin sekä lattian lastulevyihin?? Luulikohan herra Sähkäri että ne jäävät sellaisenaan meidän keittiömme pintamateriaaleiksi?
(Noh, ne kiinnikkeet meidän piti sitten jälkeenpäin irrotella, kun maalasimme seiniä ja kun Late asensi laminaattilattiaa. )Olisi varmaan pitänyt mennä katsomaan, mitä ihmettä se siellä keittiössä naputteli. 
Aina pitäisi olla itse paikalla, seisoa selän takana, kun joku muu on täällä jotakin tekemässä...

Sähköhellan pistorasian hän oli kiinnittänyt kummallisen kauas hellanpaikasta, vaikka olin näyttänyt lastulevylattiaan piirretyn hellankohdan huoneen nurkassa ja Late oli piirtänyt seinäänkin sitäpaitsi neliön jossa luki sähköhellan pistorasia. Se kohta on puolen metrin päässä siitä kohdasta johon Sähkäri tuon rasian kiinnitti. Pistorasia on jopa vinossakin. =P

Sähkömies oli sitäpaitsi jotenkin kiukkuisen oloinen tällä kertaa, joten siksi mie kirjoittelin toisessa huoneessa, kun hän kolmisen varttia kolisteli ja naputteli keittiössä. Ehti hän kirotakin, kun näytin millaiset yksinkertaiset lamput olimme hankkineet jo valmiiksi kaapistojen alle asennettaviksi.
-Noista tulee h***in ruman näköiset, mies tokaisi synkkänä.
-Miksi ette valinnut sellaisia lamppuja joissa on pistorasia samassa?
-Kun me emme halunneet sellaisia, mie vastasin hämmentyneenä.
Pistorasiat tulisivat ihan toisiin paikkoihin. Ja vaikka me olisimme halunneet seinällemme vaaleanpunaisen elefanttilampun, niin hänen olisi se mielestäni pitänyt mukisematta luvata asentaa...?
Hän oli myös siitä kiukkuinen, kun kaapistoja ei oltu vielä asennettu. Viimeksi hän oli sanonut vaan, että soittakaa sitten hänet tänne uudestaan, kun kipsilevyt ovat seinissä...
Nyt sanoi sitten tulevansa uudestaan kun kaapit ovat paikoillaan.


Ensi viikonloppuna pitäisi saada kattolevyt kattoon? Mutta apuva!
-Meiltä puuttuu sellainen vempele, jolla ne kattolevyt saadaan kiinni kattoon...

PS:
Vedenkeittimellä sitten kuitenkin sen miun lounaspikapuuroveteni keitin.
Menee jo rutiinilla.

Sitäpaitsi kattilat ovat jossakin laatikossa makuuhuoneen tavarapaljouteen pakattuina... =)

Eilisiä hetkisiä remontin keskeltä...

 Jo kauan sitten alasleikattu Ahkera-Liisa 

jatkaa kukkimistaan... ♥ 

 ♥  Kaikki Liisathan OVAT tunnetusti ahkeria. =) ♥

Muratti, 

-murheen kukka- 

valtaa makkaria,

joka näyttää edelleen muuttajan varastolta. 

Pitkittynyt muutto? 

Keittiön työtasot vielä muoveissaan... 

Kukahan sahaisi nuo ylälaudat? 

Tikkisaha ei toiminut alhaalta ylöspäin 

enkä uskalla käyttää sähkösahaa... 

Huoh. 

Jotain tarttis tehrä... 

Pakko odotella sähkömiestä, 

joka ei eilen ehtinytkään meille 

mutta ei ehtinyt ilmoittaakaan 

ettei ehdi saapua... 

Miekään en sitten ehtinyt postiin 

viemään tämän päivän nimpparisankaripojalle nimpparikorttia... =/

Pintoja eilen aamusella... 

Tuo tiilipinta tosin ei ole enää näkyvissä... 

Siinäkin on nyt sitten laastia päällä... 

Eräs nurkka... 

Edellisen remontoijan taidonnäytteitä... 

Meillä onkin tänään muuten 

jälleen asianajajareissu...

Keittön kaapistoja pinossa eteisessä, 

kuten myös keittiön hana ja kattolamppu... kohta 9 viikkoa... 

Pakkelia kipsilevyn pintaan... 

Ulkona on raikasta hengittää... 

