Kaapin ja kodin kimpussa savun katkussa

Sain luvan maalata kirsikanvärisen lahjoituslasikaapin mieleni mukaan. Siitä tulisi keittiöön astiakaappi nyt. Se vois joskus olla sitten vaikkapa makuuhuoneen liinavaatekaappi tai jotain. Hani kyllä varoitti että se voi olla vaikea maalata. Tarkoitti pintaa ja maalin pysyvyyttä. Luuli etten edes aloita ikinä kun sillai pelotteli. Mutta mie sinnikkäästi kokeilen ja aloitin otepohjamaalista. Aikaa siinä menikin mm oven lasiruutujen teippaamiseen. Nauroin samalla radiotoimittajien jutuille ja lauloin musiikin mukana. Samalla kun remontoin jotakin ja kuuntelen radiota, tunnen jonkinlaisen Déjà vu-tunteen...
Mies töistä tullessaan ihmetteli kun sittenkin olin maalannut kaappiin tämän yläkuvan verran sinä päivänä.
-Mut siehän annoit luvan, muistutin.
-Joo, mutta mä varoitin että se on hankalaa, mies naureskeli, huomatessaan että pohjamaalia oli mennyt maalarinteipeistä huolimatta ovien laseihin.

Kaappi ei ole enää näin kirjava, saatuaan pintaansa ja sisuksiinsakin lisää valaistumista, mutten ole muistanut kuvata sitä... =) Laitan tuonnempana...

Oikeasti miun oli määrä käsitellä puuvahalla noita sisäportaiden tukipuita ainakin alaosistaan, jotta mies saa laitettua aulan lattiaan sekä portaiden ylätasolle laminaattia. Mutta mie sen hurskaasti unohdin kun maanantaina aamusella ryhdyin tyhjentämään kesäkuun alusta asti kankaalla peitettynä ollutta, joskus lahjaksi saatua lasikaappia. Olipas ihanaa saada käsiinsä jälleen puuenkelit, pölyiset sellaiset, lahja- ja muistoesineet, valokuva-albumit, kirjat, (muutama omistajalleen palauttamaton kirjakin löytyi!) sekä kaikki ihanat lasiset kynttilälyhdyt jne...

Kyllä mie ne runkotolpat, runkokohtia ja alaosat sain sillä lopputippasella vahalla vahattua, kiipeiltyäni ensin vipuilemassa sanomalehtiä kananmunankuorenvalkoisella maalattujen seinien suojaksi.
Vaan nyt se vahantippa loppui. Se oli kylppärikalusteen ja keittiötasojen vahauksesta jäänyt purkinloppu... Paikallisessa rautakaupassa vajaa litra maksaa melkein 50 euroa joten kun mie olen taas rahaton, ja Late sanos ettei hänelläkään nyt ole siihen varaa, koska mies menee ralleihin itse ajamaan viikonloppuna ja hänen piti maksaa osallistumismaksu ja se turva-hanssi jne, jne, jne...

Noo, jäädään odottamaan että miun tilille tulee (ehkä) (joskus) kirjoituspalkkioita niin mie sitten ostan lisää puuvahaa. Mutta en lähiliikkeestä jossa sillä on sikamainen hinta. Mennään taas Lahteen. =P
Ruokaa (tai mun tapauksessa jogurttia) ostan kolikkopurnukan kolikoilla. Onneksi mies syö töissään... Mutta kolikkopurnukka ei todellakan täyty varmasti enää koskaan... =/

Kiikutin tavaroita sinne tänne niin, 

että hetken tämän remonttitalon keittiökin oli enkeleiden, 

demonien ja lumisadepallojen vallassa. 

Olohuone on työkalujen ja kirjojen valtaama. 

Näkkyypä sieltä kirjojen alta ensi kesän olohuoneremonttia vrtn
lattialaminaattipinojakin... 

Makuuhuoneeseen vein kaapista bongaamani, vielä lukemattoman Dan Brownin Kadonneen symbolin, jota jo aloittelinkin, saatuani luettua Mamalta lainaamani Victoria Hislopin Saaren, sekä Andrew Nicollin Rouva Agathen rakkauden, joista jälkimmäinen alkoi aika ok mutta loppui töksähtäen ja omituisesti, ja josta jäi pettynyt tunne sisimpää.

Saari oli mielenkiintoinen. Samoin oikein loistava kirja oli sitä ennen yhtenä yönä lukemani Linda Olssonin  Kaikki hyvä sinussa...
Sitä ei saattanut päästää käsistään koko yönä. Pidin tauon vain sen aikaa, kun mies lähti töihin ja keitteli aamukahvit ja mie join hunajateetä ja mietin koko ajan, miten kirja jatkuisi. Luin lopun kirjan, kun olin suukottanut miehen matkaan.

Tuo mies on kamalassa räkätaudissa vieläkin, kolmatta viikkoa, ja jätti antibiootit ja yskänlääkkeen toissapäivänä, kun lääkärinsä soitti hänelle ettei se muka sitten olekaan nielurisatulehdusta vaan jotain muuta ja käski tulla loppuviikosta uudelleen tutkittavaksi "jos on aivan mahdoton olo". 

