Tietenkin. Nyt kun ei ole sähköhellaa, tekee kovasti mieli uuniruokia. Alkaa kyllästyttää mikroruokien maku ja aromi. Tekee mieli leipoa mustikkapiirakkaa, omenamurupaistosta ja omia sämpylöitä. Kunnon muhitettu kastike ja perunatkin tekisivät hyvää. Ah...
Kun tänään tulin tk:sta hakemasta kyynärsauvoja, jotka pitää olla ensi viikolla mukana jo mennessä polvileikkaukseen, toin tullessani myös kauppatavaroita ja tottumuksen voimasta aioin mennä viemään jogurtteja yms keittiön jääkaappiin, muistaen samassa aurinkolasit päässäni muoviseinään törmättyäni, että jääkaappihan on olohuoneessa, sohvan takana...
Tekee mieli laittaa tulet olohuoneen takkaan viileiden ja sateisten päivien iltoina, mutta ei sekään onnistu, koska keittiössä on yhä auki hormin röörit, ja savu pakkaisi vain sisätiloihin. Kiskon siis vaan villasukkia jalkaani ja säälin niiden pohjia. Vaikka täällä kuinka siivoaa, imuroi, pesee lattioita ja pyyhkii pölyjä, niin koko ajan lattioissa on silti nokista ja aivan kaikenlaista pölyä, kuten ihan kaikessa muussakin.
-Sähkölaitteet tuntuvat suorastaan imevän itseensä kaiken mahdollisen ilman mukana leviävän. Mikrokuituliinat ovat olleet niiden putsaamisessa korvaamattomia.
Puhallusvilla on muuten sitten aivan mahdoton materiaali. En tiedä, kuinka paljon (varmasti järkyttävästi!) se on pölissyt kun sitä on puhallettu rakenteisiin, mutta nyt purkaessa se ainakin levisi ilkeästi ihan koko taloon. Sitä on yhä muutamassa kohtaa piiloissaan tässä tönössä, eli niiden kohteiden remontissa tulee olemaan taas sama juttu. Pölyä. Kaikkialla. Eli jos aiotte laittaa taloonne puhallusvillaa niin miettikää toki hetkinen sitä sotkua...
Tein muutes itse tässä männäviikolla tutkimusretken lattian alle, tarkoituksenani saada selville, onko koko loppu talon lattia vasten maanpintaa. Varustauduin retkeen lapiolla, repussa olevalla kameralla, taskulampulla, saappailla ja pitkillä housuilla. Kipeä polvi ei yhtään tykännyt konttaamisesta, enkä siksi ruvennut kaivamaan lisää maata pois eteenpäin niiltä kohdilta, johon Late sai maanpinnan kaivettua makuuhuoneen lattiaa kunnostaessamme. Olohuoneen maavara piti kaivaa suuremmaksi sitten, kun kunnostetaan olohuoneen lattiaa, eli ensi kesänä. Kumpikin uskoimme että vain se kohta piti enää kaivaa, kuntotutkimusraportin mukaisesti, mutta eivät tutkijatkaan kaikkea ensimmäisellä kerralla huomanneet. Tiirailin taskulampulla lattian alusia. Selvää on, että lattia on maassa kiinni loppupäästä taloa, ainakin joiltain kohdin. Polvi muistaa retkeni, mutta piti miun itse nähdä, miltä talon alla näyttää...
Late on ollut niin kiireinen töissään tällä viikolla, ettemme ole saaneet aikaan Pikkukotikeittiössä paljoakaan. Keittiön lattiaan emme koske, koska sitä tullaan tarkastelemaan kahden eri henkilön tiimoilta. Ensimmäinen katselmus oli tänä aamuna, kun kunnan rakennustarkastaja kävi kurkistamassa lattiaa. Toinen katselmus on ensi maanantaina jolloin toinen kuntotutkijoista tulee samaa asiaa tutkimaan. Silloin paikalla pitäisi olla tämän talon myyjäkin. Tänään myyjää edustamassa oli hänen äitinsä.
Puuhellan-jämän seinästä törröttäviä tiiliä varten mies osti kulmahiomakoneen kiviterällä, jolla ne saa poikki. Osan hän jo eilen siistikin niistä törrötiileistä ja Pikkutalo sai punaisen pölykuorrutuksen tällä kertaa, tavallisen harmaan remppapölyn sijaan, sekä eräänlaisen palavan kiven tuoksahduksen.
Totta kai kaikille on selvää, millainen haju palavassa kivessä on? =)
Laastia pitää kohtapuoliin (huomenissa, kun kerrankin peräkärrykin on tyhjä) hakea kaupungista ylimääräisen hormiliitännän kiinni muuraamiseen muutaman tiilin kera. Samoin hellan takaisen keittiön seinän siistimiseen ja kunnostamiseen. Lattia- ja eristysmateriaalejakin pitänee hankkia. Onhan se keittiö kuntoon saatava. Niih.