♥  Viimeiset dahliannuput turvassa sisätiloissa...
Samoin tuo posliinilintunen, ettei sekin murtuisi
pilalle, niin kuin se enkelini sateessa...

Kun me lähdemme Laten kanssa jonnekin, 

niin se jokin 

on kiertää ne kaikki 5 - 6 rautakauppaa 

ja etsiä jotakin... =)

Pikku kaappi Pikkutaloon

 Valkoisen pikkukaapin tarinaa... 

Lehmuksenvihreä pikkukaappi lojui hylättynä vanhan piharakennuksen seinällä, vanhassa saunassa, eli paikassa, jossa edellinen omistaja piti koiraansa. Keväällä siivottuani kamalaa sotkua siitä tilasta useita peräkärryllisiä kaatopakkatavaraa, ihastuin pieneen kaappiin, sen tilan ja sekasotkun ainoaan silmäniloon ja luulin sitä vanhaksi renginkaapiksi. Late otti kaapin irti sieltä yhä koiralle löyhkäävästä piharakennuksen seinästä. Mie kannoin kaapin pihatelttaan.

 Tätä pintaan...

-Muista käsitellä tätä ainetta
hanskat käsissä... 

...ja hetken päästä lähtee kupliva vanha maali
ja myös pahat hajut 

tosi helposti pois kaapimella... 

Mutta hetkinen, 

se ei siis ollutkaan renginkaappi, 

vaan vanha lääkekaappi.

Tahdoin silti sen itselleni. =) 

Tässä sinisen ristin kaappi odottelee varsinaisessa eteisessämme, keittiön kaappien ja mattopätkällä suojatun keittiöön pääsyä odottavan sähköhellan kainalossa seuraavaan käsittelyään. Ei sitä vanhaa maalia tarvitse aivan täysin saada poistettua. Minulle ainakin riitti kun sain halkeamat, yms kohdat siistittyä ja hiottua.  En ole niin turhan tarkka perfektionisti. =)

Se käsittelyhän oli tietenkin pari kerrosta valkoista kalustemaalia pintaan, ja entisestä lääkekaapista ei ollut tietoakaan. Kaappi näyttää jälleen renginkaapilta, tai yleensä vaan maalatulta vanhalta kaapilta, niin kuin sen pitikin näyttää.

Olikohan piioilla muuten omia kaappeja...? =)  

Kuivaa puuta pesään

Kipsilevyt ovat nyt keittiön seinissä. <3

Takassa palaa tosi kuivaa puuta. Puut ovat olleet Pikkutalon seinässä sellaset 71 vuotta ja palavat tosi reippaasti. Joku entisöijä voi nyt saada tästä nyt vaikkapa halvauksen, mutta meille se on haisevaa jätepuuta, jota ei kannata poiskaan heittää jos sen voi käyttää energianlähteenä. Lauta on peräisin alakuvan pikkuseinästä, jossa se oli poikkilaudoituksena uudemman mäntypaneelin alla. Tämä edellinen remontoija on rakastanut mäntypaneelia. Sitä on kaikkialla... Vieläkin. 

Tästä pikkuseinästä lähti aamulla purut...

Olen tähän aamuun kello kymmeneen mennessä hihhuloinut täällä heti Laten lähdettyä töihinsä jo vaikkas mitä. Olen purkanut purut pois pikkuseinästä eteisen ja olohuoneen väliltä. Tai kakkoseteisen? Tai osan keittiön ja olohuoneen välistä seinää? Sellaiseksi sen pitäisi nimittäin nyt muotoutua ja talosta poistuu käsite kaksi eteistä...  No anyway, purua valahti siis lattialle neljättä jättijätesäkillistä. Soon kaikki nyt siivottu ja säkit pihalla. Purujen esteenä oli paksu pahvitus joista takimmainen osio on yhä paikoillaan. Tekisi mieli kiskoa sekin pois, samoin sen takana oleva vanha laudoitus, mutta ei saa hötkyillä. Laten pitää ensin nähdä tämä ja sanoa voiko ne kiskoa. Kakkosvitonen vasemmalla ei liene kantavaa rakennetta. Oikealla näkyy keittiön kantavaa (ja vinoa) puutukkia. Ja hormia...
Kiskoin irti myös sen viimeisen kaarioven kaaren olohuoneen oviaukon päältä. (Kuvassa ylhäällä vasemmalla, ei ole enää kaarta, jee!) Heti tuli avaramman näköistä, kun oviaukko tuli korkeammaksi. Yes.

