Ennen vanhaan

Ennen vanhaan, vaikkapa (kröhöm) joskus 1940-luvulla osattiin ajatella luonnonmukaisesti. Taloista tehtiin luonnonmateriaaleilla sopivasti hengittäviä. Eristeinä käytettiin puruja, sammalta, hiekkaa ja savea. Ihmiset rakensivat talonsa niin, että ne muodostivat seinämän pohjoistuulelle ja talven paksuille lumikinoksille. Rikkaammat tilalliset kokosivat pihapiirinsä suojaisaan neliön muotoon taloineen, saunoineen, riihineen, navettoineen sekä aittoineen. Siinä pihassa oli turvallista lasten leikkiä parin sukupolven silmäin alla, kuin vaikkapa kanojen kupsutella maata, kissan paistatella päivää.

Ikkunat torpissa olivat etelää kohden, että mahdollisimman paljon valoa ja lämpöä saataisiin tupiin kesällä. Eteisporstua rakennettiin katonharjaan nähden niin, etteivät talven lumet kasaantuisi oven eteen tahi rappusille. Kun pärekatto alkoi vuotaa, tehtiin lisää päreitä ja kiivetiin kuulaana kesäpäivänä katolle korjaamaan kattoa. Kun ovi tai ikkuna hajosi, tehtiin uusi. Joka torpan asukkaat olivat moniosaajia, joilta sujui elämä jouhevasti jopa hyvinkin eristäytyneessä asuinpaikassa.

Kuun ollessa oikeassa asennossaan kaadettiin talvella polttopuut, kylvettiin vilja, perunat ja nauriit maahan kevättuulten viedessä pois viimeisetkin jäälautat järvistä. Terva poltettiin omalla ajallaan, punamulta keitettiin taidolla omallaan. Vihdakset tehtiin juuri oikeaan, sukupolvesta toiseen suullisena perintönä opittuun aikaan, jotta niissä pysyivät lehdet kiinni kuivuessaan vintillä talven saunotusten iloksi. Syksyllä tuleentunut vilja puitiin talkoilla, samoin heinä. Lehmät eivät köyhän navetassa lypsäneet talvella, mutta sekin oli osa luonnollista kiertokulkua. Jos mehumarjat ja suolasienet olisivat olleet poimimatta vielä kurkiaurojen aikaan syksyllä, hukka olisi tiettävästi perinyt sen torpan.

Taloihin ei muodostunut homeita, koska sauna oli erikseen pihanperällä. Sieltä pesuvesi meni omaa reittiään pois ja uutta kannettiin sisälle puhtaana kaivosta, lammesta, järvestä tai vaikkapa lähteestä. Saunan räppänä päästi pois suurimmat höyryt ja savut, kuivattaen saunan. Kesäaurinko ja talvipakkanen kuivattivat pyykin tuoksuvaksi, haihduttaen koivuntuhkalipeän tuoksun pois, tuon aineen jäädessä vain punaisiksi muistoiksi pesijättärien käsiin aina seuraavaan pyykkipäivään saakka. Reikäleivät kuivuivat tuvan orressa leipomispäivän jälkeen, paukahdellen kotoisasti puulieden puiden rasahtelun kanssa. Mummo ja äiti kutoivat koko pitkän talven villaneuleita, pellavaisia kodin tekstiilejä ja mattoja. Miesväelle oli omat puhdetyönsä. Järvi ja metsä antoivat antia kesät talvet. Tuulikin oli raikkaampaa kuin nykyään...

Aika kului. Lapset, piiat ja rengit muuttivat kaupunkiin ja menivät töihin tehtaisiin. Torpan uudet sukupolvet kunnioittivat aluksi esivanhempiensa tiloja ja tietotaitoja jatkaen talonpitoa, kunnes tuli hetki, jolloin torppa sai kokonaan uusia asukkaita. Torppa myytiin sukulaiselle tai rikkaalle kaupunkilaiselle, joka nyrpisti nenäänsä kaikelle vanhalle, tahtoen päästä helpommalla elämässään kuin mennyt sukupolvi. Hän tilasi torppaan kunnan vesijohdon, täyttäen vanhan pihakaivon kivillä. Pihasauna sai lahota hylättynä paikoilleen kun taloon tehtiin sisätiloihin sauna, vaikkapa siitä mummon eteisporstuasta jossa ennen huivipäiset mammat kesällä kahvittelivat, virkkasivat ikkunoihin ja lakanoihin pitsiä puheenpajatuksellaan maailmaa parantaen.

Vanhoihin lattioihin ja seiniin työnnettiin muovia, styroksia ja muutakin fylliä, vaikkapa vanhat patjat, jotta veto ei veisi sukkiakin jalasta. Lattialle liimattiin korkki- tahi muovimatto, seiniin naulattiin pari kerrosta lastulevyä ja niiden päälle lasikuitutapettia ja niiden päälle se suvun vanha ryijy. Tupaan puhkaistiin reikiä viemärille ja puhtaan veden putkistolle, eikä tarvinut uuden emännän enää juosta hakemaan vettä kaivolta.

Uudet ulkorappuset laitettiin huvin & muutoksen vuoksi uuteen paikkaan, ajattelematta kesällä talven säitä ja sitä, että lumet holahtaisivat katolta suoraan rapuille, aiheuttaen lisätyötä joka kerran katolta liu'uttuaan. Pohjoisen seinälle puhkaistiin ikkunoita. Pitäähän sitä nyt valoa olla joka sopessa. Kumman kylmäksi se vaan talon veti... Ptänee laittaa silikonia ikkunan pielihin niin eivät enää vedä! Pärekaton päälle naulattiin peltikate, siihen reikä televisioantennille ja kesähuoneista tehtiin talviasuttavia. Usein kaikki tämä aiheutti torppiin arvelluttavia tuloksia. Talo ei enää hengittänyt. Se tukehtui ja tikahtui uudistuksiinsa...

Ps: 

On vieläkin olemassa vanhanaikaisesti hämärissä torpissaan eläviä, 

elämäänsä tyytyväisiä, luontoa kuuntelevia ihmisiä. 

Aina pitäisi muistaa, ettei talon ikä ole sinänsä huolestuttava seikka, 

vaan sinne tehdyt remontit...