23.6.2015

Juhannus pahuksen roskalavan kera



Näiden lattioiden betonikerrokset piti hakata raaálla käsivoimalla ja hakulla ensin pienemmiksi palasiksi ja sitten palat väännettiin rautakangella ja sorkkaraudalla irti alemmasta betonikerroksesta ja roudatiin pihalle. Joka ikinen murunen betonia oli tiukasti kiinni talossa ja pisti hanttiin irroitustaan... Ensimmäisen betonikerroksen alla oli toinen, vielä paksumpi kerros, ja jossain näiden kahden välimaastossa kulki ei-toimiva lattialämmityskaapeli ja muutama kerros raudoitusverkkoa, hankaloittamassa purkamista.



Sitten lohkare ämpäriin tai sementtiämpäriin ja
pihalle ämpärin kanssa, kippaus kottikärryyn
ja kun kärry oli täysi se kipattiin lavaan.




Siirtolava niiden betonimöhkäleiden poisvientiä varten tuotiin kun olimme minun hammaslääkärissäni, ja jätettiin väärään paikkaan.

Oli tarkoitus että se jätetään lähelle terassia, joten voisimme terassilta pudottaa betonipalat yms sinne. Hani ei suostunut soittamaan jätelavan tuoneelle jotta tulisiko hän laittamaan lavan oikeaan paikkaan.
Lava jäi siis kauas, ja jokaikisen murikan olemme siis kiipeilleet hiukan korkeiksi jääneissä terassinrappusissa edestakaisin miljoonasti...

Hani nyrjäytti nilkkansa niissä samaisissa rapuissa toisena remonttipäivänämme.


Lava piti viedä pois viimeistään perjantaina, juhannusaattona, alkuperäisen suunnitelman mukaisesti. Mutta me saimme rehkittyä raa'alla voimalla sen täyteen jo torstaina ja mies soitteli roskalavamiehelle joka oli kuulemma jo kolmelta torstaina lähtenyt juhannuksen viettoon... Niinpä roskalava jäi iloksemme juhannukseksi... Mitä jos meille olisi vaikka joku ollut tulossa jussiksi?

Koska lava oli keskellä pihaa, ei perjantaina, aattona, jolloin mm rekkamiehet yhä olivat töissä, päässyt kukaan tuomaan tilattuja, kaivattuja uusia rakennusmateriaaleja pihaamme, vaan joiltakin oli pakko pyytää, josko toisivat sitten maanantaina kuormansa.

Maanantainakaan ei juhannusjuhlija ottanut mitään yhteyttä eikä hakenut lavaa pois.
Tiistaina Hani otti vihdoin itse yhteyttä lavantoimittajaan joka lupasi illalla hakea lavan...


Siihen mennessä meidän oli pakko ottaa vastaan jo mm erittäin kookkaat ja painavat kylpyhuonekipsilevyt, jotka oli ihanasti kyllä pakattu sateenkestävään pakkaukseen, mutta koska sitä lavaa ei saanut kokonaisena millään roskalavan ohi lähemmäs pihaa, meidän oli pakko pyytää kuskia jättämään se portille, avata hyvin pakattu paketti ja kantaa jättilevyt kahteen pekkaan lähemmäs remonttikohdetta ja koettaa suojata ne pressuilla parhaamme mukaan.

Samoin kävi betonisäkkien kanssa. Nekin oli pakattu mukavasti mutta nekin piti siirtää ja uhrata vähiä voimiaan ylimääräisiin töihin. Nekin piti kantaa suojaan muualle. Pahuksen roskalava!!!

Minusta tuntuu, että käsivoimat ovat joko kasvaneet
tai sitten kadonneet, kun yli viisi tonnia raahasimme
roinaa kaatopaikkakuormaankin plus ne kaikki
puujäte- ja maapohjan hiekkakuormat...

Toivottavasti roskalavakuski ei laskuta viidestä ylimääräisestä päivästä, 
jotka eivät todellakaan johtuneet meistä.

Purkaminen on ollut rankkaa kahteen pekkaan... 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti