Kutsuin kaihoisasti ❤️ ❤️ ❤️ heitä kutakin ❤️ ❤️ ❤️ vuorollaan sekä mielessäni että ääneen monesti, kun raahasimme jotain älyttömän painavaa kaksin tai yksin ulos ovesta roskalavaan, kottikärryyn tai henkilöauton peräkärryyn.
Kaatopaikkalaskun perusteella voin todeta
että raahasimme pitkälti yli 5 tonnia törkyä eli vanhaa märkätilaa monessa muodossa,
ulos talosta...
Päivittäin tuli tilanteita,
joissa meidän neljä kättämme eivät riittäneet.
Kaatopaikkalaskun perusteella voin todeta
että raahasimme pitkälti yli 5 tonnia törkyä eli vanhaa märkätilaa monessa muodossa,
ulos talosta...
Päivittäin tuli tilanteita,
joissa meidän neljä kättämme eivät riittäneet.
Mutta telepatiani ei enää toimi...
Joinakin umpiväsyneinä n kymmentuntisina työpäivinä juttelimme,
että voi kun joku edes tunniksi saapuisi,
ja kysyisi
miten voisi auttaa... ❤️
miten voisi auttaa... ❤️
Tai kunpa joku tulisi edes grillaamaan pihaamme
ja antaisi meillekin vähän jotain.
ja antaisi meillekin vähän jotain.
Vatsa alkaa olla hämillään päivittäisistä mikroruuista,
mutta emme jaksaneet kokkailla kunnon ruokaa.
Joskus on niin väsynyt, ettei jaksa
edes kissaa sanoa,
ja sitten kuitenkaan
ei saa nukuttua...
-Una Reinman-
edes kissaa sanoa,
ja sitten kuitenkaan
ei saa nukuttua...
-Una Reinman-
Kuvan kortti löytyi purkutöiden yhteydessä
ja mie hörähdin sen löytäessäni ihan nauramaan,
kun tosiaan,
jos nyt tämän yhden kerran vielä tätä taloa korjattaisi...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti