Kyllä,
siinä saattaa mennä useita tunteja, kun ryhtyy vihdoin
siinä saattaa mennä useita tunteja, kun ryhtyy vihdoin
hommaan jota ei voi enää päivääkään siirtää.
Silitettävienpyykkienvuoren poistaminen
oli kotityöaiheena kauniina keskiviikkopäivänä.
Tietty se puuha sopi siksikin koska
meillä nettiliittymä taasen kerran takelteli.
oli kotityöaiheena kauniina keskiviikkopäivänä.
Tietty se puuha sopi siksikin koska
meillä nettiliittymä taasen kerran takelteli.
Pyykin silittäminen ei todellakaan ole lempipuuhaani.
Varotoimista huolimatta se käy nenään ja henkeeni.
Varotoimista huolimatta se käy nenään ja henkeeni.
Pidin välillä lakisääteiset lounas- ja kahvitauot kuin oikealla työpaikalla konsanaan.
Hyvä puoli oli se, että saatoin olohuoneessa pyykkejä silittäessäni
ja seisoskellessani katsella samalla televisiosta
kaikkea digiboxiin tallennettua.
Aurinko tuikki pihalla
ja minä siirtelin verhoja sen eteen
ettei se vallan mua häikäisisi. =)
ja minä siirtelin verhoja sen eteen
ettei se vallan mua häikäisisi. =)
Rakkahat pioni-pussilakanat. |
Se on aina ihana hetki kun ne siistit lakana- ja tyynyliinapinot saa
laittaa jälleen liinavaatekaappiinsa takaisin omille paikoilleen,
ja suloiset keittiöpyyhkeet keittiön kaappiin.
ja suloiset keittiöpyyhkeet keittiön kaappiin.
Siinä vaiheessa huokaisen toooosi syvään.
Olihan minulla joskus mankelikin.
-Se meni epäkuntoon ja annoin sen yhdelle tutulle
korjattavaksi jolloin se peijakas myi sen eteenpäin.
Niinkin voi joskus käydä.
Pikkutaloon ei millään mahdu mankelia.
Pitäisi muistaa HETI silittää ne
pyykit, kun ovat kuivaustelineellä kuivuneet,
silloin kun niitä on vielä vasta ihan muutama...
silloin kun niitä on vielä vasta ihan muutama...
Mutta kuka niitä nyt heti silittää malttaa
kun yleensä silloin on käsillä monta muutakin puuhaa?
Nyt maalaamaan parven varastokaappia,
jotta vinttihuoneesta saisi pois varastotavarapaljouden,
jotta sinne voisi vipuilla multapurnukoita...
Nyt maalaamaan parven varastokaappia,
jotta vinttihuoneesta saisi pois varastotavarapaljouden,
jotta sinne voisi vipuilla multapurnukoita...
En sitten muistanut kommentoida näköjään viime käynnillä. höh. Meinaan nuo pionipussilakanat ovat kauniita! Mistä ne on?
VastaaPoistaMulla on mankeli työpöydän päässä ja olen siihen addiktoitunut niin, että ennen lähtisi telkkari kuin mankeli :D
Oravaotus on muuten heräillyt täällä talviuniltaan. Kovin pitkään unoset maistuivatkin ja hiljaiseloa oli muutama kuukausi, jolloin tyyppiä ei näkynyt ollenkaan. Vaan nyt on hereillä ja sen kyllä kuulee ;D
Heipsan Jovelaan =)
VastaaPoistaPionit ovat hobby hallin jostain alesta, viime syksyltä muistaakseni.
Oi, oravaherralle rapsutukset minultakin. =) Hän on ♥
PS: Mie siis tykkään pioneista kaikissa muodoissa. =)
VastaaPoista