Tuohon aukkoon tulee keittiökamiinan savuputki...

Keittönpuoleiseen palohormiin olen lääppinyt taasen yhden kerroksen tiilitasoitetta. Soon sitä mun muuraukseksi kutsumaani hommaa. Sitä pitää tehdä pikkuhiljaa, pieni kerros kuivumaan jättäen vähän kerrallaan, kunnes sekin kerros on kuiva ja on uuden kerroksen aika. Ensi alkuun se olikin enempi muuraamista kun puuhellan purun aiheuttamia koloja piti tiilenpaloin muurata saneerauslaatilla hormiin. Nyt työ on enempi tasoitusta, mutta niitä koloja on vieläkin paikattavana. On mielenkiintoista vaeltaa niitä tiilejä pitkin, jotka joku on siihen paikoilleen muuraillut yli 70 vuotta sitten...
Olen alkanut epäröidä tuon tiiliseinämäosion esiin jättämistä... Jospa nekin tiilet peittäisi tiilitasoitteella niin tulisi yhtenäisemmän näköinen keittiö? Tiilitasoite maalataan sitten aikanaan jollain mukavalla sävyllä. Oikealla ylhäällä näkyy nyt luukulla peitettynä sen ns. hukkaneliö, eli entinen uuninpanko, jolle ei oikeastaan löytynyt mitään käyttöä, varsinkin kun sen eteen tulee tavallaan keittiökaappeja, jatkumaan tänne oikealle...

Late oli viime viikolla Virossa työpaikkansa virkistysreissussa pari päivää. Mie en oikeastaan saanut täällä sitten yksinäni aikaan kuin tuota hormin tasoittelua aina kun se kuivui. Keksin myös tuon, että olohuoneen takassa voi polttaa puita, kun tukkii keittiöstä mineraalivillalla tulevan kamiinan aukon. Muissa hormin ylimääräisissä, puuhellan purun paljastamissa aukoissa onkin nyt muurattuina tuhkaluukut.

Keittiö kasvoi korkeutta n 30 cm kun ed remontoijan paneelit poistettiin katosta.

Lauantaina Late ja mie kävimme jälleen Lahdessa rautakaupoilla, tuoden mukanamme laatat tulevan kamiinan alle, sekä ensi kesän olohuoneen remonttiin takan edustalle, lisää laastia ja tiilitasoitetta, kipsilevyille omaa tasoitettaan, ja muutaman parin työhansikkaita. Ne kun meinaavat mennä rikki ja pilalle aivan alta aikayksikön. Niiden peseminenkään ei oikein kannata, olen kokeillut...

Erään kaupan pihassa kovassa tuulessa vanhempi mies koetti myydä meille muovikassillisen komeita perunoita 5 euron hintaan. Late puisti päätään miehelle ja meni vauhdilla kauppaan. Minä huikkasin miehelle:
-Meillä ei ole nyt keittiötä. Ei voida keittää perunoita...
-No, paistakaa ne? mies huikkasi takaisin mutta me ravistelimme päätämme itseksemme hihitellen ja jatkoimme matkaamme. Eihän silloin voi paistaakaan jos ei ole hellaa.

Nyt jälkenpäin ajatellen tunnen huonoa omaatuntoa. Mies saattoi olla tosi rahapulassa. (Tuttu tunne itselleni.) Miksi en ostanut häneltä muovikasillista niitä komeita perunoita sillä taskussani olleella omalla vitosellani, odottelemaan jotta meillä joskus on tuo eteisessä odotteleva hella keittiössä omalla paikallaan... =/ 

Tänään on muuten 8.s viikko ilman sähköhellaa, mutta hellan paikka on jo piirretty keittiön vasempaan takanurkaan lattian lastulevyihin. Lauantaina saimme loput kipsilevyt keittiön seiniin eli seinätkin ovat nyt ok. Niihin Late piirsi valmiiksi paikat pistorasioille. Sähkömies on luvannut tulla keskiviikkona katsomaan taas keittiötämme. Kattoon pitäisi seuraavaksi mennä etsimään rautakaupasta materiaalia, kunhan ensin tyhjennetään kaatikselle tuo peräkärryn roskakuorma...
Kyllä se keittiö siis siitä, hitaasti mutta varmasti valmistuu.

