7.9.2012

Ajan ja koodin kanssa rautakaupoissa







Sisätiloissa näyttää (ihan oikeesti!) paaaljon paremmalta kuin jokunen viikko sitten. =P Nyt voi jo remppapölyjäkin siivoilla pois, kun tähän mennessä niitä ei ole kannattanut oikeastaan edes liikutella koska lisää pölyä, purua jne on tulvehtinut koko ajan jostakin avatusta alueesta. Nyt - onneksi - kaikki aukot ja montut on korjattu ja kämppä tältä osin pintasilausta odottelemassa.


Voi jo ihan varovasti (ja vain toisesta suupielestä) huokaista, kovasti puhaltelematta.
Ja pestä ikkunoita. Ja leipoa välillä omenapiirakkaa.
Pyyhkiä pölyä keittiönkaappien päältä, takkojen päällisiä, parven tietsikkaa näyttöineen ja lisälaitteineen. Nuuskutella sisälle tuotuja pihan kukkia.
Miettiä, miltä olohuone tulee sitten näyttämään kun sinne saa vihdoin kaivaa huonekalut yms pois tuolta alakerran makuuhuoneesta. Vielä olohuonetta ei voi kalustaa, koska sen seinätkin on pakko toistaiseksi maalata yhtenäiseksi ja sen lattialla täytyy vielä nakertaa ne tulevat portaat...


Ja kun saa tilille rahaa että saa haettua elloksen paketin postista ja ne uudet ikkunaverhotangot. Verhotkin nimittäin alkaisivat olla jo kiva yllätys. Hani asensi Jyskistä ostamamme säleverhot jo ikkunoihin, että ei keskeneräinen sisustus koko ajan paistaisi kaikille ohikulkijoille pimeinä iltoina.


Pitäisi myös keksiä säilytyspaikkoja kaikille noille työkaluille, joilta meni kylmäkomeron myötä säilytyspaikka. Työkalut on pakko raahata parvelle, koska Pikkutalon alakerta on niin pieni ettei siellä ole tilaa niille. Parvelle pitänee siis tehdä kaappi niille, vaan äkkiäkös Hani sellaisen suunnittelee. Koska sellainen kaappi valmistuu, onkin sitten toinen juttu. Ajan kanssa, ajan kanssa. =)

Arjen lievää kaaosta? =)

Hani asensi tilapäisesti lamput aulaan, tulevia rappusia valaisemaan, joiden puuosatoimitusta yhä odottelemme. Toistaiseksi nuo edellisen asukin lamput saavat kelvata, mutta samalla koetamme etsiä jotain omemman näköisiä lamppuja.

Mie kävin jo pönttöuunin kimppuun tulilaastin avulla jota Hani löysi vihdoin. Se tuntui olevan joka rautakaupasta lopussa, koska kuulemma valmistaja ei ollut saanut tuotetta pakattua... =P Onneksi sitä nyt ennen kylmiä säitä löytyi, jotta pönttis saa rauhassa kuivua ennen kuin se otetaan käyttöön lämmittämään parvea. Maalipesuainekin on pönttiksen pintaan hankittuna. Pohjamaali ja varsinainen pintamaali ovat vielä jossain rautakaupassa.