Sen keittiön alkuperäisen pahan hajun ja niiden jäätyvien vesiputkien vuoksihan me avasimme keittiön lattian. No, niitä vesiputkia ei lattiasta löytynyt. Siellä kulki vain toimiva viemäri sekä katkaistu vanha viemäri -avoimena-. Lattian puhallusvillaosassa piileksi lojumassa (purkuroskan seassa) kaikenlaisia irtonaisia kupariputken pätkiä, muovisuojaputkia yms ja vain yhdessä niistä suojaputkista kulki sähköjohtoja ihan oikeasti ja kiinteästi. Miksi ne muut rahanarvoiset osaset oli piilotettu/hylätty puhallusvillan sekaan? Roskina? Vai velotettavina remppaan menneinä osina??? Kulukorvauksien toivossa? Hävikkinä? Miten lienee? Ei voi ymmärtää moista ajattelutapaa millään...
Vesiputket näyttivät koukkaavan seinässä ylöspäin. Kulkevatko ne kenties seinien yläosassa? No, Late purki seinää, eivät menneet sielläkään. Seinissä oli lastulevy päällimmäisenä, sen alla oli koolaus ilman mitään eristyksiä. Koolauksen alla on vanha persikanväriseksi maalattu lastulevyseinä, jossa oli jopa vanha talouspaperirullatelinekin yhä paikoillaan sekä retrohenkiset seinälaatat vesipisteen kohdilla. Sen vanhan, mutta kelvollisen lastulevyn taakse emme ole katsoneet. Se saa jäädä paikoilleen ja siihen päälle tulee sisäseinäksi puhdas ja raikas kipsilevy. Retrokaakelit kyllä savat lähteä! =)
Minä pitelin tikkaita ja Late purki ja purki, etsien vesiputkia. Laudat ja lastulevyn kappaleet heitimme ikkunasta pihamaalle, josta ne on kuljetettu pihan perälle odottamaan kuljetustaan eteenpäin ja viety kaatiskuormia aina kun Laten aikataulu ja kaatopaikan aukioloajat ovat sen mahdollistaneet. Auto siinä kyllä likaantuu työvaatteista ihan turhaan. Olisipa se vanha auto (ford-Özi) jäänyt miun käyttööni niin mie olisin voinut itsekseni viedä roskakuormia sen avulla...
Katossako ne vesiputket sitten kulkevat? Jotta seiniä sai purettua, Laten oli pakko purkaa pois käsittelemätöntä lautapaneelia katosta. Katon panelit oli tehty seinien jälkeen... Siispä sieltä saattoi jatkaa purkua. Katossakin on koolaus jonka alla pilkistää vanhaa kattolevyä, reunoilla kulki n: 50 cm villaa ja muu osa on tyhjää täynnä... Ja ne vesiputket?
Jatkoa seuraa kun tiedämme paremmin... =)
PS: Niin, se meidän sähköhella,
se on eteisessä, mutta ei kiinni seinässä. =)
Voi hitto. Täähän menee jännäksi, mitähän seuraavaksi löytyy ja mitä kaikkea siellä onkaan tehty :) Ihan uskomatonta!
VastaaPoistaKaikenlaisia virityksiä on tässäkin talossa aikojen saatossa tehty ja kaikenmoisia virheitä, mutta teidän talo voittaa kyllä mennentullen!
Sanopa muuta Sirutuuli. =)
VastaaPoistaEtsivä löytää joskus ihmeellisyyksiä.
Huh huh. On teillä siellä pölyä ja sotkua. Kamalaa! Ja vielä menet polvileikkaukseen ja palaat tuohon sotkuun. Teillä on siellä ollut varsinainen monitoimiosaaja edellisiä "korjauksia" tekemässä. Mullakin on tässä ollut samanlainen, kaikki on tehty hiukan sinne päin.
VastaaPoistaJoo-o, Niina! =D
VastaaPoistaTänne sotkuun mun on palattava. =)
Mietin vaan, miten saan yläkerrasta vaatteita päälleni kun jalka on hiukan enempi sitten leikkauksen jälkeen kipiä, mutta enköhän mie jonkin keinon keksi. =) Ja mun pittee tehdä peti alakertaan...
Tuonne varsinaiseen makuuhuoneeseen ei tehty vielä laminaattilattiaa, koska se jäi varastoksi keittiöremontin ajaksi, joten sekin on täynnä tavaraa, ja keittiökaappien runkoja jne, samoin kuin olohuone. =)
Mutta arjen haasteellisuus on toisaalta positiivista. Ei tule ainakaan elämä tylsäksi. =)
Meillä on miehet jatkaneet katon purkua sisällä. Ulkokatolla kävi peltimies katsomassa ja sanoi, et joku "kolmen konstin timpermanni " siellä on niitä piipun pellityksiä aiemmin laittanut...