Näkymää keittiöstä ns kakkoseteiseen. Ahdistava ja kutistava kaari on poissa...

Eilen, sunnuntaina söin toisen kerran kotiruokaa tänä kahdeksana keittiöremppaviikkona, kun oli rakkaan Mamani syntymäpäivät. <3  Saimme kotiinviemisiksikin ihanaa pizzapaistosta, Maman leipomia korvapuusteja ja kinuskipiirasta. Ah, Nam ja Om nom nom. Hyvä ruoka, parempi mieli. <3

Keittiö valmistuu

Keittiön seinät olivat kamalan vinot, joten kipsilevyihin piti rakennella lovetuilla laudoilla ja pikku laudan paloilla uusi pohja vanhan lastulevyseinän päälle. Ikkunan alapuolella ei ollut juuri mitään eristettä aiemmin, nyt on, joten ehkä ensi talvena ikkunan luona ei ole enää niin kylmä. Ja lattiassa on nyt kunnon fyllit, joten varpaatkaan eivät enää palele.

Laten isä on lainanut meille paljon työkaluja. Tämä laser oli näppärä apuri kun seinien kallistuskulmia tarkisteltiin. Samoin lattian teossa tästä oli paljon apua.

Noille paikkelle se uusi kamina sitten tulee, keittiön ovelta kurkisteltuna. Kamina on vaan noin 1/6 entisen puuhellan koosta, mutta luulenpa että sen lämpövoinma on paljon suurempi kuin sen ex-hellavanhuksen. 

Puutarhan kaipuuta...

En enää muista,
koska olen tämän runosen kirjoittanut...

Koti...

Joka päivä ei ole jotain uutta kerrottavaa remonttirumbasta. Joinakin päivinä se edistyy. Eteenpäin se menee vaikka fiksun ja kiltin nuoren miehen muodossa joka hylkää seuraelämänsä ja saapuu meitä kahta tänne auttelemaan niin pitkäksi aikaa iltaisin, ettei enää kerta kaikkiaan näe tehdä mitään. Kiitos rakas esikoinen! <3

Silloin rumba notkahtaa ihan pikkuruisen askeleen lähemmäs valmistumistaan ja jonakin toisena päivänä remontti taas ikään kuin hyppää taaksepäin, ison askelen. Remppaletkajenkkaa?

Ja ihan syystä me molemmat hypähdimme paikoillamme, kun kaivattu kirje saapui vihdoin myyjältä tahi siis hänen asianajajaltaan, jossa tosin kieltäydyttiin kaikista mahdollisista korvausvelvoitteista ja jossa esitettiin merkillisen sekavia väitteitä mm että talo täyttää 1940-luvun rakennusvaatimukset (?????) sekä annetaan meille vastausaikaa vajaat kaksi viikkoa, TAI koko asian katsotaan rauenneen....

Melko reilua toimintaa, kun itse olemme odotelleet kiltin tyynesti noin puoli vuotta myyjän vastausta jo huhti- toukokuusta asti.

Samalla jatkuva vesisade kastelee niitä muutama vuosi sitten jonkun kädettömän remontoimia, homehtuneiden eristeiden täyttämiä ulkoseiniä ja pelkään, kuinka nopeasti home voikaan levitä rihmastoineen tuosta vain kaikkialle taloon, ellei sitä jo olekin täällä muualla...

Keuhkoni rahisevat jälleen ja tunnen jossakin sydämen tienoilla pistoksen hengittäessäni sisäänpäin. Pelko, on ikävä elimistön lamaannuttaja.

Tajusin pari päivää sitten istuttaneeni myös tänne pihalle särkyneitä sydämiä. Muistin, mihin aiemmin niitä olin joskus istuttanut... Kas tuonne, 12-vuoden takaiseen evakkopaikkaamme...

Tv:sta napattua:

"Rankinta 

ei ole itse remontti 

vaan sen lieveilmiöt."

Tv-sarja: 

Uusi elämä maalla 

Piha nyt

Jake-Esikoinen toi eilen tullessaan kameraani uuden objektiivin. 

Sen oli hänelle toimitettavaksi lähettänyt keskimmäisemme Miihkali
joka oli hankkinut itselleen päivitetymmän version
ja lähetti entisen kuvaputkensa äidille. <3

Kuulemma korvaukseksi siitä,
etteivät ole päässeet remonttiavuksi meille. <3 

Oi... <3 

Kiitos ihanat muruset.
<3<3<3

Leikin heti eilen uudella objektiivillani 

syksyisellä pihamaalla
kuvaillen oravaa 
ja syyspuita
sekä kasveja... 