Tällä seudulla on juuri nyt kampanja jossa kehotetaan ostamaan paikallisia tuotteita, vaan kun täältä ei ensiksikään yleensä löydy sitä mitä me etsimme ja toiseksi hinnat ovat kalliimpia kuin Lahdessa, niin... Olemme käyneet paikallisissakin rautakaupoissa, mutta se on niin hassua kun eri myyjät hoitavat vain jotain tiettyä sen pikkuruisen kaupan osa-aluetta, eivätkä muka lainkaan voi tietää esim puutavarasta mitään. Ei kuulu toimenkuvaan. Kun sitten jonotamme sille puutavaroista tietävälle, hän ei muista esimerkiksi lainkaan vaikkapa kakskakkosen hintaa eikä niiden pituutta jne. Mitä ihmettä hän sitten myy? Mitä ihmettä ne myyjät tekevät jos eivät tiedä kerta toisensa jälkeen edes myymiensä tuotteiden hintoja? Vaikka myyjä tuijottaa omaa tietokonettaan koko ajan puhuessaankin, silti tuotteiden hinnat tiedustellaan asiakkaalta, nousematta itse omalta tuoliltaan sentin vertaa? Mitä sivua hän katsoo sieltä koneelta vai eikö siellä ole liikkeen tuotteiden tietoja? Asiakkaanko pitäisi olla aina mittanauha mukanaan mittaamassa tuotteita ja kännykkä kourassa kuvaamassa hintalappuja ja tuotekoodeja hyllyjen päistä... Mikä oikeastaan on myyjän toimenkuvaa? Viimeistään kassa kyselee muistatko tämän ja tämän hintaa... Hmm... Sen ymmärtäisi, jos kyseessä olisi oikeasti edes suurehko myyntiliike, mutta näin pienen kaupan ollessa kyseessä ei ihan aina riitä ymmärrystä kaikelle toimimattomuudelle, kun kyseessä kuitenkin on aina olleet ihan tavalliset perusremonttituotteet.


Selviää siis terveellisen helpommalla ja monesti halvemmalla kun ajelee asioimaan Lahteen. Tästä kylästä puuttuu kunnon rautakauppa. Olen sen sanonut ennenkin ja sanon vastakin. Niih. Tosin valitettavasti niihin isoimpiinkin rautakauppoihin on leviämässä sama saamattomuus - muistatko tämän tuotteen koodin? - tyyli. Juokse siinä sitten kännykkä kourassa ottamaan kuvaa jälleen koodilapusta hyllyn päässä kun kassa istuu kopissaan kynsiään pureskellen odottamassa sitä kännykkäkuvaa...

Mutta kun menee sopivankokoiseen kauppaa, jossa myyjät ja kassat osaavat asiansa, niin kauppareissu sujuu reippaasti ja ilman migreeniä.

PS: Ja Lahdessa on rautakauppoja, jotka ovat auki viikonloppunakin. =) Silloinhan ihmisillä on aikaa niissä kierrelläkin! Ihmiset äänestävät kyllä helposti jaloillaan, jos kanssakäyminen on hankalaa.


14 kommenttia:

  1. Pikkuhiljaa siellä tuntuu valmistuvan. Kiva. Ajatteleppa vaikka ensi kesää..:-) Mitä mielikuva esittää?
    Ihme ilmiö nykyään, että oli asia mikä tahansa niin kaikki palvelualan ihmiset ovat niin kapea-alaisia tietämykseltään..ei kuulu mulle. Tietty,..pääsee helpommalla?

    VastaaPoista
  2. Anna =)

    Ai vuoden päästä? Noh, silloin varmaan lopetellaan ensi kesäksi suunniteltuja remontteja.

    Mm olohuoneen sekä aulan alakerranpuoleinen lattia pitää ottaa auki ja purkaa sieltä kaikki betoni, purut, sammalet, savi... ja kaivaa lattian alta ryömintätilaa n 60 - 80 cm, kun siellä nyt monin paikoin on vain n 15cm... Eli työntäyteisiä hetkisiä tulee ensi kesänäkin olemaan meillä. Monta, monta kottikärryllistä törkyä kuskattavana.

    Niihin purettuihin sitten tehdään uusi lattia, uudet kunnon eristeet.

    Piharakennuskin on siinä pisteessä että se olisi paras purkaa kaikkien turvallisuuden vuoksi.

    Ja kaikkea mahdollista tekemistä on tosiaan suunnitelmissa ensi kesällekin...


    Jännää tuo välinpitämätön myyjätouhu, kun koko ajan työttömänä on varmasti palvelualttiitakin ihmisiä...

    VastaaPoista
  3. Mulla on blogissani sulle kysymys, heh!

    Puhuit työkalujen säilyttämisestä...keittiötyökalujen? Tuo raastinrauta voisi olla ikkunalaudalla ja siälle kynttilä! Mulla on niitä parvekkeella 4 kappaletta kynttilöineen. On tuollainen remontinteko melkoista hommaa, onneksi sun hermot ovat koossa! (?)

