5.4.2012

Meidän asianajajamme on nainen


Ja naisilla on enemmän huolta ja vastuuta perheistään kuin vaikka vanhemmilla miespuolisilla ajj:lla. Meillä oli alunperin vaihtoehtona tälle naispuoliselle sellainen vanhempi tunnetumpi miespuolinen. Valitsimme kuitenkin naisen, koska tämä miespuolinen on mukana monenlaisessa toiminnassa ja yhdistyksessä yms ja Hani oli pohtinut hänen olevan kenties liian kiireinen tällaisille talojupakoille.


Meillä oli eilen aika varattuna kahdelta tälle omalle ajj:llemme. Mutta kun olimme miltein perillä ajelemassa, ja aikaa tapaamiseen oli enää kymmenen minuuttia, soi Hanin puhelin ja nainen perui aikamme koska hänen lapsensa koulusta on soitettu ja pyydetty hakemaan lapsi pois, koska tällä on kova kuume... 

Hmmm...
Noh, tuo mies oli vaan lähtenyt töistään jo ennen puolta päivää tämän asian takia.
Minut oli Mama kuskannut kotiin luotaan muutaman päivän vierailulta ihan tämän takia.

Ajelimme sitten kuitenkin puutavaraliikkeeseen ostamaan lisää kakskakkosia ilmalämpöpumpun suojusta varten. Tarviihan sitä puuta muuallakin. Ulkorappujen kaide on jo näin puolivalmis. Saa taas tuuletella petivaatteita ja mattoja...

Ulkorapun kaide valmistuu pikkuhiljaa...


Muutama päivä ja yö Mamani luona vahvisti aistimuksiani tästä talosta. En mie Maman luona ollut koko ajan nenu tukossa, keuhkoni eivät vinkuneet, en saanut pahoinvointikohtauksia keskellä päivää jne jne jne.

Maman luona juteltiin, kahviteltiin, pestiin vähän ikkunoita, kierreltiin kirppareita, halattiin, syötin suffeli puffeja, vähän sukkiakin neulottiin, katsottiin Emmerdaleja ja välillä nukuttiin.
-Jos olisin tiennyt eilisen asianajajareissun peruuntuvan, olisin varmasti vieläkin Maman luona. Tai sitten olisin voinut tavata ystävättäreni eilen...

Jos ja jos...

Mutta se oli ihana ylläri, kun Nunnukka-tytärkin saapui kanssamme hetkeksi toissapäivänä Maman luo. <3 


Nostin eilen pakastimesta joulukinkun sulamaan jääkaapin puolelle. Se oli ostettu joulunjälkeiskinkkualesta. Pääsiäiskaritsojen sijaan meillä on pääsiäiskinkkua. Samalla sain tilaa pakastimen puolelle. Nyt sinne mahtuu vaikka jäätelöä. Eikös se pitäisi olla nyt kevät?


Kolmen euron kirppislöytö, johon tytärkin ihastui. Puhdistan sen ja vien siis tyttärelle...

Huomenissa menemme auttelemaan Nunnukan muutossa. Hänen ja sulhonsa nykyinen vuokranantaja tarvitseekin asuntonsa omaan käyttöönsä. =/ Mikäs siinä muu auttaa kuin muuttaa pois...Toivottavasti se uusi asunto olisi mukava. Toinen isoveikkansakin saapuu auttamaan ja muuttoautokuskiksi.

10 kommenttia:

  1. Meilläkin on muuttohommat tiedossa, tälle päivälle. Kunhan miesväki tulee töistä, lähdemme vanhempaa tyttöä muuttamaan poikaystävänsä kanssa saman katon alle :)

    VastaaPoista
  2. Sirutuuli =)

    Miten sattuikin. =)

    Olimme eilen mukana tyttären muutossa ja tuo lamppu on jo tyttären makuuhuoneen katossa.

    Itse en kuskanut tavaroita, aina vaan kovin niskakipuisena siitä helmikuun tällistäni, muut juoksivat rappuja eestaas. Mie siivosin ja puunasin entistä asuntoaan puhtaaksi ettei tule sanomista niiltä entisiltä vuokranantajilta.

    Toivottavasti kaikki menee tänään hyvin siellä entisen asunnon tarkastuksessa... <3

    VastaaPoista
  3. :) En miekään pahemmin kannellut, kun oli vielä heikko olo mahataudin jäljiltä. Hissillä vein, mitä sain vietyä eli tosi vähän kun oli niin pieni hissi. Kerran kuljin ylös ja alas 5. kerrokseen ja se riitti. Me siivottiin loppusiivous entisessä asunnossa yhdessä ja uudessa jo melkein ruvettiin sisustelemaan :)
    Perjantaina oli näyttö jo siellä entisessä asunnossa, toivottavasti sekin meni hyvin :)

    VastaaPoista
  4. Sirutuuli

    Oi, toivottavasti mahatautisi on taaksejäänyttä elämää?
    Ei kivaa ollenkaan. =/

    Miun siivous ei ollut kovin hyvä, koska tyttären sulhon äiti siivosi sitten uudelleen... =)

    VastaaPoista
  5. Joo, on mahatauti mennyttä :)
    Meidän siivous onneksi kelpasi, kun ei ollut muita anoppeja ja sen sellaisia :)

    VastaaPoista
  6. Sirutuuli

    Hyvä juttu kun olet terveenä taas. Tulikin näin ihanat ilmatkin pääsiäisvapaiden kunniaksi. =)

    VastaaPoista
  7. Mun mielestä lammas maistuu karvoille, yök. Mieluummin pääsiäiskinkku =D
    Miesolioni on ollut ikänsä kasvissyöjä joten mäkinaina silloin kun en jaksa veivata mitään lihaisaa itelleni. Meillä on ollut pääsiäispitsaa ja -pastaa.

    Nihkeältä kuulostaa asianajelijan kanssa asiointi teillä :/

    VastaaPoista
  8. Hei Lottanen! <3

    Meilläkin oli tänään pääsiäispitsaa, mutta gluteeniton pohja teki tepposet ja se maistui hyhhylle. =) Kinkkua ja ananasta siinä oli mutta ne meni melkeen pilalle sen pohjan takia. Mrrr...


    Mie en ole kovin monesti lammasta syönytkään. Miekin voisi ihan hyvin tosin olla kasvissyöjä. Se sopisi vatsalleni oikein hyvin.

    Juuh, asianajajien kanssa taistelu on tuttua menneisyydestä... =(

    Mutta päivä oli kaunis ja saimme peräkärrin taas lainaksi niin yksi roskakuorma ois menossa jälleen kaatikselle. = siistimpi piha jostain päin...

    VastaaPoista
  9. Nunnukka-rakas <3


    Siekin olet nopea purkamaan muuuttolaatikoita! =) Se onkin se muuttamisen hauskoin hetki, kun pääsee miettimään mitä minnekin laittaa.

    Tosin te tarvisitte vielä lisää huonekaluja ja säilytystiloja...

    Ja hups, sillä tavalla se muuttokuormakin sitte taas on isompi mutta se ON ihan normaalia... =D


    PS: En mää mikään himosiivooja olekaan joten voi olla että joku jos tutkisi meidän tätä tönöä niin löytäisi täältäkin paaaaaljon siivottavaa. Antaisin löytäjälle siivousvälineet. =D

    VastaaPoista
  10. ..ja kenties keittäisin palkaksi kahvit. :D

    VastaaPoista