Vielä on kesää jäljellä...

Symboliikkaa?

Suojelusenkelimmekään ei sitten kestänyt tätä tienoota,
vaiko Suomen sateita... =(

Hmm...

Kunnan rakennustarkastajalta saapui vasta nyt lausunto tarkastuskäynnistään 14.8.2011 keittiön ja eteisen lattian löydöksistä. Hän kirjoittaa lausunnossaan mm:

"...Eteisen lattia on purettava ja rakenne korjattava." 

Huokaus. Lisää remonttia siis...
Todennäköisesti niitä oudosti rakennettuja maavaralattioita on
myös kylpyhuoneessa sekä saunatilassa...
Laajenee tämä kaaos...

Eli kaikki se, mitä joku oli täällä "remontoinut" ja rakentanut 
täytyisi purkaa ja rakentaa uudestaan. 

Taas on sellainen aika apaattinen tunne...

Alkaa olla jo liian viileää purkaa lisää lattioita talosta,
jossa yritetään samalla asua...

Onneksi keittiön lattiassa aletaan olla voiton puolella.
Olisimmepa tienneet ennen kauppoja, kuinka viallinen tämä talo onkaan... =/

Ruusuinen haaste

Mk sujautti miulle blogihaasteen...

1. Lempiruoka? 

Peruna on aina hyvvee, varsinkin muusina ja paistetut ahvenet, joiden ei tarvitse olla muusina... =) 

2. Lempimakeinen? Tumma suklaa tietty. =)

3. Lempiluettava? Runoista pidän ja proosasta...

4. Mieluisin tapa tehdä käsitöitä? Virkkaaminen on mieluisinta ja konstailemattominta. Siinä ei tarvitse olla lisävarusteluina muuta koukun lisäksi kuin lankaa, ja sakset...

5. Lempielokuva? Niitä on paljon! Luetellaan nyt vaikkapa nämä profiilissanikin mainitut, joita en osaa laittaa paremmuusjärjestykseen:

• El Orfanato
• Message in a bottle
• Seven Pounds
• Australia
• Joyeux Noël
• The Bodyguard
• Chocolat
• Titanic
• Legends of the Fall
• Man In The Iron Mask
• Shall We Dance
• Windtalkers
• Dances with Wolves

Yhteisenä suurena tekijänä juuri näissä elokuvissa on tunteisiin vetoava tarina, vaikka elokuvat toisistaan poikkeavatkin aika tavalla. Sitä ei koskaan osaa etukäteen sanoa, mikä elokuva on hyvä. Sen tietää vasta kun sen on nähnyt.

Monesti toisen ihmisen lempielokuva ei saa mitään innostuspisteitä itseltä ja taas toisinpäin... Sitä saattaa esimerkiksi suhtautua kummallisen intohimoisesti ja tunnepitoisesti johonkin näyttelijään joko häntä ihaillen tai jostakusta näyttelijästä niin harmistuen, ettei sen näyttelijän elokuvia halua edes nähdä. =)

Se on se oma henkilökohtainen tunne, hyvä + mieleinen näyttelijä, itse tarina tai vaikkapa muisto ja tunnelma joka elokuvasta tunkeutuu syvälle sieluun...

Siinä hyvässä elokuvassakin saattaa silti olla kohtauksia joita ei halua edes katsoa. Tulee tunne, että tämä kohta on sensuroitava siitä kokoonpanosta ihan oman mielenrauhan vuoksi... Näissä leffoissakin on sellaisia kohtauksia. Ne suodatan pois mielestäni, niitä muistelematta, jolloin mieleeni jää itse päätarinan runko elämään elämäänsä...

Haaste pitäisi laittaa eteenpäin viidelle, mutta jostakin syystä miun on nykyään suorastaan mahdotonta saada kommentteja mm Vuodatuksen blogeihin? Jokin säätö kai lienee pielessä tietsikassani? Siispä nappaa tämä haaste tästä Sinä jolla ei sitä vielä ole, ja jätä miulle vaikka puumerkki kommenttilootaan palkaksi? Sopiikos? =)

Miulla on täällä Pikkutalossa lisäksi hiukan muutakin mietittävää,
niin en tässä koneella malta istua nyt kauan... You know?  =)

Lastulevyjä näkyvissä! Eli 5.s viikko...