    VastaaPoista
  4. Vilukissi =)

    Ihan oikeiden työkalujen, joilla tätä remonttia on täällä väsätty ja jotka laitteet vievät nyt lattiatilan olohuoneesta... ainakin puoliksi. =)

    Eikä miun hermotkaan aina pysy koossa... =) Tai taitaa siitä olla noin vuosi kun hermostuin oikein kunnolla. Silloinkin kyse oli tavallaan remontista ja tavallaan monesta muustakin asiasta. =P

    VastaaPoista
  5. PS Vilukissi! =) Olipas ihana kysymys, mutta en tiedä vielä vastausta.
    Täytyy koettaa löytää niitä lambeja jostain...

    VastaaPoista
  6. Hyvä niitä hermojakin on välillä tuulettaa, muuten talttuisivat pölyyn. Vai, että niin isoja työkaluja...höh, pitäisi olla jokin pihamökki, vaja. Ovat kyllä varmasti vihoviimeisiä säilytettäviä, hankalia. Teille tulee ihana koti!

    VastaaPoista
  7. Vilukissi =)

    Juuh, kun ei ole oikein pihallakaan sellaista rakennusta johon ne voisi laittaa. Se autotalli pitäisi tehdä. Tai varasto.

    Pihassa on purkukuntoinen yhdistelmärakennus jossa on puuliiteri (joka on rakennuksen hyväkuntoisemmassa osassa, vanha ulko-wc, ja sisäkatostaan ihan homeinen pihasauna, jossa edellinen asukas piti koiraansa...



    VastaaPoista
  8. PS2 Vilukissille:
    laitoinkin tuohon yläpuolelle pihamökin kuvia... =)
    Tai siis kuvia joissa sekin esiintyy.

    VastaaPoista
  9. Pongasin niitä...runoja...menin niiden sivuille ja olen nyt kopioinut jo tähän mennessä sieltä kolme kirjoittamaasi! Otan ne ylös, että saan "alkuperäiset" sitten repäistä talteen!! Jess!!

    VastaaPoista
  10. Kissi <3

    Ne taitavat olla uusimman kampanjan runosia? =)

    Ne nyt pehmorullissa ilmestyneet ovat jo aikaa sitten lähetettyjä...

    VastaaPoista
  11. Hihii Vilukissi! =D

    Mää löysin siun runosi ja menin äänestämään sitä! ♥

    VastaaPoista
  12. Olen ollut rautakaupassa töissä ja ymmärrän hyvin myyjien ja kassan avuttomuutta niissä paikoissa joissa olet käynyt. Se työ ei ole niin yksinkertaista miltä näyttää ja jos vielä satut olemaan kesätuuraaja, niin homma on vielä sekavampaa. Sitä voi olla ulkopuolisen vaikea ymmärtää.

    Remontit ovat rankkoja ja silloin kyllä varmasti kaipaisi hyvää palvelua ja asioiden sujumista yleensäkkin.

    Teidän piha on varmaan aurinkoinen kun auringonkukat kukkivat niin helposti. Kylvin mökkipihaan auringonkukkia ja yksikään ei kuki, muutama varsi on noussut. Maakin kyllä saattaa olla laihaa ja lannoittanutkaan en ole, mutta ehkä varjoakin on liikaa.

    Mukavaa viikonloppua =)

    VastaaPoista
  13. Trina

    Mutta olemme nähneet kyseiset työntekijät näissä paikoissa koko pari vuotta, jotka niissä olemme ravanneet. =)


    Sitäpaitsi ei kaikilla asiakkailla voi olettaa olevan kamerakännykkää, jolla kuvata kassaa varten tietoja...
    Joillakin ei ole kännyköitä lainkaan. =)



    Meilläkin on jännästi eri kokoisia auringonkukkia. Eri aikaan ne kukkivatkin. Jotkut kukkivat jo kauan sitten ja jotkut ovat vielä nupullaan. =)Toivottavasti pakkasyö ei tee tuhojaan ennen siun kukkiesi kukkimista. =)

    Samoin, kiitos. Rempan merkeissä menee... =)

    VastaaPoista
  14. Vilukissi Ps jälleen: löysin sitten paikallisesta siwasta veskipaprumuodossakin. =) Paketin päältä ihan yhden omani tunnistin. =) Hih, hauska juttu...

    VastaaPoista