VastaaPoistaNyt viikonloppu menee kirppis hommissa, postausta seuraa lisää :)
Mukavaa viikonloppua sullekin kaikesta huolimatta :)
Voihan nenä mikä revohka! Kyllä panee ihmettelemään rakentajien ajatustapaa? Mutta kait ne roskiksi sen romppeen lattian alle ovat jättäneet. Mutta että lattia osin maan lähelle. Eikös pitäisi jättää " hengitys tilaa" Vaikka en ole asiantuntija, niin maalaisjärjellä ainakin varustettu.
VastaaPoistaJa menet vielä polvileikkaukseenkin..mitä ne tekevät? Uuden nivelen vai pientä korjausta?
Pidän peukkuja että toivut hyvin siitä. T. Anna
Mustikkapiirakkaa...Nam :)
VastaaPoistaAnna,
VastaaPoista=) tää on oikeestaan ihan sirkusta. =)
Kunnan rakennustarkastaja totesi varovasti jotta "Se osa on sitten maavarainen..." kun muu osa taloa on rossipohjalla?
Ei sentäs uutta niveltä tai muuta vakavampaa! Mie vaan tammikussa (miten koko ajan olen muistanut että maaliskuussa?) tipahdin noista yläkerran rappusista ja vasen polvi vääntyi taaksepäin pudotessani. Siitä polvesta meni poikki nivelkierukka. Olen sitä vaihtelevasti potenut sitä polveani ja sain oikeastaan peruutusajan leikkaukseen, jossa poistetaan se kaksinkerroin menevä polvikierukan riekale. Sitten ei pitäisi enää polven sattua, paukahdella ja jäykistyä. Pääsen taas liikkumaan paremmin, pyöräilemään ja kävelemään ja jopa kyykkyyn. =)
Kyllä siitä pian pitäisi toipua. Katkaisee vaan ilkeästi tämän rempan hetkeksi...
Kiitos Anna.
*hali*
Hei Zeus ja mukava että nyt kommentit näkyvät. =)
Ah, miun niin tekisi mieli myös mustispiirasta...
Mutta nyt ei auta kuin malttaa mielensä.
=)
Peikko on kuullut, että vesiputket voivat siirtyillä ihan itsestään lattiasta kattoon tai jonnekin.
VastaaPoistaVoi Peikkonen. =)
VastaaPoistaTaidat olla kuullut ihan oikein. Siellä ne vilkuttavat, katon rajassa, sekä punainen että sininen johto. Katoavat sitten jälleen näkyvistä, emmekä tiedä, mihin ne sieltä katolta ovat juosseet...
Jotenkin ihmeellisesti Sessen kommentti oli jossain statosfääreissä leijailemassa ja saapui vasta tänään meiliini. =)
VastaaPoistaHyvä kun teilläkin on ongelma hoidossa. Toivon, että saatte kaiken saastuneen materiaalin pois ja voitte huokaista helporuksesta!
Voimia ja tsemiä Sesse.
Meillä töissä jäätyivät aina yhden pään vesiputket kun pakkanen hiukankin kiristyi, jollei jättänyt hanoja valumaan.
VastaaPoistaVasta useamman sulatuskerran jälkeen älysivät tutkia miksi.
Putket kulkivat katon rajassa, ja siinä kohtaa jossa putki oli lähinnä ulkoseinää ja kääntyi samalla alaspäin, olikin täysin eristämätöm kohta.
Eli huolimatonta työtä - samaa kuin talossanne.
Nyt tuskin paljon lohduttaa ajatus siitä miten kaksinverroin nautitte kaikesta uudesta kun tiedätte mitä sen eteen on täytynyt tehdä.
Jakselkaahan!
MK
VastaaPoistaHyvä, että siellä töissä selvisi. Muistan, kun tuosta putkein jäätymisestä talvella fb:ssa kerroitkin.
Meillä ei ollut tästä talosta minkäänlaisia dokumentteja olemassa. Nyt tehdään kaikesta dokumentteja seuraaville talon omistajille ja tietenkin ensiksi omaan käyttöön.
Nunnukka =)
VastaaPoistaEi ihan sinne katolle asti mutta keittiön kattoon ne nousevat ja sinne niille oli tehty aika kolea väylä.... Ne pitää nyt vetää pintavetoina sisälle huoneistoon, näkyville. Näin mahdolliset vuodotkin ovat helpommin havaittavissa, kuin missäties rakenteissa, jossa ne olivat.
Onneksi eivät olleet tehneet vessaa. Tai sitä ammetta, joka tipahtaisi alakertaan... =)