Esikoinen <3 tuli keskiviikkoiltana auttelemaan Latea keittiön lattian lastulevyjen asennuksessa. Samalla poikanenkin oppii miten remontoidaan vanhoja taloja joissa voi olla vaikka mitä hassuja vikoja & täällä hän näkee kuinka tämä harras teema -puukäsitöidentaito kunniaan ei näytä koskaan loppuvan...

Jotenkin rauhoittaa mielentilaa huomattavasti, kun keittiön lattia ei ole enää auki ammottava, kylmää viimaa sisälle Pikkutaloon pursuileva musta aukko...
No juu, ilmansulkupaperi tietenkin otti ja loppui kesken kaiken. Sillä yhdellä paperirullalla ei sitten kahta kokonaista, pienehköä huonetta käytykään läpi. Peräti yhtä lastulevyäkin vaille jäi lattia uupumaan. Noh, mikäpäs kiire tässä nyt sitten enää. Voe tokkiinsa, otetaan rauhallisesti.

Saunan lämpö lämmitteli ja lohdutteli miehiä hyvän työn jälkeen. Mie tarjosin heille sämpylöitä, Jyväshyvän suklaapisarapipareita ja kaffetta. Lattiaurakka jatkuu tänään. Pitänee vaan mennä ensin viemään miehen töistä paluun jälkeen yksi kuorma purkujätettä kaatopaikalle ja ajella samaa kärryä perässä raahaten ostamaan lähikaupungista lisää ilmansulkupaperia sekä yksi lastulevy...




PS:
En ole vielä karannut enkä tilannut menolippua... =P

PS 2:
Nuo tiukasti seinälevyihin kiinni liimatut retrokaakelit saavat jäädäkin sinne seiniin, tulevien kipsilevyjen taa piiloon... 

Jonnekin lämpimään...

Sähkömies kertoili viikko sitten, katkaistessaan virran eräästä keittiön kautta kulkevasta johdosta, että nyt makuuhuoneen lämpöpatterikaan ei sitten ole päällä.

Kävi ilmi, että kaikki talon lämpöpatterit lakkasivat toimimasta siinä samalla, jopa kylpyhuone on kylmänä.

Kevättalvella ostettua lämpöpuhallinta ei löydy mistään, vaikka ollaan moneen kertaan nämä vähäiset neliöt etsitty. Tuuli piiskaa harvaseinäistä taloa kylmäksi. Tulisijoja ei voida vieläkään käyttää, koska keittiössä on se reikä hormissa...

Brr...hytinää, tärinää, hytinää...
Huonosti nukutun yön jäljiltä päivällä palelee.
Tämäkin vielä...

Äsh... Nyt tekisi mieli karata ja ostaa jonnekin lämpimään vain menolippu...

Jonnekin sisälle...

 Toisen blogin puolella onkin isompi kuva 

ainoasta kukkineesta freesiasta, 

joka muiden viimeisimpien kukkivien kanssa 

tuolla auringonhattujen, olkikukkien, 

kelloköynnöksen varsien ja kosmosten syleilyssä  

pääsi maljakkoon olohuoneeseen, pois kovasta 

terälehdetkin riipivästä tuulesta. 

Muita sisälle syksyltä suojaan kannettuja.
Yrtit aloittivat jonkinlaisen talvilevon...
Pikkumultapurkissa on jo pieni amaryllis. =)

Pidin niin näiden kahden pelakuun väristä että päätin pelastaa nekin. 

Meillä vaan on niukalti ikkunoita,
vielä niukemmin ikkunalautoja, saatikka tilaa... 

Mutta enköhän mie jotakin keksi näille ruukuille... 

Myös iso pihamuratti on jo sisätiloissa ja kurkottaa kohti ikkunaa 

varastona toimivassa ex-makuuhuoneessa, 

eteisen lattialle tipahtaneen, 

melkein ehjänä säilyneen peilin yläpuolella.

Niin juu. Peili ei kestänyt enää meidän remonttiamme, 

vaan hyppäsi lattialle kun olimme käymässä rautakaupassa. 

Onneksi siitä meni vain yksi kipsikehyksen kulma lyttyyn 

ja peilin taustalta petti rautalankaviritys. 

Ei tullut onneksi lasinsirpaleita ja 

seitsemän vuoden huonoa onnea... =P