Late yskii ihan kamalasti. Ihan tikahduttavalla tavalla...!!! =( On ihme, ettei miulla ole tuota samaa tautia, muuta kuin astma painavana ja välillä vinkuvana keuhkoissa, mutta mie luulen että mua suojaa tuo joka aamuinen hunajatee flunssilta yms...
Mutta ihmeellisiä punaisia rakkulamaisia pilkkuja miulla on pitkin kehoa, enkä miekään hevillä haluaisi mennä lääkärille. Tk:t ovat... =P Saan taas miekin kuitenkin jonkun "kokeillaas tätä"-lääkkeen... 
Sellaiset kokeilut tulevat köyhälle kalliiksi.
Kai mie oon jollekin allerginen? Kai me kumpikin ollaan... Kummallakin keuhkot kyllä täynnä, muutakin kuin tunteenpaloa... Äh tästä tuli taas jokin ihme sairaspäiväkirjapostaus! Joo, meen maanantaina näyttämään näppyrakkuloita. Oikeesti.

 Mun silmälaseillekin kävi pieni 

remonttionnettomuus... 

Tän rahattoman täytyy varmaan koettaa teipata 

ne jeesusteipillä... 

Nuohooja kävi katsomassa eilen pönttistä kun se ei vetänyt, tunki savun sisälle ja met luulimme että siellä ois hormissa jotakin esteenä... Nuohooja sanoi nuohoovansa samalla tarkastaessan hormia. Sotki sitten jokaikisen käsittelemättömän sisäporraslankun kömpiessään parvelle pönttistä katsomaan pariin otteeseen...

Mie sillä aikaa maalasin vaaleaksi olohuoneessa pari edellisen asuinpaikan Mukavan Naapurin lahjoittamaa mustaa hyllyä (pahus, en koskaan saanut tietää mitä muuta ylimääräistä tavaraa hänellä olisi ollut, kun hän oli pois muuttamassa ja Late juuri yhtenä viikonloppuna tahtoi mut kanssaan mökille ja juuri sillä aikaa se Mukava Naapuri muutti pois) ja putsasin lasikaapista pois maalarinteipit, ja ovien laseista maalitahroja. Kuulin että nuohooja siirtelee ylhäällä polttopuita (?) ja kohta alakertakin oli savun vallassa. Mies aukoi ja sulki uuniluukkuja pitkän aikaa. Kuulin kun se avasi ikkunan...
Huuteli alakertaan jotta 
-Hyvinhän tää vetää!
Mie siihen että ilmankos täällä on niin paljon savua.  
-Ai tulikse sinne, mies hihkaisi.
-Mut hyvin se nyt vetää, hän jatkoi.
Mie köhin alakerrassa... 

Lumisadepallotkin lojuivat pari pv keittiössä...

Teki sitten nuohooja laskun kirjoitettuaan lähtöä. Sanoi ovella, että muista että ylhäällä on hänen tekemänsä pienet tulet. Samalla mie haistoin kumman palaneenkäryn ja kipitin parvelle kun nuohooja lähti. Havaitsin jotta pönttiksen luukkujen raoista näkyy ihan liikaa tulta, pönttiksestä kuuluu humiseva palamisen ääni ja sen pinta oli ihan hirvittävän kuuma! Katsoin varovasti sen sisälle ja kas kummaa kun siellä oli aivan järkyttävä määrä polttopuita ristiinrastiin palamassa täyttäen koko pönttiksen! Ei sinne ikinä saa noin kamalasti laittaa puita!!! Hui hirveä! Vai pienet tulet????? Pönttikseen, ainakaan meidän pönttikseen, ei saa laittaa paljoa puita!  Se kuumenee niin herkästi ja myös säilöö lämmön pitkäksi aikaa.

Pönttisparan vastamaalattu tiilenpunainen pinta tummui kuumetessaan luukun yläpuolelta ja kuumuus oli tuntikausia uunin pinnassa ja koko vintissä melkoinen! Kaikki ikkunat pitää heittää auki ja kuumaa käryä ulospäästämään. Samalla huomasimme jotta töistään palautuneen Laten ja mun sukat menivät ihan nokisiksi lattioista, koska sutari oli "putsannut" lattioita sillä nokiharjallaan! Nokea löytyi sekä parven että huoneen puolelta. Ei muuta ku lattioita puunaamaan... Ja niitä jokaikistä porraslankkua...Vaaleat matot pyykkiin ja lopuksi kloriittiin vaalentumaan... Hoh hoijaa.

Luin hiljattain erään fb-ystäväni Satun sivulta,  

jotta tietää hyvää onnea jos koskettaa nuohoojaa.

EN KOSKETTANUT!
Tiedä mitä vielä ois mennyt pieleen. =P 

*Menee laittamaan voidetta näppyrakkuloihin, 

ennen kuin saan niitä jostain lisää...* 

Hyvää korvapuustipäivää kaikille.